Tähän aikaan vuodesta...

Ensinäkään Vaasankatuahan ei siis salaojiteta vaan sinne rakennetaan kulkuyhteyttä ratikalle. Että näin.

Helsinki oli kaikkea mitä sen toivoisikin olevan ja enemmän. Ehkä myös siksi, että olin ensimmäisellä tämän kesän lomallani ja pitkästä aikaa täyttyivät asianmukaisella tavalla myös perustarpeet, niin kuin nyt uni ja ruoka. Pääsin elokuviin, taidenäyttelyyn, valokuvanäyttelyyn, terassille, kaivohuoneelle ja vaateostoksille, antikvariaattiin, ravintoloihin ja kahviloihin ja hellun sukulaisia tapaamaan.
Helsingistä on kurjaa lähteä pois. Sitä yrittää imeä hätäisesti itseensä puistokäytävät, korkeat linnat ja koristeiset rautaiset portit kongeissaan, vaikka Helsinki vaatisi paljon enemmän aikaa. Olen vihannut aina (eniten heti paistaa-se-aurinko-risukasaankin jälkeen) sanontaa sielu lepää, mutta siltä minusta tuntui monta kertaa, esimerkiksi Ateneumissa Pekka Halosen näyttelyssä. Lumiset männyt olivat hienoja. Ihan kaikkein paras ja henkeä haukotuttava on silti Schjerfbeckin Toipilas. Yhä.

(Okei piti luntata miten Särspekki kirjoitetaan).

Loman jälkeen on palattu arkeen ja töihin ja käyty ylimmillä kierroksilla. Siksi oli mukavaa jäädä eilen vapaapäivän viettoon. Kävin kotona Kemissä. Jännitti kyllä vähän, että selviääkö sieltä hengissä, peruuttaako joku päälle autolla tai yrittää irrottaa päätä ja sytyttää vatsaan nuotiota.

Kemi on viimeaikoina ollut surullisen paljon otsikoissa. Onnettomuuksien ja tapon lisäksi yksi hukuttautui, toinen hirttäytyi ja kolmas ampui itsensä. Minulta ei heru ymmärrystä itsemurhalle missään tilanteessa. Päin vastoin se suututtaa minua. No suututtaa ja surettaa. Rinnakkaisluokan suloisen pojan kamala elämän päätös pistää miettimään, olisiko siihen voinut jotenkin itse puuttua ja vaikuttaa. Tutustua väkisin vastoin sen luotaantyöntävää tahtoa. Näyttää toiselle sellaisia asioita, jotka itse näkee.

Siksi minusta tuleekin sellainen äidinkielenopettaja, joka vaikuttaa hyvällä, innostavalla ja oikeudenmukaisella opetuksella nuorten minäkuvaan ja tuomaan sellaisia itseilmaisun ja onnistumisen kokemuksia, jotka ovat kaikkien tavoitettavissa huolimatta siitä, mikä kotona odottaa. Ja ohjaa kanavoimaan vihaa, katkeruutta, turhautumista ja kaikenlaisia muita tunteita ja kääntämään ne vahvuuksiksi niin ihmisenä olemisen kuin taiteiden harrastamisenkin kannalta. (Mitkä ovat usein lähes yksi ja sama asia tai ainakin niiden tulisi läheisesti kytkeytyä toisiinsa, jotta kaikilla olisi parempi olla, jotta itsetuhoisuus ja mielenterveysongelmat vähenisivät ja jotta nuorukaiset nousisivatkin hukuttautumisen partaalla ollessaan takaisin ylös kirjoittamaan aiheesta koskettavaa runoa tai jatko-osaa heitä koskettaneeseen romaaniin). Tai blogia. Tämähän minutkin on pitänyt kuivalla maalla näin pitkään.

Joissain, sanotaanko "hyvempiosaisten", ongelmissa, (eli siis niiden joilla oikeasti on kaikkea, mutta jotka eivät vaan itse kykene sitä jostain käsittämättömästä syystä näkemään) ratkaisuksi riittäisi ihan vaan se, että vaatisi itseltään vähän enemmän.

Jos sulkeudun omaan kuplaani ja jätän ihan koko muun maailman sen ulkopuolelle hetkeksi, voisin todeta, että minun ihkaomat asiani ovat niin hyvin, että hävettää kirjoittaa sitä edes tähän lopuksi. Kemissä Äiti ja isi ulkoiluttivat minua kirjastossa ja saatan hyvinkin halutessani alkaa lueskella Otavan ja Suuren suomalaisen Kirjakerhon järjestämän suuren rakkaustarinakilpailun satoa. Annukka, Annika ja Linda istuivat kanssani yöhön cornerin alakerrassa teekupposen ja nachojen äärellä ja se oli pitkästä aikaa kamalan kivaa. Tytöt ovat ihania. Huominen aloitetaan menemällä rannalle ja jatketaan paikallisen potkupallo-ottelun merkeissä.
Tänään kipsutettiin Oulussa Milkan kanssa elokuvateatteriin katsomaan huoletonta ja värikästä musiikkipläjäystä Mamma Miaa. Yllätyin siitä, miten paljon Abbamusiikki herätti minussa tunteita ja muistoja jostain ajasta, joka oli kauan sitten. Siitä en ylättynyt, että Winner takes it all sai minut purskahtamaan itkuun, sen se on tehnyt aina.

Oikeasti kuplassa pysyttely on kuitenkin mahdotonta. Kuplan sisäisiä asioita vain tarvitaan kompensoimaan ja tuomaan järkeä kuplan ulkopuolella vallitsevaan kaaokseen. Cosmopolitanin kirjoitusvirheiden etsiminen ja tyylimokien analysoiminen esimerkiksi vie mukavasti ajatukset sellaiselle asteelle, jossa hetkeen ei ole olemassa kipua tai ahdistusta.