Rytmihäiriöitä

Olen kuullut useasta suunnasta, että kannattaa heti muuttaa yhteen ja mennä naimisiin, kun se vielä tuntuu romanttiselta ja suurelta ja tehdä lapsia ennen kuin tulee liian laiskaksi ja mukavuudenhaluiseksi. Myöhemmin se kaikki jää niin helposti. 

Tuota nopeaa yhteen muuttamista kannatan itsekin.

Vastarakastuneena tulee suodattaneeksi toisen ärsyttävätkin tavat. Asuinkumppanin ihmeellisyyttä tarkastellessa tulee huomaamatta tehneeksi kompromisseja ja luopuneeksi kapeakatseisuuteen perustuvista periaatteista. Ei siitä voi olla haittaa, että elämä hioutuu alusta asti yhteen. Että sille syntyy yhteinen rytmi.

Jo muutaman kuukauden erossa olo (mikä on pitkä aika tuossa vaiheessa, tietää mummikin) voi tuoda säröjä harmoniaan. Luotuaan uuden kodin rytmin ihan yksin, saattavat toisen yhtäkkiä huomioitavat tavat ja olemassaolo ruveta ärsyttämään. 

Koska olen kaksi kuukautta voinut jättää siideritölkin tiskipöydälle kellekään selittelemättä, en muista varoittaa, että sitä on käytetty tuhkakuppina ennen kuin toinen alkaa kaataa sisältöä lavuaariin. Ihan idioottimaista muutenkaan tuoda tuhkakuppia sisälle, kuka sellaista edes tekee?

Valtava merilokki ei väistä kävelysillalla. Se antaa ohittaa ihan läheltä. Muutaman yhtä valtavan kaarrellessa meidän yläpuolella hihkun, että Norjassa lokitkin ovat ihan erilaisia kuin Suomessa: tuommoisia isoja värikkäitä möllejä, joilla on sielu pienten sirojen valkeiden kakkijoiden sijaan! 

On täällä niitäkin pieniäkin. Tunnistan kyllästyneen äänen, kun kuulen sellaisen. Koko lokkikeskustelu on vissiin ihan typerä. Saarelan ei kuulemma kannata tehdä kahden päivän perusteella suuria johtopäätöksiä Norjan lintukannasta.

Saarelan ei kannattaisi tehdä ilmeisesti kovin paljon mitään muutakaan, sillä hän on koko ajan väärässä. Esimerkiksi kysyessään kahvilassa toiselta asiakkaalta, kumman vuoro oli seuraavaksi ja päästäessään tämän edelle, vaikka vuoro oli selvästi meidän! Tai antaessaan uuden osoitteensa salikorttia varten unohtaen siitä yhden G:n! Ja jättäessään jälkiä teen keittämisestä: Nämä kaapinovet menevät kiinnikin, katsotaanpas miten ne menevät, oho, näin!

Mietin, milloin olen alkanut seurustella isäni kanssa. Missä häntä pidetään vankina, jota mummi ennen lähtöäni puhelimessa tituleeraa oikeaksi auringoksi minun pitäessä vertausta erittäin osuvana?

Itsellänikin on sovittautumisvaikeuksia toisen elämänrytmiin ja tekemiin valintoihin. En innostu just huipusta avokeittiöstä, koska sen käryjä ei pääse pakoon olohuoneeseen. Myös sopivan pehmeät uudet sohva ja sänky ovat aivan liian kovia. Turhaudun vaatekaapillisesta uusia hienoja, mutta aivan liian kalliita vaatteita, joiden ostamista en voi ymmärtää, koska olemme kuluneen vuoden aikana pyrkineet pääsemään eroon edellisistä, jotka eivät mahdu minnekään ja joita emme edes ehdi käyttää.

Tänään, kolmantena Oslopäivänäni, ovelta kuuluu jo "Hey Darling!" työpäivän päätyttyä. Käymme ottamassa haltuun metron ja tutustumassa valmiiksi koulureittiin, jotta pääsen perille lauantaina apuopettamaan ja työhaastatteluun. Ärsytystä aiheuttaa enää kiilaamiseni ja se, etten huomaa väistää lätäkköä.

Mies ottaa puheeksi suomalaisia seurallisemmat norjalaiset merilokit. Astelemme pimeässä ihastuttavasti valaistua merenrantakotiamme kohti ja olemme yhtä mieltä siitä, että näky on mieletön. 
"Mikä rytmi!" hän henkäisee askeltemme rummuttaessa yhtäaikaisesti meren ylittävää kävelysiltaa täysin tietämättömänä päivän ajatuksistani. Minua hymyilyttää - Niinpä, sieltä se taas löytyy.