Voi pojat. Ja tytöt.

Vaatemakutuomarin paikka odottaa kuumeisena naapurikadulla. Eihän kerrota Milkalle, että kirjoitan vain mitä pikaisimmin kertoakseni, että tänään oli koko universumin IHANIN päivä, eikä se ole vielä lähimainkaan loppunut.

Seitsemän paahtavaa tuntia rannalla. Kävin uimassakin. Kahdella jälkimmäisellä kerralla mua ei heitetty väkivalloin veteen. Kollektiivista chillausta hassusti toisiinsa linkittyvien ihmisten ympäröimänä. Ei auttanut kuin hymyillä.

Nyt kesänlapset lähtevät musisoimaan ja grillaamaan yhdessä.

Milka oli nähnyt unta kuolemastani. Jos kuolisin, se saisi hyvinkin tapahtua tänään. Tai mielummin vasta huomenna. Tämän paremmaksi ei voi muuttua.

Eilinenkin oli mahdottoman mukava rantapäivä ja ratayö ja vaikka ykkösketju rakoili ja tuli joitain iskuja, karvattiin hienosti. Jos vasen laitahyökkääjä esimerkiksi käpertyy lohduttomana katulampun ympärille itkemään, puolustus tulee ja irrottaa sen ja täyttää sen mahan höyryävällä kebabpitsalla. Näin meillä.

Hävettää kun olen ollut ihanimmille ystävilleni viimeaikoina niin kamalan kärttyisä kireä räjähdysaltis nyrpeä paskapää, mutta sekin niistä tekee niin mahdottoman ihania, että ne tykkää musta silti. Niistä mää pidän kiinni.

Aurinkoa ja valoa ja rakkautta ja euforiaa!