Noniin. Kuinka iloiseksi voivatkaan pienet asiat tehdä pienen 20-vuotiaan. Bloggeri, joka yhtäkkiä pelittää. Paluun pakastealtaisiin tehnyt Wokki-Couscous kasviksineen. Kaveri, joka on saanut sekä haikailemansa opiskelu- että työpaikan. Silloinkin kun itsellä ei ole tietoa kummastakaan...
Oulun yliopiston tulokset pitäis saada perjantaihin mennessä, mutta siellä kämmäsin niin olan takkaa, että ihan itkettää. Turha selitellä. Ehkä en sitten vain ole sellaista yliopistomateriaalia, ainakaan tällä alalla.
Oon reissannu kesän alun ympäri suomea ja nauttinut siitä. Ei ole tarvinut edes hukkua ikävään kun on ollut muuta. Ikävään hukkuminen saa muutenkin jäädä iäksi 10 aamun päästä. JOO JOO! Vähän väliä satelee, eikä tunnu yhtään kesältä. Aurinko paistaa siellä missä en asu. Vielä ainakaan. Käytiin äidin kanssa vähän ruokaostoksilla. Aurinkokuivattuja tomaatteja, kookosmaitoa, wokkikasviksia, chilijauhetta, kanaa ja vähän muuta. Niistä syntyy elämäni herkku. Tällä hetkellä elän odotuksesta ja ruuasta, mikä näkyy. Teen asialle jotain heti kun jaksan kiinnostua.
Rahaa olen käyttänyt aivan luvattoman paljon. Tarvin kesävaatteita, eikä niitä nyt kuitenkaan voi käyttää kun se luvattu kesä vetäytyikin jonnekin. Ens viikonlopulle on sovittu vanhan yläastekaveriporukan kesken muistelu- ja grillausilta. Kuulostaa kivalta.
Tuu on kotona. Opa ja nopa + kumppanit tulevat ens viikonloppuna tänne. Mummolaan. Kotiin.
Ja mikkokin.
No comments:
Post a Comment