Keskellä ihastuttavaa vapaapäivää sain vieraakseni SUUREN ja äkäisen ampiaisen. Siitä näki heti, ettei se ollut liikkeellä sovinnollisin aikein. Siis heti sitten kun viiden minuutin ihmettelyn jälkeen huomasin, että ääni ei lähdekään alhaalla parvekkeeni alla suruttavasta moottoripyörästä. Vannon että se oli hämmentävä tilanne.
Nappasin puhelimen pöydältä ja suojauduin juoksemalla vessaan. Napsautinpa vielä oven lukkoonkin, näistä geenimanipuloidun näköisistä kavereista kun ei ikinä tiedä. Soitin lävitse naapurit, jotka eivät olleet lähimaillakaan. Soitellen sotaan. Kun moottoripyörän ääni vessan oven läpi kuulosti vaienneen uskalsin taas palata.
Kaikessa pahaa-aavistamattomuudessani istuin keittiön pöytäni ääreen chättäilemään hyvin tai huonosti menneistä pääsykokeista, kun hurjimus ryntäsi uudelleen sisään. Se teki uhkaavia hyökkäyksiä ympäri asuntoa esitellen järkyttävän kokoista pistintään. Jouduin taas perääntymään turvapaikkaan.
Suututuksesta voimaa saaneena (tämä saakelin elukkahan ei tule estämään minun niin täydellisen aurinkoista ja relaa päivääni!) päätin lähteä vastahyökkäykseen. Neuvokkaana tyttönä suojasin ruumiini aamutakilla ja uhmasin henkiinjäämisviettiä hiipimällä lakkapullo aseenani ulos tukikohdasta. Valitettavasti amppari oli sen verran kookas, että taistelutahtoani himmensi liika tietoisuus aseen heppoisuudesta sen ärhäkkää virtaviivaisuutta vastaan.
Amppari näytti kuitenkin poistuneen sotatantereelta. Aistin ilmassa tyyntä myrskyn edellä ja hyppäsin kaksi metriä ilmaan toiseen käteen unohtuneen puhelimen pärähtäessä soimaan.
- Soitinko pahaan aikaan?
- Soitit erittäin pahaan aikaan!
Puhelinmyyjä sai tuta iltapäivän kauhuni nahoissaan kun aloitin kirkumiskonsertin keuhkojen täydeltä. Amppari oli hyökännyt ulos suojistaan. Vihjailut sikseen, tällä kertaa oli tosi kyseessä: se tuli suoraan päälle! Älä liiku, liike viehättää sitä! Puhelinmyyjä neuvoi ymmärtäessään mistä oli kyse. Sitä se ei ymmärtänyt, että tennispallon kokoisen ampiaisen karsiessa kimppuun ei voi pysyä paikallaan. Niinpä aloitimme hurjan ajojahdin, jonka päätteeksi ampiainen luikki häntä koipien välissä ulos parvekkeen ovesta. En voi sanoa käyttäytyneeni kuin jalo soturi, mutta tärkeintä on VOITTO - ei se millä se saavutetaan.
Kysykää vaikka naapuriltani tai Ollilta tai keneltä hyvänsä näistä taloustieteilijä-ystävistäni, joiden näkemyksillä olen viimeaikoina rikastuttanut itseäni.
Sodasta jäi tietysti elävä tallenne puhelinmyyjälle, jolle siitä riitti iloa. En silti tilannut Roope-setää vaan uhmakkaasti jätin sietämättömän kuumuuden saavuttaneen asuntoni parvekkeen oven auki, sillä minullehan ei ampiainen sanele ehtoja omalla maaperälläni, ja evakoiduin naapuriin. Välirauhaa on kestänyt eilisestä tähän aamuun.
Iltapäivällä valmistin lohta, uusia perunoita, kermaviilikastiketta ja salaattia, joita nautittiin tietokoneenkorjausprojektin päätösjuhlassa punaviinin kera. Ja olihan hyvää! En tahdo kestää vapaapäivien hupenemista käsistä. Kaikkea mahdollista muuta olen taas ehtinyt - lainata kirjastosta aivan mahtavaa musiikkia 17 cd-levyllisen verran, käydä kaupassa, kuljailla auringossa, lukea torikahvilassa lehden ja horoskoopin, siivota, laudoittaa parvekkeen, ottaa aurinkoa ja jutella jutella jutella - en kirjoittaa media-analyysia! Uh minulla on kamalan hemmoteltu olo.
Ja viitsiiit että haluaisin kertoo taas kaikkkeeee, mutta isoveli kieltää.
Sen voi kai sanoa, että olen rakastunut
elämään.
No comments:
Post a Comment