Kesä tunkeutuu ikkunasta sisään. Se on vallannut parvekkeeni. Ympärillä pelkkää laulua.
Sisällä kipeys, kuin joku viiltäisi tähtikuvioita vatsan sisuskumiin. Toivon, että olen tehty kestämään.
Mikä vastakkainasettelu; aika repivä. Ja silti ikinä kesä ei ole tuntunut näin hyvältä.
Ikinä ei ole tuntunut näin.
Eilinen oli mukava, kepeä. Tuiran itärannalla soi yössä kitara ja kaksi Annaa, kunnes pojat eivät enää jaksaneet kuunnella. Juostiin kilpaakin. Papu voitti. Minulla oli huonot kengät.
Olen huono häviäjä.
Aamulla neljä viinittelijää heräsi valoon Tuiran läntiseltä rannalta. Kollektiivisuus on parasta. Ihania ystäviä - kaikilla joku trauma, mutta silti hyvää elämää. Ja hyvä auto-hetki Veikon kanssa. Aika pysähtyi ja olis voinut vaikka itkeä.
Tähän ei sitte liittynyt mitään seksuaalisia konnotaatioita. Kukaan ei lyönyt hikistä kättä auton huuruiseen ikkunaan, ei. On vain parasta, että on sellaisia ihmisiä, joiden kanssa on hyvä ja helppo olla. Puhua mistä vaan tai olla vaikka vain hiljaa. Ja jotka tuntuvat välittävän siitä miten oikeasti menee ja olevan aina sopivasti huolissaan.
Opettelen sun säännöt ja koetan
niillä pelata
Tahdon olla vapaa
en tätä enää kelata
Juosta sisään kesään
suudella ja relata
No comments:
Post a Comment