Kioskifilosofiaa

Päivän lempihetkeni on juuri nämä aamut, joina istun ennen töihin lähtöä esimerkiksi Jenny Wilson seuranani teellä aurinkoisella parvekkeella kertaamassa tapahtumasarjaa, jota kutsutaan mun elämäksi, ja josta en tajua enää yhtään mitään. Näistä hetkistä imen ja talletan kaiken tarvittavan urheuden. Näinä hetkinä onni maistuu aavikkokermalle ja tuntuu lämpimänä valona kasvoilla.

Näinä päivinä olen vaellellut asunnossani säkkimäisessä villatakissa tukka sekaisin tutkien rikosuutisia ja niihin liittyvää lähdekirjallisuutta, pyöritellyt kieltä poskessa ja välillä kynää antamatta ympäröivän sotkun, joka eittämättä kuuluu täydentävänä kuvaan, häiritä.

Media-analyysista, jota olen luvannut tehdä koko kesän ja jota tosiaankin teen oikeasti vasta nyt, tulee ehkä aika hyvä!

Välillä olen heittänyt boheemihäröilylle hyvästit, peseytynyt ja siivonnut hurjana, käynyt kaupassa, valmistanut armeijallisen määrän tulista kasviskeittoa - syön sitä ainakin kaksi viikkoa, ripustanut uusia pyyhekoukkuja ja jatkanut kirjoittamista raikkaassa ympäristössä. Käy se niinkin.

Horoskooppi käski hyökätä mukaan kesän rientoihin ja lopettaa kotona haamuilemisen. Helppo sen on tulla huuteleen kun se ei tiedä mitään kymmentuntisista työpäivistä ja opiskelutöiden lähestyvistä eräpäivistä siihen päälle. Sanoin sille että JOO JOO, ja tein senkin.

Raskaat työt vaativat raskaat huvit. Eli kepeät.
Elämäni koostuu nyt niiden vuorottelusta. Keskiteihin päin ei ole aikaa eikä varaa vilkaistakaan.

Oma filosofiaa opiskeleva työkaverini katsoi olevansa työnteon ja toimeentulon suhteen uhri. Hän kertoi murtuvansa järjettömän työnteon kanssa, esittää nyt jotain asiakaspalvelijatyttöä, jotta saisi syödyksi ja syödä, jotta jaksaisi esittää lisää asiakaspalvelijatyttöä. Onhan elämä itsessään täysin absurdi kuvio kyllä, siinähän on kyse vain elämän ylläpitämisestä. Mutta siinä kohtaa kun tyyppi vaahtosi ihmisten vaativan lisää työtä työtä työtä, vaikka olisi vaadittava toimeentuloa, keskeytin, että hetkinen, eivätkös ne ole juurikin sama asia!
Mitä muita vaihtoehtoja toimeentulolle on kuin työnteko? Vai esitettiinkö tämä vaatimus siis toiveena, että jotkut muut tekisivät sen työn toisten puolesta? Järjestelmää ja pahaa nyky-yhteiskuntaa soimannut golleegani oli ihan väärässä ja sanoin sen sille.

Toimeentulo on riippuvainen työnteosta, eikä se ole minkään järjestelmän keksintö, jota vastaan kapinoida niin kuin tulentekokieltoa tai perintöveroa tai sitä, että liikennemerkkejä ei saa varastaa. Toimeentulo oli riippuvainen työnteosta jo kaikkein alkukantaisimmissakin elinyhteisöissä. Työnteko vain on ollut toisen tyyppistä. Tämä aika ja yhteiskuntahan on nimenomaan tarjonnut mahdollisuuden siihen, että voimme hyvin pitkälle vaikuttaa siihen millaista työtä teemme. On yksinomaan sivistysjärjestelmän ansiota, että kaikkien ei tarvitse teurastaa tai hakata maata ja kaivaa kuoppaa jossain pellolla elämää ylläpitääkseen.

Työmatkalla mietin tätä niin paljon, että ajatukset tekivät pahaa jälkeä sotkeutuessaan toisiinsa. Melkein yhtä pahaa jälkeä kuin Qstock sunnuntaiaamuun herääville Oulun kaduille. Onneksi taistelussa mieluisista toimeentulopaikoista, esimerkiksi odotellessa itsensä kirjoittamisella elättämistä, joudutaan väliaikaisesti tekemään kaikenlaista. Joku myy jäätelöä ja joku siivoaa kaupunkia. Näin sekin sitten tulee siivotuksi, eivätkä kissat ja lapset satuta jalkojaan lasinsirpaleisiin.

Eikö filosofian opiskelijoiden ja kaikkien, jotka omasta mielestään lasketaan siihen ryhmään, jotka mistään mitään tajuavat, koska lukevat Nietzcheä ja ovat käyneet Intiassa vähintään mielikuvamatkalla, kuulukin tuntea aina jotain maailmanlaajuista ahdistusta ja tuskaa, koska vähintäänkin Zen-jumalan pojat jossain päin maailmaa kärsivät nälkää? Tai koska käyvät töissä tai koska eivät käy töissä. Tai koska muut käyvät tai eivät käy. No kai nyt joku käy?

Muutenhan heitä voitaisi erehtyä luulemaan onnellisiksi hölmöiksi. Massaksi. Jos et kärsi, et vain ole tajunnut vielä miten huonosti asiat ovat. Sen vuoksi kannattaa varmuuden vuoksi kärsiä jostain. Ja onhan kärsiminen ainakin parempaa ajanvietettä kuin työnteko.

Onnellinen sokrates kiittää aikanne hukkaamisesta ja lähtee hukkaamaan omansa neljänneksi viimeiseen työpäiväänsä.