Saturday, February 11, 2012

Aikuisten oikeesti

Jos ei Jumalaa paljosta ole kiittäminen niin kuitenkin siitä, ettei kukaan enää sano noin.

Tästä kipeänä päivittämisestä on tullut tapa. Johtuu se sitten kuumeen lietsomasta empatian tarpeesta, ajasta, jota kerrankin on tai tekemis-ideoiden kesken loppumisesta, kaiken takana on se, että kipeänä olemisesta on tullut minulle tapa. Olen viidettä päivää ja jo toista kertaa saman talven aikana helvetillisessä kolmeakymmentäyhdeksää astetta hipovassa kuumeessa, vaikka eihän aikuisille edes tule kuumetta!?

Tiedän olevani aikuinen, kun äiti jaksaa olla sekunnin empaattinen toivottaessaan paranemiset puhelimen välityksellä ja siirtyy nopeasti kertomaan aina yhtä tappavan mielenkiintoisista kissan kuulumisista.
Rakastan kyllä kissoja. Erityisesti sitä mustaa, joka makaa takapihan koivun alla eikä sille kuulu enää paljon mitään, joten...

Ja rakastan äitiäkin, mutta rehellisyyden nimissä en aina jaksanut ihan niin pitkää ja yksityiskohtaista raporttia sen mustankaan nukkumisista ja kakkaamisista, vaikka aivan varmasti kissa oli mitä hellyyttävin ja maailman parhain joka hengenvedolla.

Äidissä on toinenkin asia, joka minua on aina vaivannut. Itkeminen. Ymmärrän jäähyväiset - ne ovat haastavia äidilleni tai kelle tahansa äitiäni hyvästelevälle.

Vaivaannuin pienenä siitä, kun jokatoinen iltasaduista osoittautui liian liikuttavaksi lukijalleen No kun se muurahainen oli niin jalo ja hyvä ystävä, että se auttoi sitä heinäsirkkaa! Kiusallisia itkuryöppyjä saavat aikaan mitä käsittämättömimmät asiat, tavarat, sanat. Nykyään olen oppinut vähän väistelemään. Esimerkiksi kun aletaan muistelemaan Tuukan ensimmäistä oksennustautia, tiedän, että ollaan todella vaaravyöhykkeellä.

Joulun alla soitan päivittääkseni yhteisiä lahjasuunnitelmiamme. Äiti niiskuttaa, ettei jaksa nyt touhottaa jostain lahjoista, kun on paljon vakavampiakin asioita tapahtunut. Sinisilmäisyyttäni hätäännyn - mitä on sattunut? Käy ilmi, että erään gollegan koira on kuollut edellisenä päivänä vanhuuteen.
Perutaan joulu!!

Aikuistuessani on käynyt ilmi myös, että olen perinyt äidiltäni viinapään ja pituuskasvun (molemmat arvosanalla välttävä) lisäksi sitten vielä jotain muutakin. Taas kerran se tulee avomiestä hämmentävällä tavalla esiin, kun Ylen Akuutti-ohjelman ystävänpäivälähetyksessä onnellisesta avioliitostaan ja vaimonsa kuoleman aiheuttamasta yksinäisyydestä kertova Esko-pappa särkee mun sydämen. Hysteerisyyden voimaan vaikuttaa vielä se, että papat ovat erityisheikkouteni.

Minkä sinänsä tulisi olla lohduttava tieto minut tänään ihanin tuoksuvin ruusuin ja viinerein yllättäneelle vierelläni vanhenevalle hellulle.

Kauhistelen aikuisuuttani seisoessani vieraassa avarassa kolmiossa ihastelemassa puulattiaa ja kaari-ikkunoita ja ikkunalautoja, joille mahtuisi istumaan, juomaan aamuteen ja vaikka kirjoittamaan. Toinen osaa kysellä varsin vakuuttavasti autopaikoista, ilmastoinneista, sähkönkulutuksista ja putkiremonteista ja minä harmittelen mielessäni, etten ehtinyt pestä hiuksia enkä täten vakuuta sellaisena, jonka leipomusten tuoksut vaativat saada täyttää juuri tämän keittiön. Ja jolla on varaa muuttaa tähän kotiin keskustan suuren puiston laidalle, jota turkulaiset kutsuvat Samppalinnaksi.

Se oli kaunis, ihana koti, mutta ei meidän. Ei mun korvapuusteilla rehellisesti sanottuna olisi toistaiseksi mitään asiaa siihen keittiöön. Sanokaa nyt joku, miten korvapuusteja voi leipoa ilman, että taikina tarttuu kaulimeen ja kässiin ja leivonta-alustaan ja pöytään ja ihan kaikkeen muuhun paitsi siihen, missä pitäisi olla korvapuusti. Se taikinan rullaksi saattaminen on siis yhtä ripulia, mistä seuraa pellillinen häpeällisiä, mutta herkullisia rumiluksia ja toinen pellillinen mustaksi kärventyneitä, koska leipuri on luullut voivansa tehdä kaksi asiaa yhtä aikaa ja unohtunut katsomaan youtubesta Kokoaan suurempi Suomi-konsertin kulisseissa tapahtunutta.

Ellei hermostuksissaan lisää kilon pussillista jauhoja käärittävälle taikinalle sekä kaikkiin pintoihin, joihin se voi saada päähänsä yritttää olla kosketuksissa, sillä siinä tapauksessa pullista tulee edustavia, mutta ei-minkään-makuisia ja kuivia.
Huomaan olevani aikuinen, kun en hätkähdä sitä, etteivät valot aamulla syty vaan kävelen coolisti sulakekaapille. En minä sitä kaappia tietenkään saanut itse auki, mutta hei ihan kaikkea ei voi kerralla vaatia.

6 comments:

Chefale said...

Sulla on mahtava kirjoittamisenlahja, monet blogit pitävät lukijoidensa mielenkiintoa yllä kuvilla, mutta sinä onnistut kyllä ilmankin! +1Lukija!

Toivottelisinkin sinut ja lukijasi
mukaan leikkimieliseen musaskabaan!

http://keywordfashion.blogspot.com/2012/02/kuulokkeet-kuin-korut-arvonta.html?showComment=1329294335897#c5999134798130586432

Sisko said...

haa papat on munkin erityisheikkous. varsinkin jos ne myy torilla jotain kolmea niiden kasvattamaa punajuurta ja porkkanaa, mä en kestä. kiitos lukuelämyksestä, luin sen kokovartalokipsissä ennen tuntiani joka alkaa 42 minuutin kuluttua.

Anna said...

Voi kiitos. Kiitos.

Hei Sara heivaahan jo se kokovartalokipsi ko sää et sitä tartte! ;)

Kultasiskoni said...

Oi Anna,
oon seuraillut blogiasi pari vuotta epäsäännöllisen säännöllisesti ja nyt vasta sanon tämän, vaikka olen ollut tätä mieltä jokaisen kirjoituksesi kohdalla.

Rakastan sitä miten kirjoitat. Yksinkertaisesti rakastan. Hätkähdyn joka kerta, kun luen sanojasi, noita kipeitä ja kauniita sanoja. Sulla on ihan uskomattoman elävä ja tosi tyyli (sillä samalla tavalla kun Riikka Pulkkisen romaanin nimi on "Totta", tiedäthän :)). Olet sanoissasi niin rehellinen, että en voi kuin ihailla.

Ja sanoa, että kirjoitathan kirjan. Ja pysythän aina tuollaisena. Toivon niin että päädytään isoina samaan opettajanhuoneeseen tai että saisin ainakin kolleegakseni jonkun, joka ajattelee noin samalla tavalla elämästä, runoista, sanataiteesta ja kirjallisuudesta ja siitä, miten paljon pilkkusääntöjä äidinkielenopetuksessa tarvitaan.

Kaikkea hyvää helmikuuhusi ja kevääseesi, toivottavasti se on täynnä laskiaispullia, pisamakelejä ja kauneutta. <3

t. Anna

Luulyeva said...

Good luck

Anna said...

Voi mahoton, kiitos suloinen Anna.

Minä oon sitten aina ollut vaan sitä mieltä, että sinä oot varmasti aivan ihana. Ehkä paljolti siksikin, että kaikki sinut paremmin tuntevat ovat aina sitä mieltä! :)

Pehmeä on uus kova!

Jarkko kertoo torpanneensa perääni kyselleen ystävänsä aikeet ilmoittamalla, etten olisi kiinnostunut hänestä. Kun naureskelen sille, ettei ...