Ruisrockissa monta on ihmeellistä asiaa, ne hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa.
Mew! Scandinavian music group! The Crash! 45 000 ihmistä! Viimeisen päälle asiakaspalveluhenkinen konduktööri, joka ei ainakaan nosta näin raskasta laukkua yhtään mihinkään. Ismo Alanko, jolle myin pari viikkoa sitten tietämättäni kahvin. Yöllinen kansanvaellus moottoriteitä oikoen keskustaan. Jumalaiset pojat Uffin kirppiksellä, joiden kahvikutsun edessä jäädyttiin täysin - woot puhuuko ne meille, oikeesti? miksi? - kun ei vielä ymmärretty, että Turussa erehdyttiin luulemaan meidän olevan kuumaa kammaa. Muut jumalaiset pojat. Upeasti laukkuun askarrellun piilopohjan ja vuoren väliin sullotun viinitönikän sisuspussin paljastuminen. Toisaalta taas melkoisen irvokkaasti tiettyihin ruumiinosiin piilotettujen viinapullojen paljastumattomuus. Biisitoiveideni välitön toteutuminen. Tilivelvottomat. Onnelliset sattumat, kuten hätäisen kävelymatkan alkutaipale liian myöhään nukutun aamun jäljiltä, joka keskeytyi jo lähi-Otolla näyttelijöiden tilataksin pysäyttäessä viereen: "Jos täällä on Ruissaloon menijöitä, hypätkää kyytiin" - Montako mahtuu? "Kolme" !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! . Moshbiitit, joissa keppi oli menettää ainoan terveän jalkansa. Toni Veijolaisen vajariveli. E. Ikäläisen taidonnäyte suunnistuksessa kymmentuhantisen päämeren seassa antamieni koordinaattien (n. 25 m. rantalavasta, vasemmalla lehmähattuisen pojan vieressä, n. 5 m. neonvihreelippiksisten poikien takana) avulla. Amazing. Race.
Myös The sounds, Ismo, Maija, Tehis, Apis, Eput ja Stella veti tosi hyvät keikat. Vai veettiinkö me vaan niin hyvin? Joukkuehenki ja turnauskestävyys täytti kyllä stadionin. Mitä nyt vasen laitahyökkääjä meni muutaman kerran yksin läpi, mutta sellaisista tilanteista, ettei niitä olisi voinut jättää käyttämättä. Pienen Faith no moren tahdittaman aikalisän jälkeen (jossa vaadittiin lisää syöttelyä) yhteiymmärrys vallitsi jälleen kentällä ja voitto tuli odotetusti kotiin.
Harmi, että seuraavaa Ruissia pitää odottaa vuosi. Suunniteltiin jo puolitosissaan Flowhun lähtemistä. Se vaan että...kuka tuhlasi mun rahat?
Turusta matkustin mökille Mäntyharjulle ajattomuuden kehtoon ja annoin unen tulla. Onkse paradoksi, jos nautiskelee ympärillä häärivästä perheestä ja lukee riippumatossa tunti tolkulla Olemisen sietämätöntä keveyttä? Joku kantaa välillä herkkuja eteen tai lisätyynyn tai -viltin. Toisena päivänä jaksoin jo hyppiä jättitramboliinilla, pelata mölkkyä, sulkapalloa, nurmilentistä, käydä seitsemän veljeksen maisemissa auringonlaskussa veneilemässä ja kalastamassa kahden veljeksen kanssa ja rantasaunassa ja kuutamouinnilla. Ah. Ja syödä yli kylkieni tietysti. Mitä lomailua. Mitä parhautta.
Viikon informaatiopimeydestä saa maksaa ainakin kirjaston karhujen, pankin velkakorkojen ja elisan laskun muodossa. Todellisuus toivotti tervetulleeksi heti kotiovella. Silti Oulu tuntui ihan oikeasti kodilta ja olin ihan sietämättömän onnellinen siitä miten asiat ovat tänne järjestyneet. Olinpa kerran kaukaa viisas ja tein oikean valinnan. Ja sen jälkeen sarjan muita oikeita. Ja ympäristössäni satuttiin tekemään myös. Ja sitten kävi vielä hyvä tuurikin. Jes!
Luppaan, etten oo ennää huomenna näin ilonen.
No comments:
Post a Comment