Äskeinen sateinen kotimatkani tarjosi erinomaiset puitteet kauhuelokuvalle. Liukasta kuin luistinrata ja niin pimeää ettei paljon eteensä nähnyt. Siinä kaiken sateen piiskauksen ja myrskyn keskellä pyöräilee ihan liian vaalea ja heikkohermoinen tyttö (ei siis päähenkilömateriaalia) pahamaineista Isokatua pitkin ylitettyään ensin aution aavemaisen torin, jolla kaikki uskoivat sadeviittamiehen iskevän. Lopussa tietysti paljastuu, että sadeviittamies olikin nainen, joku johon päähenkilö ja katsojat erehtyivät luottamaan loppuun saakka. Ehkä päähenkilön paras ystävä, Maria, joka on palannut kostamaan pikkuveljensä litistymisen roska-auton puristimien väliin, johon minulla, sivullisella raukkelilla, ei siis ollut minkäänlaista yhteyttä vaan minut tultaisiin teurastamaan elokuvan ensikohtauksessa ihan vain näön vuoksi. Sen sijaan päähenkilö, sinnikäs poikatukkainen pisamanaama, oli toiminut kesäharjoittelijana samaisessa dyykkarifirmassa, joka oli vienyt tietämättään lehtiroskiksen ja hänen veljensä mukanaan elokuussa -89.
Keskinkertaisella mielikuvituksellakin ylletään hyviin suorituksiin itsensä pelottelussa.
Pidin viikonloppuna tiukasti kiinni uudenvuoden lupauksestani vaikka olin sekä perjantaina että lauantaina yössä. Niin tyytis. Nyt nautiskelen viimeisen lomapäiväni illasta. Kävin kaupungilla, kirjastossa, kaupassa ja karkkikaupassa. Kaikki suosikkini palaavat tällä viikolla ruutuun. Tänään minua hemmotellaan Täydellisillä naisilla ja Californiacationilla, hyvällä musiikilla, Arto Salmisella, chilipähkinöillä, makeisilla ja tulisella herkkusieniriisipadalla, jonka juuri valmistin ja ahmin. Poikaystävälläkin/poikaystävääkin hemmotellaan, se aikoi tulla suoraan salilta tänne.
On ihan mukavaa lähteä huomenna kouluunkin. Aikaisemmin ahdisti, mutta ollaan Monan kanssa samalla kurssilla ja se tartutti vähän intoa minuunkin. Aloitan kirjallisuuden pakollisilla teorioilla ja metodeilla (kymmenen op!!!!) ja jatkan romaanin kehityksellä. Niiden lisäksi kevääni kuluu ainakin esiintymistaidon, suullisen enkun ja luovan kirjoitamisen parissa. Ihan iisiä.
Ainiin, oonko muistanu mainita, että musta on tullu unihirviö. Unihirviöys ei pue mua yhtään, koska oon tehokkaimmillani ja onnellisimmillani - vastoin luonnon lakeja - aamuisin. Nyt unta on vaan riittänyt ja riittänyt ja 12 tunnin nukkumisen jälkeenkin herääminen on tehnyt tosi tiukkaa. Kyltymätön nukkumiseni on varastanut minulta monta hienoa aamua ja valvottanut iltaisin. Päivät ovat olleet yhtä väsynyttä mössöä. Vähän jännittää herääminen ja jaksaminen huomenna. Arkirytmi on lämpimästi tervetullut.
1 comment:
mutta tässä on vielä sellainen seikka, etten itse puhu ylidramaattisuuden puolesta - hoks, siis dramaattisuus on suotavaa, mutta YLIdramaattisuus jo aivan täysin eri asia, siihen liittyy mauttomuus - koska se on silkkaa ajanhukkaa ja marttyyrit ne vasta jaksavatkin, mutta haa, kaikista helpointahan on aina tuomita ja asettaa itsensä muiden yläpuolelle kunnes eräänä kauniina päivänä huomaat olevasi yhtä lailla huomionkipeä drama queen kuin kaikki ne, joiden käyttäytymistä olet haukotellen ja silmiä pyöritellen katsonut vierestä. ehkä nämä piirteet vain nousevat pintaan silloin, kun edessä on oikeasti sellainen jonka haluaisi omaksi. mutta kun ketään ei omaksi voi ottaa. enkä minäkään kenellekään kuulua haluaisi (mutta jonkun silti kaipaavan).
reipasta arjen alkua! määki jo ahkerana väännän avoimen esseitä, aah <3
Post a Comment