Keskellä ihastuttavaa vapaapäivää sain vieraakseni SUUREN ja äkäisen ampiaisen. Siitä näki heti, ettei se ollut liikkeellä sovinnollisin aikein. Siis heti sitten kun viiden minuutin ihmettelyn jälkeen huomasin, että ääni ei lähdekään alhaalla parvekkeeni alla suruttavasta moottoripyörästä. Vannon että se oli hämmentävä tilanne.
Nappasin puhelimen pöydältä ja suojauduin juoksemalla vessaan. Napsautinpa vielä oven lukkoonkin, näistä geenimanipuloidun näköisistä kavereista kun ei ikinä tiedä. Soitin lävitse naapurit, jotka eivät olleet lähimaillakaan. Soitellen sotaan. Kun moottoripyörän ääni vessan oven läpi kuulosti vaienneen uskalsin taas palata.
Kaikessa pahaa-aavistamattomuudessani istuin keittiön pöytäni ääreen chättäilemään hyvin tai huonosti menneistä pääsykokeista, kun hurjimus ryntäsi uudelleen sisään. Se teki uhkaavia hyökkäyksiä ympäri asuntoa esitellen järkyttävän kokoista pistintään. Jouduin taas perääntymään turvapaikkaan.
Suututuksesta voimaa saaneena (tämä saakelin elukkahan ei tule estämään minun niin täydellisen aurinkoista ja relaa päivääni!) päätin lähteä vastahyökkäykseen. Neuvokkaana tyttönä suojasin ruumiini aamutakilla ja uhmasin henkiinjäämisviettiä hiipimällä lakkapullo aseenani ulos tukikohdasta. Valitettavasti amppari oli sen verran kookas, että taistelutahtoani himmensi liika tietoisuus aseen heppoisuudesta sen ärhäkkää virtaviivaisuutta vastaan.
Amppari näytti kuitenkin poistuneen sotatantereelta. Aistin ilmassa tyyntä myrskyn edellä ja hyppäsin kaksi metriä ilmaan toiseen käteen unohtuneen puhelimen pärähtäessä soimaan.
- Soitinko pahaan aikaan?
- Soitit erittäin pahaan aikaan!
Puhelinmyyjä sai tuta iltapäivän kauhuni nahoissaan kun aloitin kirkumiskonsertin keuhkojen täydeltä. Amppari oli hyökännyt ulos suojistaan. Vihjailut sikseen, tällä kertaa oli tosi kyseessä: se tuli suoraan päälle! Älä liiku, liike viehättää sitä! Puhelinmyyjä neuvoi ymmärtäessään mistä oli kyse. Sitä se ei ymmärtänyt, että tennispallon kokoisen ampiaisen karsiessa kimppuun ei voi pysyä paikallaan. Niinpä aloitimme hurjan ajojahdin, jonka päätteeksi ampiainen luikki häntä koipien välissä ulos parvekkeen ovesta. En voi sanoa käyttäytyneeni kuin jalo soturi, mutta tärkeintä on VOITTO - ei se millä se saavutetaan.
Kysykää vaikka naapuriltani tai Ollilta tai keneltä hyvänsä näistä taloustieteilijä-ystävistäni, joiden näkemyksillä olen viimeaikoina rikastuttanut itseäni.
Sodasta jäi tietysti elävä tallenne puhelinmyyjälle, jolle siitä riitti iloa. En silti tilannut Roope-setää vaan uhmakkaasti jätin sietämättömän kuumuuden saavuttaneen asuntoni parvekkeen oven auki, sillä minullehan ei ampiainen sanele ehtoja omalla maaperälläni, ja evakoiduin naapuriin. Välirauhaa on kestänyt eilisestä tähän aamuun.
Iltapäivällä valmistin lohta, uusia perunoita, kermaviilikastiketta ja salaattia, joita nautittiin tietokoneenkorjausprojektin päätösjuhlassa punaviinin kera. Ja olihan hyvää! En tahdo kestää vapaapäivien hupenemista käsistä. Kaikkea mahdollista muuta olen taas ehtinyt - lainata kirjastosta aivan mahtavaa musiikkia 17 cd-levyllisen verran, käydä kaupassa, kuljailla auringossa, lukea torikahvilassa lehden ja horoskoopin, siivota, laudoittaa parvekkeen, ottaa aurinkoa ja jutella jutella jutella - en kirjoittaa media-analyysia! Uh minulla on kamalan hemmoteltu olo.
Ja viitsiiit että haluaisin kertoo taas kaikkkeeee, mutta isoveli kieltää.
Sen voi kai sanoa, että olen rakastunut
elämään.
Monday, June 08, 2009
Sunday, June 07, 2009
Saako reagoida?
Sunnuntai-aamu. Vapaapäivä. Hukun äitin turkoosiin marimekon yöpaitaan ja muistan mistä olen kotoisin. Taustalla Jippu ei osaa eläääääää. Onneksi se osaa kirjoittaa näin mielettömiä biisejä kuitenkin. Samaistun sata lasissa!
Vaikka joskus oon taas aika superi just elämisessä. Ilman sinua. Varsinkin ilman sinua.
Aika mairea ilta. Linja-autossa oli tietysti tunnelmaa. Se haki riehakkaan synttäriporukan Ruikasta ja kurvasi aina Cornerin ovelle saakka. Vieläkään en ole selvyydessä siitä, törmättiinkö oikeasti hirveen vai oliko Veijo muuten vaan veikeällä tuulella? Aikaisemmin en ole nähnyt vaakasuorana viivana ilmassa lentävää siideriä. Mutta kesä kuivaa minkä kastelee, myös Juhon housut. Onneksi selvittiin säikähdyksellä, ei tarvinut tehdä seuraa yli satasen tuntivauhdilla neljänkympin alueella kurviin kaahanneille lööppisankareille.
Kebabpizzan ja kommuunin kautta kotia. Ihan niin kuin ennen vanhaan. Se vaan, että mikään - ei niin mikään - ole kuin ennen vanhaan. Sanoudun kohta irti kaikista muistoista.
Ei en tarkoittanut sitä. En sanoudu. Muistot ovat hyviä sitten kun niitä voi tarkastella etäältä. Ensin täytyy kulkea sinne. Olen itselleni ihan uudessa ja ihmeellisessä tilanteessa, enkä aina tiedä miten tässä tulisi toimia.
Mikä on oikein?
Mikä on totta?
Saako reagoida?
No mutta ai miten?
Ja miksi itse täytyy olla se, joka tekee oikein? Lopettaa ensin? Se aloitti.
Miksi itse täytyy kylvää ja kylvää, viljankin saa ehkä niittää, mutta leipä menee aina parempiin suihin. Ei kun huonompiin.
Olkaa hyvät vaan riistäjät!
Haen tasapainoa tuntemuksissani nopean toiminnan erityisosaamista kohtaan ja välillä täytyy puhallella. Ouluun pitää päästä, siellä on enemmän lehtivihreää ja helpompi hengittää. Ensimmäisessä kyydissä, joka täältä köröttelee etelän suuntaan, olen minä.
Isi komppaa taustalla: "Ehkä se päivä paistaa vielä risukasaankin ja erinäisiin muihinkin...tuota noin niin...kasoihin."
Vaikka joskus oon taas aika superi just elämisessä. Ilman sinua. Varsinkin ilman sinua.
Aika mairea ilta. Linja-autossa oli tietysti tunnelmaa. Se haki riehakkaan synttäriporukan Ruikasta ja kurvasi aina Cornerin ovelle saakka. Vieläkään en ole selvyydessä siitä, törmättiinkö oikeasti hirveen vai oliko Veijo muuten vaan veikeällä tuulella? Aikaisemmin en ole nähnyt vaakasuorana viivana ilmassa lentävää siideriä. Mutta kesä kuivaa minkä kastelee, myös Juhon housut. Onneksi selvittiin säikähdyksellä, ei tarvinut tehdä seuraa yli satasen tuntivauhdilla neljänkympin alueella kurviin kaahanneille lööppisankareille.
Kebabpizzan ja kommuunin kautta kotia. Ihan niin kuin ennen vanhaan. Se vaan, että mikään - ei niin mikään - ole kuin ennen vanhaan. Sanoudun kohta irti kaikista muistoista.
Ei en tarkoittanut sitä. En sanoudu. Muistot ovat hyviä sitten kun niitä voi tarkastella etäältä. Ensin täytyy kulkea sinne. Olen itselleni ihan uudessa ja ihmeellisessä tilanteessa, enkä aina tiedä miten tässä tulisi toimia.
Mikä on oikein?
Mikä on totta?
Saako reagoida?
No mutta ai miten?
Ja miksi itse täytyy olla se, joka tekee oikein? Lopettaa ensin? Se aloitti.
Miksi itse täytyy kylvää ja kylvää, viljankin saa ehkä niittää, mutta leipä menee aina parempiin suihin. Ei kun huonompiin.
Olkaa hyvät vaan riistäjät!
Haen tasapainoa tuntemuksissani nopean toiminnan erityisosaamista kohtaan ja välillä täytyy puhallella. Ouluun pitää päästä, siellä on enemmän lehtivihreää ja helpompi hengittää. Ensimmäisessä kyydissä, joka täältä köröttelee etelän suuntaan, olen minä.
Isi komppaa taustalla: "Ehkä se päivä paistaa vielä risukasaankin ja erinäisiin muihinkin...tuota noin niin...kasoihin."
Monday, June 01, 2009
Ihana aamu
Pahoitteluni edellisestä tajunnanvirta-postauksesta. En kerennyt muotoilla enkä hinkata sitä.
Ajattelin, että jotain elonmerkkejä on kuitenkin hyvä lähettää huolestuneen isoveljen huojentamiseksi. Olen elossa! Ei kuulemma kannattaisi kertoa kaikkia salaisuuksia netissä. Ymmärrän tämänkin näkökulman, mutta ensiksikin luuletko todella, että tässä on kaikki? ja toiseksi eivät nämä ole mitään salaisuuksia. Nämä ovat fiktiivisiä kirjoituksia fiktiivisestä hahmosta, meillä on vain sama nimi. ;)
Voisin kai kirjoittaa siitä mitä tapahtuu maailmalla, tai sitten en, koska tiedän siitä erityisesti juuri nyt niin vähän. Mutta voisin kai kirjoittaa pudonneista lentokoneista tai Salatuista elämistä. Uutisista viihdettä ja viihteestä uutisia. Kirjoitan tästä aiheesta kesäkuun aikana media-analyysin. Tai voisin kertoa ilosta ja kukista ja auringosta ja ihanan Antti Tuiskun comebackista, mutta ei mua ole huvittanut.
Sitä ei sais sanoa jos menee huonosti. Itsestään ei muutenkaan kannattaisi antaa mitään. Ihmiset käyttävät heikkouksia vaan toisiaan vastaan. Unohdan sen aina.
Onneksi.
Vapaapäivä ja toinenkin. Mitä niillä tehtiin? Sain unta viiteen saakka aamulla. Osasyyllinen oli naapurin kaheli ruohonleikkaaja. Maltoin odottaa puoliysiin ennen kuin polkaisin herättämään unenpöpperöisen vertaistukiryhmäläisen päästämään minut tietokoneelleen.
Nyt ollaan valveutuneita ja vastuuntuntoisia ja lähdetään rakentamaan parempaa Euroopan unionia.
Ajattelin, että jotain elonmerkkejä on kuitenkin hyvä lähettää huolestuneen isoveljen huojentamiseksi. Olen elossa! Ei kuulemma kannattaisi kertoa kaikkia salaisuuksia netissä. Ymmärrän tämänkin näkökulman, mutta ensiksikin luuletko todella, että tässä on kaikki? ja toiseksi eivät nämä ole mitään salaisuuksia. Nämä ovat fiktiivisiä kirjoituksia fiktiivisestä hahmosta, meillä on vain sama nimi. ;)
Voisin kai kirjoittaa siitä mitä tapahtuu maailmalla, tai sitten en, koska tiedän siitä erityisesti juuri nyt niin vähän. Mutta voisin kai kirjoittaa pudonneista lentokoneista tai Salatuista elämistä. Uutisista viihdettä ja viihteestä uutisia. Kirjoitan tästä aiheesta kesäkuun aikana media-analyysin. Tai voisin kertoa ilosta ja kukista ja auringosta ja ihanan Antti Tuiskun comebackista, mutta ei mua ole huvittanut.
Sitä ei sais sanoa jos menee huonosti. Itsestään ei muutenkaan kannattaisi antaa mitään. Ihmiset käyttävät heikkouksia vaan toisiaan vastaan. Unohdan sen aina.
Onneksi.
Vapaapäivä ja toinenkin. Mitä niillä tehtiin? Sain unta viiteen saakka aamulla. Osasyyllinen oli naapurin kaheli ruohonleikkaaja. Maltoin odottaa puoliysiin ennen kuin polkaisin herättämään unenpöpperöisen vertaistukiryhmäläisen päästämään minut tietokoneelleen.
Nyt ollaan valveutuneita ja vastuuntuntoisia ja lähdetään rakentamaan parempaa Euroopan unionia.
Another lesson learned
Siperia opetti. Huonojen päivien jälkeen tulevat oikeasti entistä paremmat päivät.
Vedän lusikkani pois sopasta, jossa jokatoinen on jo uinut ja johon loput ovat hukkuneet. Tämä kesän alkuni on ollut kyllä juuri sitä, mitä muut voisivat kutsua höpöksi menemikseksi. Minä kutsun sitä vapaudeksi. Kamalasti on sattunut ja tapahtunut. Kaikki se mikä on tapahtunut, on ollut hyvää. Se, että on myös sattunut ei ole ollut aina ihan niin hyvää, mutta kaikessa välttämättömyydessään ihan kohtuullista joka tapauksessa. Vertaistukiryhmä, joka koostuu minusta ja essistä ja satunnaisista vahvistuksista on aktiivisella toiminnallaan eheyttänyt ainakin kaksi mieltä.
It's alright
It's alright
It's alright
Yes I was burned but I called it a lesson learned
Mistake overturned
So I call it a lesson learned
My soul has returned
So I call it a lesson learned
Another lesson learned
Life perfect
Ain't perfect
If you don't know what the struggle's for
Falling down ain't falling down
If you don't cry when you hit the floor
(Alicia Keys)
Olen oppinut esimerkiksi sen, että jos naapurin söpöä poikaa kääntyy liian pitkäksi aikaa moikkaamaan, voi edessä avautuvalta ovelta saada kuonoon. Olen nähnyt, miten kyykyttäjä tulee kyykytetyksi. Olen myynyt sieluni Jipulle, jota ennen vihasin, nauranut, hoitanut hommat ja opiskelut, käynyt paikoissa, joissa en olisi uskonut käyväni, lukenut kirjoittamiani runoja vastapäisestä mielisairaalasta juttusille tulleelle asiakkaalle, tanssinut, hillunut, raivonnut, keskustellut monta hyvää keskustelua ja ollut kahdeksan työpäivän keskellä hereillä 43 tuntia väsymättä. Ensin murjottanut hetken ja sitten nauttinut, nauttinut, nauttinut.
Onneksi eilen lopulta tainnuin uneen raastavan tietokoneen putsaus-projektin jälkeen. Mun elämä on sillä koneella. Nyt olen kirjastossa ja eihän tää ole yhtään sama. Projekti jatkuu kun korjaajalle sopii. Teen sille ehkä jotain hyvää ruokaa. Unesta se, että kyllä sitäkin tarvitsee. Satsaan siihen ehkä huomenna kun on pitkästä aikaa vapaata. Mutta tänään jaksan vielä hymyillä asiakkaille. Itseasiassa ihan kohta...HERRANJUMALA ONKO KELLO NOIN PALJON?! Nyt pitää mennä!
Vedän lusikkani pois sopasta, jossa jokatoinen on jo uinut ja johon loput ovat hukkuneet. Tämä kesän alkuni on ollut kyllä juuri sitä, mitä muut voisivat kutsua höpöksi menemikseksi. Minä kutsun sitä vapaudeksi. Kamalasti on sattunut ja tapahtunut. Kaikki se mikä on tapahtunut, on ollut hyvää. Se, että on myös sattunut ei ole ollut aina ihan niin hyvää, mutta kaikessa välttämättömyydessään ihan kohtuullista joka tapauksessa. Vertaistukiryhmä, joka koostuu minusta ja essistä ja satunnaisista vahvistuksista on aktiivisella toiminnallaan eheyttänyt ainakin kaksi mieltä.
It's alright
It's alright
It's alright
Yes I was burned but I called it a lesson learned
Mistake overturned
So I call it a lesson learned
My soul has returned
So I call it a lesson learned
Another lesson learned
Life perfect
Ain't perfect
If you don't know what the struggle's for
Falling down ain't falling down
If you don't cry when you hit the floor
(Alicia Keys)
Olen oppinut esimerkiksi sen, että jos naapurin söpöä poikaa kääntyy liian pitkäksi aikaa moikkaamaan, voi edessä avautuvalta ovelta saada kuonoon. Olen nähnyt, miten kyykyttäjä tulee kyykytetyksi. Olen myynyt sieluni Jipulle, jota ennen vihasin, nauranut, hoitanut hommat ja opiskelut, käynyt paikoissa, joissa en olisi uskonut käyväni, lukenut kirjoittamiani runoja vastapäisestä mielisairaalasta juttusille tulleelle asiakkaalle, tanssinut, hillunut, raivonnut, keskustellut monta hyvää keskustelua ja ollut kahdeksan työpäivän keskellä hereillä 43 tuntia väsymättä. Ensin murjottanut hetken ja sitten nauttinut, nauttinut, nauttinut.
Onneksi eilen lopulta tainnuin uneen raastavan tietokoneen putsaus-projektin jälkeen. Mun elämä on sillä koneella. Nyt olen kirjastossa ja eihän tää ole yhtään sama. Projekti jatkuu kun korjaajalle sopii. Teen sille ehkä jotain hyvää ruokaa. Unesta se, että kyllä sitäkin tarvitsee. Satsaan siihen ehkä huomenna kun on pitkästä aikaa vapaata. Mutta tänään jaksan vielä hymyillä asiakkaille. Itseasiassa ihan kohta...HERRANJUMALA ONKO KELLO NOIN PALJON?! Nyt pitää mennä!
Monday, May 25, 2009
Happy happy joy joy
Omassa nahassa olo voi tulla tosi tukalaksi, sitä en muistanutkaan. Yksi poika kuitenkin kirjoitti: "Ää meikä tykkää Anna tosta että nää elät aina nii täysillä joskus <3" Sitä parempaa lohdutusta en ole ikinä kuullut. Sen kanssa oli hyvä mennä nukkumaan.
Työnantajani halusi tukea osaltaan mokailujeni ehkäisemistä lätkimällä minulle koko viikon töitä ilman ainoatakaan vapaapäivää. Kannatetaan. Mitä vähemmän kerkeän ajatella ja toimia, sen parempi.
Oli kiva kun Espa ja pojat olivat odottamassa, kun pääsin töistä. Minulle on aika harvinaista herkkua nautiskella kiireettömästä olemisesta ja jäätelöstä auringonpaisteisella terassilla. Poikiakin huvitti. Olivat rohkaisevia. Eivät lyöneet lyötyä. Paitsi ulkonäköpaineidenluoja Kiffe vähän.
Hätäiltiin helluntain lähestymisestä. Tulevaa sunnuntaita silmällä pitäen olin mukava todella todella söpölle pojalle. Se oli ehkä neljätoista. Meidän henkiset iät saattaisivat hyvinkin kohdata siis. Ehkä se pitelis mun tukkaa kun seuraavan kerran makaan vessan lattialla pää roskiksessa. Eivätkö neljätoistavuotiaat sitä tee?
Ensiksi suunnittelin ryhdistäytyväni ja kirjoittavani esseen narratologiasta, mutta en taida saada selkää nyt niin suoraan, että voisin sanoa mistään yhtään mitään. Siispä vertaistukiryhmä kokoontuu: sauna, saunasidukka ja viiltävä Closer eli Clivea ja Judea, joiden rinnalla kaikki tuntemamme miespuoliset henkilöt voivat lentää ilman happilaitetta avaruuteen viettämään helluntaitaan ja mielellään ihan kaikkia muitakin tulevia päiviä.
Työnantajani halusi tukea osaltaan mokailujeni ehkäisemistä lätkimällä minulle koko viikon töitä ilman ainoatakaan vapaapäivää. Kannatetaan. Mitä vähemmän kerkeän ajatella ja toimia, sen parempi.
Oli kiva kun Espa ja pojat olivat odottamassa, kun pääsin töistä. Minulle on aika harvinaista herkkua nautiskella kiireettömästä olemisesta ja jäätelöstä auringonpaisteisella terassilla. Poikiakin huvitti. Olivat rohkaisevia. Eivät lyöneet lyötyä. Paitsi ulkonäköpaineidenluoja Kiffe vähän.
Hätäiltiin helluntain lähestymisestä. Tulevaa sunnuntaita silmällä pitäen olin mukava todella todella söpölle pojalle. Se oli ehkä neljätoista. Meidän henkiset iät saattaisivat hyvinkin kohdata siis. Ehkä se pitelis mun tukkaa kun seuraavan kerran makaan vessan lattialla pää roskiksessa. Eivätkö neljätoistavuotiaat sitä tee?
Ensiksi suunnittelin ryhdistäytyväni ja kirjoittavani esseen narratologiasta, mutta en taida saada selkää nyt niin suoraan, että voisin sanoa mistään yhtään mitään. Siispä vertaistukiryhmä kokoontuu: sauna, saunasidukka ja viiltävä Closer eli Clivea ja Judea, joiden rinnalla kaikki tuntemamme miespuoliset henkilöt voivat lentää ilman happilaitetta avaruuteen viettämään helluntaitaan ja mielellään ihan kaikkia muitakin tulevia päiviä.
Sunday, May 24, 2009
Oman elämänsä sankari
Annan teiniritsailu-ilta syntyy seuraavista aineksista:
3 lasillista Casal Garciaa
2 hanalonkeroa
1 fisu (VIRHE, AINA VIRHE, OPI JO OPI JO!)
Asiatonta jostain käsittämättömästä aivojen mutkasta kumpuavaa vaatimista, huutoa ja itkupotkuraivaria oman maun mukaan
Purkillinen pahaa oloa
4 kauhallista kyyneliä
1 suututettu ihana poika
Hyppysellinen vessan lattialla äxänä makoilua
15 dl oksennusta
Ripaus apuun hälytettyjen ystävien ja henkilökunnan riesana oloa
44 kg paikasta toiseen siirreltyä velttoa tiedotonta lihaa
Lopuksi päälle ripotellaan lentäminen sylistä pää edellä asfalttiin, aivotäräys, kuhmu, tajun menettäminen, ensiapukurssin käynyt ohikulkija ja puhelimen hukkaaminen.
Nautitaan kylmänä. Maustetaan muistinmenetyksellä. Tarjoillaan mielellään sellaisen pikkuveljen kanssa, joka on haltuunsa ottamallaan puhelimella soittanut kaikki puhelinluettelosi pojat läpi koettaen saada itselleen kyytiä neljän aikaan yöllä. Esimerkiksi kaikille exille, jotka ovat nukkuneet tässä vaiheessa jo rakkaiden uusien tyttöystäviensä vieressä eivätkä juurikaan siksi ole vastanneet eivätkä juurikaan siksi ole tietoisia siitä kuka puhelimen toisessa päässä oikeasti on ollut ja millä asioin.
Nää vapaaviikonloput eivät siis olleetkaan meikäläistä varten. Paljon kerkeää saada aikaan, jos on Anna. Nyt tais rysähtää uudenvuodenlupauskin rikki. Harmi. Kyllähän tätä aikuisuutta kestikin jo melkein viisi kuukautta. Koska oppis? Sitten kun lakkaa naurattamasta?
Onneksi sitä ei ole mokailujensa kanssa yksin. Todettiin puhelimessa juuri Essin kanssa, että ollaan ihan liian viisaita ja ihania tähän elämään.
3 lasillista Casal Garciaa
2 hanalonkeroa
1 fisu (VIRHE, AINA VIRHE, OPI JO OPI JO!)
Asiatonta jostain käsittämättömästä aivojen mutkasta kumpuavaa vaatimista, huutoa ja itkupotkuraivaria oman maun mukaan
Purkillinen pahaa oloa
4 kauhallista kyyneliä
1 suututettu ihana poika
Hyppysellinen vessan lattialla äxänä makoilua
15 dl oksennusta
Ripaus apuun hälytettyjen ystävien ja henkilökunnan riesana oloa
44 kg paikasta toiseen siirreltyä velttoa tiedotonta lihaa
Lopuksi päälle ripotellaan lentäminen sylistä pää edellä asfalttiin, aivotäräys, kuhmu, tajun menettäminen, ensiapukurssin käynyt ohikulkija ja puhelimen hukkaaminen.
Nautitaan kylmänä. Maustetaan muistinmenetyksellä. Tarjoillaan mielellään sellaisen pikkuveljen kanssa, joka on haltuunsa ottamallaan puhelimella soittanut kaikki puhelinluettelosi pojat läpi koettaen saada itselleen kyytiä neljän aikaan yöllä. Esimerkiksi kaikille exille, jotka ovat nukkuneet tässä vaiheessa jo rakkaiden uusien tyttöystäviensä vieressä eivätkä juurikaan siksi ole vastanneet eivätkä juurikaan siksi ole tietoisia siitä kuka puhelimen toisessa päässä oikeasti on ollut ja millä asioin.
Nää vapaaviikonloput eivät siis olleetkaan meikäläistä varten. Paljon kerkeää saada aikaan, jos on Anna. Nyt tais rysähtää uudenvuodenlupauskin rikki. Harmi. Kyllähän tätä aikuisuutta kestikin jo melkein viisi kuukautta. Koska oppis? Sitten kun lakkaa naurattamasta?
Onneksi sitä ei ole mokailujensa kanssa yksin. Todettiin puhelimessa juuri Essin kanssa, että ollaan ihan liian viisaita ja ihania tähän elämään.
Saturday, May 23, 2009
Slap in the face
Valehtelisin jos väittäisin, ettei yhtään olis.
Mitäs menin uhoamaan. En muistanu, että tää Kemi oli sellainen paikka, jossa kuulee kaikenmaailman muiden asioita, joista ei haluaisi tietää mitään. Mutta ei en arvostele, on se hyvä olla kuitenkin toiminnan mies.
Nyt siemailen isoveljeni Tuun luottovalkkaria Casal Garciaa (kirjoitinko oikein? en jaksa tarkistaa pullon kyljestä) ja ajattelin, että sitä voisi ehkä ottaa isommallakin kädellä tänään. Koodissa on sentään Tuomari Nurmio. Ja lämppärinä Kuuradio. Isi ja äiti ulkoiluttaa mua siellä ja kohta on jo ehkä hyvä fiiwis.
Mitäs menin uhoamaan. En muistanu, että tää Kemi oli sellainen paikka, jossa kuulee kaikenmaailman muiden asioita, joista ei haluaisi tietää mitään. Mutta ei en arvostele, on se hyvä olla kuitenkin toiminnan mies.
Nyt siemailen isoveljeni Tuun luottovalkkaria Casal Garciaa (kirjoitinko oikein? en jaksa tarkistaa pullon kyljestä) ja ajattelin, että sitä voisi ehkä ottaa isommallakin kädellä tänään. Koodissa on sentään Tuomari Nurmio. Ja lämppärinä Kuuradio. Isi ja äiti ulkoiluttaa mua siellä ja kohta on jo ehkä hyvä fiiwis.
Thursday, May 21, 2009
Kaupunkisinfonia
-Tänään saattaa käsi täristä, ilmoitin aamulla ja luulin hajoavani tähän päivään. Ah kuinka väärässä olin.
Todella epävakaista. Ensin tihkusi vettä. Sitten aurinko paahtoi ja tuli kuuma. Lopulta taivas repesi ja sisällä vaunussa riemu. Ukkonen jylisi ja salamat välkkyivät. Sade piiskasi maata ja vaunun kattoa ja tunnelmoitiin työkavereiden kanssa katoksen alla. Tavallisesti niin hillityt ihmiset säntäilivät. Tätä oli odotettu. Sateen edellä on sellainen viileätuulinen tumma hetki. Sitä rakastetaan.
Kirjoitin mielessäni monen monta säettä, mutten pysty muistamaan niistä enää yhtäkään.
Jose Gonzalesin näppäily sopii tähän täydellisesti. Päivän tunnelma pirskahtelee minussa enkä millään malta mennä nukkumaan. Tiedän, että pitäisi. Menen seitsemäksi töihin katsomaan kun kaupunki herää ja yksinäiset viluiset ihmiset vaeltavat ensitöikseen lämpöisen kahvikupposen ääreen.
Oman vaellukseni teen viimeviikkoihin ja niiden tapahtumiin. Miten olen saanut tämän elämän?
Minulla on hyviä ihmisiä ympärillä. Tänään tapasin useita. Olen heistä onnellinen.
Kaikenlaista sitä...
Tarkoitan että kaikkialle sitä voikaan kulkeutua. Yhdeltä toiselle. Yhdestä toiseksi. Olen nauttinut kyydistä, mutta tähän voisi pysähtyä pitemmäksi aikaa fiilistelemään maisemaa. Päämäärättömyyttä.
Leijuttaa. Huomenna äiti hakee tyttärensä kotiin ja alkaa ensimmäinen vapaaviikonloppuni vietto. Ihanaa kotikotia luvassa: kissa saa ainakin sata suukkoa. Saa sataa vaikka puukkoja. Minä tartun kahvaan!
Todella epävakaista. Ensin tihkusi vettä. Sitten aurinko paahtoi ja tuli kuuma. Lopulta taivas repesi ja sisällä vaunussa riemu. Ukkonen jylisi ja salamat välkkyivät. Sade piiskasi maata ja vaunun kattoa ja tunnelmoitiin työkavereiden kanssa katoksen alla. Tavallisesti niin hillityt ihmiset säntäilivät. Tätä oli odotettu. Sateen edellä on sellainen viileätuulinen tumma hetki. Sitä rakastetaan.
Kirjoitin mielessäni monen monta säettä, mutten pysty muistamaan niistä enää yhtäkään.
Jose Gonzalesin näppäily sopii tähän täydellisesti. Päivän tunnelma pirskahtelee minussa enkä millään malta mennä nukkumaan. Tiedän, että pitäisi. Menen seitsemäksi töihin katsomaan kun kaupunki herää ja yksinäiset viluiset ihmiset vaeltavat ensitöikseen lämpöisen kahvikupposen ääreen.
Oman vaellukseni teen viimeviikkoihin ja niiden tapahtumiin. Miten olen saanut tämän elämän?
Minulla on hyviä ihmisiä ympärillä. Tänään tapasin useita. Olen heistä onnellinen.
Kaikenlaista sitä...
Tarkoitan että kaikkialle sitä voikaan kulkeutua. Yhdeltä toiselle. Yhdestä toiseksi. Olen nauttinut kyydistä, mutta tähän voisi pysähtyä pitemmäksi aikaa fiilistelemään maisemaa. Päämäärättömyyttä.
Leijuttaa. Huomenna äiti hakee tyttärensä kotiin ja alkaa ensimmäinen vapaaviikonloppuni vietto. Ihanaa kotikotia luvassa: kissa saa ainakin sata suukkoa. Saa sataa vaikka puukkoja. Minä tartun kahvaan!
Sunday, May 17, 2009
Pikku-julmuri
Huis hais ja tuli puhdasta. Koti tuoksuu männylle, sitrushedelmille ja raikkaille asioille. Kyllä nyt kelpaisi Alexanderinkin asettua tänne asumaan.
Mutta vielä mitä! Hullu kärpänen ehti ensin.
Se on yksi tuulettamisen huono puoli. Minä ja ötökät ei vaan sovita saman katon alle. Pelkään pienten hyönteisen aivojen arvaamattomia metkuja. En pysty riistämään niiltä elämää ja voin pahoin katsellessani kun kärpänen sätkii lasia vasten ihana näkymä edessään hinguten kaihoisasti ulos, muttei ymmärrä hypätä ilmavirran vietäväksi.
Tiedän tunteen, olen sätkinyt ikkunaa vasten itsekin. Ongelma ratkeaa vasta, kun tajuaa, että tässä on tämä lasi välissä. Sen takaa on tultava pois. Sitä ei aina huomaa, sen läpi kun voi kuitenkin nähdä.
Olen alkanut taas uskoa horoskooppeihin. Niihin tuntuu olevan tuplasti enemmän luottamista kuin omaan harkintakykyyni. En tiedä ovatko asiat, joita näen, oikeasti siellä vai haluaisinko niiden vain olevan? En tiedä muistanko asioita, jotka tapahtuivat vai asioita, jotka keksin? Ainakin tuntuu joltain, se ei voi olla huono, koska - jos ei muuta - se on saanut minut kirjoittamaan. Kaiken aikaa, kaikkialla ja kaikkialle.
Parempi katsoa kuin katua. Mitä sekin tarkoittaa? Katsoa niin kuin odottaa vielä vai katsoa niin kuin yrittää nyt?!
Mutta vielä mitä! Hullu kärpänen ehti ensin.
Se on yksi tuulettamisen huono puoli. Minä ja ötökät ei vaan sovita saman katon alle. Pelkään pienten hyönteisen aivojen arvaamattomia metkuja. En pysty riistämään niiltä elämää ja voin pahoin katsellessani kun kärpänen sätkii lasia vasten ihana näkymä edessään hinguten kaihoisasti ulos, muttei ymmärrä hypätä ilmavirran vietäväksi.
Tiedän tunteen, olen sätkinyt ikkunaa vasten itsekin. Ongelma ratkeaa vasta, kun tajuaa, että tässä on tämä lasi välissä. Sen takaa on tultava pois. Sitä ei aina huomaa, sen läpi kun voi kuitenkin nähdä.
Olen alkanut taas uskoa horoskooppeihin. Niihin tuntuu olevan tuplasti enemmän luottamista kuin omaan harkintakykyyni. En tiedä ovatko asiat, joita näen, oikeasti siellä vai haluaisinko niiden vain olevan? En tiedä muistanko asioita, jotka tapahtuivat vai asioita, jotka keksin? Ainakin tuntuu joltain, se ei voi olla huono, koska - jos ei muuta - se on saanut minut kirjoittamaan. Kaiken aikaa, kaikkialla ja kaikkialle.
Parempi katsoa kuin katua. Mitä sekin tarkoittaa? Katsoa niin kuin odottaa vielä vai katsoa niin kuin yrittää nyt?!
Saturday, May 16, 2009
Sydän hiljentäkää!
Kesä tunkeutuu ikkunasta sisään. Se on vallannut parvekkeeni. Ympärillä pelkkää laulua.
Sisällä kipeys, kuin joku viiltäisi tähtikuvioita vatsan sisuskumiin. Toivon, että olen tehty kestämään.
Mikä vastakkainasettelu; aika repivä. Ja silti ikinä kesä ei ole tuntunut näin hyvältä.
Ikinä ei ole tuntunut näin.
Eilinen oli mukava, kepeä. Tuiran itärannalla soi yössä kitara ja kaksi Annaa, kunnes pojat eivät enää jaksaneet kuunnella. Juostiin kilpaakin. Papu voitti. Minulla oli huonot kengät.
Olen huono häviäjä.
Aamulla neljä viinittelijää heräsi valoon Tuiran läntiseltä rannalta. Kollektiivisuus on parasta. Ihania ystäviä - kaikilla joku trauma, mutta silti hyvää elämää. Ja hyvä auto-hetki Veikon kanssa. Aika pysähtyi ja olis voinut vaikka itkeä.
Tähän ei sitte liittynyt mitään seksuaalisia konnotaatioita. Kukaan ei lyönyt hikistä kättä auton huuruiseen ikkunaan, ei. On vain parasta, että on sellaisia ihmisiä, joiden kanssa on hyvä ja helppo olla. Puhua mistä vaan tai olla vaikka vain hiljaa. Ja jotka tuntuvat välittävän siitä miten oikeasti menee ja olevan aina sopivasti huolissaan.
Opettelen sun säännöt ja koetan
niillä pelata
Tahdon olla vapaa
en tätä enää kelata
Juosta sisään kesään
suudella ja relata
Sisällä kipeys, kuin joku viiltäisi tähtikuvioita vatsan sisuskumiin. Toivon, että olen tehty kestämään.
Mikä vastakkainasettelu; aika repivä. Ja silti ikinä kesä ei ole tuntunut näin hyvältä.
Ikinä ei ole tuntunut näin.
Eilinen oli mukava, kepeä. Tuiran itärannalla soi yössä kitara ja kaksi Annaa, kunnes pojat eivät enää jaksaneet kuunnella. Juostiin kilpaakin. Papu voitti. Minulla oli huonot kengät.
Olen huono häviäjä.
Aamulla neljä viinittelijää heräsi valoon Tuiran läntiseltä rannalta. Kollektiivisuus on parasta. Ihania ystäviä - kaikilla joku trauma, mutta silti hyvää elämää. Ja hyvä auto-hetki Veikon kanssa. Aika pysähtyi ja olis voinut vaikka itkeä.
Tähän ei sitte liittynyt mitään seksuaalisia konnotaatioita. Kukaan ei lyönyt hikistä kättä auton huuruiseen ikkunaan, ei. On vain parasta, että on sellaisia ihmisiä, joiden kanssa on hyvä ja helppo olla. Puhua mistä vaan tai olla vaikka vain hiljaa. Ja jotka tuntuvat välittävän siitä miten oikeasti menee ja olevan aina sopivasti huolissaan.
Opettelen sun säännöt ja koetan
niillä pelata
Tahdon olla vapaa
en tätä enää kelata
Juosta sisään kesään
suudella ja relata
Monday, May 11, 2009
Viimeiset sanat tunnistaa siitä, ettei niitä koskaan huudeta...
sanoo Terhi Kokkonen ja on oikeassa. Enää ei jaksa huutaa. Enää ei jaksa olla vihainen ja syyttää. Pettymyskin tuntuu helpoimmalta niellä. Koska muulloin ihminen valitsee jotain vain siksi, että se on helppoa? Ei rakastuessaan ainakaan! Helppo on harvoin mielekästä, mutta erotessa ihminen on lamaantuneimmillaan. Helppo on voimattoman valinta.
Lopun tunnistaa siitä, kun näennäisen vilpittömästi voi katsoa toista silmiin ja toivoa tälle kaikkea hyvää. Onnea. Näennäisen siksi, että todellisuudessa tämä onni ei missään nimessä pidä sisällään uutta rakkautta.
Sain pitää Tero-nallen. Tarjouduin kyllä itkuani nieleskellen luovuttamaan sen takaisin juurilleen, mutta ainakin toistaiseksi toinen päätyi olemaan sitä mieltä, että minulle se on kaikkein rakkain. Ehkä se ei vaan raaskinut viedä Teroa, nähdä patojen avautuvan, ehkä voimattomien valinnat ovat senkin mieleen. Tai ehkä toinen on vaan hyvä ja kiltti, ja tiesinhän minä sen - ei sellainen poika voi olla paha, joka rakastaa jäätelöä.
If it be your will
That I speak no more
And my voice be still
As it was before
I will speak no more
I shall abide until
I am spoken for
If it be your will
If it be your will
That there is a voice
From this broken hill
I will sing to you
From this broken hill
All your praises they shall ring
If it be your will
To let me sing
(Leonard Cohen - If it be your will) <3
Illalla mietin (lue: kolmen jälkeen yöllä kun vielä pyörin hereillä sängyssäni) pitäisikö toinen tyynyistä ottaa pois. Saako ylimääräinen tyyny sängyn tuntumaan täydemmältä vai tyhjemmältä?
Päädyn valinnoissani voimattomien vaihtoehtoihin, koska olen nukkunut järjettömän huonosti ja vähän. Venäjä valvottaa, kevät ja levottomuus. Kolmen viimeisen vuorokauden aikana Pietarissa nukuin seitsemän tuntia. Siis yhteensä. Alcoenergyn douppaaminen alkaa potkia takaisin. Lisäksi teen lähes kymmenen tunnin päiviä töissä j o k a i k i n e n p ä i v ä, mistä toisaalta olen kiitollinen, sillä se estää minua joutumasta itkuisena valokuvien ääreen tai kuuntelemaan niitä levyjä, joita ei pitäisi.
Kun Elisa soitti ja kysyi missä olen, vastasin, että kotona. Sitten tajusin, että olen töissä.
Lopun tunnistaa siitä, kun näennäisen vilpittömästi voi katsoa toista silmiin ja toivoa tälle kaikkea hyvää. Onnea. Näennäisen siksi, että todellisuudessa tämä onni ei missään nimessä pidä sisällään uutta rakkautta.
Sain pitää Tero-nallen. Tarjouduin kyllä itkuani nieleskellen luovuttamaan sen takaisin juurilleen, mutta ainakin toistaiseksi toinen päätyi olemaan sitä mieltä, että minulle se on kaikkein rakkain. Ehkä se ei vaan raaskinut viedä Teroa, nähdä patojen avautuvan, ehkä voimattomien valinnat ovat senkin mieleen. Tai ehkä toinen on vaan hyvä ja kiltti, ja tiesinhän minä sen - ei sellainen poika voi olla paha, joka rakastaa jäätelöä.
If it be your will
That I speak no more
And my voice be still
As it was before
I will speak no more
I shall abide until
I am spoken for
If it be your will
If it be your will
That there is a voice
From this broken hill
I will sing to you
From this broken hill
All your praises they shall ring
If it be your will
To let me sing
(Leonard Cohen - If it be your will) <3
Illalla mietin (lue: kolmen jälkeen yöllä kun vielä pyörin hereillä sängyssäni) pitäisikö toinen tyynyistä ottaa pois. Saako ylimääräinen tyyny sängyn tuntumaan täydemmältä vai tyhjemmältä?
Päädyn valinnoissani voimattomien vaihtoehtoihin, koska olen nukkunut järjettömän huonosti ja vähän. Venäjä valvottaa, kevät ja levottomuus. Kolmen viimeisen vuorokauden aikana Pietarissa nukuin seitsemän tuntia. Siis yhteensä. Alcoenergyn douppaaminen alkaa potkia takaisin. Lisäksi teen lähes kymmenen tunnin päiviä töissä j o k a i k i n e n p ä i v ä, mistä toisaalta olen kiitollinen, sillä se estää minua joutumasta itkuisena valokuvien ääreen tai kuuntelemaan niitä levyjä, joita ei pitäisi.
Kun Elisa soitti ja kysyi missä olen, vastasin, että kotona. Sitten tajusin, että olen töissä.
Sunday, May 10, 2009
я счастливый
Kevät puristaa rintaa. Joskus voi tapahtua jotakin niin hienoa, että se tuntuu melkeen pahalta, melkeen sattuu. Minulle tapahtui Pietari. Ja koska kuulostan just tosi kornilta, en ehkä erittele ja halvenna mitään tässä tän enempää. Koko reissu oli vaan pelkkää hyvää ja mää ihan sanaton sen edessä.
Ei huoleta eikä sureta. Vaikka se mitä tapahtuu Pietarissa onkin jäävinään Pietariin, se on oikeasti ihan mulla tässä. Mukana.
Ennen sitä tapahtui kans. Vappuero. Siitäkään en ole välittänyt puhua enempiä. Olen yksin ja vappaata riistaa nyt ja aina tästä etteenpäin, koska siis parisuhteethan on ihan мошенничество eli fuulaa. не спасибо. Ei kiitos. Uholla kohti kesää ja seikkailua, jota sanotaan elämäksi. Haa. Siirappista yötä vaan!
Ei huoleta eikä sureta. Vaikka se mitä tapahtuu Pietarissa onkin jäävinään Pietariin, se on oikeasti ihan mulla tässä. Mukana.
Ennen sitä tapahtui kans. Vappuero. Siitäkään en ole välittänyt puhua enempiä. Olen yksin ja vappaata riistaa nyt ja aina tästä etteenpäin, koska siis parisuhteethan on ihan мошенничество eli fuulaa. не спасибо. Ei kiitos. Uholla kohti kesää ja seikkailua, jota sanotaan elämäksi. Haa. Siirappista yötä vaan!
Friday, April 24, 2009
Väsynyt Anna päivittää tilanteet
Olin tänään toista päivää vaunulla töissä torinrannassa. Ihania uusia kakkuja (Päärynäjogurttikakku!!), pullia (omenamantelikorvapuusti!) ja jätskimakuja. Tervajäätelöäkin. No..se ei ollu niitten ihanien joukossa, mutta on sekin aika jännää, äkäistä. Kesän jätski on appelsiinikinuski! Lupaan, että se on hyvää! Mansikkasitrus jyrää kans vielä siellä kärjessä. Töihin oli mukava palata. Oli kuin ei olisi koskaan lähtenytkään.
Poskia punottaa ja oon väsynyt ja limainen. Ihan tahmassa koko tyttö aivojani - erityisesti niitä - myöten.
Tapellakin oon saanut tänään pitkästä aikaa, jee. Kaikki on siis ennallaan, yhtä veeituillaan kuin ennenkin. Viimekesänkin korvalla. Dippadaa. Olen nimittäin kunnostautunut kesätyöressin purkamisen kohteena olemisessa juuri tänäkeväänä erityisen merkittävästi. Myös ärsyttämiskoneistoni pyörivät entisillä tehoillaan. Siksipä vietänkin perjantai-iltaa yksin luultavasti ton jonku kohta alkavan tyttöleffan merkeissä. Eikä siinä mitään.
Järjestettiin yliopistolla Luovan kirjoittamisen tiimoilta runonäyttely. (Kurssi parani hieman loppua kohden!) Siellä komeilee kolme runoani esillä kahvilan pöydille jaetuissa tötteröissä. Ujostuttaa ja ylpeilyttää. En ole kerennyt, enkä uskaltanut käydä kurkkaamassa. Lämmintä palautetta antoivat muut kurssilaiset hengen tuotoksistani, vaikka kauhistuttikin hetken oman elämän levällään olo kaikkien rivien välistä luettavana.
Otin tänäaamuna askeleen kohti unelmaani, kun sähköpostiini saapui viesti, jossa minun kerrottiin päässeen kaksi vuotta kestävään Nukun sanataideohjaajakoulutukseen. Tästä on nyt vaikea puhua, tämä on aivan liian hyvää kerrottavaksi näin. Tökerössä postauksessa. Mutta olkoot, likainen valkoista vehnäjauhoa ja rasvaa eri muodoissa kilotolkulla sisuksiinsa ahtanut tajun ja tajuttomuuden rajamailla häilyvä epämääräinen tyttö hymyilee koko punaisella naamallaan!
Poskia punottaa ja oon väsynyt ja limainen. Ihan tahmassa koko tyttö aivojani - erityisesti niitä - myöten.
Tapellakin oon saanut tänään pitkästä aikaa, jee. Kaikki on siis ennallaan, yhtä veeituillaan kuin ennenkin. Viimekesänkin korvalla. Dippadaa. Olen nimittäin kunnostautunut kesätyöressin purkamisen kohteena olemisessa juuri tänäkeväänä erityisen merkittävästi. Myös ärsyttämiskoneistoni pyörivät entisillä tehoillaan. Siksipä vietänkin perjantai-iltaa yksin luultavasti ton jonku kohta alkavan tyttöleffan merkeissä. Eikä siinä mitään.
Järjestettiin yliopistolla Luovan kirjoittamisen tiimoilta runonäyttely. (Kurssi parani hieman loppua kohden!) Siellä komeilee kolme runoani esillä kahvilan pöydille jaetuissa tötteröissä. Ujostuttaa ja ylpeilyttää. En ole kerennyt, enkä uskaltanut käydä kurkkaamassa. Lämmintä palautetta antoivat muut kurssilaiset hengen tuotoksistani, vaikka kauhistuttikin hetken oman elämän levällään olo kaikkien rivien välistä luettavana.
Otin tänäaamuna askeleen kohti unelmaani, kun sähköpostiini saapui viesti, jossa minun kerrottiin päässeen kaksi vuotta kestävään Nukun sanataideohjaajakoulutukseen. Tästä on nyt vaikea puhua, tämä on aivan liian hyvää kerrottavaksi näin. Tökerössä postauksessa. Mutta olkoot, likainen valkoista vehnäjauhoa ja rasvaa eri muodoissa kilotolkulla sisuksiinsa ahtanut tajun ja tajuttomuuden rajamailla häilyvä epämääräinen tyttö hymyilee koko punaisella naamallaan!
Monday, April 20, 2009
Meillä oli yksi kirja
Mikä kirja se oli?
Ehkä se kertoi liikenneonnettomuuksista, ehkä jostain muusta.
Muistan siitä vain yhden kuvan.
Siinä hirvi makasi auton edessä tiellä.
Tuijotin kuvaa ja odotin, että se nousisi. Ottaisi korkeutensa alleen ja köpöttelisi takaisin metsään.
Toistelin Isälle, tämä hirvi ei ole kuollut, eihän?
Minulle varmaan vastattiin
että se lepää.
Eräänä aamuna yllätin äidin itkemästä keittiöstä.
Kun koko kylä suri moottoripyörällä kihlajaisiinsa matkalla ollutta nuorta paria, minä itkin salaa hirveä, joka oli erehdyksessä jäänyt tielle lepäämään niin vaarattoman kuuloiseen paikkaan kuin Ii.
Ehkä se kertoi liikenneonnettomuuksista, ehkä jostain muusta.
Muistan siitä vain yhden kuvan.
Siinä hirvi makasi auton edessä tiellä.
Tuijotin kuvaa ja odotin, että se nousisi. Ottaisi korkeutensa alleen ja köpöttelisi takaisin metsään.
Toistelin Isälle, tämä hirvi ei ole kuollut, eihän?
Minulle varmaan vastattiin
että se lepää.
Eräänä aamuna yllätin äidin itkemästä keittiöstä.
Kun koko kylä suri moottoripyörällä kihlajaisiinsa matkalla ollutta nuorta paria, minä itkin salaa hirveä, joka oli erehdyksessä jäänyt tielle lepäämään niin vaarattoman kuuloiseen paikkaan kuin Ii.
Wednesday, April 15, 2009
Matkamies maan
Tulin palmusunnuntaina Suomeen. Palmut jäivät kyllä Espanjaan. Barcelona oli mahtava kaupunki, sinne on pakko päästä uudestaan heti! Niin paljon olis ollut nähtävää ja tehtävää. Jossain siinä satojen ihmisten vilinässä Gaudin satumaisten rakennusten kupeessa palmujen reunustamalla kadulla ikiaikaisuuden huo'unnassa en tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa: maailma on tällaisia paikkoja täynnä, tai ainakin niitä on yksi, ja mää kulutan samaan aikaan omaa ainutta ja naurettavan ainutkertaista elämääni Oulussa. Niinpä. Huh huh. Siinä kihos kyllä noppeesti otsalle inhottavan kylmä hiki, reilun kahdenkymmenen asteen lämmössä.
Vaikka on suomessakin hyviä juttuja. Rannalla tartutin tyttöihinkin kauhean yhtäkkisen maksalaatikko-ikävän. Kostoksi siitä että jouduin palaamaan, olen nyt ahminut sitä kahden päivän ajan. Muussasinpa vielä lisää voitakin sekaan ja ostin jälkiruuaksi makuunin karkkeja. Ha! Vaikka lohtu on laiha niin minä en kauaa.
Espanjassa sain otteen juoksemisesta Elinan ja Mirella-maratoonarin ansiosta. Tietysti se oli moninverroin hienompaa Fuengirolassa auringon poltteessa rantaviivaa pitkin kohti uhkeaa vuoristoa ja Barcelonassa keskellä kaunista mäkistä kaupunkia, mutta kyllä se täälläkin eilen menetteli. Juoksin pitemmän lenkin kuin koskaan ja repäisin itsestäni irti ihan kaikki tehot Pmmp:n tyttöjen tahdissa. Siinäpä on vasta mestariteos muuten, Veden varaan, tykkään ihan hurjasti. Smg:n uuteen sen sijaan olin pettynyt. Casablanca-biisi on hyvä, mut muuten ihan liian väsynyttä hissuttelua, pelkkää Emmylouta koko levy.
Täällä odotti irvistelevä arki, mutta irvistin takaisin ja annoinkin sen odottaa. Sitten otin kiinni. Kävin vasta tänään mediakasvatuksen luennolla ja tartuin runon analysointitehtävään, feministisen kirjallisuudentutkimuksen miniesseeseen ja englannin raporttiin. Kiinnostaa niin hirveesti että ei yhtään. Onneksi tilillä komeilee 45 euroa, joilla ei elämää saa kovin risaiseksi. Ei tarvitse aprikoida kuinka ne käyttäisi, kun melkeen joka päivä on syötävä. Siksi ilmaiset ajankäyttötavat, kuten sosiaali- ja terveysalan opinnäytetyön tarkistaminen, on tosi tervetullutta.
Taidankin hyökätä sen kimppuun saman tien.
Hämään kaikkia. Oon muka tässä ihan viileen rauhallisena tarkistuspuuhissa, keitän teen, haukottelen, soitan puheluita, kuuntelen kysymyksiä ja vastailen, teen merkintöjä, katson ulos ikkunasta. Lintu lentää. Oikeesti oon vieläkin siellä, lomalla. Ihana, ihana loma!
Vaikka on suomessakin hyviä juttuja. Rannalla tartutin tyttöihinkin kauhean yhtäkkisen maksalaatikko-ikävän. Kostoksi siitä että jouduin palaamaan, olen nyt ahminut sitä kahden päivän ajan. Muussasinpa vielä lisää voitakin sekaan ja ostin jälkiruuaksi makuunin karkkeja. Ha! Vaikka lohtu on laiha niin minä en kauaa.
Espanjassa sain otteen juoksemisesta Elinan ja Mirella-maratoonarin ansiosta. Tietysti se oli moninverroin hienompaa Fuengirolassa auringon poltteessa rantaviivaa pitkin kohti uhkeaa vuoristoa ja Barcelonassa keskellä kaunista mäkistä kaupunkia, mutta kyllä se täälläkin eilen menetteli. Juoksin pitemmän lenkin kuin koskaan ja repäisin itsestäni irti ihan kaikki tehot Pmmp:n tyttöjen tahdissa. Siinäpä on vasta mestariteos muuten, Veden varaan, tykkään ihan hurjasti. Smg:n uuteen sen sijaan olin pettynyt. Casablanca-biisi on hyvä, mut muuten ihan liian väsynyttä hissuttelua, pelkkää Emmylouta koko levy.
Täällä odotti irvistelevä arki, mutta irvistin takaisin ja annoinkin sen odottaa. Sitten otin kiinni. Kävin vasta tänään mediakasvatuksen luennolla ja tartuin runon analysointitehtävään, feministisen kirjallisuudentutkimuksen miniesseeseen ja englannin raporttiin. Kiinnostaa niin hirveesti että ei yhtään. Onneksi tilillä komeilee 45 euroa, joilla ei elämää saa kovin risaiseksi. Ei tarvitse aprikoida kuinka ne käyttäisi, kun melkeen joka päivä on syötävä. Siksi ilmaiset ajankäyttötavat, kuten sosiaali- ja terveysalan opinnäytetyön tarkistaminen, on tosi tervetullutta.
Taidankin hyökätä sen kimppuun saman tien.
Hämään kaikkia. Oon muka tässä ihan viileen rauhallisena tarkistuspuuhissa, keitän teen, haukottelen, soitan puheluita, kuuntelen kysymyksiä ja vastailen, teen merkintöjä, katson ulos ikkunasta. Lintu lentää. Oikeesti oon vieläkin siellä, lomalla. Ihana, ihana loma!
Sunday, March 29, 2009
Naturalistinen väijytys
Isi haki aamulla huono-happisen tyttärensä kaupungista ja ajelutti pitkin nuhruisia lapsuusmaisemia. Joillekin näyille on vain annettava periksi.
Tien laidassa varis söi oksennusta.
Toisen vahinko on toisen onni.
Tien laidassa varis söi oksennusta.
Toisen vahinko on toisen onni.
Monday, March 23, 2009
Virsi hoselosta ja eräästä vielä hoselommasta
Sain syntymäpäivälahjaksi sammutuspeitteen. Olen tyttö, jonka tuikut räjähtelevät ikkunalaudalla ja joka sen jälkeen heittää sammutusaikeissa alkoholia liekkeihin. Ja jättää koko päiväksi päälle saunan ja silitysraudan. Ja pudottaa palavan tulitikun matolle. Äsken löysin KUUMAN suoristurautani parkettilattian päältä aloittamasta kahdeksannetta höyryävää tuntiaan. Olen totisesti tulipaloni ansainnut.
En osaa kuitenkaan olla vihainen itselleni kauaa. En esimerkiksi tarpeeksi kauaa oppiakseni säikähdyksellä selviämisestä ja hankkiakseni viimein sen palohälyttimen ja kotivakuutuksen. Hyvä vuokranantajani, rakastan kyllä asuntoani, mutta olen varsin köyhä ja yleensä onnekas hoselo.
Nyt on sitten manattu.
Siinä missä eilisen päivän teema oli valo, tänään ääni:
Rufus Wainwright.
Kyseessä on äänten ääni, miehekäs, ilmaisullinen, omaleimainen. Kuin sellossa, mutta särmikkäämpi, rosoisempi. Näin.
Enää virsi ei ole lyhyt ollakseen kaunis vaan vain koska laulajansa luovuus on ristiinnaulittu luovan kirjoittamisen kurssilla, jolla millään ei ole mitään tekemistä luovuuden kanssa. Opettaja myönsi vetävänsä kurssia ensimmäistä kertaa, ettei oikeastaan tiedä aiheesta mitään ja toivoi että olisimme hänelle siksi armollisia.
Luoja, että olen yrittänyt. Yli kolmestakymmenestä kurssilaisesta jäljellä on Yksitoista. Tykkään opettajasta ihmisenä ja tyyppinä siinä määrin, että tässä ei oikeasti ole mitään henkilökohtaista. Opettaja on ihan kiva, vähän raukka, todella hukassa. Vähän sellainen kuin oma kauhukuva itsestäni opettajana on. Mutta silti...kuinka paljon armoa voi antaa? Jos ja kun kaikkein ilmeisimmätkin jutut mokaa!!!
Luovan kirjoittamisen kurssi kirjoittamista jo ennestään harrastaville, voisiko kurssin vetämistä enää tehdä helpommaksi?! Alustaisi keskustelun, antaisi jonkun tehtävän ja antaisi meidän kirjoittaa. Ei! Oon sisäisesti ihan kuollut samalla kun opettaja tunnista toiseen piirtää taululle laatikoita: tässä on lähettäjä, tässä on viesti ja tässä on vastaanottaja. Tämä lähettäjä lähettää tämän viestin ja tämä vastaanottaja vastaanottaa sen. No really kun mää luulin, että se vastaanottaja lähettää sen, voisitko toistaa sen vielä kun en oikein ymmärtänyt vielä, että mitä se lähettäjä tekikään?
Joka tapaamiskerralla istumme kahdeksankymmentä minuuttia pulpeteissamme kuuntelemassa powerpoint-esitystä näistä lähettäjistä ja vastaanottajista. Lopputunnista jää viisi minuuttia aikaa kirjoittaa:
"Kirjoittakaa jotain mitä tahansa, joku tekstilaji. Se voi olla runo, novelli, satu...jos ette saa valmiiksi, jatkakaa kotona. Laitoinkin teille tänne optimaan tämmösen kaavion muistutukseksi siitä, että mitäs niitä tekstilajeja olikaan".
Noh mikä siinä nyt on kun runosuoni ei pulppua?
Sama kun menisin opettamaan Gourmet-kokille sitä mikä on desilitran mitta. Okei joskus taitavinkin kokki kaipaa perusasioiden huoltamista ja kertaamista, mutta kurssin nimi ei silloin saisi olla luovaa ruuanlaittoa.
Opettaja pyysi palautetta. Sitä olisi kuulemma mukavampi saada kurssin aikana kun sitten vasta lopuksi. Olen antanut sitä tähän mennessä joka tunti. Joka kerta painokkaammin. Välillä itkuakin nieleskellen, koska raivostuksessani olen yhtä aikaa todella loukkaantunut ja oikeasti pahoillani. Minä en haluaisi joutua olemaan joka tunnin päätteeksi se ilkeä. Odotin kurssia niin kovasti. Yhden kirjeenkin kirjoitin ja lähetin. Tietysti olen yrittänyt lähteä liikkeelle kehittävällä asenteella toivoen lisää aikaa luovalle kirjoittamiselle, mutta ei minkäänlaista vastakaikua! Pahoitteleva hymy ja selitys: kun meillä on niin kovin vähän tätä aikaa.
Voi kyllähän minä nyt sen tiedän ja sitä suuremmalla syyllä kannattaa miettiä kuinka sen käyttää!
En osaa kuitenkaan olla vihainen itselleni kauaa. En esimerkiksi tarpeeksi kauaa oppiakseni säikähdyksellä selviämisestä ja hankkiakseni viimein sen palohälyttimen ja kotivakuutuksen. Hyvä vuokranantajani, rakastan kyllä asuntoani, mutta olen varsin köyhä ja yleensä onnekas hoselo.
Nyt on sitten manattu.
Siinä missä eilisen päivän teema oli valo, tänään ääni:
Rufus Wainwright.
Kyseessä on äänten ääni, miehekäs, ilmaisullinen, omaleimainen. Kuin sellossa, mutta särmikkäämpi, rosoisempi. Näin.
Enää virsi ei ole lyhyt ollakseen kaunis vaan vain koska laulajansa luovuus on ristiinnaulittu luovan kirjoittamisen kurssilla, jolla millään ei ole mitään tekemistä luovuuden kanssa. Opettaja myönsi vetävänsä kurssia ensimmäistä kertaa, ettei oikeastaan tiedä aiheesta mitään ja toivoi että olisimme hänelle siksi armollisia.
Luoja, että olen yrittänyt. Yli kolmestakymmenestä kurssilaisesta jäljellä on Yksitoista. Tykkään opettajasta ihmisenä ja tyyppinä siinä määrin, että tässä ei oikeasti ole mitään henkilökohtaista. Opettaja on ihan kiva, vähän raukka, todella hukassa. Vähän sellainen kuin oma kauhukuva itsestäni opettajana on. Mutta silti...kuinka paljon armoa voi antaa? Jos ja kun kaikkein ilmeisimmätkin jutut mokaa!!!
Luovan kirjoittamisen kurssi kirjoittamista jo ennestään harrastaville, voisiko kurssin vetämistä enää tehdä helpommaksi?! Alustaisi keskustelun, antaisi jonkun tehtävän ja antaisi meidän kirjoittaa. Ei! Oon sisäisesti ihan kuollut samalla kun opettaja tunnista toiseen piirtää taululle laatikoita: tässä on lähettäjä, tässä on viesti ja tässä on vastaanottaja. Tämä lähettäjä lähettää tämän viestin ja tämä vastaanottaja vastaanottaa sen. No really kun mää luulin, että se vastaanottaja lähettää sen, voisitko toistaa sen vielä kun en oikein ymmärtänyt vielä, että mitä se lähettäjä tekikään?
Joka tapaamiskerralla istumme kahdeksankymmentä minuuttia pulpeteissamme kuuntelemassa powerpoint-esitystä näistä lähettäjistä ja vastaanottajista. Lopputunnista jää viisi minuuttia aikaa kirjoittaa:
"Kirjoittakaa jotain mitä tahansa, joku tekstilaji. Se voi olla runo, novelli, satu...jos ette saa valmiiksi, jatkakaa kotona. Laitoinkin teille tänne optimaan tämmösen kaavion muistutukseksi siitä, että mitäs niitä tekstilajeja olikaan".
Noh mikä siinä nyt on kun runosuoni ei pulppua?
Sama kun menisin opettamaan Gourmet-kokille sitä mikä on desilitran mitta. Okei joskus taitavinkin kokki kaipaa perusasioiden huoltamista ja kertaamista, mutta kurssin nimi ei silloin saisi olla luovaa ruuanlaittoa.
Opettaja pyysi palautetta. Sitä olisi kuulemma mukavampi saada kurssin aikana kun sitten vasta lopuksi. Olen antanut sitä tähän mennessä joka tunti. Joka kerta painokkaammin. Välillä itkuakin nieleskellen, koska raivostuksessani olen yhtä aikaa todella loukkaantunut ja oikeasti pahoillani. Minä en haluaisi joutua olemaan joka tunnin päätteeksi se ilkeä. Odotin kurssia niin kovasti. Yhden kirjeenkin kirjoitin ja lähetin. Tietysti olen yrittänyt lähteä liikkeelle kehittävällä asenteella toivoen lisää aikaa luovalle kirjoittamiselle, mutta ei minkäänlaista vastakaikua! Pahoitteleva hymy ja selitys: kun meillä on niin kovin vähän tätä aikaa.
Voi kyllähän minä nyt sen tiedän ja sitä suuremmalla syyllä kannattaa miettiä kuinka sen käyttää!
Sunday, March 22, 2009
Supernaiivi sunnuntaipäivitys
Ihanan löysä sunnuntai. Vadelman punaisten verhojen läpi kuultaa valo. On ollut jo monta päivää kevät.
Eilen pelattiin, naurettiin, laulettiin ja boolimaljan kerta toisensa jälkeen tyhjentyessä huutolaulettiin. Sitten tanssittiin Lubilla. Papulla oli ihanat tarjottavat; prinsessa- ja suklaakakut, nachot, sipsit, dipit, makeiset, konvehdit ja muut, joiden kulutuksesta kannoin vastuuta keittiön häiritsemättömyydessä. Mietin illan korkealentoisimpia keskusteluja, jotka nekin jäivät ähertämään melko matalalle.
Monet niistä, joiden arviointikyvylle olen tottunut antamaan jonkilaista painoarvoa, pitivät Ps. I love you -elokuvaa hyvänä. TÄH?! Aika järkytys. Itse katsoin The Notebookin eilen. Se oli toisella katsomiskerralla paljon parempi, koska sen otti vastaan hyväksyvämmin, sellaisena kuin se on, satuna. Ehkä ensimmäisen katselukerran tunnelmaa himmensi myös romantiikannälätön tuhahteleva heppu siinä vierellä. Nojoo, ei se edelleenkään mitenkään poikkeuksellinen elokuva ole, ihan kiva tarina muiden joukossa. Mutta kyllä se minulle riittäisi sekin, keskinkertainen satu. Oma valkoinen talo sinisillä ikkunan pieluksilla, maalaushuone jokinäköalalla, mies joka kirjoittaisi 365 rakkauskirjettä vuodessa, rankkasade ja joutsenlampi. Okei, rankkasade mulla jo on toisinaan, enää neljä viidestä saavuttamatta.
Juhlissa on usein se kääntöpuoli, että kaikkea hauskaa, jota on pidetty ei sitten muista enää aamulla. Ja jos ei muista onko sitä koskaan ollut? Onko sillä väliä? Alkoholi antaa ja ottaa. Niin kuin elämä.
Olin eräänä nuoruuteni kesänä töissä dementiakodissa. Yksi elämäni vaikuttavimmista kokemuksista. Siellä asui Matti-niminen pappa, entinen nyrkkeilijä, jonka kanssa soitettiin mandoliinia ja laulettiin ja tarinoitiin ja meillä oli niin hauskaa, että jäin ylitöihinkin. Lopulta oli pakko mennä, toivottelin hyvät viikonloput, maanantaina jatkettaisiin. Matti ehdotti, että sitten voitaisi tanssia myös ja huikkasi vielä perääni Soitellaan! Maanantaina Matti ei enää päässyt ylös sängystä eikä jaksanut puhua.
Keskusteltiin kokemuksistamme alan rautaisen ammattilaisen kanssa. Ammattilaisella, Mikon äidilllä, oli lohtu turhautumiseeni. Vaikka dementiaa sairastava ei muista mitä on tapahtunut, mitä on tehnyt, kenen kanssa on puhunut ja mistä, työ ei mene hukkaan. Kaikki naurut ja onnen tuntemukset säilyvät kehossa ja mielessä hetkistä toiseen ja vaikuttavat kokonaisvaltaisesti oloon, vaikka muisti meneekin. Joskus hyvien hetkien vaikutukset heijastelevat vielä pitkään, vaikka ne Matin tapauksessa eivät kantaneetkaan viikonlopun yli. Myös The Notebook kertoo tästä.
Tämän sunnuntain loikoilen ja nautin olemassaolon pienistä ihmeistä, jotka voivat ottaa esimerkiksi pizzan tai donitsin muodon. Itseä voi piiskata maanantainakin, sitä vartenhan ne ovat. Mitä ikinä onkin sitten tapahtunut, sen täytyy olla hyvää.
Eilen pelattiin, naurettiin, laulettiin ja boolimaljan kerta toisensa jälkeen tyhjentyessä huutolaulettiin. Sitten tanssittiin Lubilla. Papulla oli ihanat tarjottavat; prinsessa- ja suklaakakut, nachot, sipsit, dipit, makeiset, konvehdit ja muut, joiden kulutuksesta kannoin vastuuta keittiön häiritsemättömyydessä. Mietin illan korkealentoisimpia keskusteluja, jotka nekin jäivät ähertämään melko matalalle.
Monet niistä, joiden arviointikyvylle olen tottunut antamaan jonkilaista painoarvoa, pitivät Ps. I love you -elokuvaa hyvänä. TÄH?! Aika järkytys. Itse katsoin The Notebookin eilen. Se oli toisella katsomiskerralla paljon parempi, koska sen otti vastaan hyväksyvämmin, sellaisena kuin se on, satuna. Ehkä ensimmäisen katselukerran tunnelmaa himmensi myös romantiikannälätön tuhahteleva heppu siinä vierellä. Nojoo, ei se edelleenkään mitenkään poikkeuksellinen elokuva ole, ihan kiva tarina muiden joukossa. Mutta kyllä se minulle riittäisi sekin, keskinkertainen satu. Oma valkoinen talo sinisillä ikkunan pieluksilla, maalaushuone jokinäköalalla, mies joka kirjoittaisi 365 rakkauskirjettä vuodessa, rankkasade ja joutsenlampi. Okei, rankkasade mulla jo on toisinaan, enää neljä viidestä saavuttamatta.
Juhlissa on usein se kääntöpuoli, että kaikkea hauskaa, jota on pidetty ei sitten muista enää aamulla. Ja jos ei muista onko sitä koskaan ollut? Onko sillä väliä? Alkoholi antaa ja ottaa. Niin kuin elämä.
Olin eräänä nuoruuteni kesänä töissä dementiakodissa. Yksi elämäni vaikuttavimmista kokemuksista. Siellä asui Matti-niminen pappa, entinen nyrkkeilijä, jonka kanssa soitettiin mandoliinia ja laulettiin ja tarinoitiin ja meillä oli niin hauskaa, että jäin ylitöihinkin. Lopulta oli pakko mennä, toivottelin hyvät viikonloput, maanantaina jatkettaisiin. Matti ehdotti, että sitten voitaisi tanssia myös ja huikkasi vielä perääni Soitellaan! Maanantaina Matti ei enää päässyt ylös sängystä eikä jaksanut puhua.
Keskusteltiin kokemuksistamme alan rautaisen ammattilaisen kanssa. Ammattilaisella, Mikon äidilllä, oli lohtu turhautumiseeni. Vaikka dementiaa sairastava ei muista mitä on tapahtunut, mitä on tehnyt, kenen kanssa on puhunut ja mistä, työ ei mene hukkaan. Kaikki naurut ja onnen tuntemukset säilyvät kehossa ja mielessä hetkistä toiseen ja vaikuttavat kokonaisvaltaisesti oloon, vaikka muisti meneekin. Joskus hyvien hetkien vaikutukset heijastelevat vielä pitkään, vaikka ne Matin tapauksessa eivät kantaneetkaan viikonlopun yli. Myös The Notebook kertoo tästä.
Tämän sunnuntain loikoilen ja nautin olemassaolon pienistä ihmeistä, jotka voivat ottaa esimerkiksi pizzan tai donitsin muodon. Itseä voi piiskata maanantainakin, sitä vartenhan ne ovat. Mitä ikinä onkin sitten tapahtunut, sen täytyy olla hyvää.
Tuesday, March 10, 2009
Antirelevanttia hypotetiaa
Kuuntele tällaista herkkää John Mayer-radiota illalla ja pakahdu ja ikävöi. Ihan oma syy.
On sitä tyhymä. Aina luulee tietävänsä eikä ikinä tiiä. On sitä pieni vielä ja varmaan aina. Ympäri menee ja yhteen tulee ja yhtä ei saa vieläkään, vaikka Jonna Tervomaakin on parhaat päivänsä nähny silloin yheksänkymmentäluvulla.
Täytän kaksikymmentäkaksi vuotta perjantaina. Jos olisin voinut vuosi sitten toivoa, jutut olisivat olleet suurin piirtein näin kuin ne nyt ovat. Kaikki menee suunnitelman mukaan. Jopa niin kuvottavan täsmällisesti, että joskus (lue: nyt mielenhäiriössä, joka menee ohi, meneehän) tekee mieli poiketa suunnitelmasta. Mielessäni teen itseni mentävän aukon tähän putkeen, jossa kaikki on ennalta määrättyä ja odotuksenmukaista. Teen joitain ihan muita juttuja vähän aikaa. Minä kiittämätön.
Mutta käyttääkkö sahaa vai räjähdettä saman tien? Pyytääkkö rikoskumppania?
On sitä tyhymä. Aina luulee tietävänsä eikä ikinä tiiä. On sitä pieni vielä ja varmaan aina. Ympäri menee ja yhteen tulee ja yhtä ei saa vieläkään, vaikka Jonna Tervomaakin on parhaat päivänsä nähny silloin yheksänkymmentäluvulla.
Täytän kaksikymmentäkaksi vuotta perjantaina. Jos olisin voinut vuosi sitten toivoa, jutut olisivat olleet suurin piirtein näin kuin ne nyt ovat. Kaikki menee suunnitelman mukaan. Jopa niin kuvottavan täsmällisesti, että joskus (lue: nyt mielenhäiriössä, joka menee ohi, meneehän) tekee mieli poiketa suunnitelmasta. Mielessäni teen itseni mentävän aukon tähän putkeen, jossa kaikki on ennalta määrättyä ja odotuksenmukaista. Teen joitain ihan muita juttuja vähän aikaa. Minä kiittämätön.
Mutta käyttääkkö sahaa vai räjähdettä saman tien? Pyytääkkö rikoskumppania?
Monday, March 09, 2009
Icefishing
Hieno loma: Oulu-Turku-Tukholma-Turku-Jyväskylä-Oulu-Kemi-Oulu on virallisesti ohi. Kävin läpi koulun sähköposteja ja kirjoitin pari koulutehtävää. Hei vaan arki ja ahdistus. Eteisen lattiaa peittää mainoksista ja ilmaisjakeluista kai pääasiassa koostuva postimeri, jonka lävitse en ole viitsinyt millään vielä kahlata. Ensimmäinen koneellinen pyykkiä kyllä hurisi jo äsken.
Olen nähnyt ja ajatellut paljon. En osaa kirjoittaa jos joku häsyää selän takana. Nyt olen pitkästä aikaa yksin.
....
..........
Ahaa, en osaa siltikään.
Jää on nyt kuiteskin rikki. Eli tein reiän niin kuin pilkkijät tekevät ja tulen hakemaan kalaa ehkä myöhemmin.
Olen nähnyt ja ajatellut paljon. En osaa kirjoittaa jos joku häsyää selän takana. Nyt olen pitkästä aikaa yksin.
....
..........
Ahaa, en osaa siltikään.
Jää on nyt kuiteskin rikki. Eli tein reiän niin kuin pilkkijät tekevät ja tulen hakemaan kalaa ehkä myöhemmin.
Subscribe to:
Posts (Atom)