Sunday, September 30, 2007

Friday, September 28, 2007

tahdotko suudella kaulaani porttikäytävässä?

Jossain Oulussa haisee aivan lapsuudelle, tai sille vuodelle, jonka asuimme paattiossa tehtaan lähellä. Eikä se edes ole paha haju ollenkaan. Se haisee Tuukan ja Jonin heinäpaalivillisioille, leikkikentälle ja kauppareissuille, joita tehtiin naapurien autolla, koska omaa ei ollut. Punaiselle mökille ja perunamaalle ja siniselle ja vihreälle keinulle. Pertulle, joka oli vasta vauva ja neljävuotiaalle minulle, joka suutuin, jos hävisin konttauskilpailussa. Tämä on siis vain hajuaistin täydellistyttämä tilakokemus i suppose. Tai ei voi sanoa vain, humaaneille arkkitehdeille hajuaistin täydellistyttämä tilakokemus on tärkeä, ainakin pitäisi olla. Ehkä muillekin.

Oli ensimmäinen pakkasyö. Aamulla taivas oli vaaleansininen ja pinkeä, ikäänkuin sininen ilmapallo, joka on puhallettu niin täyteen, kireälle, että väri alkaa haalistua.

Siivoaa, imuroi, tiskaa, ostaa kasviksia, kanaa ja jäätelöä, vie kesäkengät varastoon, menee saunaan, nyppii kulmat, tuulettaa petivaatteet, hakee elokuvaliput, hieroo itseensä tuoksuvaa rasvaa, tekee ruokaa ja sytyttelee kynttilöitä. Kaikkea tyttö tekeekin odotellessaan poikaystäväänsä saapuvaksi, ja vielä mielellään!

Minua häiritsee Paulan ja Terhin yhteispiisi. Hyvä se on, tykkään ja tykkään molemmista hirveesti, muttei niitä vaan sais sotkee! Ja miks se pitää sanoa, että osaa laulaa kuin enkeli? Blääh. No silti marraskuussa ihanaa SMG oulussa ja anna ja essi ja milka SIELÄ!

Meillä oli toissailtana fuksisuunnistus. Elämässä voi ehkä olla pohjemmallakin kuin vuokrattu minnihiiripuku päällä sitskupullo kädessä istumassa rappukäytävässä odottamassa kahdenkymmenen euron arvoista huoltomiestä avaamaan ovea ja löytää hajonnut raaka kananmuna laukusta. En tiiä, mulle se oli aika semmonen mieleensyöpyvä lowpoint-kuva. Suunnistuksessa oli kyllä huippuhauskaa. Kaupungilla oli pisteitä, missä meidän piti räpätä, tehdä eroottinen näytelmä, juoda viestissä, osallistua tietokilpailuun, muodostaa sanoista runo, säilyttää kananmuna laukussa e h j ä n ä, hakea eniten lasinalusia ja niin edelleen. Eräällä rastilla keksittiin uusi haalarimerkki. Paras luvattiin toteuttaa. Liekö se meidän asiaankuuluvasti riitaahaastava "Parempi humanisti pivossa, kuin kymmenen teekkaria oksalla".

Elämä täällä on mukavaa, rahat vain alkavat huveta. Kaikki muu lisääntyy ja kasvaa. (kts. maha, toim. huom.) Ikkunasta näkyy ruska. Pidän ihmisistä, joilla on järkeä ja niistä joita katsotaan kadulla. Oijoi, mutta nyt tulee jo kiire ton broilerikasvisvuoan kanssa.


ps. Marille tehtis! selitä paradigma niin että anna ymmärtää? Oon jäljillä, mutta en silti löyä paradigmaa vaikka "Lumi teki enkelin eteisestä"? kuolema? suru ja onnettomuus? kristillisyys? -kö?

Wednesday, September 19, 2007

Muutaman päivän kuluttua myös meillä on kantakohvik ja siellä kantapöytä

Ihanaa. Tänään aamulla kun olin juuri soittamassa vihaista puhelua elisalle, alkoi netti yllättäen toimia. Voi miten kivaa. Edellisestä päivityksestä on kauan. (Taas se aikoo puhua vain itsestään, isoveli huokaa. Niin aikookin.) Ajattelin aloittaa kertomalla epäloogisessa ja eheää kokonaisuutta muodostamattomassa järjestyksessä kaikista mukavista jutuista, joista en ole kerennyt näiden viikkojen aikana kirjoittaa.

Olen huomannut, että on syksy. Se ei ole ollenkaan niin paha juttu, vaikken kerennytkään syödä mansikoita ennen kuin kesä oli jo ohi. Minulla on muutama lämmittävä takki ja asunto, jossa on sauna, lattialämmitys, kynttilöitä ja teetä, jota Mikon sisko toi. Minulle tämä syksy on lämmin. Olen enemmän yksin kuin koskaan, mutten tunne itseäni vähääkään yksinäiseksi. Tyhjään asuntoon on itseasiassa mukava palata.

Viihdyn yliopistolla yleensä hyvin. Pääaineeni tuntuu lottovoitolta. Ruoka on hyvää. Lukemista ja tekemistä on hurjan paljon, mutta ainakaan vielä ei ahdista eikä stressaa. No ei kai, mutta kysy uudestaan marraskuun lopulla, kun on kaikki eräpäivät ja tentit.

Tänään astuin naperofinlandia-kirjoituskilpailun tuomariston saappaisiin, yhtiin niistä. Pääsen arvioimaan ykköskakkosten "punahilkkojen" kirjoitelmia. Tekstit oli jaettu neljään eri pinoon, yksi per tuomari, ja omaani alan tahkota heti kohta junaan noustuani. Juna vie minut siis Kemiin tänään, ihan mukavaa sekin. Otin osaa myös "Kaunokirjallisuuden tilaratkaisuja"-kurssille, jossa käsitellään arkkitehtuurin, kirjallisuuden ja kuvan kohtaamista. Pyrin kerkeämään myöhemmin syksyllä alkaville lyriikkakurssille ja sanataidekurssille, mutta niistä en juuri osaa vielä kertoa enempää. Nämä "sokerikurssit" kirjallisuuden praktikum 1:n ohella ovat lemppareitani. Myös (ainakin runojaan julkaisseen) professori Kari Sallamaan "kirjallisuuden tutkimuksen perusteet" vaikuttaa hyvältä. Suomenkielestä valitsin vain sanaston ja nimistön kurssin ja jätin suosiolla Viron alkeet ensivuodelle. Kirjallisuuden periodit ja genret tuottaa pieniä vastenmielisyyden väristyksiä runebergeineen ja seitsemine veljeksineen, taidan tutkimus tutuksi sen sijaan menee välillä yli ymmärrykseni kilometrikaupalla, mutta sitä suuremmalla syyllä olen kai sitten sen tarpeessa. Miten nuo ihmiset on omaksuneet kaikki nuo sanat? Vaikea osallistua keskusteluun, jos puhuu ihan erikieltä. Ostakaa minulle sivistyssanakirja nimipäivälahjaksi?!

Oulussa sataa aina. Oulussa ihmiset mielummin seisovat linja-autossa kuin istuvat kenenkään viereen. Jos bussipysäkillä seisoo jo joku (minä), jää toinen ihminen pysäkin ulkopuolelle ja seuraava taas kymmenen metrin päähän hänestä. Arvatkaa onko kivaa hämmentää pakkaa toimimalla vastoin kaikkia odotuksia ja sysäytymällä liian lähelle, ehkä aloittamalla keskustelunkin! Oulussa saa aina kuitenkin keskustelun aikaan valittamalla vielä aiempaakin huonommista muuttuvista bussireiteistä. Se on täkäläinen sammumaton lumilinnakeskustelu.

Iltamenoja riittäis, jos jaksais niissä juosta. Narrasin vaan, jaksanhan minä.

Eräänä iltapäivänä väsynyt Anna ei saanut oveaan auki tullessaan koulusta. Postinkantajapoika tuli hätiin. Yhdessä he kääntelivät avainta, tönivät ovea ja päivittelivät lukot toisen poissaollessa vaihtaneen talonmiehen käytäntöä. Anna oli juuri näpyttelemässä vihaisena talkkarinsa numeroa, kun postinkantaja keksi kysyä, missä kerroksessa Anna asuu. - No siis (haloo mitä se tommosta kyselee pitääkö se mua ihan blondina) tässä nelosessa!
-Tämä on kolmonen!

Eilen sensijaan oli tosi mukavaa tulla koulusta, kun postiluukusta oli tippunut lappu: "En saanut jätettyä kirjettä, koska se ei mahtunut postiluukustanne. Voitte noutaa sen postista." Ooh joku paketti! Siis meikäle! Samalla junaanmenoreissulla noudan. Kivvaa. Nyt paistaa aurinkoki selkään kuumasti ja sugababesit laulaa summertimesista jottain. Viikonloppu tuntuu niin hyvältä. Ikkunani edessä seisovan nostokurjen yläosa (sekö se on sitten se kurki) ei liiku enää. Se on kelloni ja kalenterini. Kaverini. Tosin nyt tänään, perjantaina, he ovat lopettaneet tavallista aikaisemmin. Kolina on loppunut. Silti mies istuu vielä ylhäällä ohjaamossa. Soisin hänenkin jo menevän kotiinsa pihaltani. Nähdään maanantaina!

Voittaja ei välitä. Eiku.

Eräs ystäväni tapaili Tinder-matchiaan joitain viikkoja jo jokseenkin innoissaan. Lupaavasti alkanut suhde kohtasi päätöksensä, kun Tinder-m...