Monday, January 28, 2008

mikä lupaava vuosi

Tänään meni rikki monta asiaa. Yks virvelikin kuulemma. Hameen vetoketju ja tietysti juurikin sillä hetkellä kun yrittää käydä pikaisesti pöntöllä, kun on oikeen kiire, eikä hametta saa ujutettua ylä- eikä alakautta. Ei naurattanu. Nyt vähän. Iso peppu pudotti mennessään kirjapöydän reunalta punaisen savisen ruukun ja kasvin. Keräsin sirpaleet, mutta mullat saivat jäädä. Kasvi odottelee lavuaarissa. En kykene nyt. Kaikelle on aikansa.

Olen kirjoittanut Kivestä ja Runebergista ja lukenut hiukan. Runebergin usko ja lähimmäisen rakkaus vaikuttavat nykyajan ihmisestä tekopyhiltä, ja ristiriitaisilta sodan ja sotasankaruuden ihannoinnin kanssa. Ilmeisesti lähimmäisen rakastaminen ja auttaminen, toisenkin posken kääntäminen, ei ulottunut koskemaan venäläisiä. Toisaalta oli hyväkin asia, että JiiÄl poimi ihanteensa antiikista suomalaista moraalikäsitystä luodessaan, painoarvoa sai nimittäin urhoollisuuden lisäksi myös uskollisuus. Neljä sivua. En tiedä mitä muuta kirjoittaisin vielä, ja kirjoittaa pitäisi. Ei huvita toistaa muidenkaan ajatuksia. Mielummin kävisin kiinni Eppu Nuotion pokkariin, jota lukiessa voi käntää aivot pois päältä ja jatkaa mandariinien syömisen maailmanennätyksen tavoittelua.

Viimeiset viikot ovat olleet mukavia ja aktiivisia. Olen saanut vieraita ja käynyt vieraissa, (sanan eräässä merkityksessä). Oulun yöelämässäkin. Olen katsonut musiikkiesityksiä ja huomenna käydään Monan kanssa teatterin koeyleisönä. Siinä rinnalla olen käynyt koulua ja valmistellut joitain koulujuttuja ja kirjoituksia. Jumpannut jumppapallolla ja hakenut töitä. Virtuaalishoppaillut, kunnostanut kitaran (tai poikaystävä on, lasketaanko se?) ja tehnyt pyhän lupauksen opetella soittamaan sitä, jälleen kerran. Pitkästä aikaa tänään olen yksin kotona ja sulatan tyytyväisenä torttutaikinaa. Tunnin päästä etsitään teesun puolella huippumallia ja näyetään täydellisiä naisia. Mikä lupaava vuosi.

Wednesday, January 23, 2008

Viikonloppuna vuokraan Casanovan ja itken. Vielä ei pysty eikä tajua.

Joskus potkii ja yleensä sen jälkeen tulee parempi päivä. En kuitenkaan koskaan halua kuulla, että paistaa se aurinko risukasaankin. Hyi. Ketä se muka lohduttaa, kuka haluaa olla risukasa?!
Eilen oli se huonompi päivä. Bussi ei hakenutkaan kouluun ja elisa yritti laskuttaa jo kertaalleen maksettua nettilaskua uudestaan, josta seurasi hämmennystä, ärtymystä ja kaikenlaista säätöä enkä löytänyt isin Madridista tuomaa mekkoa, vaikka käänsin ylösalaisin koko asunnon. Eikä lohduttanut, vaikka pulu käveli vastaan neljännessä, minun kerroksessani.
Tänään paistoi aurinko kun tulin pieneen asuntooni mukavan koulupäivän (ja häränpihvin punaviinikastikkeella ja tikkuperunoilla) jälkeen. Äiti oli onneksi löytänyt mekkoni Kemistä. Illalla päivitetään tyttöjen kanssa kuulumiset ja käväistään euroilla. Sitä ennen käyn Anskulla päivittämässä erijuttuja.
Ja Kun miksa soittaa, että Heath Ledger on kuollut, pystyn ajattelemaan vain, että ei ei tänään, ei se ole mahdollista, ei tänään ole voinut kuolla kukaan. Enkä jostain syystä ylläty yhtään, kun tarkemmin asiaa selvitellessäni huomaan, että hän on kuollut eilen iltapäivällä. Tietysti. Ja minä täällä suomessa enteilin ja enteilin ja tiesin, enkä vain osannut antaa oikeaa nimeä sille ololle.

Heath on kuollut.

Suurin vääryys. Katalin väärinkäsitys. Kamalin virhe.
Hienoin näyttelijä, kaiken hienouden ruumiillistuma itseasiassa. Ja mitkä hymykuopat.

Tuesday, January 15, 2008

saa yllättää iloisesti

Talostani vapautui eilen kaksio. Siihen muuttaa joku muu, jotkut muut.

Tytti kävi teellä. On lohdullista kärsiä samoista ongelmista. Ystävystyminen on vaikeaa. Kavereita kyllä saa, mutta kiintyminen tuottaa ongelmia. On vaikea olla ja jutella yhdentekevyyksistä. Ei huvita puhua kun harvoin kukaan edes kuuntelee tai oikeasti on kiinnostunut siitä, mitä yritän sanoa, vaikka se sitten olisikin vain, että mää tykkään tästä runosta tai mää poltin aamulla nuudelit pohjaan tai mää oon laihtunut kilon tai mulla on paha mieli, koska...
Saati sitten, että puhuis jostain oikeesta.

Suurin osa tuttavuuksista jää "soitellaan" -asteelle. Kyllä sen tietää kuka soittaa ja kuka ei, ole soittanut tähänkään asti.

Omia ystäviä on ikävä. Niitä, jotka ihmettelevät jos et ole tullut kouluun. Niitä, jotka pitävät yhteyttä ihan vain kuullakseen mitä sinulle on tapahtunut ja mitä olet tehnyt viime päivinä ja miten rakkaus sujuu. Niitä, joiden kanssa voit vain makoilla hiljaa tai naureskella ihmisille ilman, että ne pitäisivät sinua ilkeänä tai sivistymättömänä tai ihan ääliönä. Niitä, jotka sanovat rehellisen mielipiteen uudesta tukastasi ja joille itse voit sanoa heidän tukastaan. Niitä, joille voit soittaa aamuyöllä itkien, että mulla ois nyt tällanen yks juttu. Niitä, joille on sanomattakin selvää, että tulet mukaan. Niitä, joille uskallat kertoa, jos pelkäät tai olet väsynyt. Niitä, jotka huolestuvat kanssasi jos läheisesi sairastuu. Niitä, joita ymmärrät yhdestä katseesta. Niitä, jotka välittävät oikeasti siitä mitä ajattelet tai mitä tunnet ja jotka ilahtuvat minusta ja joista minä ilahdun. On raskasta elää ilman rakkaitaan, vaikka muuten sujuiski.

Onneksi täälläkin joku huolehtii, että "et ota nyt sitten keväälle liikaa kursseja Anna ettet väsy niinkuin syksyllä". Sellainen yllättäen lämmittää kovasti. Muut välittäjät ovat Kemissä tai Helsingissä tai Göteborgissa ja sen sellaisissa. Onko vika itsessä? Jaksaako itsekään välittää muista tarpeeksi? Usein houkuttavimmalta seuralta tuntuu oma seura, enkä haluaisi sen olevan niin.

Koulussa on ollut kivaa. Kirjallisuudentutkimuksen perusteet 2. on mukava, kun eri luennoitsijat kertovat kirjallisuudentutkimuksen teorioista ja metodeista. Myös praktikum 2. alkaa huomenna (jes) ja lastenkirjallisuuden historia ensiviikolla.

Sooloilua elokuvan alussa oli just sellanen fiilis, että nyt näytellään! Kasvoin kuitenkin elokuvan mukana pitämään jopa siitä naisesta pääosassa (Saija joku?) ja vaikka loppuratkaisu herättikin minussa ärtymystä oli se silti ihan herttainen elokuva. Ehkä kuvakulmat ja musiikit ja sen sellaiset tekivät siitä hyvän. Kirja on kuulemma taas kerran paljon parempi.

Anna mun mennä, Anna mun mennä, mä oven avaan, en henkeä saa...

En saa taas mitään aikaiseksi. Istun tässä koneella ja mietin kuka olen ja missä on koti, enkä edes näe kun panda aivastaa.

Thursday, January 10, 2008

iltaista höpöttelyä vain

En haluais heittäytyä hankalaksi, mutta naapurissa poltetaan taas röökiä sisällä ja haju tulmahtelee tuuletusaukon kautta pieneen savuttomaan yksiööni. En haluais heittäytyä avuttomaksikaan, mutta huomenna otan kyllä herättyäni junan kemiin. Mitä sitten jos ollaanki oltu jo kuukausi yhdessä ja pitäis olla välillä vähän itekseenkin...no miks pitäis? Kyllä tämä kevät tulee joka tapauksessa pitämään huolen yksinolostani ja itsenäisyyteni ylläpitämisestä (joka on by the way ihan yliarvostettua). Kun jos vaan viihtyy toisen kanssa niin hyvin.

Tänään sain arvioinnin toisesta kirjallisuuden kurssista. Toinen vitonen. Kirjallisuuden praktikumista (luetaan teoksia ja kirjoitetaan niistä kirjailijaesittelyjä, henkilöanalyysejä, kritiikkejä, takakansitekstejä, jne. ja niistä keskustellaan yhdessä, yksi lempikursseistani!). Ensimmäinen tuli kirjallisuuden tutkimuksen perusteista (tehtiin viisi tutkimustyötä etsien teksteistä esimerkiksi aikarakenteita ja esinemotiiveja ja osoitettiin mikä jostain tekstistä tekee kirjallisuutta). Olisin hymyillyt koko päivän, mutta näkymätön tainnutteli minua nuijallaan vastusteluistani huolimatta. Ehkä hymyilin unissani sittenkin.

Koti on ihana paikka. Minun kotinikin on. 29 neliötä ehtaa minua. Omia tavaroitani omilla paikoillaan. Mikrokin nyt. Tämän kodin liike on huomioitu hyvin suunnittelussa paitsi keittiön tiskausnurkassa, joka on vähän ahdas ja kömpelö. Muu keittiö on toimiva ja ihana ja kutsuu esimerkiksi juurikin kasvissosekeiton syömiseen.

Saturday, January 05, 2008

heräilyä talviunesta

Hei! Olen elossa vielä, minäkin. Joulusta ja muusta huolimatta, uudesta vuodesta ja uusista kujeista - mitäs ne on? ja pakkasesta, joka kiristynee huhtikuulle asti. Minun kesälomani alkaa huhtikuussa. KESÄ! Sitä ennen ois vaan muutama homma ja muutama kuukausi Siperiaa. Eilen maksoin kevätlukukauden ylioppilaskunnan jäsenmaksun ja kauhukseni huomasin koulun alkavan jo tiistaina, ei viikon-päästä-tiistaina kuten olin luullut. Hirveää sähellystä. Missä ja millon ja monelta ja minkä kanssa mikäkin mennee päällekkäin. Tervetuloa arkeen. Kolmen viikon lempeässä joulupöhnässä kuljeskelun ja kiusaturnauksiin tuudittumisen jälkeen tuntui kovin ahdistavalta organisoida tulevaa kevättä. Kun se ei ole edes lämmin. Silti alimääräiset rahansa haluaisi kovasti käyttää hennesin kevätkuvaston mekkoihin! Kuvastossa povataan kevääksi Thaimaan ilmastoa, tämä soppii.

Minä oon muumi. Yhtä pehmeä. Ihan unessa ja hyödytön talvisin. Hukun kinoksiin, on niitä eli ei. Nään unia kesästä ja hillokellarista, mistä vaan missä on hilloa. Tai sokeria. Tai suolaa. Tai rasvaa. Mistä vaan pyöristävästä.

Kun pääsen huomenna Ouluun, jännitän onko asuntoni vielä tallella ja saanko raivattua polun ovelta postien läpi keittiöön, pyyhin pölyjä ja karistan ne itsestäni avaamalla koulukansion ja ostamalla cosmopolitanin vuosihoroskooppeineen. Käyn kirjastossa. Järjestelen joululahjat uusille paikoilleen, keitän kunnon teet uudella vedenkeittimellä ja teellä ja sihdillä ja kastan uuden leipäveitsen ja bambuleikkuulaudan silppuamalla jotakin terveellistä. Miksakin lupasi käydä Oulun cityssä alennusmyynneissä. Vielä Elisan kanssa Kemin huurteiseen lauantai-iltaan ja sitten, ryhtiä ihminen!

Voittaja ei välitä. Eiku.

Eräs ystäväni tapaili Tinder-matchiaan joitain viikkoja jo jokseenkin innoissaan. Lupaavasti alkanut suhde kohtasi päätöksensä, kun Tinder-m...