Thursday, September 29, 2011

Rakkaudentunnustus

Elämäni ensimmäisten sitsien jälkeinen aamu, johon herään jo kuudelta hyvävointisena, koska en millään malta nukkua, kun sisällä pulppuaa valtoimenaan onni. Silitän ja suukottelen miehen tuoksuista unenlämpöistä ihoa vieressäni ja saan vastaukseksi hymyn, jolla on selvästi vielä toiveissaan jatkaa untaan.

Nämä aamut ovat minun, ja niihin sopii Johanna Kurkela (kuin nenä päähän, mun isi saattaisi sanoa). Suuret tunteet sopivat. Kristillisimmät skippaan, mutta ne onneksi tunnistaa yleensä jo nimestä. Esimerkiksi "Maan päällä niin kuin taivaassa" kuulostaa pahalta. Rohkenen antaa mahtipontisten melodioiden ja herkän äänen poukkoilla seinistä aika kovaa näin varhaiseksi, erehtyihän toinen muuan anteeksipyyntönsä yhteydessä kehuskelemaan rakastavansa kaikkia hassuja tapojani askartelulaatikosta juurikin siihen että laitan aina musiikin soimaan, kun hän vielä nukkuu.

Ei aikaakaan kun olen onnistunut herättämään nukkuvan karhun. Niin katoavaa-a-aa-a-aa on voimat ihmisen karhu laulaa epävireisesti ja tahdottomasti luolastaan ulos löntystäessään ja laukaisee ohimollaan pitelemänsä aseen.

Olisin palanut halusta paistaa aamiaislettuja, jotka kysyisivät olenko muistanut sanoa että olet maailman uppein ja suloisin, mutta maito on loppu. Ja että rakastan kaikkia pieniä hassuja tapojasi. Sitäkin, että kuvittelet karhunpalveluksen olevan ISO PALVELUS ja sitä, kun kiinteistökaisamainoksen pärähtäessä ruutuun viidettä kertaa tunnin pituisen ohjelman sisällä, katsot minua typertyneenä ja lohduttamana: "Ihan oikeasti, mää en enää tiedä mitä mää teen ton Kaisan kanssa".

Vaikka oikeastihan ärsyttävä mainos on se, missä raitiovaunun istuimen liian pieneksi havainnut laihduttaja-Anniina uskaltaa näyttää kauniilta!

Tuesday, September 20, 2011

Sitä saa mitä tilaa...

Sille tiukkanutturaiselle vanhapiikakansankynttilä-mielikuvalle opettajattaresta on baitövei kyllä ihan perusteensa. Kun olen opettaja, en pysty olemaan kovinkaan montaa muuta asiaa yhtä aikaa. Ainakaan hyvin.

Kotona nipotan sietämättömästi sängyn petaamisesta. Ja ihan kaikesta muustakin rehellinen ollakseni. Vaihtoehtoisesti olen hiljaa ja poissa; suunnittelen tuntia kesken elokuvan, ruokaostosten, unen. Tuntia, johon muuten kaikki ympärillä liittyy.

Yhtä aikaa tykkään kaikesta mitä saan aikaan kello kahdeksan kuuden välillä joka päivä, ja en tykkää siitä mitä kaikkea laiminlyön sen edestä. Ylityöllistettynä olossa on puolensa. Ja sitten se toinen puoli.

Viikonloppuna oli erityisen hienoa antaa vesireittien kuljettaa kaislojen halki. Veneen kannella, tuulta hiuksissa nojata lämpimään rintakehään ja kirkkaasti muistaa, miksi olen päättänyt olla sinun. Tulla metsästä 5 tuntia ja 20 litraa suppilovahveroita ja kantarelleja myöhemmin ja huomata etteivät ikuisuudeksi vakiintuvat joutsenet ole sillä aikaa antaneet pörhentelevän kilpakosijan tulla väliinsä.

Sunday, September 11, 2011

Piti kirjoittaa välillä, kun alkoi tuo huonekalujen siirtely puuduttaa...

Feisbuukki on alkanut muistella vuosien takaisia päivityksiä. Ensin on vallan herttaista muistella mennyttä minää, mutta sitten tulee paha mieli, kun sen huomaa hakkaavan nykyminän kymmenen-yksi.
(Se yksi olet sinä Pomppatiita, ei tarvitse loukkaantua.)
Tänään - vuonna 2009 - olin hengästynyt kasiluokan opettamisesta. Eilen vuonna 2009 olin puhki tuntien suunnittelemisesta, ja minä rakastin sitä kaikkea. Entinen minä oli aktiivisempi, ainakin feisbuukissa. Ja reippaampi, rohkeampi, aikaansaavampi. Ja laihempi. Go get'em tiger, sille sanottiin. Ja sehän meni ja oli kaikkia ääriviivojaan myöten. Se venytti mukavuusaluetta niin että paukkui, niin että se kattoi koko maailman lukuunottamatta tietysti silliä, jota se ei vaan opi ikinä syömään.

Nyt elämme niinkin vaarallisesti että saamme varoituksen - huonekalujen siirtelemisestä! Jännä juttu, onhan niitä kerran siirretty, puolitoista vuotta sitten ovesta sisään.

Uudelleen-orientoidun gradun tekemiseen siivoamalla hurjasti Pmmp:n tahdissa. Palautan mieleen rakkauden tutkimusaineistooni samalla, kun olen tukehtua pölyyn kesken maan ja vetten alla kuolleilla kielillä laulavan tytön...
Enkä saa vietyä kesäkenkiä varastoon ja korvattua niitä talvikengillä. Se, että avomies on Vaasassa, on olevinaan joku syy.

Vuoden 2009 minä olisi tukehtunut pölyn sijasta nauruun, jos olisi kuullut kokoontuvansa naapuriin, toisen futisvaimon luo kuuntelemaan pallopeliä radiosta. Mutta siellä naapurissapa asuukin minun paras ystävä. Se, jonka kanssa voi puhua kaikesta; painajaisista, erotiikkamessujen synnyttämästä hämmennyksestä, opiskelijaelämästä, noloista yökastelijoista, hajonneista läppäreistä ja siitä kenet talutettiin ulos mistäkin yökerhosta, jonka kanssa voi tyhjentää kulhollisen mustikkakeksejä, ja joka muistuttaa että on jotain ottaa haltuun uusi kaupunki, yliopisto, koti, uudet ihmiset, uusi harrastus ja työpaikka. Ja että ensi viikollahan minä alan opettaa!

Voittaja ei välitä. Eiku.

Eräs ystäväni tapaili Tinder-matchiaan joitain viikkoja jo jokseenkin innoissaan. Lupaavasti alkanut suhde kohtasi päätöksensä, kun Tinder-m...