Tuesday, October 28, 2008

Dear fonttiryhmäläisen päiväkirja

Uh, kas noin loppuivat sipsit. Kirjoittaminen ja sipsin syöminen on hankalaa yhtäaikaa, koska sormet on kokoajan tahmassa ja eihän se sovi näppäimistölle ei alkuunkaan. Ja sitte ku uskottelee itselleen että tää on viimenen sipsi niin ei pääse ikinä kirjoittamaan. Niin paitsi sitte kun ne loppuu.

Kun loma loppui, ahdisti, mutta olen saanut tänään ja eilen (jotka ovat maanantai ja tiistai, mutta silti!) lempeää kohtelua ja tahtoni läpi. Koulussa! Ilmottauduin tekstilajien ja kirjoittamisen kurssilla oman lehtemme teossa fonttiryhmään. Mun ryhmässä on vähän yksinäistä, koska se koostuu minusta. Valitsen siis lehdessämme käytettäviä fontteja. Wuhuu. Joku voisi syyttää kunnianhimottomaksi, mutta ähää anna palaa ko mulla on nyt muutakin tekemistä kö kuunnella: mainoksen analysointi, uutisen muodollisen rakenteen huoltaminen, englannin suullinen esitelmä Tolkienista ja Lord of the ringistä, kirjallisuuskritiikki, äidinkielen tunnin suunnittelu ja pito aiheesta Lyriikan opetus, 3 akateemista englannin ainetta ja tekstiopin tentti näin ihan alkajaisiksi, joten oon vaan ihan hirveen tyytis siihen, että mun käsi oli ko salama kun vapaaehtoista etsittiin.

Huomenna on tekstiopin tentti, eli ihan hirveesti pitäis lukea. Tietysti satun olemaan just tämmösellä perushysteerisellä päällä niin että tuleeko siitä mitään, no ei.

Onneksi M soittaa juuri ja kertoo omista päin peesettä hoidetuista koulusysteemeistään. Suunnittelen meneväni sinne mesoamaan, koska olen paljon parempi vaatija ja uhkailija. Raivostuttaa kun toista rampaa juoksutetaan eikä kukaan ota vastuuta mistään eikä ole kiinnostunut auttamaan asioissa, joissa auttamisesta kuitenkin saa palkkansa.

Häpeä Oulun ammattikorkean tekniikan osasto!

Jos tällä kipinällä laahais läpi nyt sata tekstiopin monistetta niin tuliskohan sittenkin hyvä.

Friday, October 24, 2008

"Mitään ei voi aavistaa" ja kissa on pöydällä ja pilvi voi tulla ulos housuista ja tasa-arvo.

Loma Jyväskylässä tuli tarpeeseen ja oikeaan saumaan, nimittäin sieltä palasi entistä hyväntuulisempi tyttö sinisessä mekossaan. Nyt se tyttö on Kemissä ja lepää ja syö ja menee teatteriin ja menee tupaantuliaisiin ja kyliin. Ja vaikka sillä ei ole yhtään rahaa, se on aika onnellinen.

Jyväskylässä oli kaksi pientä poikaa, jotka järjestivät keikan ja kävivät päiväkodissa ja Arnoldsin donitseilla.
Keikan anti vaihteli musiikkiesityksistä stand-up komiikkaan ja heikkipaasosmaiseen sähellykseen. Otsikon suora lainaus on omasta tuotannosta, jonka sävellyksestä ja sanoituksesta vastaa Olli ja joka Onnin hellyyttävässä tulkinnassa muuttui painokkaasti muotoon "Mitä voi aavistaa". Sain Ollin yhdeksi yöksi viereenikin nukkumaan ja elokuviin katsomaan Wall-e-robottielokuvaa. Lapsilta oppii - esimerkiksi sanottaessa oletpa sää hyvä laulamaan - ottamaan kehun vastaan sanomalla: mm-m ainahan mää oon ollu!

Sikälikin tyttö ajoitti reissunsa strategisesti, että sillä aikaa ex-asvalttimestari tai nyk. sairaslomalainen asvalttimestari sai lopun aamu-viiden-heräämisilleen ja meni sairaalaan leikattavaksi. Ja minä oon aina ollu huono sairaaloissa ja leikkauksissa ja veressä ja haavoissa ja kivuissa. Omantunto muistuttaa kolkutuksensa tahdissa, että empatiassa ja tuessa oisin saattanu olla ihan hyväkin, mutta ehkä hysterian lietsomisessa ja panikoinnissa joka tapauksessa niin paljon parempi, että koen velvollisuudekseni siirtyä 400 kilometrin päähän tukemaan. Veren ja tikkien näkeminen ja turvonnut jalka heikottavat yhä.

Se oli raukkeli herännyt puoli kuudelta hätäillen, että miten mää nyt pääsen töihin, kun mää oon jo myöhässä ja tää jalkakin on näin kipeä!

Okei, kunnallisvaalit ahdistavat. Vastuu ja päätöksenteko ahdistaa, se, ettei yksimielisyyttä synny. Se, että nämä kysymykset ovat jatkuvasti pöydällä. Parisuhteessa vallitsee välttely (tiettyjen aiheiden nimittäin) ja huumorilta vaaditaan erityisen pitkää venymistä. Oikeasti vaalikonetta tehdessämme erityisesti ydinvoimala- ja päivähoito-kysymyksien kohdalla sisälläni kiehuu, mutta selvitän tilanteen hymyilemällä Mitäs sinä meidän yhteisillä veromarkoilla leikelty porvari siinä kinkkailet. Äiti tuikkaa vaalikonetulokset kuullessaan, että ehkä asvalttimestarilla on varaa elää sellaisessa yhteiskunnassa. Kun katsomme yhdessä idolssia ja äiti kysyy M:ltä ketä hän aikoo äänestää, pääsee M pistämään takaisin ettei hänellä ole varaa tuollaisiin porvarien huvituksiin. Piikittely puolin ja toisin jatkuu kokoillan, vaikka se tapahtuukin hyvässä hengessä joulutorttujen ja pelikorttien äärellä.

Loppujen lopuksi minusta on vaan harmillista, että kunta ja yritykset eli yrittäjät ja kunnan työntekijät joutuvat tällälailla vastakkainasetelluiksi, vaikka on selvää, että molempia tarvitaan. Minä toivoisin tasa-arvoa ja rauhaa maan päälle ja siksi äänestän niitä toisia, niitä jotka tuntuvat ajavan sitä tasa-arvon ajatusta hanakkaammin ja jotka keskustelevat uskottavammin sisällöstä. Ei tänäpäivänä voi sanoa uskottavasti kenestäkään, mutta uskottavammin kuitenkin!

Kun vaalit ovat ohi punavalkoinen liitto päässee viileästä väittelemättömyydestä takaisin tasapainoisen elämänsä uomaan ja rakkausdraama vai psykedeelinen actionleffa-tyyppisten kiistakysymysten äärelle kauhulla odottamaan seuraavia presidentin vaaleja, joihin nähden nämä kunnallistouhut ovat lasten leikkiä.

Monday, October 20, 2008

Hii-o-hoi

jyväskylässä ollaan ja laulu soi.

Todettiin tässä, että pojat eivät halua/katso tarpeelliseksi tehdä tyttöjä onnelliseksi. Todettiin myös, että kaikki pojat haluavat x-boxin, vaikkakin jätin eriävän mielipiteen pöytäkirjaan. Toista ei kuulemma sais koettaa muuttaa, mutta eihän yrittänyttä laiteta ja yritys aina hyvä kymppi.

M aikoi soittaa illalla. Minäköhän iltana?
--- Kello on 22.42

T: x-boxin syrjäyttämä

Sunday, October 12, 2008

Välinpitämätöntä sunnuntaita vaan kaikille!

Wirtasen Tonin kipu kuolee huutamalla alastomana lattialla. Mitähän sitä ite keksis?

Kemi kyllä lunasti kaikki odotuksensa ja osoitti olevansa draaman, juorujen ja kuiskeen sykkivä metropoli. Vääristelty totuus on kans yks suosituimpia aseita. Niinku nyt Suvin raskaus ja meikkiksen hurjista hurjin sinkkuelämä. Miehiä pukkaa joka nurkasta. On se rankkaa. Ihmistä ei oo oikeen varusteltu kestämään Kemiä.

Silti oli tosi hauskaa aina niin kauan kunnes alkoholi haihtui aamulla päästä. Lissää jostain ja vähä äkkiä! Pikkusen sitä on turta ja voimaton elämän absurdiudesta, milloin tästä tuli näin huono vitsi? Nojaa, mutta ei rakkauden vastakohta olekaan viha vaan välinpitämättömyys.

Saturday, October 11, 2008

Things are gonna change, my dear

Otsikko on Tori Amoksen biisistä, jota Papu eilen ihanasti soitti ja lauloi meille. Se oli kaunista.

Piti olla Milkan päivä, mutta siitä tulikin erään lahjakkaan performanssitaiteilijan alun oma spektaakkeli. Oli säpinää. Tällaisena säpinästä tykkäävänä tyttösenäkin, voisin sanoa, että tietyn alkoholinkäytön ansiosta sitä oli vähän liikaa. Vaikka ainahan se lämmittää, valehtelu ja selkään puukotus.

Yritän painaa eilisen sinne minne se kuuluu, omaan alhaisuuteensa, ja suunnata Kemiin ja pitää siellä hauskaa, vaikka paskaa sataa niskaan puhelinlinjaakin pitkin. Hyvä että muut ihmiset tietävät puolestani mihin lokeroon kuulun, millainen olen ja kenen kanssa olen mitäkin. Ketä rakastan.

Itse sitä joutuiskin aivan hukkaan ja ymmälleen, mutta muut lukevat mua niin hyvin, että osaavat pitää kartalla näissä jutuissa. Kuinka hienolta tuntuu elää tänälauantaina. On niin monet säännöt, että jos joitain noudattaa, rikkoo toisia. Mutta juodaan viinaa ja tullaan viisaammiksi niin.

Onneksi on olemassa paikka, jossa tarjoillaan mureketta ja sienikastiketta, ja kultaisin kissa, joka saa käpertyä mun syliin nukkumaan ja jonka mielestä oon just hyvä näin.

Wednesday, October 08, 2008

"Kokonainen henkilöhahmo"

Kiitos isoveljelle otsikosta. Kokonaisen henkilöhahmouden ongelma on illan sana.

Just söin kaurapuuroa, mutta silti tuntuu tyhjältä sisältä ja ulkoa. Sanottiin reippaaksi ja ihanaksi ja teen parhaani näiden määritelmien täyttämiseksi. Ylivoimainen tehtävä tämmösen hullun päivän jälkeen. Kaiken hulluuden keskellä ihmisten arviointikyky oli kuitenkin just sen verran terässä, että kaikki Von Hertzenien levyt oli ymmärretty ostaa pois ennen kuin ehdin apajille. Hei tänks siitä.

Luen Niina Hakalahden Uimataitoa ja tunnen olevani päähenkilöistä vähän jokainen. Homssuinen lasten ja kissojen ystävä Marja, joka nauttii kynttilöistä ja melskeestä, ja pysyy ihmisenä kaaoksen keskellä. Ilkeäksi ja kyyniseksi kovettunut, omasta mielestään vähän muita parempi Erkki, joka pysähtyy miettimään minne muualle elämä olisi voinut viedä, ja jonka sotkeutuvat siimat ja kaatosade niskaan voivat saada raivon partaalle. Erkin huonosti kohtelema pelokas vaimo Kristiina, joka pyrkii kontrolloimaan ja ylianalysoimaan kaikkea. Erinomainen ihmistuntija Ahmet, joka ei kerro kenellekään, ettei osaa uida.

Tuesday, October 07, 2008

Tere päevast! Kuidas läheb?

Minu pere

Mul on ema, isa, kolm vend ja kass. Meie kassi nimi on Jellona ja see on viisteist aastat vana. Mu ema töötab lasteaias ja mu isa on kohtunik. Mu vanemad on pärit Louna-Soomest, aka nemad ja mu väikevend ja kass elavad Kemis nuud. Mu uks suurvend elab Turus ja oppib ulikoolis oigusteadus. Mu vanem suurvend on filosoofia opetaja ja elab Jyväskyläs perega. Temal on naine ja kaks poek, Olli neli aastat vana ja Onni kaks aastat vana. Nemad käivad lasteaias. Onni on minu ristipoeg. Ma elan Oulus ja oppin ulikoolis literatuur. Ma armastan mu pere väga palju.


Teen vääryyttä Eesti keelelle, kun en saa tällä koneella uun päälle niitä pisteitä enkä oon päälle lainetta, mutta periaatteessa näin. Oli muuten shokeeraava hetki, kun kuulin, että virossa on yksi vokaali, jota suomessa ei ole! Miten se on mahdollista!?!#11

Mää käytin koko pienen elämäni uuden vokaalin etsintään (aina nukkumaan käydessä) ja jouduin lopulta toteamaan, ettei sellaista yksinkertaisesti ole, koska kaikki mahdolliset on jo löydetty. Ja nyt, nyt jossain virossa on muka sellainen vokaali, jota taatusti silloin olen itsekin tapaillut, mutta huomasin, että ei se ole puhdas. Se on nyt tuo O, jossa on laine päällä ja se lausutaan jotenkin uun ja een välimaastoon. Huijausta. Vähemmästäki mennee jalat alta pieneltä kielentutkijalta. Nii, ja se U, jossa on pisteet päällä, lausutaan kuin y.

Friday, October 03, 2008

Ote Arno Kotroa

Sinä sanot että
on joitakin pikkuasioita
jotka vielä koituvat ongelmiksi

näin arvelet

miten niin pieniä asioita mietin

jos noin vaarallisina vainoavat

sinä et enää tiedä

näin sanot

haluatko jatkaa


mutta näissä asioissa jos ei tiedä rakas
silloin tietää jo

Fathers be good to your daughters, daughters will love like you do

John Mayer henkäilee, ettei aio mennä enää Los angelesiin ja minä nyökkäilen mukana ymmärtämättä sanaakaan - mitä vaan kunhan täytät huoneen tuolla pehmeydellä, ethän ikinä vaikene. Se kuulemma kuolis jos se näkis mut, mutta kuolis jos ei näkiskään. Siinä se on kyllä ihan oikeessa.

Oi tätä elämisen riemua. Istun raukeana ja onnellisena tässä selkänojallisella ja pehmustetulla baarijakkaralla ja muistan syödä kotimaisia omenia, koska äiti käski. Koska ne ovat hyviä ja koska äiti ja isi kävivät juuri vierailulla ja toivat sekä pieniä mummolan puiden omenia, että vielä pienempiä oman pihan omenapuun omenia. Olivat matkalla back to 60's bileisiin Vuokattiin. Onkohan se enää mitään ilman Kirkaa?

Oli mukavaa. Kehystettiin teettämäni valokuvasuurennokset ja niistä tuli mahtavat taulut. Kun tallattiin Oulun mukulakivikatua isi totesi, että on tää Oulu kyllä ihan mukava kaupunki. Äiti myötäili, että niin on, täähän on ihan mahtava. Isi mietti hetken ja sanoi isimäisellä tavalla että nooh, kyllä se mukava riittää.

Vitsit, kun niiden kanssa saa nauraa ja vitsit, kun niitä aina vieläkin alkaa itkettää tuossa oviaukossa.

Sitten soitin Tuukalle.

Voispas sitä ollakin monessa paikassa yhtä aikaa. Tuukka ei vaan ehkä just nyt haluais että olisin siellä, koska se valmistautui juuri ottamaan tyttöystävää tai -kandidaattia vastaan Helsingistä. Pitäis olla ite reippaampi (ja rikkaampi) ja reissata enemmän, koska sitä kuitenkin jatkuvasti kaipaa kaikkia ihania, joita on ripoteltu ympäri Suomea. Ei vaan osaa päättää oikein, että mistä ja kenestä alottais kun on aina vaan lyhyt viikonloppu eikä jokapaikkaan ehdi. Sitten tulee vaan jäätyä paikalleen.

Eilen illalla meillä oli mahtava tuplaluento aiheesta Elokuva ja tunteet, jonka piti legendaarinen elokuvatutkija ja kirjallisuudentutkija Veijo Hietala Turun yliopistosta. Kun se lopetti puoli kahdeksalta olin ihan että eii voi loppua vielä, puhu vielä! Niin oli vissiin muutkin, ainakin sen verran raikuvat ablodit annettiin. Hietala oli ihan tosi tutun oloinen, jotenkin kotoinen, ymmärsin sitä ihan niin ku vaan toista voi ymmärtää, jotain mitä toinen ajattelee ja sanoo. Oli niin hienoa. Se on muuten kohta subilla bb-extrassa vieraana...(pistää jo teesun lämpenemään).

Wednesday, October 01, 2008

Ruttaantunu auto ja muuta sälää, mitä ilman ois parempi!

Tänään on vähän semmosta, että ärsyttää. Ei, ei vähän, tänään ärsyttää olan takkaa. Ärsyttää kun pahoja asioita tapahtuu hyville ihmisille, enkä tarkoita tällä ainoastaan sitä, että allekirjoittaneen porkkanapiirakan päällystä onnistui kolmannella yrityksellä. Just semmoset ihmiset joutuu kolareihin, joiden sinne vähiten tarvis joutua. Pitää varmaan ajatella vaan, että ehkä se oli muistutus siitä, että olkaa onnellisia toisistanne. Niin jos siitä nyt jonkun tälläsen hyvän puolen löytäis. Tietenkään se ei aina kauheesti lohuta, että vois olla huonomminkin. En mää ainakaan löyä ite lohtua siitä, että porkkanapiirakan päällystän tekemiseen ois voinu joutua ostamaan vielä neljännet ainekset. Ehkä kuitenkin silloin voi lohuttaa, jos hengenlähtö on lähellä, mutta en tiiä siitä mitään. Mun hengenlähtö ei oo tietääkseni koskaan ollu.

Sitten ärsyttää kun toiset antaa aina odotella itseään, aina! Ja että sitä on niin hölmö että odottelee ja tekee oman aikataulunsa toisen mukkaan, niinku sitä ei vois mennä lenkille yksinkin. Ja sitte ku se toinen ei ees pysy siinä aikataulussa siis siinä mikä on nimenomaan sen ittensä sanelema. Huoh. Eikä pysy muuten yks toinenkaan, joka soittaa lähteneensä aikaisemmin töistä keretäkseen pelaamaan jotain lasten pelikonsolia! AAA. Ai nyt se aikaisemmin lähteminen onnistu no onpa hyvä. Huoh huoh huoh.

Ja sitte ärsyttää kun Napero-finlandian tuomaristo ei ollu yhtään yksimielinen vaan puhkes tunnekuohu ja nyt on vaarassa, että ihan väärä voittaa ja hyvä häviää, vaikka niin ei pitäis olla. Jätin eriävän mielipiteen pöytäkirjaan. Toivottavasti sillä olis jokin painoarvo, joka liikauttaisi herra ylituomarin mieltä.

Ja sitte ärsyttää yks suomenkielen opettaja, jonka mielestä kaikki on aina IHAN HYVÄ. Jos kerta annetaan palautetta niin annetaan nyt sitten sitä palautetta! Ja miten sellanen opettaja voi osata sanoa, että älä tee näin koska sää aliarvioit lukijaa tällä selittelyllä ihan kauheesti. Eihän se voikaan. Ja sitte kö mää sanon sen sen puolesta, niin se ei ymmärrä yhtään mitä tarkoitan, ja olin vähällä sanoa, että en mää sitä ihmettele yhtään että sää et ymmärrä kun sää ite teet sitä samaa kokoajan. Kyllä me tiietään jo mikä on tutkija tai mikä on mielipidetekstin ja uutisen ero ihan oikeesti älä viitti!
Eikä tarvi erikseen käyä kappale kappaleelta läpi jotain kahen sivun tekstiä ja kerrata, että mikäs tässä kappaleessa oli nyt se missä on huomioitu jo vasta-argumentti valmiiksi, eikö sen voi yleisesti vaan todeta, että tässä tekstissä oli hyvää se, että vasta-argumentit oli huomioitu.TÄ?! Ja jos joku ei tajua tai osaa ite kattoa mitä ne oli niin mitä se tekkee ees tossa laitoksessa?! Herranen aika. Tää ero on just suomenkielen ja kirjallisuuden kursseissa ja opettajissa ja opiskelijoissa ja mulla on ikävä mun pääainetta!!!!!!!!

Niin ja viimeisenä, muttei vähäisimpänä ärsyttää tietenkin nuo hääkutsujen lahjalistat. Siitä kirjoitin mielipidetekstinkin. Näin...

Helikopteri, kiitos!

Tätä hienoa aikaa, jossa elämme, kuvaa mielestäni hyvin eräs yleiseksi muodostumassa oleva käytäntö, hääkutsujen mukana lähetettävät lahjalistat. Yhä useammat parit näkevät häissään hienon tilaisuuden hankkia jokin kallis astiasto tai muuten vaan mukavaa sälää Stockalta. Oma paikka häävieraana lunastetaan valitsemalla pääsylippu lahjalistalta. Ystäväni puolustelee häälahjalistoja rationaalisesti siten, että ei halua häälahjakseen kolmatta mehulinkoa ja sisustukseen sopimatonta fleecehuopaa. Lahjassa on aina kuitenkin kyse myös antajasta, sillä lahjan on tarkoitus tuottaa iloa molemmille osapuolille. Lahjalistan kirjoittaminen on yksinkertaisesti paitsi mautonta ja kuvottavan häikäilemätöntä ahneutta, myös mitä räikeintä epäkunnioitusta sekä lahjan antajaa, että itse lahjan funktiota kohtaan.
Kaukana ovat ajat, jolloin ajatus oli tärkein. Tuntuu merkilliseltä, että kesken suuren rakkauden ja yhteen liittymisen juhlan, keskeiseksi huolenaiheeksi voi nousta vääränlaisen materian saaminen. Onko olemassa enää mitään niin pyhää, että siitä ei yritettäisi repiä hyötyä juurineen irti?


Hei vaan ja anteeks kauheesti, mua ehkä vihataan koulussa. Ehkä muuallakin. Ehkä jo ilman tätäkin, joten olkaa hyvä, tässä tarjoilen taas yhden syyn. Oon ilkeä ihminen, niin oonki (kato otin jo vasta-argumentin huomioon, jotaki on opittu) ja narsistikin, dääm right.

Puuh, ja sitte lenkille.

Voittaja ei välitä. Eiku.

Eräs ystäväni tapaili Tinder-matchiaan joitain viikkoja jo jokseenkin innoissaan. Lupaavasti alkanut suhde kohtasi päätöksensä, kun Tinder-m...