Minulla on kompleksinen suhde junaan. Rakastan sitä. Vihaan sitä. Se tuo minut. Se vie minut.
Miettiessäni kummasta nyt oli kyse, kuuntelin pientä vaarinsa kanssa matkustavaa poikaa, joka jännitti alkavaa viidettä luokkaa kyselemällä onko ruotsi helpompaa kuin englanti, eikö olekin, niin ainakin kaikki sanovat, onko?
Vaarit ja kanssamatkustajat ovat onnekkaassa asemassa pienten poikien elämässä. Heille kerrotaan saavutuksista, joita ei kerrota muille, esimerkiksi Eemelin äidille, joka oli poissa kotoa, kun Eemelin kanssa hypittiin parvekkeelta trampoliinille.
Kun mittailin askeleitani Oulun aurinkoista mukulakivikatua vasten Teemu Brunila henkäisi Here I can almost live and forget you.
No comments:
Post a Comment