Epäprinsessan päiväkirja

Minä olen yhtä asioiden selvittämistä koko tyttö. Sitä, kasvatuspsykologiaa, kotimaisen kirjallisuuden tutkimusseminaaria ja p*sk*duunia. Jälkimmäinen on kyllä ihan kirjaimellisesti sitä itteään. Ja silti jollain tapaa kai pidänkin siitä, kun joka kohta vartaloa huutaa että ommuute tehty töitä! Ongelmanasettelun teoreettisille lähtökohdille tai diskurssianalyyseille ei kebu-uniformuun verhouduttuani ole käyttöä - teräville veitsille, tehokkaille pesuaineille, automatisoituneille liikkeille ja hymylle on. Sille hymylle tulevaisuudessa vain vähemmän, sillä se johtaa toisinaan vaikeuksiin. Ei, en yritä iskeä sinua, tätä sanotaan asiakaspalveluksi.

Aivottomuuden jälkeen työni parhaita ominaispiirteitä on itsenäisyys. Töissä olen vain minä ja valtakuntani, vaikka sen nurkassa pyöriikin tauotta 22 kiloa lihaa. Ja yksi poika muuten kehui, että olin varsin vaikuttava näky, kun kampesin itseni kokoisen möhkäleen paistoalustalleen. Tosiaan, osaavathan asiakkaat olla toisinaan ilahduttavia (muutkin kuin Saku Koivu!!!!) Eräskin nainen vaati saada lahjoittaa minulle enkeliheijastimen, koska olen niin ihana. Kuka keksi tehdä enkelin muotoisia heijastimia? Runollista. Vai kliseistä? Joka tapauksessa minä ainakin ostan.

Neljäntenä vuonna yliopistossa aletaan muuten tehdä selväksi että täältä olisi alettava pikkuhiljaa valmistua eikä kolme edellistä vuotta kestänyt hengailu enää riitä. Minä ymmärrän hyvin että jotkut lukevat tuon viestin väärin eivätkä valmistu ikinä. Vai olisko Oulussa vaan päässyt niin paljon helpommalla?

Aivan liian vähän on aikaa linnottautua kotiin sen kanssa, jonka ihmeellisyys ylittää odotukset tämän tästä. Meillä mies tiskaa, pesee, kuivaa ja silittää vaatteet, petaa vuoteen, imuroi, valmistaa kantarellirisoton, tekee pelkoni tyhjiksi, huolehtii muistinko ottaa vitamiinit ja ilmoittaa hakiessaan minut töistä ruksanneensa uudesta HM:n kuvastosta jo valmiiksi ne vaatteet, jotka olisivat päälläni kivoja.

Koulun ja töiden välissä jaksan nukahtaa syliin ja höpöttää jotakin sekavaa, olen sitten unessa tai hereillä. Haaveillaan kiireettömästä ajasta, sienestämisestä, Tukholmasta, elokuvista. Se on sitä aikaa, josta PMMP laulaa, johon voidaan heittäytyä kellumaan, jona käydään Turunlinnassa ja katsellaan ohi lipuvaa ruotsinlaivaa tai ollaan itse sen kannella. Heti sen jälkeen, kun olen kirjoittanut samoista sanoituksista ensin graduni valmiiksi.

Katkerat harhakäsitykset siitä että saan kaiken elämässäni ilmaiseksi poikivat lisää harhakäsityksiä siitä että olen sopiva ilkeilyn kohde. Kun elämästäni nykyään mitään tietämätön ystävä tyytyy ohimennen, vähätellen ja virnuillen utelemaan prinsessan tai futisvaimon kuulumisia, jään hämmennykseltäni sanattomaksi. Yltäpäältä vieraan eläimen veressä ja rasvassa sammuessani sänkyyn maailman ihanimman monitoimimiehen viereen kykenemättä uupumukseltani edes hipsuttamaan häntä tunnen tulevani kumpanakin hyvin huonosti edustetuksi.