Tarkoitus on siis pahoittaa lukijan mieli, kun se on kuitenki vaan löhönny...?!

Olen paiskinut hommia, niinkuin sadepäivinä kuuluukin. Luin Marja-Riitta Luukan artikkelit kirjoittamisesta ja sen opettamisesta eri näkökulmista ja tein niistä lukupäiväkirjan. Olin melkolailla erimieltä ja otin vahvasti kantaa. Toivottavasti se ei ole mikään arvostettu tyyppi, koska sen ajatukset ainakin oli tosi keskeneräisiä. Lisäksi tein yhteenvedon opiskelutöistä saamastani vertaispalautteesta. Mulla meni nää molemmat jutut vähän yli annetusta ohjeellisesta pituudesta niinkuin mulle aina käy. Nyt ei kuitenkaan pahasti.

Ja sitte aeropikkiin. Hei

Jälellä kasiykkönen

Tassuttelin tänään leoparditossuilla Milkan kanssa kaupunkiin. Hassua sipsuttaa kissan tassuilla kun ohuen pohjan läpi tuntuu maan muodot, eikä kuulu sitä kopinaa, (mihin oon tottunu ja mistä tykkään,) että täältä tullaan.

Pistettiin haisemaan lindeksissä. Päivän sana: Asusteet. Milka osti kolme vyötä ja kaulakorun ja mekon. Minä ostin vyön ja kaulakorun ja ihan tyhmät amppariaurinkolasit. Tyhmät niistä tuli vasta kotona peilin edessä -realismi iski. Aivan liian isot ja huomionhakuiset ja naurettavat. Mikko tulee inhoamaan niitä. Ja äiti. Ja isi. Kaupassa ne tuntuivat vaan vielä oikein persoonallisilta ja mahdollisilta ja vannottelin kantavani niitä ylpeydellä. Filmitähtilasit. Voi anna. Filmitähdeille ne sopiskin ehkä siks että niillä on usein enemmän tarvetta naamioitua koko kasvot peittävällä aurinkolasilla. Meneehän ne autoa ajaessa, jos vaikka häikäsee...

Sitte innostuttiin lisää ja ostettiin t-paiat. Milkalle valkonen, jossa lukee kullalla JUSTIN ja mulle ruskee ja siinä lukee kullalla BRAD. Sovituskopissa meihin hiipi teiniys ja girlpower. Nooo se menee lenkillä, jos ei muuten. Tänään oli siis aika kevyttä, en uskalla kurkata tilille, sielläkin on varmaan.

Tein tortilloja ja pelattiin äitin ja Tuukan kanssa lupausta. Mikko on leirillä ja odotan sen soittoa että voisin kertoa sille että oon pahoillani siitä ku huomautin niistä tilulilutuksista, kun se ei malta soittaa pelkästään sointuja silleen tylsästi ja ymmärrän kyllä että sen luovuus kärsii semmosista rajoitteista ja että se on oikeesti tosi hyvän kuulostakin ja että se on mun kaikkein lempparein rokkari...ja muutaki.

Vielä 81 aamua.

...melutaan ja syljeskellää-ään!

Häh!? Bloggeri oli muuttunu suomenkieliseksi itsestään. Aika hassua. Olen nimittäin jossain vaiheessa koittanu muuttaa kieltä, että olis helpompaa säätää tän kanssa, jos välillä joutuu, siinä kuitenkaan onnistumatta, ja nyt kun annoin olla enkä yrittäny mitään se oli muuttunu. Aika monien asioiden kanssa käy näin. Yli kaks viikkoa join kuumaa ja lepäsin ja kurlasin ja sitten tuli lomille mikko, enkä jaksanut hoitaa enää sairauttani vaan päin vastoin uhmasin sitä tuolla keväisessä säässä pikkutakissa ja pikkukengissä ja sortseissa ja sukkiksissa. JA maanantaina ku mikko oli lähteny, huomasin että ei satu enää yhtään ku nielasee. Paranin. Tosta vaan..huomaamatta ja ihan vastoin kaikkia säädöksiä ja järkeä.

Tämä bloggeri antaa mulle paljon enemmän näin. Esikatselu?..wou en ennen tiennyt että tässä on esikatselukin.

Kevät pistää hyvälle mielelle. Kuiva vaaleanharmaa asfaltti ja auringon paiste. Ja justiinsa nää pikkukengät, joita ostin vielä yhden parin lisää..ruotsin puolelta tietenkin. Semmoset kirkkaanpunaiset pikkuavokkaat kuin jotain kiinalaista silkkiä, joissa intialaisia kirjailuja, paljetteja ja helyjä. Ah. Menomatkalla hapitsulle kuunneltiin nostalgista tyrävyötä, koska kirjastosta käteeni osui ihan yllättäen se vanha levy. Ois mulla ollu se omana kotonakin, mutta ei sitä voi kuunnella enää kun se on naarmuuntunu ja kulunu niin huonoon kuntoon. Mulle tuli kaikki ihan mielettömät jutut yläasteajoilta mieleen. Hassua kun muisti kaikki sanatkin ulkoa. Olin tosi tosi liikuttunu..

"Ilta tumma ja sateinen. Siitä viis, mä olen onnellinen.
Sun silmiin vihreisiin niin helposti mä hukkuisin ja niin me suudeltiin.
On jo myöhä kohta huominen. Pitäis lähteä vaikka halua en.
Tiedän, että pakko on taas hyvästellä niinkuin ennenkin, mutta myöhemmin..."

Mikko ei ollu tyrävyöstä ihan yhtä innoissaan. Ei se sille merkinny villejä ihania kesäöitä kun karattiin kotoa, bestisten salaisuusvihkoja, kivojen poikien jakamista: sulle tuo, mulle tuo, Syväkankaan "jengiin" kuulumista, päärynäviinipullojen pummaamista ja sitten piilottamista (kaivamista maahan villasukan sisässä) mansikkanokan metsän suojaan sopivaa ajankohtaa kuten esimerkiksi juhannusta odottamaan, jolloin piilo piti ensin löytää ja sitten pullot kaivaa ylös, pimeitä iltoja meripuistossa kun oli lähes aina satanut ja maa tuoksui märälle ja farkkujen tai micmacin kangashousujen lahkeet kastuivat, cokista jäillä, yökyläilyjä kavereiden luona ja leikkimökeissä, kukaan-ei-tykkää-musta-itkuja ja kyllä-kaikki-tykkää-susta-lohutuksia, ensisuudelmia, poliiseilta tai nuoriskan hyvää tarkoittavalta "Kotona välitetään susta, koulussa välitetään susta, me täällä välitetään susta"-Jopelta karkuun juoksemista, oman elämän haltuun ottamisen tunnetta, pilareiden soittelemista, poikia, jotka huuteli perään ja lähti seuraamaan meitä kaupungilla ja joita myöhemmin tavattiin liikennepuistossa, kirjevihkoja kavereiden kesken, kasien penkkejä, ekoja kännyköitä ja tekstareita ja häläreitä ihastuksille ja ihastuksilta, riparia.

"Tänä aamuna olen kuin toinen, katsot mua olet hurjan vihainen.
Tekis mieli silmät sulkea, ei naama toi sun oloa paranna.
Olen niinkuin ketään ei olisikaan, silti kaikki tuntuu huomaavan.
Voi kun et jäisi kauemmas enää tai menisit muualle itkemään.

Oksettaa, ootko sä vai eilinen?
En tiedä mut mielummin jälkimmäinen. En kai sitä koskaan tietää saa..."

Mikko on kai sitten kuunnellut jotain hyvää musiikkia silloin. Tai joka tapauksessa jotakin toista. Haluaisin kamalasti näyttää mikolle miten paljosta mussa se ei tiedä mitään ja mennä ajassa taakse päin ja ottaa sen mukaan ja näyttää sille secret placen ja metsopiilon ja relletin tupakkihuoneet, mutta se on kai sitten jotain sellaista mikä on vain mun omaa. Tai meidän, jotka silloin oltiin. Ei sellaisia asioita saa välitetyksi toiselle, vaikka kuinka tahtoisi. Oli Mikkokin olemassa jo silloin. Tiedän sen siitä, että se tuli pyytämään mun puhelinnumeroa joskus seiskalla syväkankaankioskin edessä eikä kuitenkaan soittanut sitten koskaan. Ei se sitä itse muistanut enkä ois varmaan minäkään, jos en olisi kirjoittanut siitä päiväkirjaan silloin. Tiedettiin toisemme kyllä, mutta oltiin eri kouluissa ja eri nuoriskoilla ja jonkun toisten tyttö- ja poikaystäviä. Jonkun väärien.

Yhteistä meillä oli levyn tokavika piisi, ajetaan me tandemilla, jota molemmat ollaan rokattu joittenki toisten kanssa. Joittenki väärien. Ollaan monta kertaa leikitty ajatuksella Jos mikko olisi soittanut annalle silloin...

Toisaalta en kyllä usko että mikko olisi tykänny siitä musta joka oli silloin. Nytkin se otti kärsivän kippuranenäilmeensä heti kun aloin maalailla tyrävyö-aikani maisemia ja tyyppejä. En ehkä haluakaan sekoittaa niitä keskenään, Mikkoa ja tyrävyöaikaani, yöks mikä yhistelmä. Ja enhän mää olis voinut mikään villi ja vapaa ja huoleton olla jos olisin osannut silloin jo rakastaa, ei ei...ne eivät vaan millään sovi yhteen. Näin on oikein hyvä.

Illalla soiteltiin ja laulettiin oman yhteisen aikamme musiikkia ja oli mukavaa.

Tuukka on kotona. Tai siis ei juuri tällä hetkellä, koska se lähti yöpilkille ja kelkkailemaan ja me muut odotamme täällä kotona henkeämme pidättäen...kuka hullu lähtee tuonne jäälle, vaikka se sulaa alta!? No..meidän tuukka. Muuten on kyllä kivaa kun tuukka on täällä kotona. Se on niin kotoisa ja hassu ja velimäinen. Elinakin tulee tänään helsingistä ja Milka oulusta, haen sen asemalta kohta. Mikko perjantaina leiriltä. Ja sitten tuo kesäkin tulee, minkä ehtii...

Hei pääsiäinen oli...

...kaikesta huolimatta aika ihana omalla erikoisella tavallaan. Ostin uudet leoparditossut sen kivan ruotsalaisen kenkäkaupan lastenpuolelta. Ne sidotaan nilkan ympärille. Join mahottomasti sitskuakin. Yhtenä iltana vaan..mutta mahottomasti. Oli niin mukavaa kun oli ympärillä ne naamat, joista tykkään. Ja tiskasin, mitä en todellakaan tee mielellään. Ilman kumihanskoja en ollenkaan. On tapahtunut semmoisia asioita, joita ei ole tarkoitettu tässä jaettaviksi. Hyviä ja huonoja. Järkyttäviä. Avuttomuuden tunteita herätteleviä. Semmoisia, joilta kumihanskat eivät suojaa. Elämä voi saada yllättäviä käänteitä. Näissä minun elämäni käänteissä notkuu kuitenkin paljon toivoa ja syvää uskoa, positiivisuutta. Se on pikkuhiljaa opittua.

Eräs ihana ja erityinen suhde täytti yhden vuoden pääsiäissunnuntaina. Onneksi olkoon suhde. Kiitos, sitä tarvitaan.

M kysyi ollessaan eilen lähdössä takaisin, mitä aion nyt tehdä tulevina viikkoina, kun se on poissa. En jaksanut miettiä siihen hätään muuta vastausta kuin "Elää". Siinäkin on jo omat haasteensa.

kurlausta kiiraskeskiviikkona

Paremmin kirjoitan silloin kun olen oikein surullinen tai vihainen. Silloin myös puhun vakuuttavammin. Vihaisena tai surullisena olen melkonen suoriutuja. Onnellisena musta ei ole oikein mihinkään. Siinä valossa nähtynä voin ikäväkseni todeta olleeni onnellinen jo pitkään. Ja saamaton. Semmonen määniinvaantykkään, jonka ympäriltä kaikkoaa kaikki kaverit. Kuka semmosta onnellista lössykkää jaksaa pitemmän päälle katsoa ja kuunnella? No..harvat. Pitää varmaan joku kriisi kehittää sitte pääsykokeiden ajaksi....

Olen vieläkin oikein kipeä. Sen myös kuulee äänestä. En ole päässyt jumppaamaan tällä viikolla. Haittaa vähän ja harmittaa. Liikkumattomuuden huomaa heti löysästä olosta ja vartalosta. Jumppa vaikuttaa mun jaksamiseen ihan oleellisesti, tänä keväänä oon pistäny merkille.

Ei multa oikeasti ole kaikki kaverit kaikonnu vielä. Ne vaan hellustais kaheksana päivänä viikossa, jos se olis mahollista. Niillä näyttäs itellä olevan sama määniinvaantykkään vaihe menossa elämissään. Ja hyvä niin, mutta mietin vaan, että olisko se voinut tulla niille vasta kesällä sen jälkeen ko M on vapautettu armeijasta?! oisko ollu liikaa pyyetty. En mitenkään valita..siis kyllä niillä on..ehdottomasti on aikaa olla munki kanssa aina sillon ku Aapo on töissä tai Jukka on koulussa tai Roope on reeneissä tai Veikko on oulussa taiii.... Oma syyni kun en ole viittiny opetella niitten reeniaikatauluja ja muita menoja ulkoa. Ja hö ei niitä edes ulkoa tarvitse opetella, kun ne voi laittaa ylös lapullekin!

Kävin tänään kaupungilla tuolla myrskyssä ja hain apteekista kipua lieventäviä kurlattavia yrttilääkkeitä. Äiti väittää ettei niitä tarvis kurlata. No tarviihan! Olen tehny niin ennenkin ja on auttanu! Kai se kurlaus jotenki tehostaa sen lääkkeen vaikutusta tai jottain...?! Oon saanu ihan turhia moitteita kurlaamisesta keittiössä. Mikä siinä muka on ällöttävää hä? Kurl kurl..terveys menee eelle.

Viimeksi pääsiäinen on tuntunut näin hyvältä silloin kun vielä jaksoi innostua suklaamunien pikkuyllätyksistä. Tykkimiehellä on neljän päivän pituinen loma, joka alkaa huomenna. Jos olen joskus väheksynyt sinun merkitystäsi ja olemassa oloasia kiirastorstai niin annettakoon se minulle nyt anteeksi. Itseasiassa olet oikein asiallisella paikalla ja oikeassa tehtävässä juuri siinä missä olet ja kiitokseni siitä.

....Nyt täytyy lähteä pelaamaan tyttöjen kanssa aliasta. Niille tuli vapaata ku niiden poikakaverit pelaa siinä vieressä pokeria. M olisi siellä varmaan kans mielellään, mutku jonku täytyy puolustaa maata että voidaan turvallisin mielin katsoa joulukuussa linnanjuhlia telkkarista. (Tai itseasiassa, että voidaan nyt turvallisin mielin pelata aliasta, mutta pitemmällä tähtäimellä mikon korsi on siinä keossa kanssa, joka meille niitä linnanjuhlia suoltaa.) Jokatapauksessa nyt voidaan mitä vaan, koska siellä on minun mikko ja se kyllä pitää meistä huolen!

Hei vaan

Jes. Ihanaa. Fontti on tehnyt paluun!

Minulle on kai tapahtunut aika vähän mitään uutta näinä päivinä. Olen tullut 20- vuotiaaksi ja saanut 20 vaaleanpunaista ruusua kotiinkuljetuksena suoraan sotatantereilta. Tai ei ihan sieltä, mutta melekeen. Olen hakenut joihinkin paikkoihin opiskelemaan ensi vuodeksi. Tänään epäilykset niihin opiskelupaikkoihin pääsemisestä ovat suuria ja inhottavia. Päässä on pyöriskellyt viimeaikoina paljon seuraavan kaltaisia mietteitä: Jos joskus pääsen opiskelemaan sinne minne tahon niin minä lupaan etten enää ikinä.....
Ehkä tehokkaampi keino olisi painua tuonne lukemaan.

Olen kyllä lukenutkin. Olen lukenut paitsi vavisuttavan mielenkiintoista solun kemiaa, Sofi Oksasen kirjaa "Stalinin lehmät". Se on tonne Turkuun pääsykoekirjana. Solun kemia taas liittyy valitettavasti logopedin työhön. Tai en oikeastaan usko, että liittyy edes, mutta jollainhan fiksut hakijat on erotettava tolloista hakijoista. Tai ahkerat hakijat. Motivoituneet hakijat.

Kuumeinen, yskäinen ja nuhainen olo. Olen myös väsynyt. Olisi jo ne pääsykokeet niin pääsisi tekemään asioille jotakin ja antamaan kaikkensa. Olisi jo se kesä...