Kysyy ärsyttävä mainos joka-aamu koulumatkani varrella. Molempia kiitos. Ja sitte haluan myös jotain mitä tehdä sillä ajalla. Ja haluan, että Milka tulee ruotsista olemaan mun kanssa. Ja haluan töihin. Ja haluan opettajaksi. Ja haluan höyryävää lasagnea peiteltynä ruudullisella liinalla tarjoiltuna mun sinisistä. Ja haluan osata laulaa paljon paremmin ja haluan osata kirjoittaa paljon paremmin. Ja haluan käydä takaisin lapsuudessa ja nuoruudessa ja tehdä kaiken tismalleen samoin, mutta ymmärtää nauttia siitä enemmän. Haluan lumien sulavan ja haluan aurinkoa ja lämmintä, lomakin kävisi. Ja haluan lempilaukkuni ja lempikenkäni ehjiksi. Ja haluan juhlat ja voileipäkakkua. Ja haluan osata soittaa kitaraa ja pianoa. Ja haluan viedä Ollin eläinpuistoon tai huvipuistoon. Ja haluan ottaa syliin ja tulla syliin. Ja haluan konservatiivista onnea. Tällaista:
"Paluumatkalla bussissa en jaksa lukea mitään,
olen likomärkä ja tärisen kylmästä.
Sitten yhtäkkiä kotipysäkki ja tuttu katu.
Avaan oven ja siinä hän on, valmistanut aterian,
ulkoiluttanut koirat
ja ojentaa minulle vilpoisan lasillisen onnea."
(Arja Tiainen, Puiden alla, vihreässä palaverissa)
Rahaa haluaisin vaatimattomasti shoppailua ja salikorttia varten. Nyt ei ole varaa jumpata, vaikka tekisi mieli.
Kaikki on hyvää paitsi nyt. Takana on hyvää. Edessä on hyvää. Oikeastaan nytkin on aika hyvää. Luen Knut Hamsunin Nälkää ja tunnen olevani teoksen päähenkilö: yhtälailla yksinäinen ja köyhä romantikko, jota kukaan ei huoli töihin. Mitä pidemmälle luen sen surkeammaksi tulen. Kukas se oli muumissa, (homssu, nyyti, mymmeli vai vilijonkka vai kuka?) joka ei pitänyt pukemisesta ja riisumisesta, koska ne muistuttivat häntä siitä, kuinka aika ja päivät kuluvat, mutta mitään ei tapahdu.
Aamuyöllä heräsin omaan kiljaisuuni. Heräsivätköhän naapurit? Mua pitkin kiipesi kaksi isoa karvaista myrkkyhämähäkkiä, joista toinen oli oranssi. Oli yllättävän vaikeaa hätistää hämähäkit pois seuraavan unen tieltä. Tutortapaamisen palautteessa sain kuulla olevani hyvä kirjoittaja ja muuta rohkaisevaa kuten että minulla on jo nyt vahva oma tutkijaääneni ja varsin viihdyttävä sellainen. Siis tämä ei ollut se toinen uni vaan tapahtui - kuinkas sattuikaan - oikeasti. Ha, siinä teille, älkää tulko kuulkaa mun tutkijaäänelle yhtään!
"Paluumatkalla bussissa en jaksa lukea mitään,
olen likomärkä ja tärisen kylmästä.
Sitten yhtäkkiä kotipysäkki ja tuttu katu.
Avaan oven ja siinä hän on, valmistanut aterian,
ulkoiluttanut koirat
ja ojentaa minulle vilpoisan lasillisen onnea."
(Arja Tiainen, Puiden alla, vihreässä palaverissa)
Rahaa haluaisin vaatimattomasti shoppailua ja salikorttia varten. Nyt ei ole varaa jumpata, vaikka tekisi mieli.
Kaikki on hyvää paitsi nyt. Takana on hyvää. Edessä on hyvää. Oikeastaan nytkin on aika hyvää. Luen Knut Hamsunin Nälkää ja tunnen olevani teoksen päähenkilö: yhtälailla yksinäinen ja köyhä romantikko, jota kukaan ei huoli töihin. Mitä pidemmälle luen sen surkeammaksi tulen. Kukas se oli muumissa, (homssu, nyyti, mymmeli vai vilijonkka vai kuka?) joka ei pitänyt pukemisesta ja riisumisesta, koska ne muistuttivat häntä siitä, kuinka aika ja päivät kuluvat, mutta mitään ei tapahdu.
Aamuyöllä heräsin omaan kiljaisuuni. Heräsivätköhän naapurit? Mua pitkin kiipesi kaksi isoa karvaista myrkkyhämähäkkiä, joista toinen oli oranssi. Oli yllättävän vaikeaa hätistää hämähäkit pois seuraavan unen tieltä. Tutortapaamisen palautteessa sain kuulla olevani hyvä kirjoittaja ja muuta rohkaisevaa kuten että minulla on jo nyt vahva oma tutkijaääneni ja varsin viihdyttävä sellainen. Siis tämä ei ollut se toinen uni vaan tapahtui - kuinkas sattuikaan - oikeasti. Ha, siinä teille, älkää tulko kuulkaa mun tutkijaäänelle yhtään!
No comments:
Post a Comment