Pikku-julmuri

Huis hais ja tuli puhdasta. Koti tuoksuu männylle, sitrushedelmille ja raikkaille asioille. Kyllä nyt kelpaisi Alexanderinkin asettua tänne asumaan.

Mutta vielä mitä! Hullu kärpänen ehti ensin.
Se on yksi tuulettamisen huono puoli. Minä ja ötökät ei vaan sovita saman katon alle. Pelkään pienten hyönteisen aivojen arvaamattomia metkuja. En pysty riistämään niiltä elämää ja voin pahoin katsellessani kun kärpänen sätkii lasia vasten ihana näkymä edessään hinguten kaihoisasti ulos, muttei ymmärrä hypätä ilmavirran vietäväksi.

Tiedän tunteen, olen sätkinyt ikkunaa vasten itsekin. Ongelma ratkeaa vasta, kun tajuaa, että tässä on tämä lasi välissä. Sen takaa on tultava pois. Sitä ei aina huomaa, sen läpi kun voi kuitenkin nähdä.


Olen alkanut taas uskoa horoskooppeihin. Niihin tuntuu olevan tuplasti enemmän luottamista kuin omaan harkintakykyyni. En tiedä ovatko asiat, joita näen, oikeasti siellä vai haluaisinko niiden vain olevan? En tiedä muistanko asioita, jotka tapahtuivat vai asioita, jotka keksin? Ainakin tuntuu joltain, se ei voi olla huono, koska - jos ei muuta - se on saanut minut kirjoittamaan. Kaiken aikaa, kaikkialla ja kaikkialle.

Parempi katsoa kuin katua. Mitä sekin tarkoittaa? Katsoa niin kuin odottaa vielä vai katsoa niin kuin yrittää nyt?!