Pahinta on välinpitämättömyys.
"Katso minä opin
irrottamaan
Näetkö kuinka käteni
ei hae mitään
Sen mikä on pahaa
minä unohdan
Jos näen jotain hyvää
ohi kävelen...
Lopulta olemme kuitenkin yksin"
Äiti nukkuu. Anna valvoo. Ja miettii. Joskus yksi viineri tekee sen, mihin mikään muu ei enää pysty.
Joskus sen tekee lohduttava ja vakuuttava ääni puhelimessa, joka kertoo muistaneensa minut luontodokumentin pienestä itsepäisestä toiseen suuntaan lähtevästä norsusta. Älä huoli enää, minä rakastan sinua.
On mukavaa, että äiti on kylässä, vaikka unessakin.
On mukavaa, että äiti tukee ja myhäilee ja katsoo moittivasti kun menen äärimmäisyyksiin. Sellaiseen voi luottaa. Sellaisen lähellä on turvallista olla.
Menen nukkumaan. Milkakin nukahtaa Ruotsissa nyt.
No comments:
Post a Comment