Posket punoittaa, niskaa särkee, ranne tuntuu murtuneelta. Hetkinen, joku on ollut selvästi jäätelökioskilla töissä kolmatta päivää.
Penni ajatuksistani tänään:
Supertiikeri, mangomeloni, Minttu, Mansikkasitrus, Wanhanajan vanilja, iso vai pieni pallo? Ai mitä se toinen oli? Kinuskipähkinää? (vai suklaanougattia? Voi luoja älä anna sen olla suklaanougattia pliis ei pliis), Noniin tietenki, ranne murtuu, 2,20+2,70=4,90, - kiitos, 20,00-4,90=.....15,10!, Tässä 15,10 takaisin, kiitos moimoi.
En malttanut pilata hampaattoman juoppopapan, (joka kantaa epäilemättä koko kotia mukanaan selkärinkassa,) iloa, kun se silmät kirkkaina mut nähdessään alkoi hehkuttaa sitä, miten hienoa on, että olen taas aloittanut työt ja kuinka mukava onkaan nähdä pitkästä aikaa. Nyökkäilin ja hymyilin, onhan se mukavaa juu, ja ennen pitkää löysin itseni papan kanssa arvioimasta sitä kävikö viimekeväänä tähän aikaan enemmän jäätelönnälkäisiä asiakkaita kuin nyt.
Kioskilla sattuu ja tapahtuu ja minuun sattuu. Eräät jäätelöistä ovat rakenteeltaan niin kovia, että niistä on lähes mahdotonta pusertaa palloa murtamatta rannettaan ja rikkomatta jänitettyjä niskojaan. Kyseiset lajikkeet ovat tietysti myös kaikkien suosikkeja. Siis seuraavalla jäätelönostokerralla kannattaa miettiä kahteen kertaan haluaako sittenkään niiiin ehdottoman välttämättä juuri suklaanougattia tai vanhanajansuklaata.
Tässä puolikuolleena, punoittavana, tahmaisena ja kankeana istuskellessani yrittäen löytää niskoille asentoa, joka sattuisi vähemmän samalla neljättä maksamakkaraleipää mutustaessani ja tyhjyyteen tuijotellessani (kunnes verkkokalvolle piirtyy utuinen kuva odottelevista tiskeistä) ja Britneyn ähistessä selkäni takaa voicelta tunnen olevani jotain epäseksikkäintä koko universumissa. Ja turhanpäiväisintä. Jäätelökioskin myyjä.
No comments:
Post a Comment