Tuesday, February 12, 2008

Juon teeni miten sattuu kylmänä kuumana haaleana puruisena ekologisena yksin kaksin sokerilla tai hunajalla ja mielellään hymyn kanssa tarjoiltuna

Ilmassa oli eilen pääsiäistä, vaikka siihen on kalenterin mukaan vielä aikaa. Kumppareiden alla lorskui loska kuin joskus virpomaan mennessä. Ripsivärit eivät vain olleet samanlailla poskilla, sillä onnistuin jättämään meikkini Kemiin. Ei paha, onneksi ei ole ollutkaan mitään menoja sen suuremmin. Ei virpomisia eikä tirpomisia.

Viimeksi uhonnut tutkijaääneni on nyt pahemman kerran liemessä Knut Hamsunin Nälän kanssa. Siviiliääneni on pahemman kerran liemessä flunssan kanssa, mutta siitä viis. Kumpparit, villasukat ja pipo eivät estä minua kahmimasta flunssaa itselleni. Ehei. Eniten, hassua kyllä, ressaa silti pakkaaminen. Ressaa lähtö kun pitää muistaa vaikka mitä. Ressaa ystävänpäiväkortit ja ressaa oikeanlaiset vaatteet ja ressaa niiden raahaaminen juna-asemalle ja citybussiin ehtiminen, hu, se vasta ressaakin. Hu hu. Kyllä minä Kemissä hoitelen Knut Hamsunit, jos saan hoideltua itseni sinne ensin kimpsuineni kampsuineni. Hamsunin lisäksi on tiedossa kivaa. Pertun penkkarit, vanhojen tanssit, Corona-rokki, Mikon vimppa peli, lauluharjoitukset...

Ja huominen lounas Anskun kanssa, jolla on taatusti rauhoittava vaikutus hätääntyneen tutkijaääneni äkilliseen paniikkikohtaukseen. Tänään päätimme, että meillä saa olla muutakin elämää kuin lukeminen, kirjoittaminen, tutkiminen ja koulu yleensä/eli koulu yleensä. Mistä muuten enää kirjoitamme, mistä muuten enää kerromme, jos emme tiedä mistään muusta. Emme mistään. Anskulla ei kyllä ole, niin sitä muuta elämää. Se tuntuu olevan yliopistolla aina kahdeksasta kahdeksaan kirjallisuuden tai saamelaisen kulttuurin tai fysiikan tai historian parissa, mutta ottaa silti tosi rauhallisesti. Mullekin tollanen mystinen saamelainen suorituskyky ja paineensietokyky ja sitte ihan vaan kyky.

Käydessäni läpi opintosuunnitelmaani säikähdin vähän. Tuntuu kuin olisin melkein puolessa välissä jo nyt. Kirjallisuuden ja Suomen kielen kurssit riittävät tällä tahdilla ehkä puoleksitoista vuodeksi. Kolmantena tosin olisikin tilaus niille pedagokisille. Kauhistus olenpa iso jo, sadan opintopisteen päässä kandidaattiudesta, enkä tämän valmiimpi, aikuisempi, parempi.

Hieroja tosin teki yllättävän huomion näkökulmasta, jonka itse olin kokonaan sivuuttanut ihaillessaan mustelmien, kolhujen ja arpien kirjavaa kokoelmaa jaloissani. Niistä näkee, että olen tehnyt asioita. Totta tosiaan. Pelannut palloa, kiekkoa ja jääpalloa aina hampaisiinikin asti. Rymynnyt ja riemuinnut. Ryöminyt, kontannut, syöksynyt, kaatunut ja noussut joka kerta pystyyn.

2 comments:

Mari said...

Hei Anna, kiitos tästä tekstistä. Siitä tuli voimaantunut olo. Ehkä kun itselläkin on huomenna penkkarit opettajan näkökulmasta, perjantaina vahojen tanssit virkavelvollisuutena, 117 epävarmasti pisteitettyä yo-vastausta laukussa, 235 ovaria kansien välissä je epäselvä olo. Niin jotenki autto. Nauti kuule nuista vuosista.

annaelinaa said...

No mukava kuulla. Ja yritetään. Ja yritetään nauttia siitä tutkimustyöstä, jonka pitäisi valmistua maanantaiksi ja josta mun pitäisi sitten luokan eessä tärräten pitää oma tunti tutkimusongelmaani esitellen ja puolustellen opponoijalle, amanuenssille ja muille ryhmäläisille. Gosh. Tällä hetkellä lähinnä oksettaa pelosta ja ressistä. Varsinkin kun se tutkielma on vasta puoliksi valmis.

Alvar II

Kymmenisen vuotta, kaksi vakavammin otettavaa parisuhdetta (ja useaa vähemmän vakavasti otettavaa) myöhemmin, unelmieni miehen  Alvar Ainutl...