irrottautumista ja itsetutkiskelua, helpolla ja halvalla

Ollimolli ja Onnimonni ovat kaupungissa. Mollin vien tänään Mikon kanssa hesburgeriin ja pallomereen, jotta Monni pääsee sillä välin kierrokselle Ikeaan. Molli on sitäpaitsi odottanu pallomereen pääsyä.

Eilen sain odottamattoman viestin pojalta, joka kiersi samoissa pääsykokeissa kuin minä. Poika kyseli kuulumisia ja kertoi omasta tuskallisen hankalasta ongelmastaan; se oli päässyt sekä Oulun, että Jyväskylän yliopistoon, eikä osannut millään valita. Jes. Ongelma ei kuulostanut toisen ongelmana yhtään niin pahalta vaan teki mieli vastata, että tajuatko kuinka onnekas olet!! Ja niin olen yrittänyt ajatella positiivisesti sitä, että on valinnan varaa. Enemmänkin myös niin, että kumman tahansa valitsen se tuo mukanaan opiskelun alalla, jota rakastan ja kaikenlaista muuta oheiskivaa. Enkä enää niin, että jos en valitse tuota jään paitsi siitä ja tuosta ja tästä ja että olisin voinut...

Luultavasti elämässä jää aina paitsi jostain, jos ajattelee niin. Kokoajan. Yleensä on kovin vaikeaa olla kahdessa paikassa yhtäaikaa. Yleensä on valittava toinen. Yleensä jossain muualla olisi just nyt hauskempaa kuin täällä mulla.

Olen joskus ennenkin kirjoittanut, että en ole seikkailija. Niin epätrendikästä kuin se onkin. En ole haaveillut vaihtoon lähdöstä enkä reilaamisestakaan. Kyllä varmaan uskaltaisin, mutta se ei minua houkuttele eikä kiehdo. Lähdetään Helsingin Elinan kanssa Sunny beachille elokuussa. Matka on taattu lentohotellipaketti buffetaamiaisineen ja matkan tarkoitus on pään nollaus ennen kouluun lähtöä. Helppoa ja halpaa. Ihanaa. Hotellin ainoana miinuspuolena Baareista ja yökerhoista kantautuva häiritsevä melu... ha
Lehdessä kerrotaan suurin otsikoin kuinka sunnybeach on rappiolla. Nuorten hulvaton alkoholinkäyttö on johtanut useisiin kuolemantapauksiin ja raiskauksiin viimeviikkojen aikana. Joo, mutta miksi pelottaisi? Alkoholimyrkytyksen saaminen onnistuu nimittäin missä vain ja törkeästi raiskatuksi voi hyvinkin tulla vaikkapa tutun sedän toimesta ihan tässä meidän naapurissammekin.

Rakastan. Ja nautin elämästä sellaisena kuin se nyt on ja toivoisin siihen mahdollisimman vähän muutosta. "Mahdollisimman vähän" vetää minut automaattisesti Oulun kannalle. Sellaista, mistä ei tiedä, ei osaa kaivata, mutta se, että menettää jotain mistä tietää, tuntuu liian pahalta.
Ehkä siksi meiän Villestä tuntuu pahalta, jos lähden Ouluun. Se on tietävinään, mitä menetän. Mutta kuitenkin on niin että tämä valinta on yksin mun, koska ensivuonna ja seuraavien viiden tai kuuden vuoden aikana pienessä yksiössäni iltaisin itkiessäni itseäni uneen ja kuunnellessani "Didn't we almost have it all:ia" minua tuskin lämmittää ajatus siitä että kyllä isi on minuun nyt tyytyväinen. Tai ajatus siitä, että voisin huutaa Villelle sen olleen ihan väärässä, kerrankin.

Kaleva kirjoittaa muuten Oulun yliopiston olevan Suomen tasokkain yliopisto. :D Niinpä. Kaikki vetävät kotiinpäin. Ehkä jokaisessa kaupungissa voi olla onnellinen. Paitsi tietysti Vaasassa. Tai Sodankylässä.

Ongelmani tuntuu nyt vähäpätöiseltä. Se on sitäpaitsi hyvälaatuinen ongelma. Toisin kuin esimerkiksi syöpä, joka vie hiukset ja kunnon mennessään. Siinä toinen vaihtoehto on selvästi parempi kuin toinen: jäädä eloon.

Niinpä siis...

Lähden Ouluun lukemaan kirjallisuutta.

Varovasti nyt

tää hetki on hauras. Ja lyhyt. Ja merkityksellinen. Ja kipeä. Ja väsynyt. Ja tukala.

Oon surullisin pikkubiisoni tässä elämässä tällä hetkellä. Chris Cornellin Arms around your love on hyvä, mutta surullinen. Se on tän pikkubiisonin biisi. Oh no, here comes the pain that you can't ignore. Oh no, here goes Anna, the little sad biison, to get really drunk with her friends cause she just can't take it.

Sä avasit oven ja mä tulin sisään

Mitä teen? Lähdenkö lähelle vai kauas? Lähellä olisi paljon...vaan ei sitä opettajankoulutusta, joka takaa mulle työn ja kesälomat lopuksi elämääni.

Ahdistaa. Itkettää. Kuristuttaa. On tukalaa. Kukaan muu ei voi tätä ymmärtää eikä voi auttaa. Mietin, että mitä jos oon syksyllä ihan paskana sitten, en haluais olla paskana ihan yksin. Haluan rakkaimman mukkaan. Mutta ei se tule.
Näissä tilanteissa ja hetkissä rakkain painaa yllättäen enemmän kuin sen muisti tai järjellä ajattelikaan painavan. Aina kun oon valitsevinani, että jyväskylä it is, tuntuu kuin sydäntä tai toista keuhkoa revittäis musta irti. Miten vois lähteä, jos se pitää tehdä noin pahoilla mielin?! Eikö sen opiskelupaikan saamisen pitäny olla ihan mahtava ja ilonen asia?
Kaikki hokee, että lähdet vaan ja katsot sitten, kyllä kaikki järjestyy. Minulla on kyllä ihan toisenlainen kokemus noista ihmissuhteista ja parisuhteista ennenkaikkea, ja ei, ne ei todellakaan aina järjesty!!

En tiedä.

Eilen oli VonHertzenbrothersien festarikeikka Torniossa. Aika vähän yleisöä, mutta hyvä meininki. Tosi mahtava keikka taas jälleen kerran. Ne rokkas ja me rokattiin täysillä! ja mentiin keikan jälkeen juttelemaan. Ne tunnisti heti Mikon ja muisti meidät. Oli kivaa. Myös semmonen yllätys siellä oli ku Timo Räisänen, suomalainen Ruotsin listaykkönen, joka ei kuitenkaan osannut sanoa suomeksi kuin "Hyvä paisti, yksitoista, kaksitoista, kolmetoista, räkä, sauna ja löyly". Nolotti ku siinä oli vaan semmonen 20 ihmistä lavan eessä ja kun se oli ihan TOSI HYVÄ vielä. Se vähän itekki naureskeli, että ettekö te tajua että mää oon parasta mitä täällä tapahtuu näiden kolmen päivän aikana. "You don't just know it yet. Really i'm huge in sweden". Ei tajunneet. En yleensä vaikutu ensikuulemasta, mutta nyt oon ehdottomasti hankkimassa sitä neljättä ilmestyvää albumia ja ehkäpä kolmea aikaisempaakin.

Sitten kun tultiin kotiin kiva loppui. Toinen nukahti heti ja toinen jäi valvomaan miettien sitä, että reilun kuukauden kuluttua tätä mitään ei ehkä ole enää. Ei toista, joka unissaankin pitää tiukasti kiinni ja puhelee "Tarvitko juomista" -En kiitos, Tarvitko sinä? "Noo..en minäkään tarvi".

wuhuu jihuu

3 AAMUA! jippii, muuton valmistelut eessä, jippii, lauantaina simerockkiin, jippii

nyt rannalle, jippii

autoja uhkaava leikkuulauta

Edellisen kirjoituksen julkaistuani satuin vilkaisemaan vielä uudestaan Oulun yliopiston sivuja. Sinne oli ilmestynyt valitut 2007-linkki, jota ei vielä tunti sitten ollut ollut ja siellä minä olin. Anna Elina *******; kirjallisuus.

Aika kauan kesti uskoa, että olisin muka päässyt. Lukiko siinä Anna Elina vai sittenkin Anna Elisa? Olisiko siellä voinut olla toinen Anna *******? Painovirheitäkin sattuu. Seuraavana päivänä tuli kirje ja sen myötä varmuus. - Kuinka pieni mahdollisuus olisi kirjoittaa osoitekin väärin? En tiedä vielä tuleeko musta oululaista. Odotan vielä tuloksia muista yliopistoista. Sitten tiedän.

Keskiviikkona olin jo ikeassa ostamassa itselleni leikkuulautaa ja juustohöylää. Isoveli soitti onnittellakseen ja päätyi suurieleisesti kieltämään mua ostamasta muovista leikkuulautaa, koska muovista irtoaa kemikaaleja, jotka vaikuttavat erityisesti ihmisten sukusoluihin ja sitäkautta heikentävästi ihmisten lisääntymiseen. - Ja autoihin, Olli pieni mies lisäsi taustalla.

Hämmentää kovasti tämä kaikki. Missä asun? Miten opintolainaa haetaan? Paljonko vessapaperi maksaa? Tai bussikortti? Millon ikinä nään kemiin jääviä tyttöjä? Missä alan käymään jumpalla? Minkä väriset verhot? Pitäiskö hakkee töitäkin? Kenen vieressä Jellona sitten nukkuu? Entä Mikko?

Pitkästä aikaa..

Noniin. Kuinka iloiseksi voivatkaan pienet asiat tehdä pienen 20-vuotiaan. Bloggeri, joka yhtäkkiä pelittää. Paluun pakastealtaisiin tehnyt Wokki-Couscous kasviksineen. Kaveri, joka on saanut sekä haikailemansa opiskelu- että työpaikan. Silloinkin kun itsellä ei ole tietoa kummastakaan...
Oulun yliopiston tulokset pitäis saada perjantaihin mennessä, mutta siellä kämmäsin niin olan takkaa, että ihan itkettää. Turha selitellä. Ehkä en sitten vain ole sellaista yliopistomateriaalia, ainakaan tällä alalla.

Oon reissannu kesän alun ympäri suomea ja nauttinut siitä. Ei ole tarvinut edes hukkua ikävään kun on ollut muuta. Ikävään hukkuminen saa muutenkin jäädä iäksi 10 aamun päästä. JOO JOO! Vähän väliä satelee, eikä tunnu yhtään kesältä. Aurinko paistaa siellä missä en asu. Vielä ainakaan. Käytiin äidin kanssa vähän ruokaostoksilla. Aurinkokuivattuja tomaatteja, kookosmaitoa, wokkikasviksia, chilijauhetta, kanaa ja vähän muuta. Niistä syntyy elämäni herkku. Tällä hetkellä elän odotuksesta ja ruuasta, mikä näkyy. Teen asialle jotain heti kun jaksan kiinnostua.

Rahaa olen käyttänyt aivan luvattoman paljon. Tarvin kesävaatteita, eikä niitä nyt kuitenkaan voi käyttää kun se luvattu kesä vetäytyikin jonnekin. Ens viikonlopulle on sovittu vanhan yläastekaveriporukan kesken muistelu- ja grillausilta. Kuulostaa kivalta.

Tuu on kotona. Opa ja nopa + kumppanit tulevat ens viikonloppuna tänne. Mummolaan. Kotiin.
Ja mikkokin.

ei vieläkään

Noniin, ei onnistu

saisko takasin sen oman fontin ja muut? en nimittäin kirjota ennen sitä.

viimeinen pisara ei ole liikaa vaan liian vähän

Tänään satoi niin rankasti, että tuulilasinpyyhkimet ei meinnanneet mahtaa mitään. Kävin Lindan kanssa Haaparannalla kaupoissa ja Torniossa koitettiin ettiä kauppoja, mutta ei löydetty. Mistä ne ihmiset ostaa niitten vaatteet? Ai jostain muualta? Niinno ilimeisesti.

Mulla on Johanna Sinisalon Lasisilmä nyt loppusuoralla, se on Jyväskylän kirjallisuuen pääsykoekirjana. Ihan luettava, mutta armotta kopio Saippuaprinssi-leffasta. Kirjojen lukeminen on täyttänyt mun elämän viimepäivinä tai -viikkoina. Siitä on tullut henki ja elämä. Toinen henki ja elämä saapuu huomenna ja viipyy viisi päivää. Viisi ihanan ihanaa päivää. Jotka ei lopu ikinä. Niihä?

Helatorstaina vien hengen ja elämän katsomaan karhuja Ranuan eläinpuistoon ja villisikoja ja korppia. Se väitti ettei siellä voi olla jääkarhua!! Ha, minähän sinulle jääkarhut näytän.

Tein opiskelutöistäni koostuvan sähköisen portfolion valmiiksi eilen. En vaan osannu lähettää sitä kansiota, tai oisinhan mää osannu, mutta kun siihen tuli lukemaan kokoajan, että FAILED.

Täytyy yrittää lisää.

Onko helatorstai sama kun helluntai? Se, millon piti olla hellu tai sitten sitä ei saa koko kesänä. Noni oon kerranki pelannu korttini oikein! :D

No nyt kävi näin.

Siperia opettaa:

* Hyvistä verkostoista on ihan konkreettista hyötyä sillon kun lähtee parille sitskulle ja neljäs onki yhtäkkiä aivan liikaa ja siitä seuraa kokoyön oksennussessio. Tuli vaan mieleen. Tämä siis ei tapahtunut minulle eilen.

* Lauantai-iltana pitäis muistaa laittaa aina puhelin kiinni jos haluaa olla vaan kotona ja nukkuakin. Ku jos ne ei soita, että mikset oo keitolaaaaaaa synttäripäivänäää niin ne soittaa kyytiä. Tämä siis ei tapahtunut Joonakselle eilen.

Eilen oli jännittävä kansallisia tunteita herättävä päivä. Meidän kisastudion miespuoliset edustajat puhkesivat kyyneliin kun Mikko Koivu ratkaisi pelin. Mää annoin kyllä kaiken arvostukseni Hentuselle ja Lehtoselle. Mun oli viimisessä erässä pakko lähtä aina Suomen alivoiman aikana pois toiseen huoneeseen kun mun pää ei yksinkertasesti kestä sitä jännitystä. Sitte mietin sitäki, että kun ne kisat on siellä Moskovassa missä muutenkaan ei ehkä uskaltais naamaansa näyttää, niin miten sitte kun ne suomifanit on poistunu sieltä hallista, onkohan tullu kirveestä?

Tykkäsin euroviisuissa Ranskasta ja tietenki Ruotsin Arkista. Kumpikaan ei pärjänny. Vieläki soi päässä You see baby i'm the worrying kind. Sen voittajan biisistä ei jääny mitään mieleen, kai se oli joku ihan yhdentekevä sitten.

Tänään lepoa ja finaali. Mikko oli aiheuttaa kohtauksen soittamalla, että haluanko huonoja uutisia. TUTUM ja sitten lakkasi sydän lyömästä...
- ÄLÄ SANO ETTÄ SÄÄ ET TUU!
Tulee se keskiviikkona. Se ei vaan saanu kuntsaria ampumisista. viuh ja huoh. Ihanaa. Se tulee. Se rakkain. <3

"ei selviä pääsykoeaineistosta?" Ihan oikeesti?!!?!?!!!

Ei pitäis kattoa Greyn anatomiaa, jos ja kun siitä tulee vaan paha mieli. Ohjusmieskin kielsi eilisen hysteerisen puhelun jälkeen. Oikeastaan se tais kieltää jo aikaisemmankin hysteerisen puhelun jälkeen, mutta en uskonu.

- Onko sulla joku..hätänä?
- On...tai...eii..tai..mää katoin Greyn anatomian justiinsa!
- Aaa.. (se ymmärs yskän heti) (ku semmonen se on..)

Mua pelottaa tommonen, että niiden ihmisten henki on niitten toisten ihmisten varassa. Ja ne toiset ihmisetki on vaan ihmisiä ja se on niille vaan työtä. Joku kuolee leikkauksessa ehkä sen takia, että sillä kirurgilla on rakkaushuolia niin sitä ei se leikkaus oikeestaan paljon kiinnosta tai se ei keskity siihen, kun se miettii sitä mitä se syö kun se pääsee töistä, pitääkö käyä kaupassa? Mua pelottaa se kun ne joutuu lopettamaan sen koiran, kun sille tulee aivohalvaus, koska siitä tulee mieleen Jellona. Ja mua pelottaa se, että jo vaikeasta leikkauksesta selvinny ihana ja onnellinen Denny saa yhtäkkiä parissa sekunnissa aivoihin kerkeävän veritukoksen ja kuolee. Vaikka se oli jonkun rakas. Että joku on menossa naimisiin ja tunnin päästä sitä viedään ruumishuoneelle.

Ohjusmiehenkin onneksi se sarja jäi nyt tauolle vähäksi aikaa.
Minun harmikseni ohjusmies pääsee tauolle vasta viikon päästä. Mutta toisaalta kuitenkin enää viikon päästä.

Ulkona on satanut monta päivää. Luin eilen Torey Haydenin Aavetytön. Se oli puistattava. Arundhati Royn Joutavuuksien jumala sen sijaan oli aivan mahtava. Vähän puistattava sekin, mutta niin hienosti kirjoitettu ja kerrottu, että viimeisiä sivuja piti säästellä ja kun lopulta suljin takakannen kylmät väreet kulki lävitse monta kertaa. En oo tuntenu semmosta pitkään aikaan, en sillä tavalla ainakaan.

Rovaniemen pääsykoe oli muuten tosi vaikea. En odota pääseväni jatkoon. Sadan kohdan monivalinnassa, jossa menee miinuksia vääristä vastauksista ja jossa sekä "oikein" vastaus että "väärin" vastaus ovat yhtä oikeita, en oo koskaan ollu ihan omillani. Jätin aika monta kohtaa tyhjäksi. Sitten siinä oli vielä semmosia esimerkiksi, että:

"Ongelmaperustainen oppiminen vaatii erityisesti uudistamaan opetussuunnitelmia tavalla, joka tekee mahdolliseksi ammatillisten ongelmien käsittelyn koulutuksen yhteydessä."

A) oikein
B) ei selviä pääsykoeaineistosta
C) väärin

all kinds of times

Hiljainen viikonloppu. Hiljaisempi ku pitkään aikaan. Hiljaisempi ku ikinä, ehkä.

Luin ja olin ja kuuntelin scandinavian music grouppia ja mietin viime kesää ja tulevaa kesää ja kirjoitin ja puhuin vähän puhelimessa ja nukuin päiväunia ja yöunia kissan kanssa. Se hengittää nukkuessaan niin raskaasti sisään ulos, että kun sitä kuuntelee ja pitää sylissään ei voi olla nukahtamatta viereen. Nyt se on ulkona kun aurinko paistaa, sillä taitaa olla kissan päivät.

Kesästä se, että siitä tulee aivan aivan ihana, ihanin kesä ikinä!

Ohjusmies oli vilpittömän iloinen eilen puhelimessa kun ne oli päässeet kolmeksi tunniksi veteraanivapaalle oluthuoneelle. Montako olutta vajaassa kolmessa tunnissa ehtii juoda, ihmettelin. - Tosi monta! Humaltunut ohjusmies hihkui itsekin yllättyneenä suorituksestaan.

Tänään olen saanut luettua 120-sivuisen opettajakoulutusmateriaalin netistä, (se on yllättävän raskasta). Kuka ois arvannu, että se sisältää niin paljon filosofiaa ja totuusteorioita. Raskasta raskasta. Huomenna on pääsykoe Rovaniemellä. Olenko ihan huono ihminen, jos sanon, että odotan enemmän sitä kun pääsykokeen jälkeen menen käymään Someroharjulla? Toki se pääsykoekin on kiva, mutta vaan justiinsa ihan kiva eikä mitään enempää..kun siis mää niin haluaisin tonne vähän muualle...

Liisa-kummi, jota pienenä kutsuin tuttavallisesti Liisa-pummiksi, on kylässä.

Tänään ohjelmassa rentoutumista ja ajatusten kiteyttämistä lukemisen sijaan, Ikea, Suomi-Ruotsi jääkiekkoa jee ja pitkänpitkä sauna. Huomenna ohjusmies <3

Nämä ajat eivät ole meitä varten

Tykkimies on ylennetty ohjusmieheksi. Ohjusmies lähti eilen ja soitti tänään. Taustalta kuulin ampumisia. Ne on leirillä ja kiinni 3 viikkoa. Meidän pitkät viisi päivää menivät jo eivätkä tuntuneet yhtään pitkiltä. Ohjusmiehen tyttöystävän osa on kaikkea muuta kuin herkullinen.

Vappu oli perinteinen sekoilujuhla Oulussa. Tyttöjen kanssa oli kivaa, koska ne on mun lempityttöjä. Baarissa tapasin ihmisiä, sattumalta semmoisiakin, joita en ole koskaan ennen tavannut kuin netissä. Se oli hassua. Kävelin kengät sylissä yöllä Giglin marlinista parin kilometrin päähän nukkumaan sukkasillaan, koska en jaksanu kävellä ennää metriäkään niillä koroilla, kun sattu. Suurimman osan matkasta ohjusmies kantoi mua olkapäillään, koska tiellä oli sen mielestä lasinsiruja ja jotain muuta epäilyttävää.

Ei kannata muuten Iin shellillä (ei varmaan muillakaan shelleillä) ottaa sitä kanakoria. Kukaan kanakorin tilanneista ei saanut syödyksi lautasta edes puolilleen. Lehtipihvit sen sijaan menivät parempiin suihin. Ja mun lasten lehtipihvi (5.30) oli samankokoinen ja annos tismalleen samanlainen kuin Roopen normi lehtipihvi (12.70).

Jyväskylän yliopistosta tuli palaute mun monikollisiin sanoihin liittyneestä etätehtävästä. Sain nelosen. Yhteenvetoa olivat jääneet kaipaamaan loppuun. Mää jäin tietysti kaipaamaan sitä vitosta. Mutta oon tyytyväinen.

Tytti säikäytti mut jättämällä kertomatta palaavansa Brysselistä ja olemalla tupakilla Milkan parvekkeella kun lauantaina menin sinne. Hullu ihiminen. Katoin vaan että jokin ei nyt kuulu tähän kuvaan. Tytti it is. Se aiko hakea tänne Suomeen kouluihin, joten se ei oo ainakaan nyt lähössä minnekään. Hymy.

Tänään on keskiviikko. Tuntuu ihan maanantailta. Oon siivonnu huoneen, lukenu kirjallisuuden pääsykokeisiin 50 sivua vähän vaikealukuista joutavuuksien jumalaa ja soittanu kitaraa. Ainiin ohjusmies opetti mulle kitaransoittoa viikonloppuna ja opin iskemään ees taas ja alas-alas-ylös-ylös-alas-ylös. Viidestoista yö menee nyt aika rutiinilla.

Avrilin uus levy oli muuten aika pettymys. Tai ne viis piisiä, mitkä oon siitä kuullu. Kaks on hyviä. Mulla on semmonen tunne, että nyt ku se on menny naimisiin ja se on onnellinen niin sillä on sama ongelma ku mulla välillä, ettei sillä oo sillon enää oikeen asiaa. "Innocence" on hyvä, koska tiedän täsmälleen miltä siinä tuntuu, kun ihmetyttää milloin ja miten on tullut niin onnelliseksi. Mulla oli se samanlainen tunne kans joskus ennen tammikuun kahdeksannetta. Etäisyys repii.

Tarkoitus on siis pahoittaa lukijan mieli, kun se on kuitenki vaan löhönny...?!

Olen paiskinut hommia, niinkuin sadepäivinä kuuluukin. Luin Marja-Riitta Luukan artikkelit kirjoittamisesta ja sen opettamisesta eri näkökulmista ja tein niistä lukupäiväkirjan. Olin melkolailla erimieltä ja otin vahvasti kantaa. Toivottavasti se ei ole mikään arvostettu tyyppi, koska sen ajatukset ainakin oli tosi keskeneräisiä. Lisäksi tein yhteenvedon opiskelutöistä saamastani vertaispalautteesta. Mulla meni nää molemmat jutut vähän yli annetusta ohjeellisesta pituudesta niinkuin mulle aina käy. Nyt ei kuitenkaan pahasti.

Ja sitte aeropikkiin. Hei

Jälellä kasiykkönen

Tassuttelin tänään leoparditossuilla Milkan kanssa kaupunkiin. Hassua sipsuttaa kissan tassuilla kun ohuen pohjan läpi tuntuu maan muodot, eikä kuulu sitä kopinaa, (mihin oon tottunu ja mistä tykkään,) että täältä tullaan.

Pistettiin haisemaan lindeksissä. Päivän sana: Asusteet. Milka osti kolme vyötä ja kaulakorun ja mekon. Minä ostin vyön ja kaulakorun ja ihan tyhmät amppariaurinkolasit. Tyhmät niistä tuli vasta kotona peilin edessä -realismi iski. Aivan liian isot ja huomionhakuiset ja naurettavat. Mikko tulee inhoamaan niitä. Ja äiti. Ja isi. Kaupassa ne tuntuivat vaan vielä oikein persoonallisilta ja mahdollisilta ja vannottelin kantavani niitä ylpeydellä. Filmitähtilasit. Voi anna. Filmitähdeille ne sopiskin ehkä siks että niillä on usein enemmän tarvetta naamioitua koko kasvot peittävällä aurinkolasilla. Meneehän ne autoa ajaessa, jos vaikka häikäsee...

Sitte innostuttiin lisää ja ostettiin t-paiat. Milkalle valkonen, jossa lukee kullalla JUSTIN ja mulle ruskee ja siinä lukee kullalla BRAD. Sovituskopissa meihin hiipi teiniys ja girlpower. Nooo se menee lenkillä, jos ei muuten. Tänään oli siis aika kevyttä, en uskalla kurkata tilille, sielläkin on varmaan.

Tein tortilloja ja pelattiin äitin ja Tuukan kanssa lupausta. Mikko on leirillä ja odotan sen soittoa että voisin kertoa sille että oon pahoillani siitä ku huomautin niistä tilulilutuksista, kun se ei malta soittaa pelkästään sointuja silleen tylsästi ja ymmärrän kyllä että sen luovuus kärsii semmosista rajoitteista ja että se on oikeesti tosi hyvän kuulostakin ja että se on mun kaikkein lempparein rokkari...ja muutaki.

Vielä 81 aamua.

...melutaan ja syljeskellää-ään!

Häh!? Bloggeri oli muuttunu suomenkieliseksi itsestään. Aika hassua. Olen nimittäin jossain vaiheessa koittanu muuttaa kieltä, että olis helpompaa säätää tän kanssa, jos välillä joutuu, siinä kuitenkaan onnistumatta, ja nyt kun annoin olla enkä yrittäny mitään se oli muuttunu. Aika monien asioiden kanssa käy näin. Yli kaks viikkoa join kuumaa ja lepäsin ja kurlasin ja sitten tuli lomille mikko, enkä jaksanut hoitaa enää sairauttani vaan päin vastoin uhmasin sitä tuolla keväisessä säässä pikkutakissa ja pikkukengissä ja sortseissa ja sukkiksissa. JA maanantaina ku mikko oli lähteny, huomasin että ei satu enää yhtään ku nielasee. Paranin. Tosta vaan..huomaamatta ja ihan vastoin kaikkia säädöksiä ja järkeä.

Tämä bloggeri antaa mulle paljon enemmän näin. Esikatselu?..wou en ennen tiennyt että tässä on esikatselukin.

Kevät pistää hyvälle mielelle. Kuiva vaaleanharmaa asfaltti ja auringon paiste. Ja justiinsa nää pikkukengät, joita ostin vielä yhden parin lisää..ruotsin puolelta tietenkin. Semmoset kirkkaanpunaiset pikkuavokkaat kuin jotain kiinalaista silkkiä, joissa intialaisia kirjailuja, paljetteja ja helyjä. Ah. Menomatkalla hapitsulle kuunneltiin nostalgista tyrävyötä, koska kirjastosta käteeni osui ihan yllättäen se vanha levy. Ois mulla ollu se omana kotonakin, mutta ei sitä voi kuunnella enää kun se on naarmuuntunu ja kulunu niin huonoon kuntoon. Mulle tuli kaikki ihan mielettömät jutut yläasteajoilta mieleen. Hassua kun muisti kaikki sanatkin ulkoa. Olin tosi tosi liikuttunu..

"Ilta tumma ja sateinen. Siitä viis, mä olen onnellinen.
Sun silmiin vihreisiin niin helposti mä hukkuisin ja niin me suudeltiin.
On jo myöhä kohta huominen. Pitäis lähteä vaikka halua en.
Tiedän, että pakko on taas hyvästellä niinkuin ennenkin, mutta myöhemmin..."

Mikko ei ollu tyrävyöstä ihan yhtä innoissaan. Ei se sille merkinny villejä ihania kesäöitä kun karattiin kotoa, bestisten salaisuusvihkoja, kivojen poikien jakamista: sulle tuo, mulle tuo, Syväkankaan "jengiin" kuulumista, päärynäviinipullojen pummaamista ja sitten piilottamista (kaivamista maahan villasukan sisässä) mansikkanokan metsän suojaan sopivaa ajankohtaa kuten esimerkiksi juhannusta odottamaan, jolloin piilo piti ensin löytää ja sitten pullot kaivaa ylös, pimeitä iltoja meripuistossa kun oli lähes aina satanut ja maa tuoksui märälle ja farkkujen tai micmacin kangashousujen lahkeet kastuivat, cokista jäillä, yökyläilyjä kavereiden luona ja leikkimökeissä, kukaan-ei-tykkää-musta-itkuja ja kyllä-kaikki-tykkää-susta-lohutuksia, ensisuudelmia, poliiseilta tai nuoriskan hyvää tarkoittavalta "Kotona välitetään susta, koulussa välitetään susta, me täällä välitetään susta"-Jopelta karkuun juoksemista, oman elämän haltuun ottamisen tunnetta, pilareiden soittelemista, poikia, jotka huuteli perään ja lähti seuraamaan meitä kaupungilla ja joita myöhemmin tavattiin liikennepuistossa, kirjevihkoja kavereiden kesken, kasien penkkejä, ekoja kännyköitä ja tekstareita ja häläreitä ihastuksille ja ihastuksilta, riparia.

"Tänä aamuna olen kuin toinen, katsot mua olet hurjan vihainen.
Tekis mieli silmät sulkea, ei naama toi sun oloa paranna.
Olen niinkuin ketään ei olisikaan, silti kaikki tuntuu huomaavan.
Voi kun et jäisi kauemmas enää tai menisit muualle itkemään.

Oksettaa, ootko sä vai eilinen?
En tiedä mut mielummin jälkimmäinen. En kai sitä koskaan tietää saa..."

Mikko on kai sitten kuunnellut jotain hyvää musiikkia silloin. Tai joka tapauksessa jotakin toista. Haluaisin kamalasti näyttää mikolle miten paljosta mussa se ei tiedä mitään ja mennä ajassa taakse päin ja ottaa sen mukaan ja näyttää sille secret placen ja metsopiilon ja relletin tupakkihuoneet, mutta se on kai sitten jotain sellaista mikä on vain mun omaa. Tai meidän, jotka silloin oltiin. Ei sellaisia asioita saa välitetyksi toiselle, vaikka kuinka tahtoisi. Oli Mikkokin olemassa jo silloin. Tiedän sen siitä, että se tuli pyytämään mun puhelinnumeroa joskus seiskalla syväkankaankioskin edessä eikä kuitenkaan soittanut sitten koskaan. Ei se sitä itse muistanut enkä ois varmaan minäkään, jos en olisi kirjoittanut siitä päiväkirjaan silloin. Tiedettiin toisemme kyllä, mutta oltiin eri kouluissa ja eri nuoriskoilla ja jonkun toisten tyttö- ja poikaystäviä. Jonkun väärien.

Yhteistä meillä oli levyn tokavika piisi, ajetaan me tandemilla, jota molemmat ollaan rokattu joittenki toisten kanssa. Joittenki väärien. Ollaan monta kertaa leikitty ajatuksella Jos mikko olisi soittanut annalle silloin...

Toisaalta en kyllä usko että mikko olisi tykänny siitä musta joka oli silloin. Nytkin se otti kärsivän kippuranenäilmeensä heti kun aloin maalailla tyrävyö-aikani maisemia ja tyyppejä. En ehkä haluakaan sekoittaa niitä keskenään, Mikkoa ja tyrävyöaikaani, yöks mikä yhistelmä. Ja enhän mää olis voinut mikään villi ja vapaa ja huoleton olla jos olisin osannut silloin jo rakastaa, ei ei...ne eivät vaan millään sovi yhteen. Näin on oikein hyvä.

Illalla soiteltiin ja laulettiin oman yhteisen aikamme musiikkia ja oli mukavaa.

Tuukka on kotona. Tai siis ei juuri tällä hetkellä, koska se lähti yöpilkille ja kelkkailemaan ja me muut odotamme täällä kotona henkeämme pidättäen...kuka hullu lähtee tuonne jäälle, vaikka se sulaa alta!? No..meidän tuukka. Muuten on kyllä kivaa kun tuukka on täällä kotona. Se on niin kotoisa ja hassu ja velimäinen. Elinakin tulee tänään helsingistä ja Milka oulusta, haen sen asemalta kohta. Mikko perjantaina leiriltä. Ja sitten tuo kesäkin tulee, minkä ehtii...

Hei pääsiäinen oli...

...kaikesta huolimatta aika ihana omalla erikoisella tavallaan. Ostin uudet leoparditossut sen kivan ruotsalaisen kenkäkaupan lastenpuolelta. Ne sidotaan nilkan ympärille. Join mahottomasti sitskuakin. Yhtenä iltana vaan..mutta mahottomasti. Oli niin mukavaa kun oli ympärillä ne naamat, joista tykkään. Ja tiskasin, mitä en todellakaan tee mielellään. Ilman kumihanskoja en ollenkaan. On tapahtunut semmoisia asioita, joita ei ole tarkoitettu tässä jaettaviksi. Hyviä ja huonoja. Järkyttäviä. Avuttomuuden tunteita herätteleviä. Semmoisia, joilta kumihanskat eivät suojaa. Elämä voi saada yllättäviä käänteitä. Näissä minun elämäni käänteissä notkuu kuitenkin paljon toivoa ja syvää uskoa, positiivisuutta. Se on pikkuhiljaa opittua.

Eräs ihana ja erityinen suhde täytti yhden vuoden pääsiäissunnuntaina. Onneksi olkoon suhde. Kiitos, sitä tarvitaan.

M kysyi ollessaan eilen lähdössä takaisin, mitä aion nyt tehdä tulevina viikkoina, kun se on poissa. En jaksanut miettiä siihen hätään muuta vastausta kuin "Elää". Siinäkin on jo omat haasteensa.

kurlausta kiiraskeskiviikkona

Paremmin kirjoitan silloin kun olen oikein surullinen tai vihainen. Silloin myös puhun vakuuttavammin. Vihaisena tai surullisena olen melkonen suoriutuja. Onnellisena musta ei ole oikein mihinkään. Siinä valossa nähtynä voin ikäväkseni todeta olleeni onnellinen jo pitkään. Ja saamaton. Semmonen määniinvaantykkään, jonka ympäriltä kaikkoaa kaikki kaverit. Kuka semmosta onnellista lössykkää jaksaa pitemmän päälle katsoa ja kuunnella? No..harvat. Pitää varmaan joku kriisi kehittää sitte pääsykokeiden ajaksi....

Olen vieläkin oikein kipeä. Sen myös kuulee äänestä. En ole päässyt jumppaamaan tällä viikolla. Haittaa vähän ja harmittaa. Liikkumattomuuden huomaa heti löysästä olosta ja vartalosta. Jumppa vaikuttaa mun jaksamiseen ihan oleellisesti, tänä keväänä oon pistäny merkille.

Ei multa oikeasti ole kaikki kaverit kaikonnu vielä. Ne vaan hellustais kaheksana päivänä viikossa, jos se olis mahollista. Niillä näyttäs itellä olevan sama määniinvaantykkään vaihe menossa elämissään. Ja hyvä niin, mutta mietin vaan, että olisko se voinut tulla niille vasta kesällä sen jälkeen ko M on vapautettu armeijasta?! oisko ollu liikaa pyyetty. En mitenkään valita..siis kyllä niillä on..ehdottomasti on aikaa olla munki kanssa aina sillon ku Aapo on töissä tai Jukka on koulussa tai Roope on reeneissä tai Veikko on oulussa taiii.... Oma syyni kun en ole viittiny opetella niitten reeniaikatauluja ja muita menoja ulkoa. Ja hö ei niitä edes ulkoa tarvitse opetella, kun ne voi laittaa ylös lapullekin!

Kävin tänään kaupungilla tuolla myrskyssä ja hain apteekista kipua lieventäviä kurlattavia yrttilääkkeitä. Äiti väittää ettei niitä tarvis kurlata. No tarviihan! Olen tehny niin ennenkin ja on auttanu! Kai se kurlaus jotenki tehostaa sen lääkkeen vaikutusta tai jottain...?! Oon saanu ihan turhia moitteita kurlaamisesta keittiössä. Mikä siinä muka on ällöttävää hä? Kurl kurl..terveys menee eelle.

Viimeksi pääsiäinen on tuntunut näin hyvältä silloin kun vielä jaksoi innostua suklaamunien pikkuyllätyksistä. Tykkimiehellä on neljän päivän pituinen loma, joka alkaa huomenna. Jos olen joskus väheksynyt sinun merkitystäsi ja olemassa oloasia kiirastorstai niin annettakoon se minulle nyt anteeksi. Itseasiassa olet oikein asiallisella paikalla ja oikeassa tehtävässä juuri siinä missä olet ja kiitokseni siitä.

....Nyt täytyy lähteä pelaamaan tyttöjen kanssa aliasta. Niille tuli vapaata ku niiden poikakaverit pelaa siinä vieressä pokeria. M olisi siellä varmaan kans mielellään, mutku jonku täytyy puolustaa maata että voidaan turvallisin mielin katsoa joulukuussa linnanjuhlia telkkarista. (Tai itseasiassa, että voidaan nyt turvallisin mielin pelata aliasta, mutta pitemmällä tähtäimellä mikon korsi on siinä keossa kanssa, joka meille niitä linnanjuhlia suoltaa.) Jokatapauksessa nyt voidaan mitä vaan, koska siellä on minun mikko ja se kyllä pitää meistä huolen!

Hei vaan

Jes. Ihanaa. Fontti on tehnyt paluun!

Minulle on kai tapahtunut aika vähän mitään uutta näinä päivinä. Olen tullut 20- vuotiaaksi ja saanut 20 vaaleanpunaista ruusua kotiinkuljetuksena suoraan sotatantereilta. Tai ei ihan sieltä, mutta melekeen. Olen hakenut joihinkin paikkoihin opiskelemaan ensi vuodeksi. Tänään epäilykset niihin opiskelupaikkoihin pääsemisestä ovat suuria ja inhottavia. Päässä on pyöriskellyt viimeaikoina paljon seuraavan kaltaisia mietteitä: Jos joskus pääsen opiskelemaan sinne minne tahon niin minä lupaan etten enää ikinä.....
Ehkä tehokkaampi keino olisi painua tuonne lukemaan.

Olen kyllä lukenutkin. Olen lukenut paitsi vavisuttavan mielenkiintoista solun kemiaa, Sofi Oksasen kirjaa "Stalinin lehmät". Se on tonne Turkuun pääsykoekirjana. Solun kemia taas liittyy valitettavasti logopedin työhön. Tai en oikeastaan usko, että liittyy edes, mutta jollainhan fiksut hakijat on erotettava tolloista hakijoista. Tai ahkerat hakijat. Motivoituneet hakijat.

Kuumeinen, yskäinen ja nuhainen olo. Olen myös väsynyt. Olisi jo ne pääsykokeet niin pääsisi tekemään asioille jotakin ja antamaan kaikkensa. Olisi jo se kesä...

Joo siis ei mua huvita kirjottaa ko en saa sitä mun fonttia tästä ennää! ja sitte ko kirjotin tolla toisella niin se ei näykkään ollenkaan. jipii

palikoita

Oon nyt pari päivää tehny tutkielmaesseetä itsetunnosta. Aika mielenkiintoista. Se eteneekin just niinku pitääki ja valmistuu varmaan ihan ajoillaan, viimetipassa, mutta silti. Ei paniikkia.

Psykologian professori Liisa Keltinkangas- Järvinen antaa erinomaisen esimerkin kasvatustraditiostamme. "Kehumisen sijasta lasta aletaan kannustaa suorituksiin asettamalla hänelle tavoite, johon hän itse ei ollenkaan välittäisi pyrkiä. Lapsi asettaa kaksi palikkaa päällekkäin, ja ihailee onnellisena suoritustaan. Silloin tulee aikuinen paikalle, korjaa alemman palikan asentoa ja sanoo, että saat kolme palikkaa päällekkäin, kun laitat ensimmäisen kunnolla. Tästä alkaa ja jatkuu eräs itsetunnon ongelma: ihminen ei rohkene itse asettaa itselleen tavoitteita ja olla tyytyväinen suoritukseensa, vaikkapa vähäiseenkin, kun tavoitteet tulevat aina ulkopuolelta."

Olen soitellut vähän kitaraa viimepäivinä. Jotain Sir Elwoodia, ja Avrilin viisisointuisen "My happy endingin" pystyn soittamaan alusta loppuun, mutta soinnun vaihtumiskohtiin tulee vieläkin pieni katko. Mitä pitempi aika viimeisestä soittokerrasta on kulunut sitä pitempi se katko on. Kamalan turhauttavaa tulla paremmaksi niin hitaasti. Ja että seuraavana päivänä ei olekaan siinä mihin viimeksi jäi vaan taaempana aina. Ihminen ei voi olla tyytyväinen kahden palikan torniin, vaan aina on olemassa kolmas palikka, ja joku on saanut senkin paikoilleen.

Eilen kävin baarissa selvinpäin, mitä en enää ikinä tee.
Toinen asia, mitä en enää ikinä tee, on mennä selittämään kännissä jotain noloa kuten sitä millaista unta on nähnyt jostain puolitutusta sille puolitutulle itselleen, jota ei vois vähempää kiinnostaa ja joka siis parhaimmassa tapauksessa on vielä selvinpäin. Ja vielä sitä, miten ne oli spekuloinu sitä unta sen poikakaverin (joku neverheard) kanssa, ja lisätä että "ei ku mee vaan..kyllä mää nään ettei sua oikeesti kiinnosta kuunnella mun selityksiä" ja kun koittaa ystävällisesti hymähtää että niin..ei oikeastaan, niin se jatkaa että..."MUTTA viimeyönä mää näin semmosta unta että mää niinkö huusin vaan ihan täysillä näin ja sitte se mun poikakaveri....." Ja sitä jatkuu ja jatkuu ja jatkuu... Kamalaa. Oma syy kun menin sinne. Oishan tuo pitäny tietää. Onko nää ihmiset täällä ollu ennenki näin urpoja vai onko tää vaan joku urpojen iltama? Myötähäpeä ei ole kiva tunne. Masensi oikeestaan. Ja täällä mää oon viihtyny ihan liikaa..

Voi olla ettei se muuten silloin olekaan myötähäpeää vaan ihan häpeää sitä itseään, kun tietää ettei oikeastaan ole itse yleensä yhtään parempi.

Ylihuomenna mulla tullee kakskymppiä lasiin. En ole suunnitellut sille päivälle mitään erityistä. Tutkielmaesseen kirjoittamista ja ikävää, veikkaisin. Mummo soitti. Se oli suunnitellut kalevalariipuksen ostamista minulle lahjaksi ja käytiin neuvottelua siitä, millainen sen tulee olla.

Kahdenkympin kriisin oireilut ovat vaihtuneet hyväksi mieleksi, ylpeydeksikin ehkä. Ei kaksikymmentä ole lupaus aikuisuudesta, vaikka siihen ehkä liittyykin tiettyjä odotuksia kuitenkin. Vuosi sitten kun täytin 19, isoveljeni laittoi mulle viestin että "19-vuotiaana tapahtui ne parhaat jutut".
Kuluneen vuoden aikana mun elämässa on tapahtunu paljon ja oon oppinu valtavasti ja ne parhaat jututkin pääsivät tapahtumaan, mutta tänä seuraavana ikävuotenani odotan pääseväni nauttimaan niistä parhaista jutuista, jotka draamallisen, hektisen ja välillä vaikeankin, mutta ah niin ihanan tämän vuoden aikana tarttuivat haaviin. Sillä parhaissa jutuissa mun mielestä juuri parasta on se, etteivät ne ole ohi heti tapahduttuaan vaan ne ovat ja pysyvät, muuttavat jotain. Elämä on järjestyksessä ja hyvää.

Tänään oon sinun tyttö

Niin oon kyllä muinakin päivinä, mutta tänään aivan erityisesti halusin sanoa sen. Ilman omitusliitettä, koska se oli kivempaa niin.

Noro-viruksen riepottelusta toipunut äiti lähti mun kanssa kaupungille ja arvatkaa shoppailtiinko me?! No oikein, shoppailtiin. Musta oli mieltäylentävää huomata että alennusmyynneistä voi saada kuusi ihanaa paitaa seittemälläkympillä! Kirjastosta lainasin neljä levyä. Sugababesit, Tekniikan ihmelapset, Zen Cafeen ja Lily Allenin. Kuuntelin jo kaikki paitsi Allenia, mutta siinä näyttikin olevan vaan kolme biisiä, joita mulla ei vielä ole. Tykkäsin Tekniikan ihmelapsien Syntymäpäivä- biisistä. No siinä Vuokko Hovatta toisteleekin kertosäkeessä että "Oothan aina mun luona en enää tahdo elää ilman sua en koskaan ilman sua!" Jaa..että muhun on nykyään helppo tehdä vaikutus.

Syötiin pinaattikeittoa ja munaa ja nukuttiin, mää ja mun uus paras kaveri, Tero-nalle. Miks on näin väsynyttä?

Pieni ääni sanoo päässä, että pitäis tehdä hommia, mutta vastaan sille, että kuka sitä aina jaksaa...Tero-nalle nyökyttelee vieressä. Se on leppoisaa ja luppoisaa seuraa.
Sitäpaitsi neloselta tulee huippumalli haussa.

The best damn thing

Tulin viemästä peipiä takaisin armeijaan. Pesin meikit. Poskilla ne oli muutenki.
Se on kaks viikkoa kiinni taas.
Olis ihana heittäytyä täydellä sydämellä ja kaikin voimin tähän surevan sotalesken kärsimykseen, mutta ei ole varaa upota nyt kun huomenna on otettava fiksun kieltä tutkiskelevan opiskelijan rooli ja puurrettava. Lauseopin tentti meni hyvin. Reilua sinänsä, kun luinki siihen niin paljon, kerta.

Adoptoin Mikon Tero-nallen unikaveriksi seuraavan neljän kuukauden ajaksi. (Niin ei munkaan mielestä nallelle voi antaa Teroa nimeksi, eikä ihmisellekään mielellään, mutta en ole vastuussa siitä! eikä nimi nallea pahenna.) Sulonen se on ku mikä. Ja niivitetty ku mikä. Varmaan sata vuotta vanha, mutta sitäkin arvokkaampi. Tarpeeksi iso, jotta mun on mahdollista tulla yöllä unenpöpperössä huijatuksi siitä että vieressä olis ite M. Ovelaa..

Kuunneltiin tänään kasetilta kuinka tapeltiin sisarusteni kanssa lähes tasan 15 vuotta sitten siitä kuka saa pitää mikkiä. 9-vuotias Tuukka on jo ulkona pelaamassa palloa ja 2-vuotias Perttu on poissa pelistä, jos on siinä koskaan mukana pysynytkään, kun 4-vuotias pahaa-aavistamaton Anna on haastattelemassa 12-vuotiasta Villeä. Yllättävän käänteen seurauksena roolit vaihtuvat ja mikrofoni riistetään haastattelijalta sääliä tuntematta.

V: Meillä on täällä nyt vähän teknisiä ongelmia kun Anna haluaa pitää itse mikrofonia kun puhuu siihen, mikä ei tietenkään ole mahdollista.
A: Sitten en puhu mitään!
V: No sitten sinä et valitettavasti puhu mitään.................Mikäs sun ryhmän nimi on tarhassa?
A: (hetken hiljaa, mutta ei voi vastustaa kiusausta) Hemulit
V: ..ei saa valehdella...
A: HEMULIT !!!
V: Vainiin...Noniin...Nyt Anna-ääliöllä on taas jotakin sanottavaa
A: EN OO ÄÄLIÖ!!!!! ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄäääääääääääääääää

Äärettömän hyvän itsepuolustusmekanismin kehittymiselle on olemassa syy.

Avrililta tulee uus levy 17. Huhtikuuta. The best damn thing. Sitä en epäile. Ihanaa, oon oottanu jo niin kauan. Tätä yhtä ihanaa pystyy kuunteleen myspacesta. Keep holding on.

Se laulaa mulle, että "You're not alone, together we stand.
I'll be by your side, you know i'll take your hand.
When it gets cold, and it feels like the end.
There's no place to go. You know i wont give in, no i wont give in.

Keep holdin' on, cause you know we'll make it trough, we'll make it trough.
Just stay strong, cause you know i'm here for you, i'm here for you."

Lääkettä haavoihin.
Hymyilyttää ihan kauheena. Hyvä mieli. Paras mieli. Yks on just sellane, että ei sitä voi ku rakastaa!

puolustuspuheenvuoro

Kerkes valittaa, vaikka viikonloppu oli ihana sittenkin.

Vaikeus tulee siinä, että odotuksilla on tapana kasaantua suuriksi kun harvoin nähdään. Sitten jos asiat ei mene ja suju kuten oli suunniteltu, ja eiväthän ne mene, ( varsinkaan kun kahdella ihmisellä on usein myös kahdet suunnitelmat), tulee pettymys ja turhautuminen. Onneksi tässä tapauksessa toisella meistä on kärsivällisyyttä ja halua puhua asioista mököttämisen sijaan. Onneksi toiselle meistä itsekunnioitus ei tarkoita samaa kuin "mää en ainakaan soita!". Onneksi mun ei tarvitse seurustella itseni kanssa kun tuo mikko on olemassa. (:

Yhteishyvässä oli joku juttu parisuhteesta ja luin sen koska äiti suositteli, mutta mun mielestä on vastenmielinen ajatus että kaikki parisuhteet menisivät jonkin tietyn kaavan mukaan. Haluan pysyä uskossani rakkauden ainutlaatuisuuteen. Sitä uskoa on kyllä koeteltu ja koetellaan edelleen, mutta tällaisten viikonloppujen jälkeen sen toisaalta voi myös tuntea vahvistuvan. Haluan, että rakkaus on jotakin niin suurta, ettei sitä voi tutkia eikä analysoida. Tai voittehan te yrittää, mutta väärässä olette joka tapauksessa..

Sillä rakkaus on kaiken yläpuolella. Sen on oltava.

On tosi hassua olla kotona tiistaina keskellä päivää. Ei töitä eikä velvoitteita. Paitsi että kyllä niitä velvoitteita on suuntaain ja toiseen, mutta niihin tarttuminen ahdistaa. Tarttumattomuus ahdistaa vielä sitäkin enemmän. Huomenna on suomenkielen lauseopin tentti. Siihen olen lukenut ja käynyt työkkärissä istumassa. Siellä oltiin mulle vihaisia. Olisi pitänyt mennä kuulemma jo eilen, ensimmäisenä työttömänä päivänä. Ne piti mua varmaan tosi ylimielisenä. Olinkin kyllä. En voinu sille mitään että mua nauratti. Harmi vaan ko kaikkea ei voi saada. Mun poikakaveri oli lomilla eilen niin arvaa kahdesti kiinnostiko mua kuinka paljon tulla tänne istumaan. Ja ota vaan se yhden päivän työttömyysraha pois, ei kiinnosta vähääkään. Taas yksi syy päästä opiskelemaan! Ettei tarvis mennä tonne ennää ikinä!

Yritin myös siivotan laatikkoa, mutta huomasin, ettei siellä ollutkaan mitään mitä olisin raaskinut heittää pois. Niin se taisi jäädä huonompaan järjestykseen kuin aloittaessani. Huomenna vois koittaa jäsentää tätä vähän paremmin. Joutenoloa siis.

"Voin tarjota yhden vinkin..mua on kohdeltu paremminkin.."

Eilen rokattiin Paulan ja Miran ja niitten kuuman basistin kanssa ihan täysillä torniossa Umpitunnelissa. Aivan huippu keikka! Siis ihan älytön!

Mulla loppu perjantaina työt. Jäi tyhjiö. Lapset yllätti mut esityksillään ja muistopiirustuksillaan. Nielin kyyneleitä, mutta pysyin ryhdikkäästi kasassa kuitenkin. Lapsia tulee ikävä. Joitain aikuisia tulee ikävä. Tulee ikävä sitä onnistumisen tunnetta, että tässä minä olen ihan kielletyn hyvä! Kyllä sitä kiintyy puolessa vuodessa. 10 kuukaudessakin kiintyy, mutta kiintymyksestä olen oppinut sen, että sillä on taipumus raueta. Joskus olisi vaan ollut hyvä ja mukava olla kaukaa viisas.

Edes kerran elämässään.

"Stop en rakastua saa
se tietää vain surua ja murheeksi käy
murheille stop
en rakastua saa, se tietää vain surua
hiljentäkää
sydän hiljentäkää"

A:lla alkaen

Noko Marillaki oli tää..

Olen: Anna
Haluan: aurinkoa, aloittaa ahkeroinnin, alokkaan armeijasta
Minulla on: arviointikykyä, aivan ainutlaatuinen armas<3
Toivon: ahkeruutta, arvostusta, aurinkoista alkukesää,
Vihaan: avuttomuutta, aivottomuutta, ahdistusta, armeijan auktoriteettejä ja arvoja, anteeksi antamista
Pelkään: arvottomuutta
Kuulen: auton ajavan
Pohdin: asioita, aikaa, arvoja, armasta!
Rakastan: ah, armasta, ajattelemista, Avrilia
Minua koskee: ajattelemattomuus
Minä aina: aloittelen annukalla aliaksen ja alkoholinkin avustuksella :)
Minä en: aina auta arjen askareissa
Laulan: ajanvietteeksi alituiseen
Itken: arkaluontoisia asioita (jos olisin Mari tai Manna, olisin sanonu että mukana myötätunnosta)
En ole aina: ankara ja ahdasmielinen

ettei jäis vaan puheeks..

Hö. En päässy enää vanhaan blogiin vaan se pakotettiin vaihtamaan johonki uuteen. Hö hö. Toivottavasti mikään ei muuttunut. En tiedä vielä.

"Goodbye englands rose/May you ever grow in our hearts/You were the grace that placed itself/Where lives were torn apart". Rokattiin Eltonin kans autossa kun tulin linja-autoasemalta saattamasta mikkoa. En tiiä onko sillä mitään tekemistä minkään kanssa, mutta jokatapauksessa tuli semmonen lämmin olo siitä että mikko on, olemassa ja elossa ja..just mun kanssa, tiiättekö.

Viimeviikolla en tainnu kertoa, että sain yhen opiskelutehtävän kolmessa ja puolessatunnissa tehtyä alusta loppuun ku alotin vaan. Se oli se tutkielmaesseen arvostelu ja nautin ihan suunnattomasti ko pääsin arvostelemaan toista ja kertomaan kuinka itse olisin tehny paljon paremmin, eikä kuitenkaan tarvinu tehdä ees. Tulipa vaan ihan hurjan hyvät fiilikset. (: Ajatus virtasi ja kynä. Eiku näppäimistö...napisi. Se saattaa näkyä lopputuloksessakin, mutta varmaan vaan hyvässä mielessä. Toisaalta ei mitään kovin harkittua, mutta toisaalta taas ei sitten tikusta väännettyä asiaakaan.

Huomenna mennään laskiaiskeskiviikon pulkkamäkeen, sillä tänään ajateltiin mäessä olevan liian vähän tilaa neljälle aikuiselle, ja tänään on liian hyvä jumppa väliinjätettäväksi.

Ensviikonloppuna on sota-ajoneuvokuljettajani (PUOLIVUOTTA VAAN) vala ja PMMP:n keikka torniossa. Siihen asti teen tämän viimeisen viikon töitä ja on haikeeta. Sain tänään lasten tekemiä liikuttavia "Hyvästi"- kortteja kun ne ei vielä ihan paikanna tuota perjantain käsitettä. Ei se mitään. Helpompi sitten lähteä, jos itkahtaa vähän etukäteen.

Erään ihanan ja fiksun 6-vuotiaan, (jolle olen useasti pitänyt kurinpalautustakin), kortissa, johon on piirretty mun kuva, lukee oransseilla harakanvarpailla "ANNA MENI MAAILMALLE. 2007. KOSKA OLIT KILTI. OLIT TODEL (suttu) KIVA KUN P ELASIT. KIVAA KEVÄTTÄ ANNALLE (sydämen muotoinen kukka) T: PIPSA"
Millankin kortissa toivoteltiin onnea maailmalle. Sitä tarvitaan. Olis kiva kun sinne maailmalle vaan pääsis joskus ettei jäis vaan puheeks.

Tänään ahdistaa niin TOP 5!

#5. Silmätulehus. Miten ihmeellä mulla on TAAS silmätulehus. Pöpöt ovat toden teolla tehneet pesänsä minuun. Tämä on kolmas silmätulehus tähän puoleen vuoteen mitkä oon ollu töissä (sitä ennen koko silmätulehus oli ihan vieras käsite mulle. never been there) ja jos viimeiseen puoleentoista viikkoon kerkeän saada vielä neljännen, en tiiä mitä teen ja kenelle. Ihan oikeesti ei naurata. Työkavereita nauratti vähän. Reilua. Ja sanonpa vaan että jos tuo päiväkotiala olis miehinen, niillä olis jotku tartuntatautiriskilisät!

#4. Oma läskeily ku en pääse sinne cirquittiin ton silmätulehuksen ja kippeen olon takia ja nukkuin kaks ja puol tuntia ku pääsin lääkäristä ja apteekista ja nyt ressaan ko sen ajan ois voinu käyttää opiskellenki.

#3. Siis siitä päästiinki tohon opiskeluun. Tsiisus että ahistaa! Suomenkielen tehtävät lepäilevät rästissä. Tutkielmaessee ja luentopäiväkirja nettiluennoista (tosi ponnisteluja vaatii jaksaa kattoa luento netistä) ja sitte yks arviointijuttu, joka periaatteessa pitäs olla ihan helppo nakki ja varmasti onkin, mutta ko ei kerkee eikä jaksa eikä riitä hermot tommoseen pitkäjänteiseen keskittymiseen!!

#2. No tämäkin liittyy kyllä tohon edelliseen eli opiskeluun, mutta tää vaati oman kohdan, koska tää ahdistaa ainaki tuplasti enemmän. Selasin ammattikorkeitten oppaan läpi moneen kertaan eikä siellä tosiaankaan ole mitään mihin voisin hakea ikäänkuin varan vuoksi periaatteella kunhan nyt edes jonnekin. Eli siis mun ois ihan pakko päästä yliopistoon eikä mulla ole mitään varasuunnitelmaa eli hajoan jos en pääse. Ja pääseminen tuntuu jotenkin ihan ylivoimaselta. Eikö sitä vaan voinu kirjottaa paremmin. Ko joku ois sillon kertonu että se vaikuttaa koko mun loppuelämään -siihen että musta ei nyt tuu isona mittään. Viddu.

#1. Epävarmuus. Tänään niin voimakas ja kokonaisvaltainen. Kaikkea kohtaan.

Mulle tuli paha mieli Täydellisten naisten kauden viimesestä jaksosta. Ensikskin miksi sen piti loppua. Toiseksi miks sen piti loppua TOLLEEN! Jäi niin paha mieli. Gabriellen puolesta varsinki. Voit olla vaikka kuinka ihana tahansa ja itsevarma ja sitkeä ja kaunis ja fiksu ja silti sua petetään. Ja Susanin..eikö niillä vois olla asiat välillä hyvinkin. En minä ainakaan siihen kyllästyisi. Ja sit ku siinä vielä näytettiin niitä takaumia siitä ku ne muutti sinne Wisteria lanelle ja oli onnellisia ja ihan täynnä toiveita ja unelmia uudesta alkavasta autuaasta elämästä. Ja tässä ne oli nyt. Hui.

Miksei elämä vois mennä silleen niinku sen on suunnitellu menevän. Pääpiirteiltään edes. Suurin osa mun ikäluokasta on tosi hämmentynyttä eikä tiedä yhtään mitä haluais ja alkais tekemään. Ja sitten mää oon ihan varma siitä mitä tahon tehä ja mikä tahon olla, mutta en pääse sinne koskaan vain siksi etten ollut kiinnostunut lukiossa ruotsista tai matikasta, mikä ei hidastaisi äidinkielen opiskelemistani ja opettamistani vähääkään. Eikä lyhyen matematiikan C kerro mitään älykkyydestäni vaan lukioaikaisista muista kiinnostuksen kohteista. Mikä systeemi. Ihan sieltä.

Haluaisin olla tuo, josta Lindholmi laulaa tuossa Ja sinun äänesi biisissä. Jos joku puhuis mulle kauniisti nyt niin siitä vois olla ehkä jotain apua.

"mun lapsesta ei saa ottaa valokuvvaa ko son niin ruma!"

Olin ihan muina naisina alkamassa muka blogittaan niinkö mulla olis aikaa..
Eihän mulla kyllä ole. Ei todellakaan.

Tampereen yliopistosta tuli nuo hakujutut niin niitä pitäs selailla vähän..vaikka tampereen ehkä skippaankin suosiolla. Ja hennesistä tuli alennuslehti...mutta tilata kerkee myöhemminkin. Sitte pittää siivota tuo oma järkky huone. Ihana huone se on, mutta sen kunnossapitäjä on laiminlyönyt velvollisuuttaan. Samalla on pakko huuattaa Laura Pausiinin koottuja. Sillon tulee siivottua tunteella.

Sitte heti kohta airopikki ja sitte IDOLS :)

Kuvasin tänään lapsia töissä. Kaikkia paitsi kahta. Niitä ei saanu. (SIIS MITÄ MIKSI EI!?! Miksei joku anna kuvata lastaan..mikä voisi olla potentiaalinen syy?) Enää kaks viikkoa töitä ja tuntu tosi haikealta tänään kun katselin niitä mussukoitani. Yks pikkuhaisuli (5v.), jonka kanssa ollaan väännetty kättä ja valtataisteltu sanoi tänään että "mää alan itkemään sitte ku sää lähet". Niin minäki alan. Toisaalta se on pakko vaan raa'asti nyt lopettaa, jotta kerkeää muutakin, kuten elintärkeää opiskelua ja pääsykokeisiin lukemista. Tällä hetkellä kiinnostaa ja haluttaa lukea ihan tyhymänä, mutta aika ei vain riitä. Pelkään että se kiinnostus ja halutus loppuu siihen, mistä se aika alkaa riittää.

Mutta nyt päänsärkylääke, Pausiini ja imuri.

onnellinen myy

Luin perjantaina Eskareille tarinaa, jonka opetus oli, että saduissa kaikki on mahdollista. Opetus osui pian omaan nilkkaani, sillä on eräs toinenkin todellisuus, jossa kaikenlaiset älyttömyydet voivat olla täysin mahdollisia. Armeija. Mikolle, joka oli iloisena laulanut muodostelmassa "Lomille lomille kohta päästään lomilleee"- marssilauluja, oli vain tylysti ilmoitettu, että koska alokas teikari pääsi sota-ajoneuvon kuljettajaksi, alokas teikari pidettäisiinkin nyt kiinni. Minä, joka lauloin omia "lomilleeeeee"-oodejani tässä päässä olin varmaan sanomattakin selvästi järkyttynyt. Pelastuakseni vääryyden tuottamalta ahdistukselta soitin villelle ja miialle ja hyppäsin heti töitten jälkeen bussiin, joka kuljetti minut jyväskylään.

Kun istuin laput korvilla pimeyden ympäröimässä linja-autossa, koin hetken, joka tuntui tutulta. Tuijotin itseäni, joka tuijotti vastakkaisen ikkunan kautta takaisin ja mietin että olinko neljässä vuodessa muuttunut miksikään siitä onnettomasta tytöstä, joka karkasi kotoaan veljensä luokse jyväskylään etsimään jonkinlaista lämpöä, kun tuntui kaikista pahimmalta...!?

Olin minä! Oleellisempaa kuin se, etten enää ole oikeasti opiskelija, joten sain jännittää hurjasti pyydetäänkö mua todistamaan opiskelevuuteni (ei pyydetty), on, että voin hyvin nyt. Lukion ekalla kaikki tuntui raskaalta, lohduttomalta ja epäoikeudenmukaiselta. Elämä tuntui kaikelta sellaiselta, minkä kanssa en halunnut olla missään tekemisissä. Luulen, että se vaihe on sellainen välttämätön, joka kaikkien on kestettävä joskus, mutta muistan, että silloin tuntui todella pahalta ja pitkään.

Näiden ajatusten myötä helluton viikonloppunikin sai oikeanlaiset mittasuhteensa ja kun silloin vielä sain puhelun Someroharjulta ikävöivältä sotilaalta, jolle oli luvattu vapaata neljälle seuraavalle viikonlopulle tunsin olevani kiittämätön kakara. Ei..jotain paljon pahempaa.

No pojat olivat yhtä hellyyttäviä kuin aina ennenkin. Ollista oli tullut ihanan rehellisen mustasukkainen pikkuveljelleen. "LOPETA ANNA!" se huomautti topakasti kun unohduin lirkuttelemaan onnimanniselle. Paratiisi Saarelan heittäessä keikkaa tehtiin lasagnea ja muisteltiin menneitä ja sitä millaista erilaisten aikojen alussa oli ollut. Ja välissä. Minä ja Miia. Ja käytiin Opanopan kanssa luistelemassa. Tai siis nopa luisteli, me oltiin tukena muut. Ja Yksteräsillä vielä!

Jyväskylässä aika pysähtyy tai ainakin liikkuu hitaammin. Siellä ei ole aikaa tai sitten siellä ei ole muuta kuin aikaa. Siellä olen irti ressistä ja things-to-do-listoistani, joista minun yleensä on erittäin vaikea irottautua. Siellä ei paina hellut, eikä työt eikä koulut eikä muut. Siellä on vaan ihanat lapset ja ihanat aikuiset, joita on oikeastaan ihan aina kiva nähdä.

Pikkumyy on sanonut, että omistaminen merkitsee vain matkalaukkuja ja -kasseja, joita on sitten raahattava mukanaan.

Minä en tykkää irrallisuudesta ja riippumattomuudesta. Tai ideoina ne tuntuvat ihan hienoilta, mutta kyllä mää mielummin raahaan. Tai jos en edes mielummin niin vastointahtoani sitten. Raahaan jokatapauksessa. Kerään ympärilleni ystäviä ja kontakteja ja mieluisia paikkoja ja tekemisiä ja muistoja ja lempiherkkuja ja musiikkia ja kivoja minun näköisiäni vaatteita ja kaikkia omilta tuntuvia hyviä asioita, jotka muistuttavat siitä kuka olen. Ja rakkautta. Eikä mitä tahansa rakkautta, vaan sitä tiettyä juuri. Sitä sinun.

Mua ei oikein tuo seikkailu kiehdo eikä houkuttele. Voi se olla arkuutta tai pelokkuuttakin, mutta kun en vaan tahdo luopua tästä mukavuudesta. Rutiinit pitävät mut hyvästi kasassa. Tutut asiat ovat parhaita. Aloitteluillat annukalla tyttöjen kanssa kun melkein kaikki naurattaa. Scandinavian music grouppia täysillä samalla kun otan aurinkoa lepolassissa Jellonan kanssa ja juon sitä tiettyä viiden hedelmän mehua lasista pillillä ja luultavasti kirjoitan jotakin jostakin. Ja se pilli on pinkki muuten..melkein aina. Kauppalappu, kaupassa käynti, lasagnen teko ja syönti mun vanhan köksäohjeen mukaan mikon kanssa sellaisena pimeänä iltapäivänä kun ulkona on oikein kylmä tai taivaalta sataa jotakin. "Me tytöt- henki" äidin kanssa, kun käydään kaupungilla etsimässä lahjaa jollekin sukulaiselle ja ostetaan samalla jotain hemmottelua meille, kuten uusi ripsiväri tai kuumaa kanaa. Perjantait töissä, kun kaikki on rentoa ja hilpeää ja lapset levottomia, mutta annamme niiden ollakin ja toivottelemme hyviä viikonloppuja hymyssä suin kun yksi vuorollaan poistuu työpaikaltaan. Pitkät terapeuttiset puhelut elisan kanssa. Venyttelyt aerobikin lopussa kun urakka on lopuillaan ja tiedän, että kun pääsen kotiin kuorin kolme appelsiinia ja vetäydyn katsomaan huippumallia haussa ja täydellisiä naisia. Pitkät saunahetket ja pehmentävä suihkugeeli. Jellonan pörröinen kehräävä olemus lohduttavana vieressä aina kun paha mieli iskee. Laulelu isin säestäessä pianolla tai kitaralla. Mikon lähellä oleminen. Lähellä ja kanssa. Aivan vailla vertaansa.

On asioita, joita kaipaankin ja muutoksia, joita toivon ja odotan, mutta täälläkin asiat ovat ja ovat olleet enimmäkseen niin kovin hyvin. Kyllä mää haluan opiskelemaan. Ihan hirveesti haluan! Ja kyllä mää haluan muuttaa täältä pois ja kaikki ne muutokset, jotka ovat tullakseenkin, mutta kyllä senkin tiedän että täältä jään kaipaamaan paljon. Ja jos ja kun joskus pääsen täältä lähtemään, pakkaan laukkuuni näistä asioista kaikki mitkä vain saan mahtumaan ja raahaankin mukaani, eivätkä ne millään lailla askeleitani paina eivätkä tahtiani hidasta. Päin vastoin.

"Lomila saa jos on herra alikersantti!"

..JOOJOO IHAN TOSI! tommosta ne alikessut laitto ne alokkaat huutamaan ja piti niitä kaikin puolin ihan pilkkanaan. Mulle tuli just sellanen olo, että oiskohan pikkupojille annettu vähäsen liikaa valtaa?! Kävin siis vierailulla tyttöystäväpäivänä Someroharjun sotatantereilla ja oli se sillälailla mukavakin juttu, että huomasin että ei se niin hirveen totistakaan ole..ainakaan kokoaikaa. Ja mikko oli ihan samanlainen tuttu kuin aina ennenkin, mitä nyt vielä komeampi kuin muistin.

Tänä yönä olis todella mahtavaa olla heräämättä keskellä yötä pahaan uneen ja alkaa herättämään mikkoa selittääkseni sille että lohuta mua ku näin pahaa tämmöstä unta, ja tajuta että sehän lähtiki sinne takasin jo eikä se oo täällä nyt enää, eikä mua todellakaan oo kukaan lohduttamassa. Ja pyöriskellä siinä tunti kyyneleitä niellen saamatta unta ku on niin epäreilua ja ku on niin paha mieli.

Viikonloppu meni hyvin. Mää vaan jotenki jo luulin että oisin saanu pitää sen täällä itellä ja sitte petyin ku se lähtiki takasin sinne. Ei se oo kyllä kivaa näinkään. Aika perseestä suorastaan.

Joo ei multa nyt muuta irtoa. Lähen jumpalle. Siellä irtoaa!

Valaiden äänien tarpeessa

Jos 6-vuotias poika päättää olla syömättä porkkanaa,se kans on. Oon tapellu tämän aiheen parissa yhen eskarin kanssa ja juuri kun sain sen laittamaan suuhunsa porkkanaraastetupon, se sylki sen mun päälle. Meni heemo. Hyvä on ole maistamatta porkkanaa tai muitakaan vihanneksia ja se kyllä näkkyy sun naamasta. En mää sille nuin sanonu. Oon mää sen verran ammattimainen että pilkkaan sitä sitten täällä selän takana, blogissani. Tarinan opetus on että älä aliarvioi kuusivuotiasta tai jotain. Tai sitten, että elä syle sitä porkkanaraastetta tätin päälle, koska täteillä on tapana kostaa selän takana!

Huomenna meillä on aistipäivä päiväkodissa. En tarkalleen tiedä mitä se tarkoittaa, mutta kuulostaa ainakin hyvältä. Kierretään lasten kanssa kaikkien eriosastojen pisteissä, joissa käytetään jotakin näistä aisteista mitä meillä on. Meidän osastolla on hajuaisti, ja meillä on semmosia erilaisia purkkeja missä on erihajuja..en osaa sanoa siitäkään oikeen, kun en ole osallistunut sen suunnitteluun. Yhellä osastolla maataan katsellen "tähtitaivasta" ja kuunnellaan valaan ääniä. Nää on niitä semmosia juttuja, missä yläasteella ei millään pitäny pokka vaan piti aina tirskua, mutta mitä nykyään oikeasti kaipaa ja tarvitsee. Tai jos ei ihan tarvitse niin haluaa ainakin.

Oon ollu aika kireä nämä viimeset päivät. Väsynyt ja ylienerginen vuorotellen. Jotenkin jännittynyt. Ehkä se liittyy jotenkin siihen että alokas tulee ylihuomenna. Se tuntuu jo ihan epätodelliselta. En usko koskaan pääseväni sinne. Kauhia paine, enkä edes tiedä mistä. Odotan että jotakin inhottavaa tapahtuu eikä ylihuomista tule. Vitsi ku en just nyt haluais esimerkiks yhtään kuolla :D Se on hengissä pysymisen painetta. Kun on jotain mitä odottaa. Jotain mitä menettää.

Loppukevennykseksi tarjoan seuraavaa:
Meiän jumppaohjaaja luuli mua tännään jumppaohjaajaksi. Se jäi kyseleen tunnin jälkeen. Jotain kehitystä on siis täytynyt tapahtua, sillä kuukausi sitten kukaan ei olisi erehtynyt tästä edes hyvällä mielikuvituksella.

ha ha ... haa. Hyvää yötä.

kilometri välisä

Noniin. Sietokykyä koetellaan. Mikko soitti eilen että "Arvaa MITÄ mää tuun huomenna Kemmiin!" Ja sitte pienen Jeejeen jälkeen se huomas lisätä että "..Niin mutta mää en kerkee nähä sua, koska mut tuuaan täältä vaan niinku reeneihin ja heti niitten jälkeen taas takasin. Ku sain semmosia harjotusvapaita." Ehotti se että olisin voinu tulla sinne tervahallille kattoon niitten reenejä ja jos kerettäs sitten vähän jutellakki ehkä, mutta en kai mää nyt sinne lähe väijymään. Minkä se musta tekis? Väijyjän?!

Sitäpaitsi mulla oli kampaamo äsken ja illalla cirquitti, jonne haluan iha hirveesti ku se oli viimeks niin rankka. Oon nyt ehkä vähän shokkivaaleata taas, mutta ei paha verrattuna viimeaikaisiin kampaamokokemuksiini. Tänään elämä on kaikesta huolimatta tuntunu ihan kivalta. Pääsin kuin pääsinkin shoppailemaan lauantaina ja ostin kengät. Pääsin kuin pääsinkin uloskin silloin illalla ne kengät jalassa ja oli niin mukavaa että ihan :)

ei maistu

Hirvee kasaantunut tarve shoppailla vähän. Tai ihan kattelukin riittäis. Aika ei.
Enkä minä riitä jokapaikkaan, vaikkakin aika moneen kuitenkin. Menin aamulla muka luennolle eikä missään ollutkaan ketään. Ilmeisesti se oli peruttu, mutta en ole saanut ilmoitusta siitä. Ja nyt kun mulla oliskin aikaa niin jollain muulla, jonka pitäisi lähteä mun kanssa, ei ole. Ainiinku sillä on se hellu. Ainiinku mulla ei.

Eniten ÄRSYTTÄÄ ihmiset, joilla on joku vaikeus siinä puhelimeen vastaamisessa. Tai ennen kahtatoista heräämisessä lauantaina. Tähän aamuun on mahtunut jo kaksi sellaista ja se saa mut turhautumaan jotenkin.
Katoin "Geishan muistelmat" äsken. Miksi sitä on kehuttu ja kohuttu? Musta se oli vaan ihan sairas. Ja tyhjänpäivänenkin. Ja aivan liian pitkä.

Sotatantereille kuuluu ihan hyvää. Pienin on siellä vaan kuumeessa, kun ne oli eilen kontanneet metsässä lumihangessa koko päivän. Mummo ihmetteli puhelimessa miksen mennyt sen mukaan sinne armeijaan kun se olis kuulemma ollu mullekin ihan paikallaan. Voi mummo. Kuuden aamun päästä menenkin...en tosin konttaamaan vaan hakemaan alokkaani kotiin.

Äidin kanssa haettiin eilen kuumaa kanaa perheelle ja kissalle. Tehtiin salaattikin. Maistui.
Tänään Linda tulee tänne. Illalla mennään Annukalle ja sieltä jonnekin. Pitää päästä ulos.

ampukaa anna

12 aamua Lapin ilmatorjuntarykmentin 3. patterin tyttöystäväpäivään.

Toissayönä heräsin siihen, että joku mies huutaa mun huoneessa. Kävi sitten ilmi, että se oli Coldplayn Chris Martin, koska levy oli jäänyt pyörimään nukahdettuani. Ikävää herätä ikävään. Onneksi en ole joutunut sitä montaa kertaa tekemään kun en ole paljon nukkunutkaan. Töissä väsyttää. Tänään aion kokeilla Juhon taikakeinoa, pitkää saunaa, kuumaa kaakaota ja tylsää kirjaa. Pitäisi tulla uni.

Viikonloppuna käytiin ankkurissa minttukaakaoilla ja oltiin Hetalla tyttöjen kanssa yötä, katsottiin kaksi komediaa ja pelattiin iskelmäpeliä. Eilen käytiin katsomassa jääkiekkopeli. Lämärit voitti sarjan vimpan Sopan 9-2. Omalla tasollaan pärjäävät ihan hyvin siis. Sain kirjastosta lisää kirjoja tutkielmaesseeni tueksi, joka on auttamatta tyssähtänyt sinne kahden sivun paikkeille. Jatkaminen tuntuu vähän vaikealta. Pitäisi saada jonkinlainen ajatus. Ehkä ensin pitäisi kuitenkin saada se uni.

Siivoilin äsken ja kohta lähetään Ellun kanssa kävelylle. Illalla mennään kattomaan Tornioon isin kans säbäpeliä. Perttu pääsee ehkä paikkaan Mikkoa. Mielenkiintosta nähdä miten niille käy.

Päiväkodissa viihdyn edelleen oi niin hyvin..

Samppa: Määpä kerron teille hyvän tarinan..olipa kerran Anna..ja se saa poikaystävän..jonka nimi on...Mikko!
Joonas: Ei oo ku Joonas!
Samppa: Ei oo ku Mikko!
Joonas: Ei oo ku Joonas!
Santeri: Mää tiiän..ammutaan Anna niin siitä ei tartte tapella!?

kantaa laineet laivatkin..

Näin iltasin on ehkä pahinta. Kun ei saa unta ja kun oikeesti käärii epätoivosena jotain peittoa siihen viereensä rullalle. Ja kuuntelee coldplayn levyä ja puree huulta "i'll do my best and i'll see you soon" ja yrittää olla hajoamatta. Ja huolettaa kun sen teepaidan hajut ovat haihtumaisillaan.
Ja sitte huolettaa ku tajuaa että tää on vasta mikä?..kolomas päivä. Ja sitte hävettääki ku on niin vaikeeta viihtyä omillaan, ja kai se on vaan tottumiskysymys, mutta ko en mää halua ees tottua tämmöseen elämään ilman sitä. Mutta kai se helpottaa kun se on nyt saanu soittaa ja laittaa viestinki.
Se rakastaa mua. Joo kyllä se helpottaa.


Heti kö mennee hyvin niin eikö joku valtion armeija keksi tulla siihen välliin.

Tulisiks kotiin kulta?
<3

Emmää oo yksin. Ommulla t-paita.

On se ihmeellistä. Toisen tuoksun ihanuuden ymmärtää vasta sitten kun se toinen on poissa. Se tuoksu on kyllä täällä kun mulla on sen t-paita päällä. Oli se tuoksu ihana aikasemminkin, mutta tajusinko mää että NÄÄÄIN ihana!? No en.
Toinen itse on armeijassa. Pahinta on että en tiedä sen oltavista siellä mitään kun näyttäs siltä että ne ei saa soittaa sieltä tässä alussa. Niin ainaki pojat sanoi. Nuo, jotka tietää kun ne on ite jo käyny sen. Ne kerto että tässä alussa on kaikista kovin kuri siellä ja niitä pelottaa ja ne ei saa soitella välttämättä eikä niillä ole aikaakaan ku niitten pittää tehä niitä juttuja mitä siellä tehhään, soditaan ja semmosta jotain mitä siellä nyt tehdäänkään. Millonkohan se alku sitten loppuu..en jaksa odottaa. Soitti se silti eilen sen verran että sai sanotuksi että ei saa soittaa ja että nähhään kolmen viikon päästä seuraavan kerran. Lohtu sekin.

Yöllä en saanu unta millään, mutta muuten mulla ei ole mitään hätää. Oon tehny itestä kovin kiireisen. Alotin taas uudestaan sen airopikin ja koitan jaksaa käyä siellä neljä kertaa viikossa. Eilinen pikki meni ainakin tosi nopeasti eikä musta tunti viistoista riittäny oikeen mihinkään ko just sain vasta lihakset lämpimiksi. Vatsalihakset vaan oli tosi nolossa kunnossa. Emminä pääse ylös siitä matolta niin että jalat pysyis maassa ja kädet pään takana! Siis väkisinki irtoaa jalat. En vaan ymmärrä miksei niillä muilla irronnu..?!

Tänään kuntopiiriin. Siellä on miehiäki vissiin. Jaiks. En oo ikinä jumpannu miesten kanssa, mutta onneks mulla on Heta siellä kaverina niin se vie kaiken huomion ja minä saan kaikessa rauhassa keskittyä suoritukseen. heh. Ei vaan siis musta nuo jumppaavat miehet on vaan just niitä samoja, jotka ois alkaneet gynegolokeiksi, mutta pää ei vaan riittäny. Ollaan aina äitin kanssa epäilty niitten ammatinvalintamotiiveja. Naisvoimistelijoiden jumpalla käyvä mies vois olla yhtälailla epäilyksiä herättävä. Ehkä.

Huomenna menen taas töihin loman jälkeen. Aika jännää nähä pikkusia. Monta syliintulijaa. Osaan sanoa siitä enemmän sitten huomenna. Tämän aamun oon paahtanu Soveltavan kielentutkimus- tutkielmaesseen parissa. Olen monta tuntia kirjoittanut vasta ensimmäistä sivua siitä, mitä soveltava kielentutkimus on ja miten se eroaa yleisestä kielentutkimuksesta. Vaikeaa kirjoittaa pohdiskelevaa ja kriittistä tutkimusta aiheesta, josta ei ole itsellä selkeää mielipidettä tai kokemusta, koska se on niin uusi ja vielä vieras. Niin ehkä sitä omaa kantaa voisikin tutkia siinä, mutta en ole varma haetaanko sitä vai ehkä jotakin tuloksia. No kuitenkin olen alkanut tehdä mahdottomasta tehtävästä nyt pala palalta mahdollisempaa taas. "Jos olisit tutkija, millaiset kielentutkimuksen kysymykset Sinua kiinnostaisivat? Perustele." Taas kerran törmään siihen ongelmaan, että olen mielummin kielen käyttäjä ja huoltaja ja sillä leikkijä ja sitä hengittävä ja siitä elävä ja mitä vain, kuin sen ominaisuuksien tutkija.

tiedotusluontosta

tsattsadatsatsadaa tentti meni läpi ja sain siitä kolmosen. Sydän hakkas aivan hirveenä kun soitin sitä tulosta. JES.

vaikka olen nainen niin ISKEN NIINKUIN MIES :D

No siis vautsi. En varmaan osaa puhua saati kirjottaa näin pitkän tauon ja tommosen päähän junttaamisen jälkeen. Heitettiin kaveriporukalla tommonen neljän päivän uudenvuodenvietto Levillä. Aivan huippu reissu. Siis loistava. Ei tullu edes riitoja, vaikka meitä oli 6 tyttöä ja 8 poikaa kymmenenhengen mökissä. Sopu anto kyllä sijaa ja sitä piisas muutamalle ulkopuoliselle jatkoilla hiipuneellekin. No yks joku dude oli hakattu reilusti yhdeksän vastaan yksi, mutta sitä kai se oli sitte tullu hakemaanki yksin vaan kutsumatta meiän mökkiin haastelemaan. Sitä paitsi se oli isompi. En sitte tiiä itsehän olin jo unessa näiden tapahtumien aikoihin. Huh hah huli turpaan tuli. Areenalla kävin katsomassa Bleakkia ja sit uudenvuodenyönä Beats and stylesia, joka olikin ihan hyvä, mutta hikinen, koska siellä oli vaan se viiskytä astetta lämmintä yleisön tiiviydestä johtuen.

Uusivuosi vaihtui huomaamatta. Lupasin alkaa jumppaamaan. Palautuminen on tällä hetkellä vaikeaa. Tähän hetkeen palautuminen siis. Jotenkin kerkesin tottua jo semmoseen, että kokoajan tapahtuu ihan hulluna. Olli ja Onni on täällä. Onni hymyilee aurinkoisesti ja juttelee. Me tunnetaan toisemme jo.

Ainiin ennen leville lähtöä tehtiin coveri tosta Hurriganesin I will staysta. Siis nuo soitti kitaroita ja pianoa ja marakassia ja sitten laulettiin. Villellä on ne vehkeet millä äänitetään. Oli ihan hauskaa ja jännää. En tiedä oikeen kuulostaako se hyvältä, mutta joltain ainakin. Se on olemassa nyt.

Mikko lähtee viikon päästä armeijaan. Ennen sitä täytyy tehdä sille oikeen hyvää lasagnea. Tai sen kanssa.

now i stress less

Nyt alko se loma. Ja tuli se joulu. Ihan paikallaan molemmat, mutta erityisesti ensimmäinen. Ollaan tällä viimesellä viikolla istuttu sinitiaisten osastolla työntekijöiden kanssa pimeässä huoneessa koomaringissä ja annettu lasten nukkua vähän pitempään. Pimeys alkaa lannistaa. Oon ihan kaikkeni antanu kun pääsen kotiin, josta syystä tämäkin blogi seisoo. Muut hommat oon kyllä hoitanu jokseenkin hyvin.

Tänävuonna meillä on joku hienoin joulukuusi kun haettiin se äitin kanssa itte. Siis sahan ja taskulampun kanssa. Oli jännää. Äiti lietsoi paniikkia vielä peittelemällä meiän jälkiä siellä metsässä ettei kukaan osais jäljittää meitä. Oikeestaan se oli aika koomista. Mutta keskellä pimeää metsää kykenen vain yhteen tunnistettavaan tunteeseen; kauhuun!

Olli- ja Onni-beibet tullee tänne kohta jyväskylästä. Ne tuo tullessaan joulun. Niitten jälkeen joulussa on tänävuonna parasta kinkku ja laatikot. Ja joulukirkko tietysti. Huonointa se, ettei ole lunta eikä omia lapsia :D
Ja Mikkobeibe sais tulla kans hyväntuulistuttaan mut pikimmiten! Mikkobeibellä on muuten joku 16 siviiliaamua vielä. Valmistautukaa lukemaan murheenmurtaman sotalesken blogia sitten tammikuun kahdeksannesta alkaen.

Sain muute tarhalaisilta kortteja ja joulupaketteja. Oon ollu kilttinä.

sellainen sunnuntaihetki

Taikinat TOP 3
1. torttutaikina (voitaikina)
2. pullataikina
3. ruskea piparitaikina

Mää syön nyt tota ensimmäistä. Koitan pysyä kohtuudessa, koska olen viimeaikoina kärsinyt pahasta olosta taikinaa vedettyäni. Nukuttiin pitkään. Selasin tiimarin mainoksen, mikko citymarketin. Juotiin teetä. Villasukat jalassa yökkärissä luin joulunovelleja dekkarinovellisteilta (osa hyviä, ei kaikki!) ja ladoin torttutaikinat leipomisliinalle sulamaan. Damien Rice soi. Olen flunssainen, mutta silti lämmin ja pehmeä.

Laitan saunan päälle.

Parin tunnin päästä meen kattoon Mikon säbäpelin ja illalla Von hertzen brothersin keikan telkusta! Niiden lisäksi ohjelmassa vain vapaata olemista. Jes. jesjesjesjesjes!

Ainakaan en ollut se, joka palautti sen paperin heti puolentunnin jälkeen!

Niin mää otin sitte selvää siitä konsonanttivartalosta ja kävi ilmi, että se olikin ihan helppo asia, huonosti selitetty vaan siinä kirjassa. Ja kävipä sitten ilmi myös, että ei sitä edes kysytty tentissä. Muuten aika hyvin kysyttiin kaikkia niitä asioita, jotka arvelinkin pääasioiksi ja joita opettelin edellisenä päivänä. Kuitenkin kun aloin tekemään niitä tehtäviä, huomasin, että pelkkä periaatteen osaaminen ei riittänyt vaan piti myös pohtia ja syventyä vähäsen. O-ou. Kolmen tunnin jälkeen usvaiseen Kemiin sukeltaessani mulla oli aika hyvä mieli siitä tentistä. Helpottunut ja ehkä onnistunutkin olo. Ylpeä. Mutta näin jälkeenpäin tilannetta tarkkaillen huomaan, ettei minulla ole mitään takuita päästä sitä edes läpi. Ei sinnepäinkään. Liian monta ongelmallista kohtaa jäivät tyhjiksi. Puhutaan siitä lisää sitten kun ne palautetaan.

Viimenen uimakoulupäivä huomenna. Ja autokoulun toinen vaihe (ihan turha!). Tänään lepään ja paketoin lahjoja. AH
Ei mulla muuta. Tyhy j/m ä pää.

vartaloita vedessä ja tentissä

Tänään oli toinen päivä eskareitten uimakoulua ja olen molemmilla kerroilla joutunut lasten sekaan altaaseen. Kloorivedessä polskiminen on yllättävän uuvuttavaa. Nyt olin kuitenkin ensimmäistä kertaa sellaisessa seurassa, jossa en ole se huonoin uimaan. Koska oltiin vaan siinä lasten matalassa altaassa, eivät heikkouteni päässeet esiin, enkä joutunut turvautumaan kertaakaan hyvään ystävääni, ainoaan tyyliin, jonka hallitsen; alkeisselkään! Oli siis ihan hauskaa ja hykertelin onnesta, kun pääsin myyrätyylilläkin ensimmäisten joukossa altaan päästä päähän. Ja siis mää ounasin sen meritähtikellunnan! Lasten hihkuntaa ja riemua vesihipassa oli kiva katsella. Niin sulosia pikkunaamoja. Millon oon alkanu ajattelemaan näin? Missä välissä oon alkanu tykkäämään lapsista, siis ihan kaikista niistä? En tiedä se kyllä tulee hiipien..ne vaan vievät mukanaan. Uinnin jälkeen Joonas vakavoitui. - Anna, onko tyttöystävät ja poikaystävät hyvä asia?

Huomasin saman just taas minkä oon huomannu näissä samoissa tilanteissa aina ennenkin, että oon ihan surkuhuono pänttäämään. Mulla on suomenkielen morfologian tentti huomenna ja sitte on tuo paniikki kans. Se vaan, että se on nyt jo tänään. Oikeastaan se on ollu jo koko viikon, mutta oon hiljentänyt sen taidokkaasti kokkaamalla ja kehittelemällä kriisejä muille elämän alueille. - Pitäis lukea tenttiin... Ai, mutta hitsi vie mullahan oli nuo joulukortit vielä kirjottamatta. Niin joo ja äitiähän on ihan pakko käyttää ikeassa, koska se ei ole vielä käynyt siellä ja isä on töissä, siis sitähän varten tyttäret ovat. Niinjoo ja sitte nyt on makuunissaki se viikko millon saa kaikki leffat kahella eurolla, sattupa pahaan saumaan, mutta tyhmä jättää tämän tarjouksen käyttämättä. Ja juurikasvukin vaivaa just pahasti niin kampaamoonhan oli mentävä, mitä sitä huonolla tukalla tenttiin se on sama ku ei menis ollenkaan sitte.

Voi itku. Mää vaan sanon että se olis kirjallisuus sittenki enemmän mun juttu. Ei vaan riitä ymmärrys sille, että mitä varten joku konsonanttivartalo on hankaloittamassa opiskelijan elämää. Eikö ne vahvat ja heikot vokaalivartalot riittäis? Ne menee jakeluun, mutta mikä konsonanttivartalon tehtävä on? Vartalo ku vartalo..niihä? huhuuu.....?! niihä?

..meen lukemaan!

romahusta ootellessa

Se on ollut jännittävää huomata että kun on lasten kanssa, joulu kyllä tulee. Tänään vietettiin joulujuhlaa meiän eskariryhmän kanssa ja esitykset menivät hyvin. Oon askarrellu kotonaki joulukortteja ja illalla teen torttuja. Päiväkodissa kuunnellaan joulumusiikkia, poltetaan kynttilöitä ja jutellaan tontuista, lähinnä pelotellaan niillä, koska se on hyvin tehokas keino saada lapsi olemaan "nätisti". En tiiä tuputetaanko tota nätisti olemista ihan liikaa (päättele itse) kun ihan sama mitä niiltä kysyy, että miten jonossa ollaan tai miten uimahallissa ollaan tai miten ruokapöydässä käyttäydytään niin vastaukseksi saa aina kuorossa ton nätisti eikä niillä kellään tunnu silti olevan hajuakaan siitä miten silleen nätisti sitten oltiinkaan. Kamalan typerä sana ees. Jos mää saisin kasvattaa unohettas tuo nätisti oleminen kokonaan. Jonossa ei ohitella tai tönitä, uimahallissa ei juosta eikä hukuta ja ruokapöydässä muistetaan sanoa kiitos ja ole hyvä ja pyytää ja ojentaa ja maistaa kaikkea. Ja jos nämä säännöt eivät olleet riittävän perusteelliset tai kattavat niin kysykää aina niin kerron kuinka toimitaan. Ei tarvitse viitata.

En oo edes kovin ärtynyt vaikka kuulostankin ehkä siltä. Oon ärtynyt vain koska mun täytyy käydä kelalla ja työkkärissä TAAS. Niinkuin mun nyt ainakin kerran viikossa täytyy. Ja sen jälkeen jään viettämään lomaa. Toisinsanottuna lukemaan tenttiin. Mutta oikeasti tämän blogituksen nimi viittaa siihen, että oikeesti kaikki on aivan liian hyvää ja ihanaa ollakseen totta ja olen onnellinen. Tähän hetkeen voisin jäädä. Näihin ihmissuhteisiin. Tähän työhön. Tähän elämänvaiheeseen. Tähän oloon. Tähän minuun.

turistit

No aivan ihana viikonloppu! Käytiin lauantaina Luuleåssa Migen kanssa ja ostettiin molemmille pillit. Mikon on tosi hienot. Ne mun alkoi heti kotona arveluttaa. Jouduin tyytymään vähän liian vähän tiukkiin, koska pienempää kokoa ei ollut.
Turhauttavaa ja noloa kun ei osata sitä niitten kieltä. Kirjotuksissakin osasin vain B:n verran, joten mitä olisin voinut odottaakaan. Englantia onneksi hyvin, mutta olo tuntui tietysti ihan yber turistilta. Hennesin kassajonossa mikko morkkas ylinypittyjä ja ylimuotoiltuja kulmakarvoja. Intouduin tietysti mukaan keskusteluun ääntäni säästelemättä.
Minä: Niin onki ihan kauheet
Mikko: ei ku mää tarkotin tota toista
Minä: No mutta onhan tollaki ihan kauheet. SIIS TOLLA VAALEELLA. TOLLA VANHALLA!
Mikko: (kuiskaa) Niin ai tolla joka puhuu suomea.
FUCK!

Elisan tupareissa oli letkeetä. Baarissa päädyin allekirjoittaneelle itselleen tuntemattomasta syystä lavalle tanssikilpailuun. Eerikkilän Ville voitti huutoäänestyksellä hotelliyön Merihovissa. Tuota iltaa en olis vaihtanu hotelliöihin, mutta kaupan kantimiksi olisin tietysti huolinut. Oli mahtavaa. Onneksi muillakin tuntui olevan. On aina antoisampaa olla irti yhdessä kuin yksin.

Tänään pää on usvainen ja liikkeet hitaita. Luultavasti asia korjaantuu unella. Hävisin isille shakissa. Luovutan aina kun jään alakynteen. Taistelutahtoa ja uskoa omaan nousuun puuttuu.
Mikolla on syntymäpäivä. Katsotaan kohta "loveactually", yks mun kaikkien aikojen lempielokuvista ja näkisin että mulle tarjoillaan voileipäkakkuakin. Nam kuulostaa kyllä ihan mun syntymäpäivältä. Mutta nyt meen pukeen eli hei.