Friday, May 09, 2008

Ne löytää aina mut

Jos haluat toiselle pahan mielen: varasta sen pyörä! Toimii varmasti. Tai hei varasta jo sen toinen punanen tunturi ja varasta vielä sen kamerakin, vaikka käsilaukusta, joka sillä roikkuu kainalossa.

Puuh. On aamu ja toipuilen eilisestä vihasta ja ..tutuksesta. Lukossa ollut polkupyöräni varastettiin jäätelökoppini vierestä, sillä aikaa kun olin siinä töissä. JOO KYLLÄ. Pyörä nojasi koppiin. Olen varmasti vielä vilkuttanut ja hymyillyt varkaalle ja toivottanut tervetulleeksi uudelleen.

Olin juuri saanut kaikki tehtyä, päivä oli mennyt nopeasti, sillä olin hiljaisina tunteina kerennyt rupatella raksajätkien kanssa, lukea viikon ilmaisjakelut, innostua merellisistä tuulahduksista ja askarrella hienot cd-levyn kannet. Tein loppusiivousta ja ottaessani ulkoroskista sisälle, tajusin, että pyörää ei näy missään. Etsin sitä tietysti lähiympäristöstä, mutta sitten oli jo kerettävä kemiin lähtevään junaan. Itkin kokomatkan kotiin. Ensinäkin hyvä pyörä ja toisena: miksi ihmiset ovat näin kieroja, sairaita, julmia, ilkeitä. Viha antaa voimaa. En edes huomannut outoja katseita, jotka kai otaksuivat omaiseni kuolleen, enkä kuinka pitkän matkan kävelin hups, ihan tuosta vain, eikä kassikaan painanut.

Tällaisten jälkeen on aina tosi lamaantunut olo. Junassa pystyin vain miettimään kuinka elämä jatkuisi (sillä hetkellä olin varma, että ei) ja kuinka pystyisin elämään tällaisessa korruptoituneessa pyörävarkaiden maailmassa. Pahalta se tuntuu vieläkin, mutta kemissä olo helpottaa vähän. Omat lohduttavat ihmiset helpottavat.

Nyt kun sain tämän vääryyden puristamasta rintaa, yritän kanavoida ajatukset muualle, sinne missä ne haluaisivatkin lomaansa viettää. Mielessä letut ja ikea ja lindan hiustenleikkuu ja illan Tassuvaivojen keikka ja tytti ja merenrantatalo ja kotitietokoneen arkistot, jotka on tarkoitus tänään siirtää uudelle koneelle: tekstit, kuvat ja musiikit - muistojen päivitys. Huominen äitienpäivä, kotiruoka ja Olli ja Onni. Preppausta opettajahaastatteluun. Vapaata olemista ja aikaa, vapaata.

1 comment:

unak said...

hei sinä! nyt mää oon täälä, ja sääki. jännää. nähdään!

<3

Voittaja ei välitä. Eiku.

Eräs ystäväni tapaili Tinder-matchiaan joitain viikkoja jo jokseenkin innoissaan. Lupaavasti alkanut suhde kohtasi päätöksensä, kun Tinder-m...