Tuesday, February 27, 2007

puolustuspuheenvuoro

Kerkes valittaa, vaikka viikonloppu oli ihana sittenkin.

Vaikeus tulee siinä, että odotuksilla on tapana kasaantua suuriksi kun harvoin nähdään. Sitten jos asiat ei mene ja suju kuten oli suunniteltu, ja eiväthän ne mene, ( varsinkaan kun kahdella ihmisellä on usein myös kahdet suunnitelmat), tulee pettymys ja turhautuminen. Onneksi tässä tapauksessa toisella meistä on kärsivällisyyttä ja halua puhua asioista mököttämisen sijaan. Onneksi toiselle meistä itsekunnioitus ei tarkoita samaa kuin "mää en ainakaan soita!". Onneksi mun ei tarvitse seurustella itseni kanssa kun tuo mikko on olemassa. (:

Yhteishyvässä oli joku juttu parisuhteesta ja luin sen koska äiti suositteli, mutta mun mielestä on vastenmielinen ajatus että kaikki parisuhteet menisivät jonkin tietyn kaavan mukaan. Haluan pysyä uskossani rakkauden ainutlaatuisuuteen. Sitä uskoa on kyllä koeteltu ja koetellaan edelleen, mutta tällaisten viikonloppujen jälkeen sen toisaalta voi myös tuntea vahvistuvan. Haluan, että rakkaus on jotakin niin suurta, ettei sitä voi tutkia eikä analysoida. Tai voittehan te yrittää, mutta väärässä olette joka tapauksessa..

Sillä rakkaus on kaiken yläpuolella. Sen on oltava.

On tosi hassua olla kotona tiistaina keskellä päivää. Ei töitä eikä velvoitteita. Paitsi että kyllä niitä velvoitteita on suuntaain ja toiseen, mutta niihin tarttuminen ahdistaa. Tarttumattomuus ahdistaa vielä sitäkin enemmän. Huomenna on suomenkielen lauseopin tentti. Siihen olen lukenut ja käynyt työkkärissä istumassa. Siellä oltiin mulle vihaisia. Olisi pitänyt mennä kuulemma jo eilen, ensimmäisenä työttömänä päivänä. Ne piti mua varmaan tosi ylimielisenä. Olinkin kyllä. En voinu sille mitään että mua nauratti. Harmi vaan ko kaikkea ei voi saada. Mun poikakaveri oli lomilla eilen niin arvaa kahdesti kiinnostiko mua kuinka paljon tulla tänne istumaan. Ja ota vaan se yhden päivän työttömyysraha pois, ei kiinnosta vähääkään. Taas yksi syy päästä opiskelemaan! Ettei tarvis mennä tonne ennää ikinä!

Yritin myös siivotan laatikkoa, mutta huomasin, ettei siellä ollutkaan mitään mitä olisin raaskinut heittää pois. Niin se taisi jäädä huonompaan järjestykseen kuin aloittaessani. Huomenna vois koittaa jäsentää tätä vähän paremmin. Joutenoloa siis.

Sunday, February 25, 2007

"Voin tarjota yhden vinkin..mua on kohdeltu paremminkin.."

Eilen rokattiin Paulan ja Miran ja niitten kuuman basistin kanssa ihan täysillä torniossa Umpitunnelissa. Aivan huippu keikka! Siis ihan älytön!

Mulla loppu perjantaina työt. Jäi tyhjiö. Lapset yllätti mut esityksillään ja muistopiirustuksillaan. Nielin kyyneleitä, mutta pysyin ryhdikkäästi kasassa kuitenkin. Lapsia tulee ikävä. Joitain aikuisia tulee ikävä. Tulee ikävä sitä onnistumisen tunnetta, että tässä minä olen ihan kielletyn hyvä! Kyllä sitä kiintyy puolessa vuodessa. 10 kuukaudessakin kiintyy, mutta kiintymyksestä olen oppinut sen, että sillä on taipumus raueta. Joskus olisi vaan ollut hyvä ja mukava olla kaukaa viisas.

Edes kerran elämässään.

"Stop en rakastua saa
se tietää vain surua ja murheeksi käy
murheille stop
en rakastua saa, se tietää vain surua
hiljentäkää
sydän hiljentäkää"

Wednesday, February 21, 2007

A:lla alkaen

Noko Marillaki oli tää..

Olen: Anna
Haluan: aurinkoa, aloittaa ahkeroinnin, alokkaan armeijasta
Minulla on: arviointikykyä, aivan ainutlaatuinen armas<3
Toivon: ahkeruutta, arvostusta, aurinkoista alkukesää,
Vihaan: avuttomuutta, aivottomuutta, ahdistusta, armeijan auktoriteettejä ja arvoja, anteeksi antamista
Pelkään: arvottomuutta
Kuulen: auton ajavan
Pohdin: asioita, aikaa, arvoja, armasta!
Rakastan: ah, armasta, ajattelemista, Avrilia
Minua koskee: ajattelemattomuus
Minä aina: aloittelen annukalla aliaksen ja alkoholinkin avustuksella :)
Minä en: aina auta arjen askareissa
Laulan: ajanvietteeksi alituiseen
Itken: arkaluontoisia asioita (jos olisin Mari tai Manna, olisin sanonu että mukana myötätunnosta)
En ole aina: ankara ja ahdasmielinen

Tuesday, February 20, 2007

ettei jäis vaan puheeks..

Hö. En päässy enää vanhaan blogiin vaan se pakotettiin vaihtamaan johonki uuteen. Hö hö. Toivottavasti mikään ei muuttunut. En tiedä vielä.

"Goodbye englands rose/May you ever grow in our hearts/You were the grace that placed itself/Where lives were torn apart". Rokattiin Eltonin kans autossa kun tulin linja-autoasemalta saattamasta mikkoa. En tiiä onko sillä mitään tekemistä minkään kanssa, mutta jokatapauksessa tuli semmonen lämmin olo siitä että mikko on, olemassa ja elossa ja..just mun kanssa, tiiättekö.

Viimeviikolla en tainnu kertoa, että sain yhen opiskelutehtävän kolmessa ja puolessatunnissa tehtyä alusta loppuun ku alotin vaan. Se oli se tutkielmaesseen arvostelu ja nautin ihan suunnattomasti ko pääsin arvostelemaan toista ja kertomaan kuinka itse olisin tehny paljon paremmin, eikä kuitenkaan tarvinu tehdä ees. Tulipa vaan ihan hurjan hyvät fiilikset. (: Ajatus virtasi ja kynä. Eiku näppäimistö...napisi. Se saattaa näkyä lopputuloksessakin, mutta varmaan vaan hyvässä mielessä. Toisaalta ei mitään kovin harkittua, mutta toisaalta taas ei sitten tikusta väännettyä asiaakaan.

Huomenna mennään laskiaiskeskiviikon pulkkamäkeen, sillä tänään ajateltiin mäessä olevan liian vähän tilaa neljälle aikuiselle, ja tänään on liian hyvä jumppa väliinjätettäväksi.

Ensviikonloppuna on sota-ajoneuvokuljettajani (PUOLIVUOTTA VAAN) vala ja PMMP:n keikka torniossa. Siihen asti teen tämän viimeisen viikon töitä ja on haikeeta. Sain tänään lasten tekemiä liikuttavia "Hyvästi"- kortteja kun ne ei vielä ihan paikanna tuota perjantain käsitettä. Ei se mitään. Helpompi sitten lähteä, jos itkahtaa vähän etukäteen.

Erään ihanan ja fiksun 6-vuotiaan, (jolle olen useasti pitänyt kurinpalautustakin), kortissa, johon on piirretty mun kuva, lukee oransseilla harakanvarpailla "ANNA MENI MAAILMALLE. 2007. KOSKA OLIT KILTI. OLIT TODEL (suttu) KIVA KUN P ELASIT. KIVAA KEVÄTTÄ ANNALLE (sydämen muotoinen kukka) T: PIPSA"
Millankin kortissa toivoteltiin onnea maailmalle. Sitä tarvitaan. Olis kiva kun sinne maailmalle vaan pääsis joskus ettei jäis vaan puheeks.

Tuesday, February 13, 2007

Tänään ahdistaa niin TOP 5!


#5. Silmätulehus. Miten ihmeellä mulla on TAAS silmätulehus. Pöpöt ovat toden teolla tehneet pesänsä minuun. Tämä on kolmas silmätulehus tähän puoleen vuoteen mitkä oon ollu töissä (sitä ennen koko silmätulehus oli ihan vieras käsite mulle. never been there) ja jos viimeiseen puoleentoista viikkoon kerkeän saada vielä neljännen, en tiiä mitä teen ja kenelle. Ihan oikeesti ei naurata. Työkavereita nauratti vähän. Reilua. Ja sanonpa vaan että jos tuo päiväkotiala olis miehinen, niillä olis jotku tartuntatautiriskilisät!

#4. Oma läskeily ku en pääse sinne cirquittiin ton silmätulehuksen ja kippeen olon takia ja nukkuin kaks ja puol tuntia ku pääsin lääkäristä ja apteekista ja nyt ressaan ko sen ajan ois voinu käyttää opiskellenki.

#3. Siis siitä päästiinki tohon opiskeluun. Tsiisus että ahistaa! Suomenkielen tehtävät lepäilevät rästissä. Tutkielmaessee ja luentopäiväkirja nettiluennoista (tosi ponnisteluja vaatii jaksaa kattoa luento netistä) ja sitte yks arviointijuttu, joka periaatteessa pitäs olla ihan helppo nakki ja varmasti onkin, mutta ko ei kerkee eikä jaksa eikä riitä hermot tommoseen pitkäjänteiseen keskittymiseen!!

#2. No tämäkin liittyy kyllä tohon edelliseen eli opiskeluun, mutta tää vaati oman kohdan, koska tää ahdistaa ainaki tuplasti enemmän. Selasin ammattikorkeitten oppaan läpi moneen kertaan eikä siellä tosiaankaan ole mitään mihin voisin hakea ikäänkuin varan vuoksi periaatteella kunhan nyt edes jonnekin. Eli siis mun ois ihan pakko päästä yliopistoon eikä mulla ole mitään varasuunnitelmaa eli hajoan jos en pääse. Ja pääseminen tuntuu jotenkin ihan ylivoimaselta. Eikö sitä vaan voinu kirjottaa paremmin. Ko joku ois sillon kertonu että se vaikuttaa koko mun loppuelämään -siihen että musta ei nyt tuu isona mittään. Viddu.

#1. Epävarmuus. Tänään niin voimakas ja kokonaisvaltainen. Kaikkea kohtaan.

Mulle tuli paha mieli Täydellisten naisten kauden viimesestä jaksosta. Ensikskin miksi sen piti loppua. Toiseksi miks sen piti loppua TOLLEEN! Jäi niin paha mieli. Gabriellen puolesta varsinki. Voit olla vaikka kuinka ihana tahansa ja itsevarma ja sitkeä ja kaunis ja fiksu ja silti sua petetään. Ja Susanin..eikö niillä vois olla asiat välillä hyvinkin. En minä ainakaan siihen kyllästyisi. Ja sit ku siinä vielä näytettiin niitä takaumia siitä ku ne muutti sinne Wisteria lanelle ja oli onnellisia ja ihan täynnä toiveita ja unelmia uudesta alkavasta autuaasta elämästä. Ja tässä ne oli nyt. Hui.

Miksei elämä vois mennä silleen niinku sen on suunnitellu menevän. Pääpiirteiltään edes. Suurin osa mun ikäluokasta on tosi hämmentynyttä eikä tiedä yhtään mitä haluais ja alkais tekemään. Ja sitten mää oon ihan varma siitä mitä tahon tehä ja mikä tahon olla, mutta en pääse sinne koskaan vain siksi etten ollut kiinnostunut lukiossa ruotsista tai matikasta, mikä ei hidastaisi äidinkielen opiskelemistani ja opettamistani vähääkään. Eikä lyhyen matematiikan C kerro mitään älykkyydestäni vaan lukioaikaisista muista kiinnostuksen kohteista. Mikä systeemi. Ihan sieltä.

Haluaisin olla tuo, josta Lindholmi laulaa tuossa Ja sinun äänesi biisissä. Jos joku puhuis mulle kauniisti nyt niin siitä vois olla ehkä jotain apua.

Thursday, February 08, 2007

"mun lapsesta ei saa ottaa valokuvvaa ko son niin ruma!"

Olin ihan muina naisina alkamassa muka blogittaan niinkö mulla olis aikaa..
Eihän mulla kyllä ole. Ei todellakaan.

Tampereen yliopistosta tuli nuo hakujutut niin niitä pitäs selailla vähän..vaikka tampereen ehkä skippaankin suosiolla. Ja hennesistä tuli alennuslehti...mutta tilata kerkee myöhemminkin. Sitte pittää siivota tuo oma järkky huone. Ihana huone se on, mutta sen kunnossapitäjä on laiminlyönyt velvollisuuttaan. Samalla on pakko huuattaa Laura Pausiinin koottuja. Sillon tulee siivottua tunteella.

Sitte heti kohta airopikki ja sitte IDOLS :)

Kuvasin tänään lapsia töissä. Kaikkia paitsi kahta. Niitä ei saanu. (SIIS MITÄ MIKSI EI!?! Miksei joku anna kuvata lastaan..mikä voisi olla potentiaalinen syy?) Enää kaks viikkoa töitä ja tuntu tosi haikealta tänään kun katselin niitä mussukoitani. Yks pikkuhaisuli (5v.), jonka kanssa ollaan väännetty kättä ja valtataisteltu sanoi tänään että "mää alan itkemään sitte ku sää lähet". Niin minäki alan. Toisaalta se on pakko vaan raa'asti nyt lopettaa, jotta kerkeää muutakin, kuten elintärkeää opiskelua ja pääsykokeisiin lukemista. Tällä hetkellä kiinnostaa ja haluttaa lukea ihan tyhymänä, mutta aika ei vain riitä. Pelkään että se kiinnostus ja halutus loppuu siihen, mistä se aika alkaa riittää.

Mutta nyt päänsärkylääke, Pausiini ja imuri.

Monday, February 05, 2007

onnellinen myy

Luin perjantaina Eskareille tarinaa, jonka opetus oli, että saduissa kaikki on mahdollista. Opetus osui pian omaan nilkkaani, sillä on eräs toinenkin todellisuus, jossa kaikenlaiset älyttömyydet voivat olla täysin mahdollisia. Armeija. Mikolle, joka oli iloisena laulanut muodostelmassa "Lomille lomille kohta päästään lomilleee"- marssilauluja, oli vain tylysti ilmoitettu, että koska alokas teikari pääsi sota-ajoneuvon kuljettajaksi, alokas teikari pidettäisiinkin nyt kiinni. Minä, joka lauloin omia "lomilleeeeee"-oodejani tässä päässä olin varmaan sanomattakin selvästi järkyttynyt. Pelastuakseni vääryyden tuottamalta ahdistukselta soitin villelle ja miialle ja hyppäsin heti töitten jälkeen bussiin, joka kuljetti minut jyväskylään.

Kun istuin laput korvilla pimeyden ympäröimässä linja-autossa, koin hetken, joka tuntui tutulta. Tuijotin itseäni, joka tuijotti vastakkaisen ikkunan kautta takaisin ja mietin että olinko neljässä vuodessa muuttunut miksikään siitä onnettomasta tytöstä, joka karkasi kotoaan veljensä luokse jyväskylään etsimään jonkinlaista lämpöä, kun tuntui kaikista pahimmalta...!?

Olin minä! Oleellisempaa kuin se, etten enää ole oikeasti opiskelija, joten sain jännittää hurjasti pyydetäänkö mua todistamaan opiskelevuuteni (ei pyydetty), on, että voin hyvin nyt. Lukion ekalla kaikki tuntui raskaalta, lohduttomalta ja epäoikeudenmukaiselta. Elämä tuntui kaikelta sellaiselta, minkä kanssa en halunnut olla missään tekemisissä. Luulen, että se vaihe on sellainen välttämätön, joka kaikkien on kestettävä joskus, mutta muistan, että silloin tuntui todella pahalta ja pitkään.

Näiden ajatusten myötä helluton viikonloppunikin sai oikeanlaiset mittasuhteensa ja kun silloin vielä sain puhelun Someroharjulta ikävöivältä sotilaalta, jolle oli luvattu vapaata neljälle seuraavalle viikonlopulle tunsin olevani kiittämätön kakara. Ei..jotain paljon pahempaa.

No pojat olivat yhtä hellyyttäviä kuin aina ennenkin. Ollista oli tullut ihanan rehellisen mustasukkainen pikkuveljelleen. "LOPETA ANNA!" se huomautti topakasti kun unohduin lirkuttelemaan onnimanniselle. Paratiisi Saarelan heittäessä keikkaa tehtiin lasagnea ja muisteltiin menneitä ja sitä millaista erilaisten aikojen alussa oli ollut. Ja välissä. Minä ja Miia. Ja käytiin Opanopan kanssa luistelemassa. Tai siis nopa luisteli, me oltiin tukena muut. Ja Yksteräsillä vielä!

Jyväskylässä aika pysähtyy tai ainakin liikkuu hitaammin. Siellä ei ole aikaa tai sitten siellä ei ole muuta kuin aikaa. Siellä olen irti ressistä ja things-to-do-listoistani, joista minun yleensä on erittäin vaikea irottautua. Siellä ei paina hellut, eikä työt eikä koulut eikä muut. Siellä on vaan ihanat lapset ja ihanat aikuiset, joita on oikeastaan ihan aina kiva nähdä.

Pikkumyy on sanonut, että omistaminen merkitsee vain matkalaukkuja ja -kasseja, joita on sitten raahattava mukanaan.

Minä en tykkää irrallisuudesta ja riippumattomuudesta. Tai ideoina ne tuntuvat ihan hienoilta, mutta kyllä mää mielummin raahaan. Tai jos en edes mielummin niin vastointahtoani sitten. Raahaan jokatapauksessa. Kerään ympärilleni ystäviä ja kontakteja ja mieluisia paikkoja ja tekemisiä ja muistoja ja lempiherkkuja ja musiikkia ja kivoja minun näköisiäni vaatteita ja kaikkia omilta tuntuvia hyviä asioita, jotka muistuttavat siitä kuka olen. Ja rakkautta. Eikä mitä tahansa rakkautta, vaan sitä tiettyä juuri. Sitä sinun.

Mua ei oikein tuo seikkailu kiehdo eikä houkuttele. Voi se olla arkuutta tai pelokkuuttakin, mutta kun en vaan tahdo luopua tästä mukavuudesta. Rutiinit pitävät mut hyvästi kasassa. Tutut asiat ovat parhaita. Aloitteluillat annukalla tyttöjen kanssa kun melkein kaikki naurattaa. Scandinavian music grouppia täysillä samalla kun otan aurinkoa lepolassissa Jellonan kanssa ja juon sitä tiettyä viiden hedelmän mehua lasista pillillä ja luultavasti kirjoitan jotakin jostakin. Ja se pilli on pinkki muuten..melkein aina. Kauppalappu, kaupassa käynti, lasagnen teko ja syönti mun vanhan köksäohjeen mukaan mikon kanssa sellaisena pimeänä iltapäivänä kun ulkona on oikein kylmä tai taivaalta sataa jotakin. "Me tytöt- henki" äidin kanssa, kun käydään kaupungilla etsimässä lahjaa jollekin sukulaiselle ja ostetaan samalla jotain hemmottelua meille, kuten uusi ripsiväri tai kuumaa kanaa. Perjantait töissä, kun kaikki on rentoa ja hilpeää ja lapset levottomia, mutta annamme niiden ollakin ja toivottelemme hyviä viikonloppuja hymyssä suin kun yksi vuorollaan poistuu työpaikaltaan. Pitkät terapeuttiset puhelut elisan kanssa. Venyttelyt aerobikin lopussa kun urakka on lopuillaan ja tiedän, että kun pääsen kotiin kuorin kolme appelsiinia ja vetäydyn katsomaan huippumallia haussa ja täydellisiä naisia. Pitkät saunahetket ja pehmentävä suihkugeeli. Jellonan pörröinen kehräävä olemus lohduttavana vieressä aina kun paha mieli iskee. Laulelu isin säestäessä pianolla tai kitaralla. Mikon lähellä oleminen. Lähellä ja kanssa. Aivan vailla vertaansa.

On asioita, joita kaipaankin ja muutoksia, joita toivon ja odotan, mutta täälläkin asiat ovat ja ovat olleet enimmäkseen niin kovin hyvin. Kyllä mää haluan opiskelemaan. Ihan hirveesti haluan! Ja kyllä mää haluan muuttaa täältä pois ja kaikki ne muutokset, jotka ovat tullakseenkin, mutta kyllä senkin tiedän että täältä jään kaipaamaan paljon. Ja jos ja kun joskus pääsen täältä lähtemään, pakkaan laukkuuni näistä asioista kaikki mitkä vain saan mahtumaan ja raahaankin mukaani, eivätkä ne millään lailla askeleitani paina eivätkä tahtiani hidasta. Päin vastoin.

Voittaja ei välitä. Eiku.

Eräs ystäväni tapaili Tinder-matchiaan joitain viikkoja jo jokseenkin innoissaan. Lupaavasti alkanut suhde kohtasi päätöksensä, kun Tinder-m...