Tuesday, May 27, 2008

Mielitkö viedä kyyhkyn selässä tyttösi maailman kyliin?

En voi lukea vanhoja blogitekstejäni. Myötähäpeä on too much to take.
Elämän kulminaatiopisteessä, jollaisessa katson olevani, tulee kelailtua vanhoja juttuja eteen ja taakse näkökulmien vaihdellessa sammakoilta linnuille ja jumalille. Ihmisillä on tarve nähdä elämänsä taaksepäin juonellisina tarinoina vastoinkäymisineen ja niistä selviämisineen, kohtalon täyttymisineen. Minunkin elämäni on - ja minun elämäni vasta onkin - stoori, jonka kaikinpuolin viihdyttävään juonen kulkuun voin olla varsin tyytyväinen. Elämäni elokuvassa minua näyttelisi joku tuntematon kohtalokkaan näköinen pyöreäposkinen vaalea neito merensinisessä kesämekossa. Forrest cumpin hippitukkainen Jennykin kävisi. Elokuvan aiheina olisivat niin ikään kultaisen ja hellyyttävän romanttinen lapsuus, ensirakkaus pienessä pohjoisen kylässä, vaikea äiti-tytär-suhde, pettymykset rakkaudessa, päätösten tekemisen ja ikävöimisen kipeys, kasvamisen ja itsenäistymisen problematiikka ja läheisen vakava sairastuminen sekä kaikkien edellämainittujen kanssa suht sinuiksi tuleminen ja selviäminen. Useissa kohtauksissa soitettaisi Suzanne Vegaa ja mässäiltäisi valolla ja kauniilla vaatteilla. Loppukohtaus olisi yhtäaikaa onnellinen ja haikea ja se jättäisi kysymyksen tulevasta, mutta yhtäaikaa vahvan ja positiivisen odotteen siitä, että tulisi sieltä mitä hyvänsä siitä tulisi hyvää. Elokuvan katsominen olisi koskettava voimistava elämys.

Kevään aikana eroaalto on pyyhkäissyt parhaiden ystävieni parisuhteet kumoon. Yhden tehtyä paljon vaativan ja tarkoin perustellun ratkaisun, alkaa toinenkin tarkistella tilaansa. Tarkistelujenkin jälkeen omani porskuttaa yhteisessä tilassaan kakomatta ja pärskimättä kuin uusi. Tai vanha, mutta rakas ja vaalittu. Tällaiset nimittäin vain hioutuvat sileämmiksi eroaaltojen pyyhkiessä ylitse.

Friday, May 23, 2008

huh hah hulee turpiin tulee

Aika hiljaista. Olen yksin kotona, on ilta ja tulin 9 tunnin työvuorosta äsken. Tai tunti sitten. tai kaksi tuntia. Tai kolme. En osaa sanoa kauanko olen istunut tässä ja miettinyt että vois syödä. Pitäis. Aivot ovat niin turtuneet, että jos avaan suun sieltä kuuluu vain kiitos, kiitos ja hei hei. Olen näinä päivinä usein ajatellut, (en tiedä montako niitä on mutta samalla kaavalla menevät, syön, käyn töissä ja nukun,) että pitäisi kirjoittaa. On ollut jotain asiaakin ja ajatuksia jostain, mutta en ole ehtinyt.

Jos milka olisi täällä tehtäisi lettuja juuri nyt. Mutta minä sokeroisin, koska muuhun en kykene.

Huomenna on minun viikon ainut vapaapäiväni ja asvalttimies on Simossa. Ei se ollut vitsi. Niin minustakin se kuulostaa ihan vitsiltä. Jos jaksaisin voisin vähän hekotella päälle. Ei olisi niin hiljaistakaan sitten enää.

Rakas opiskeluelämä, tule takaisin.

Friday, May 09, 2008

Ne löytää aina mut

Jos haluat toiselle pahan mielen: varasta sen pyörä! Toimii varmasti. Tai hei varasta jo sen toinen punanen tunturi ja varasta vielä sen kamerakin, vaikka käsilaukusta, joka sillä roikkuu kainalossa.

Puuh. On aamu ja toipuilen eilisestä vihasta ja ..tutuksesta. Lukossa ollut polkupyöräni varastettiin jäätelökoppini vierestä, sillä aikaa kun olin siinä töissä. JOO KYLLÄ. Pyörä nojasi koppiin. Olen varmasti vielä vilkuttanut ja hymyillyt varkaalle ja toivottanut tervetulleeksi uudelleen.

Olin juuri saanut kaikki tehtyä, päivä oli mennyt nopeasti, sillä olin hiljaisina tunteina kerennyt rupatella raksajätkien kanssa, lukea viikon ilmaisjakelut, innostua merellisistä tuulahduksista ja askarrella hienot cd-levyn kannet. Tein loppusiivousta ja ottaessani ulkoroskista sisälle, tajusin, että pyörää ei näy missään. Etsin sitä tietysti lähiympäristöstä, mutta sitten oli jo kerettävä kemiin lähtevään junaan. Itkin kokomatkan kotiin. Ensinäkin hyvä pyörä ja toisena: miksi ihmiset ovat näin kieroja, sairaita, julmia, ilkeitä. Viha antaa voimaa. En edes huomannut outoja katseita, jotka kai otaksuivat omaiseni kuolleen, enkä kuinka pitkän matkan kävelin hups, ihan tuosta vain, eikä kassikaan painanut.

Tällaisten jälkeen on aina tosi lamaantunut olo. Junassa pystyin vain miettimään kuinka elämä jatkuisi (sillä hetkellä olin varma, että ei) ja kuinka pystyisin elämään tällaisessa korruptoituneessa pyörävarkaiden maailmassa. Pahalta se tuntuu vieläkin, mutta kemissä olo helpottaa vähän. Omat lohduttavat ihmiset helpottavat.

Nyt kun sain tämän vääryyden puristamasta rintaa, yritän kanavoida ajatukset muualle, sinne missä ne haluaisivatkin lomaansa viettää. Mielessä letut ja ikea ja lindan hiustenleikkuu ja illan Tassuvaivojen keikka ja tytti ja merenrantatalo ja kotitietokoneen arkistot, jotka on tarkoitus tänään siirtää uudelle koneelle: tekstit, kuvat ja musiikit - muistojen päivitys. Huominen äitienpäivä, kotiruoka ja Olli ja Onni. Preppausta opettajahaastatteluun. Vapaata olemista ja aikaa, vapaata.

Monday, May 05, 2008

supijees

Saatoin juuri matkustusromantiikkaa hehkuneen essiliinin reissubussiinsa. Kateeksi käy. Minäkin haluan lakkiaiset ja uuden lakkiaismekon ja minäkin haluan Tanskaan ja Ruotsiin shoppailemaan ja tapaamaan Milkaa ja minäkin haluan reissuun ja minäki...! Sen sijaan pääsen huomenna myymään jäätelöä lumisateeseen. Eksoottista.
Palatessani omassa supisuomalaisessa ja supikahisevassa tuulipuvussani hyytävässä ilmassa kotiin tiskaamaan ja lukemaan, en voinut välttyä miettimästä, että elämä on.

...kivaakin toisinaan, sillä puhuin äsken villen kanssa puhelimessa ja perhe pysähtyy matkalla kemiin ja tulee käymään oulussa kanssani kiinalaisella. Olli rakastaa kiinalaista. Anna rakastaa Ollia. Ja voi kuinka paljon myös hänen pikkuista veljeään.

Shoppailin minäkin eilen kahdet kengät ja rantasortsit. Ja tänään vadelman tuoksuista kosteusvoidetta. Minulla on ruokaa kaapissa, rahaa, ystäviä, hellu, töitä, opiskeluja, hyvää ja letkeetä ja tunnelmallista musiikkia, ajatuksia, mielenkiintoisia kirjoja, kipsiä, runoja, helmiä, kukkia, puumansikoita ja kortin pohjia ja koko päivä aikaa (toteuttaa poikkitaiteellisesti itseään).

Tuudittaudun siihen, että kotonani on lämmin ja turvallista ja että kaikki on aivan supijees sillä aikaa kun elämä viuhahtelee ikkunani takana.

Voittaja ei välitä. Eiku.

Eräs ystäväni tapaili Tinder-matchiaan joitain viikkoja jo jokseenkin innoissaan. Lupaavasti alkanut suhde kohtasi päätöksensä, kun Tinder-m...