Sunnuntai-aamu. Vapaapäivä. Hukun äitin turkoosiin marimekon yöpaitaan ja muistan mistä olen kotoisin. Taustalla Jippu ei osaa eläääääää. Onneksi se osaa kirjoittaa näin mielettömiä biisejä kuitenkin. Samaistun sata lasissa!
Vaikka joskus oon taas aika superi just elämisessä. Ilman sinua. Varsinkin ilman sinua.
Aika mairea ilta. Linja-autossa oli tietysti tunnelmaa. Se haki riehakkaan synttäriporukan Ruikasta ja kurvasi aina Cornerin ovelle saakka. Vieläkään en ole selvyydessä siitä, törmättiinkö oikeasti hirveen vai oliko Veijo muuten vaan veikeällä tuulella? Aikaisemmin en ole nähnyt vaakasuorana viivana ilmassa lentävää siideriä. Mutta kesä kuivaa minkä kastelee, myös Juhon housut. Onneksi selvittiin säikähdyksellä, ei tarvinut tehdä seuraa yli satasen tuntivauhdilla neljänkympin alueella kurviin kaahanneille lööppisankareille.
Kebabpizzan ja kommuunin kautta kotia. Ihan niin kuin ennen vanhaan. Se vaan, että mikään - ei niin mikään - ole kuin ennen vanhaan. Sanoudun kohta irti kaikista muistoista.
Ei en tarkoittanut sitä. En sanoudu. Muistot ovat hyviä sitten kun niitä voi tarkastella etäältä. Ensin täytyy kulkea sinne. Olen itselleni ihan uudessa ja ihmeellisessä tilanteessa, enkä aina tiedä miten tässä tulisi toimia.
Mikä on oikein?
Mikä on totta?
Saako reagoida?
No mutta ai miten?
Ja miksi itse täytyy olla se, joka tekee oikein? Lopettaa ensin? Se aloitti.
Miksi itse täytyy kylvää ja kylvää, viljankin saa ehkä niittää, mutta leipä menee aina parempiin suihin. Ei kun huonompiin.
Olkaa hyvät vaan riistäjät!
Haen tasapainoa tuntemuksissani nopean toiminnan erityisosaamista kohtaan ja välillä täytyy puhallella. Ouluun pitää päästä, siellä on enemmän lehtivihreää ja helpompi hengittää. Ensimmäisessä kyydissä, joka täältä köröttelee etelän suuntaan, olen minä.
Isi komppaa taustalla: "Ehkä se päivä paistaa vielä risukasaankin ja erinäisiin muihinkin...tuota noin niin...kasoihin."
No comments:
Post a Comment