Oi missä on polkuni, missä on tie, jonka varrelta mustikat hain

Teemme Suomi-koulun kanssa kevätretken Oslon eläinmuseoon ja vietämme siellä oppituntien välissä kevätjuhlaa piknikin merkeissä. Suunnittelin juuri pahaa-aavistamattomana viimeisiä tuntejamme selaten läpi Fröbelin palikoiden eläinaiheisia rallatuksia, kun kohdalle osui "Harakka-loru", veljenpoikieni muinainen suosikki. Olen kuvannut monta videotakin isänsä tavoin "keikalla" olevista pienistä, jotka laulavat Harakka-lorua legopalikoihin.

Tissa nostaa seltää!!!

Taitti linnut peltää!!!!

Nuorempikin intoutuu huutamaan satunnaisesti ulkoaosaamansa fraasit niin voimallisesti, että häntä yritetään toistuvasti siirtää turvamiehen tehtäviin.

Hän lähtee syksyllä kouluun! 

Samainen kaksikko on juuri palannut Turkista. Lentokoneessakaan ei pelkoa näytetty, vaikka vanhempi olikin ehdottanut, että Turkkiin voitaisi matkustaa ensi kerralla laivalla. Viimeksi kun tapasin harakkaloruilijat, heillä oli omat ihastuksensa, joiden edessä tätille sanottiin vaan kiusaantuneena, että "joo joo, ihan sama". 

Ja uudelleen ja uudelleen he kuuntelivat Hectorin Nostalgiaa ja osasivat ulkoa kaikki sanat. Toisella oli lisäksi koko ajan sokka irti!

Vaikka omasta ja britti-stand-up-koomikon, joka tietysti tottakai otti minut silmätikuksi koko esityksen ajaksi, mielestä sitä on aina vaan 17-vuotias, paljastavat lapset hämäyksen. Heistä huomaa, että aika on oikeasti kulunut. Jos joskus onkin ollut, niin enää sitä ei ole tuhlattavaksi. 

Ensimmäisen todella läheisen ystäväni kasvava maha ja mustavalkokuvat sitä asuttavasta tytöstä eivät varsinaisesti lakkaa muistuttamasta siitä, että jostakin jää aina paitsi olemalla toisaalla.

Täällä toisaalla on kuitenkin kaikenlaisia mielenkiintoisia projekteja meneillään. Annoin ensimmäiset yksityisopetustuntini ja kävin ihan itse ensimmäiset palkkaneuvotteluni. Minua pyydettiin laulamaan myös. Olen ottanut aurinkoa oopperatalon katolla ja ensimmäiset pisamat ovat laskeutuneet poskipäälleni. Olen saanut norjalaisen pankkitilin ja henkilökortin ja ylihuomenna saan avustusta toiminimen laittamiseen. Olen tavannut mielenkiintoisia ihmisiä ja tanssinut ja opiskellut norjaa ja syönyt kaikkien aikojen parasta sushia. Olen urheillut ja saunonut ja shopannut ja nauttinut hyvästä seurasta. Olen ostanut itselle kukkia. 

Haikeilun ja ikävän ohella elämä on siis ollut hyvvää!

Mutta jos siitä huolimatta loukkaa itsensä johonkin, hmmm...let's say vaikka poikaystävän huonoon käytökseen, suosittelen lämpimästi seuraavaa nettitelevisiohelmeä: The Voice of Finlandin finaalin introa. Axl Smithin kiusallinen Girl we cool-hitin tahtiin hyperventilointi parantaa kummasti oloa laittamalla asiat taas oikeaan perspektiiviin. Noin kolmeminuuttisen pakoreitittömän myötähäpeän ja ulvontanaurun jälkeen olo on raukea ja kiitollinen. Mulla tässä sittenkään edes niin huonosti mee...