Maailman mahtavin sänkyyn syöksy yöllä. Oikea sänkyyn syöksymisen talentti. Oli aika iso keitto. Aika iso humala. En tiennyt, että jeggubatterista saa pulittaa 7 euroa, SEITSEMÄN! Teki heti mieli lipsua laatimastani itse-omien-juomien-ostamis-periaatteesta.
Aamulla heräsin ysiltä siivoamaan koko pyörremyrskyn kohdanneen asuntoni, pesin vessan, imuroin, tiskasin hirviötiskin, söin, kävin suihkussa ja tein esseetä omista nimistäni suomenkielen sanasto ja nimistö-kurssille. Soitin ellulle, joka oli oksennukseltaan kerkeämättömänä nukkunut ja menossa suihkuun. Ja on vasta lauantai. Oh tätä reippautta. Olen kyllä nyt ansainnut karamellikaakaovanukkaan ja jutteluhetken jontun kanssa. Ei morkkista. Myönnettäköön, että douppaan toista päivää apteekin ravintolisää, rauta- ja vitamiinitehokuuria.
Loma oli mukava. Fröbelin palikoitten autonpesulaulun mukana laulava ja jammaava kolmivuotias on hellyyttävä näky. Kaksikymmentävuotias ehkä vähemmän, vaikka hyrräs ne harjat silläki. Ville teki mahottoman hyvää tulista tonnikalapastaa, jonka teossa minulla oli merkittävä osa juustovastaavana. Mummo, loistava lihakokki, tarjoili pihvejä ja kaalilaatikkoa. Äiti arnoldsin munkkeja. Mikko tillisipsiä. Mummi ja vaari hillakakkua ja lohileipiä. Enoni vaimoineen suklaata. Minulla kestää kuukausia urheilla syyslomalla kerääntyneet kilot ja sitten onkin jo taas joulu ja uuet kujeet. Olen kyltymätön syömäri ja onnellinen sellaisenaan.
Saturday, October 27, 2007
Friday, October 19, 2007
syyslomanen
Olen ansaitun syysloman vietossa kotona, Kemissä. Mikään ei ole muuttunut. Paitsi Tiimari. Ärsyttää kun ostin riemulla söpön tarjoilukorin, josta oli -50% ja huomasin kotona, että en ollukaan saanut alennusta. (Ostin siis muutakin tarpeellista saippuaa, kuten teippiä, hehe vanha vitsi, mutta ostin oikeesti, ja liimaa ja lahjapaperia ja -narua). Meen kyllä niin huomenna takasin. Tulee paha mieli tuommosesta.
Isi on laittanut takkaan tulet. Äiti on tehnyt hyvää ruokaa ja vaikuttaa olevan nyt olohuoneessa Sydämen asialla. Minulla on villasukat. Lainasin TAAS kirjastosta Kotron "Sanovat sitä rakkaudeksi", koska tuota..sanottakoon sitä rakkaudeksi. Lomalla saa mässäillä. Myös Matti Johannes Koivun Puuhastellen-levy osoittautui mikon siskon lupausten mukaisesti ihastuttavaksi. Se on sellaista hyväntuulista ja tunnelmallista lempeilyä koko levy. Samalla vois laittaa vaikka oikein juustoista, valkosipulista, tomaattista lasagnea. Ehkä jos olis huonolla tuulella niin se saattais jopa ärsyttää.
Ulkona on tummaa ja hyytävää. Puiden mustat ääriviivat näyttävät uhkaavilta. Jos olisin muumilaaksossa, nyt olisi juuri sopiva hetki mörön tulla. Musiikin tahti kiristyisi ja muumitaloa kuvattaisiin etäältä, vieraan silmin. Laahustusefekti.
Mutta Kemissä en osaa pelätä. Meillä on hyvin lämpimät välit, Kemillä ja minulla. Monet kerrat se on suojannut minua puistoillaan, joiden halki olen yöllä juossut rannalta, kaupungista kotiin. Oulussa en sitä tekisi. Niin se vaan on käynyt minullekin, vaikka joskus se nauratti vaan ihan kamalasti...Kemivalssi kun soi huumaa se pään, meren peilistä nään kotikaupungin tään. En toden totta nää enää itseäni asumassa täällä, mutta tunnen silti suurta ylpeyttä kertoessani mistä olen, kun minulta sitä kysytään ja vaikkei kysytäkään. Ehkä se on vähän sellaista joojookemistäjakatomitenhyväoonsilti-ylpeyttä. En tiiä ihan sama elä analysoi nytte kun sulla on lomaa.
Ylihuomenna matkustetaan mummolaan Kouvolaan ja Kuusankoskelle. En edes muista kuinka monta vuotta siitä on kun olen viimeksi käynyt ja ikävä on. En muista missä mummi säilyttää kukkopillejään. En muista kumpi vaarin silmistä näkee. En muista monesko kerros pilvenpiirtäjästä on mummon kerros. Enkä muista Sakun opettaman pasianssin sääntöjä. Tulomatkalla poiketaan Jyväskylässä Opsun nopsun ja kumppaneiden luona. Ilmassa on sellaista "paras-loma-ikinä-haisua". Kivaa, ei vissiin.
Monday, October 15, 2007
- Hän kuoli rakkauden tähden
"Mika Waltarin vuonna 1928 ilmestyneessä kiihkoilevassa Suuri Illusioni- teoksessa asfaltti kiiltää ja omenapuut kukkivat. Tyypillinen koominen koulupoikaromantiikka ällömakeine kliseisine rakkauden kuvauksineen lähinnä haukotuttaa. Henkilökuviin, stereotyyppisiin ylilyönteihin, ei samastu kukaan. Näyttämöt ja dialogitkaan eivät ole uskottavia. Pitkäveteisen ja ja hidastempoisen esikoisteoksen esteettinen arvo kärsii pahasti ylimääräisestä, tarinan kannalta täysin epäolennaisen aineksen selittelystä. Waltarin kieli ontuu ja kompastelee. Teoksessa suggeroidaan ja illusioidaan epäluontevuuteen asti."
Näin esitin tänään ilkeän kritiikkini Waltarin esikoisesta. En ole täysin samaa mieltä itseni, ilkeän kriitikko-Annan, kanssa. Kriitikko-Annalla on kyllä pointti, mutta itse olen ällöromantiikan ystävä henkeen ja vereen, naivinkin. Koen olevani sen edustajakin jollain tapaa. Kato nyt, tässä istun himmeässä valossa ja kuuntelen Coldplayn The scientistiä.
Suuri illusioni ei iske, mutta ei se ihan paska ole. Välillä siinä oli myös ajatusta. Minusta vain on ihan tyhmää kuolla rakkauden tähden, kun sen pitäisi mennä ihan päinvastoin, pitäis ELÄÄ rakkauden tähden! Ei kuolemisessa rakkauden tähden ole mitään tekemistä rakkauden kanssa. Vain illusion säilymisen.
Pitäisi lukea Sinuhe, se on ikuisuusprojekti. Ei nyt kerkee, kun pitää lukea Carpelania ja 7 veljestä ja runebergiä, niitä sen yhen seikkailuja.
Ja ei niitäkään nyt kerkee kun piti käyä jumpalla, nyt päivittää ja sitten kattoa täydelliset naiset, mun rakkaus. Ja pittäähän ihmisen syyä, joskus kalapuikkoja, perunoita ja kermaviilikastiketta. Ai vitsi peruna on muuten jotain sellaista josta voi vielä tulla hyvälle tuulelle ruokakaupassa. Ja myöhemmin kotona. Se vaan kiehuu aika hitaasti.
Tänään tein myös yhden jutun. Valitsin talon johon joskus muutetaan, yhessä. :)
Näin esitin tänään ilkeän kritiikkini Waltarin esikoisesta. En ole täysin samaa mieltä itseni, ilkeän kriitikko-Annan, kanssa. Kriitikko-Annalla on kyllä pointti, mutta itse olen ällöromantiikan ystävä henkeen ja vereen, naivinkin. Koen olevani sen edustajakin jollain tapaa. Kato nyt, tässä istun himmeässä valossa ja kuuntelen Coldplayn The scientistiä.
Suuri illusioni ei iske, mutta ei se ihan paska ole. Välillä siinä oli myös ajatusta. Minusta vain on ihan tyhmää kuolla rakkauden tähden, kun sen pitäisi mennä ihan päinvastoin, pitäis ELÄÄ rakkauden tähden! Ei kuolemisessa rakkauden tähden ole mitään tekemistä rakkauden kanssa. Vain illusion säilymisen.
Pitäisi lukea Sinuhe, se on ikuisuusprojekti. Ei nyt kerkee, kun pitää lukea Carpelania ja 7 veljestä ja runebergiä, niitä sen yhen seikkailuja.
Ja ei niitäkään nyt kerkee kun piti käyä jumpalla, nyt päivittää ja sitten kattoa täydelliset naiset, mun rakkaus. Ja pittäähän ihmisen syyä, joskus kalapuikkoja, perunoita ja kermaviilikastiketta. Ai vitsi peruna on muuten jotain sellaista josta voi vielä tulla hyvälle tuulelle ruokakaupassa. Ja myöhemmin kotona. Se vaan kiehuu aika hitaasti.
Tänään tein myös yhden jutun. Valitsin talon johon joskus muutetaan, yhessä. :)
Sunday, October 14, 2007
Kauniissa ja rohkeissa eilen
Tämä päivä on sunnuntai, siitä ei ole epäilystä.
Olen iloinen siitä, että kukaan ei odota minua minnekään, eikä minun tarvitse olla missään tänään. Olen iloinen uudesta villatakista, lämpimistä leivistä ja Scandinavian music groupista. Ulkona sataa. Sisällä on lämmin. Sytyttelen kynttilöitä. Ainekset ilkeään kritiikkiin Waltarin Suuri illusioni- teoksesta alkavat olla koossa.
Koossa olen muutenkin lopulta yhtenä palasena ja toivon, että muutkin sankarit ovat. En tykkää miehistä, jotka yrittävät saada autoonsa ja sen jälkeen tuppautua kotiini. Jos olen jo sanonut EI, niin miksi jatkaa: "No camoon hei mulla on viinaa" luuleeko se, että mää tosiaan sanoisin siihen että jaa no sitte tuu vaan. Ei aina ihan voi ymmärtää.
Eiliset Glitter&Glamour-bileet menivät osaltani mukavasti, vaikka hopeaunelma päälläni kolhaisinkin häntäluun pyllähdyksessä porrastasanteella. Aina paikalle sattuu kuitenkin joku ystävällinen ulkomaalainen ylösnostaja. Se oli draamansävyisen illan pienin kohaus. Kaikki muu kuohuikin sitten aikalailla yli.
Kun kävelin kotiin satoi lunta.
Olen iloinen siitä, että kukaan ei odota minua minnekään, eikä minun tarvitse olla missään tänään. Olen iloinen uudesta villatakista, lämpimistä leivistä ja Scandinavian music groupista. Ulkona sataa. Sisällä on lämmin. Sytyttelen kynttilöitä. Ainekset ilkeään kritiikkiin Waltarin Suuri illusioni- teoksesta alkavat olla koossa.
Koossa olen muutenkin lopulta yhtenä palasena ja toivon, että muutkin sankarit ovat. En tykkää miehistä, jotka yrittävät saada autoonsa ja sen jälkeen tuppautua kotiini. Jos olen jo sanonut EI, niin miksi jatkaa: "No camoon hei mulla on viinaa" luuleeko se, että mää tosiaan sanoisin siihen että jaa no sitte tuu vaan. Ei aina ihan voi ymmärtää.
Eiliset Glitter&Glamour-bileet menivät osaltani mukavasti, vaikka hopeaunelma päälläni kolhaisinkin häntäluun pyllähdyksessä porrastasanteella. Aina paikalle sattuu kuitenkin joku ystävällinen ulkomaalainen ylösnostaja. Se oli draamansävyisen illan pienin kohaus. Kaikki muu kuohuikin sitten aikalailla yli.
Kun kävelin kotiin satoi lunta.
Thursday, October 11, 2007
Ai että olen sitte
Olin ahkera, innokas ja latautunut tänään. Leikin, loruilin, kävin aineenopettajainfossa, syömässä lihapullia ja alustin Bo Carpelanin "mutamia merkintöjä runoudesta" muille. Olin, kunnes peppuni löysi tämän tietokonetuolin kotiin päästyäni ja paikallislehden luettuani. Joku puuttuu kansan valituspalstalla yhteiskuntamme yhteen huolestuttavimmista epäkohdista näin:
"Sinulle, joka suhistelet tuulipuvulla
aikaisin joka aamu kerrostalon
rapuissa: Herätät koko talon! Ota
seuraavalla kerralla tuulipuku pois
päältä, kun tulet aamulenkiltä."
Ihmeellistä piittaamattomuutta.
Toivon todella, että joku pilailee.
Aikuisuus mietityttää. Ja sitoutuminen. Se, että kaikessa on kaksi puolta, joista vain toisen voi valita ja pitää, korostuu. Vaikka Carpelan tekee kaikkensa purkaakseen vastakohtaisuuksia ja osoittaakseen niiden olevan ennemminkin päällekkäisyyksiä, en osta. Vastakohdat ja asetelmat ovat niitä syystä. Valo ja varjo voivat seurata toisiaan ja toisistaan, mutta ihminen voi valita niistä vain toisen kerrallaan. Ei minua sitoutumisessa mikään muu ahdista kuin se lopullisuus. Muutoin sitoutuminen tuntuu ihanalta ja toivottavaltakin. Silloin kun sitoutumisen tavoitteena on lopullisuus, epäonnistumisen pelko vain kasvaa.
Ja en tiiä. Se vika tässä just piileekin. Pitääkö aina tietää? Tai nyt jo? Vai millon? Ja kun haluais tietää ja luottaa ihan hirveesti enemmän. Mutta kertooko jostain valmiuksista jotain se, jos hermostuu ja ahdistuu joka kerta kun toinen laittaa sokeripussin väärälle hyllylle tai oikealle hyllylle väärään kohtaan!?
Pelkään että musta ei tule ikinä riskinottajaa. Ei ikinä vaimoa, eikä äitiä, eikä mihinkään sitoutunutta. tai kehenkään. Voisin lyyä vaikka vetoa että viiden vuoden päästä oon samassa jamassa ja sitten viidentoistakin, koska voin kertoa, että en tiiä ikinä. Enkä kasva ikinä niin isoksi.
Ja silti toinen on niin ihana, että se rakastaa mua vielä, mutta miten 15 vuoden päästä? onko se vaihtanu tietäjään...?
Onko hienompaa kuin vauvasanataide?! Ei ole. Minusta tulee isona vauvasanataiteilija tai vauvasanataidekerhon vetäjä. Viimeset viikot oon pyöriny ihan nuissa vauvoissakin. Toissayönä olin paksuna, tai oikeasti ehkä vain nälissäni, mutta unessa tunsin vauvan liikkeet mahassani ja se oli huikeaa. Seuraavana päivänä vaalea Anna-niminen ihanan ihana sanataidekerhon vetäjä kertoo (ja näyttää) odottavansa vauvaa. Niin epis!
Sinä samana yönä menin naimisiinkin, mutta kukaan ihanan ihana Anna ei ole vielä tullut kertomaan naimisiin menostaan. Olen selvästi vain katsonut ihan liikaa unelmahäitä televisiosta, ja itkenyt ihan liian monta kertaa liikutuksesta lopussa. Eiliseen Greyn anatomiassa lapsensa menettäneeseen nuoreen onnelliseen pariin ei kyllä kannata edes mennä nyt. Huh. Siitä ei millään pikkuniiskutuksella selvitty.
Ai että olet ihana,
reipas niin ja mahtava.
Suloinen ja tomera,
vakava ja naurava.
Silmä, silmä, nenä, suu,
otsa, korva, olkaluu.
Nilkka, polvi, peppu hassu,
Leuka, rinta sekä massu.
(Eppu Nuotio: Silkkipaperitaivas)
"Sinulle, joka suhistelet tuulipuvulla
aikaisin joka aamu kerrostalon
rapuissa: Herätät koko talon! Ota
seuraavalla kerralla tuulipuku pois
päältä, kun tulet aamulenkiltä."
Ihmeellistä piittaamattomuutta.
Toivon todella, että joku pilailee.
Aikuisuus mietityttää. Ja sitoutuminen. Se, että kaikessa on kaksi puolta, joista vain toisen voi valita ja pitää, korostuu. Vaikka Carpelan tekee kaikkensa purkaakseen vastakohtaisuuksia ja osoittaakseen niiden olevan ennemminkin päällekkäisyyksiä, en osta. Vastakohdat ja asetelmat ovat niitä syystä. Valo ja varjo voivat seurata toisiaan ja toisistaan, mutta ihminen voi valita niistä vain toisen kerrallaan. Ei minua sitoutumisessa mikään muu ahdista kuin se lopullisuus. Muutoin sitoutuminen tuntuu ihanalta ja toivottavaltakin. Silloin kun sitoutumisen tavoitteena on lopullisuus, epäonnistumisen pelko vain kasvaa.
Ja en tiiä. Se vika tässä just piileekin. Pitääkö aina tietää? Tai nyt jo? Vai millon? Ja kun haluais tietää ja luottaa ihan hirveesti enemmän. Mutta kertooko jostain valmiuksista jotain se, jos hermostuu ja ahdistuu joka kerta kun toinen laittaa sokeripussin väärälle hyllylle tai oikealle hyllylle väärään kohtaan!?
Pelkään että musta ei tule ikinä riskinottajaa. Ei ikinä vaimoa, eikä äitiä, eikä mihinkään sitoutunutta. tai kehenkään. Voisin lyyä vaikka vetoa että viiden vuoden päästä oon samassa jamassa ja sitten viidentoistakin, koska voin kertoa, että en tiiä ikinä. Enkä kasva ikinä niin isoksi.
Ja silti toinen on niin ihana, että se rakastaa mua vielä, mutta miten 15 vuoden päästä? onko se vaihtanu tietäjään...?
Onko hienompaa kuin vauvasanataide?! Ei ole. Minusta tulee isona vauvasanataiteilija tai vauvasanataidekerhon vetäjä. Viimeset viikot oon pyöriny ihan nuissa vauvoissakin. Toissayönä olin paksuna, tai oikeasti ehkä vain nälissäni, mutta unessa tunsin vauvan liikkeet mahassani ja se oli huikeaa. Seuraavana päivänä vaalea Anna-niminen ihanan ihana sanataidekerhon vetäjä kertoo (ja näyttää) odottavansa vauvaa. Niin epis!
Sinä samana yönä menin naimisiinkin, mutta kukaan ihanan ihana Anna ei ole vielä tullut kertomaan naimisiin menostaan. Olen selvästi vain katsonut ihan liikaa unelmahäitä televisiosta, ja itkenyt ihan liian monta kertaa liikutuksesta lopussa. Eiliseen Greyn anatomiassa lapsensa menettäneeseen nuoreen onnelliseen pariin ei kyllä kannata edes mennä nyt. Huh. Siitä ei millään pikkuniiskutuksella selvitty.
Ai että olet ihana,
reipas niin ja mahtava.
Suloinen ja tomera,
vakava ja naurava.
Silmä, silmä, nenä, suu,
otsa, korva, olkaluu.
Nilkka, polvi, peppu hassu,
Leuka, rinta sekä massu.
(Eppu Nuotio: Silkkipaperitaivas)
Tuesday, October 02, 2007
Hö.
Lyriikkakurssi oli peruttu. Professori on Helsingissä konferenssissaan.
Juuri kun olin tätä päivää varten ladannut soittimeen oikeat kappaleet, suunnitellut asun ja reitin ja innoissani lähdössä lenkille, KAPPAS vettä tulee kuin esterin perseestä! Mitä tarkoitusta se sitten palvelisi, jos menisin ulos nyt kastuttamaan ja vilustuttamaan itseni, kun pointtina oli juuri liikunnalla piristää ja piristyä, jotta jaksaisi enemmän. Jotta jaksaisi istua ja oppia luennolla ja vielä kotonakin. Jotta jaksaisi pimenevää syksyä ja jotta jaksaisi olla kiukuttelematta syyntakeettomalle poikakaverille. (Joskus sanoja voi käyttää väärin jos huvittaa.) Sitä yrittää kaatosateesta litimärkänäkin väistellä lätäköitä maassa, joka on puista pudonneista lehdistä keltaisenaan Lily Allenin kiekuessa korvaan ihanalla brittiaksentillaan Oh my god i can't believe it, i've never been this far away from home. Kuvasta puuttuvat kirkkaanpunaiset kumisaappaat, mutta sitten jalat eivät olisi olleet asiaankuuluvasti märät ja jäässä.
En tiedä, olenko kaukana kotoa vai olenko kotona, onko joku kotona jossain? Tiskeistä päätellen asun täällä ja olen asunut jo muutaman päivän, aika laiskasti.
Olisko ihana nyt pysytellä sisällä kaakaolla? Vaan ei pysty. Maailman parhaalla Mannisella on tänään syntymäpäivä. On vietävä sadetta uhmaten lahja postiin. Niin paljon tätisi rakastaa sinua Manninen. Tätisi rakastaa kuitenkin sen verran enemmän itseään, ettei tehnyt sitä jo eilen tämän saman sateen vuoksi ja näin ollen se tulee myöhässä. Mutta hei, eikös myöhässä tulevat ole parhaita. Juuri kun on ahneuksissaan avannut kaikki ja harmittaa kun ne loppuivat, saapuukin vielä yksi. Jes. Onneksi olkoon Manninen 1v. ! <3
Huomenna mennään Milkan kanssa steppiin, eikä mikään muu tieto vois just nyt lämmittää enemmän.
ps. En ole edes kiukutellut poikakaverille, mutta jossain vaiheessa syksyä on pelko, että se astuu kuvaan, jos ei pääse liikkeelle ja tunne olevansa liikkeessä! Sorry M, working on it, love you!
Juuri kun olin tätä päivää varten ladannut soittimeen oikeat kappaleet, suunnitellut asun ja reitin ja innoissani lähdössä lenkille, KAPPAS vettä tulee kuin esterin perseestä! Mitä tarkoitusta se sitten palvelisi, jos menisin ulos nyt kastuttamaan ja vilustuttamaan itseni, kun pointtina oli juuri liikunnalla piristää ja piristyä, jotta jaksaisi enemmän. Jotta jaksaisi istua ja oppia luennolla ja vielä kotonakin. Jotta jaksaisi pimenevää syksyä ja jotta jaksaisi olla kiukuttelematta syyntakeettomalle poikakaverille. (Joskus sanoja voi käyttää väärin jos huvittaa.) Sitä yrittää kaatosateesta litimärkänäkin väistellä lätäköitä maassa, joka on puista pudonneista lehdistä keltaisenaan Lily Allenin kiekuessa korvaan ihanalla brittiaksentillaan Oh my god i can't believe it, i've never been this far away from home. Kuvasta puuttuvat kirkkaanpunaiset kumisaappaat, mutta sitten jalat eivät olisi olleet asiaankuuluvasti märät ja jäässä.
En tiedä, olenko kaukana kotoa vai olenko kotona, onko joku kotona jossain? Tiskeistä päätellen asun täällä ja olen asunut jo muutaman päivän, aika laiskasti.
Olisko ihana nyt pysytellä sisällä kaakaolla? Vaan ei pysty. Maailman parhaalla Mannisella on tänään syntymäpäivä. On vietävä sadetta uhmaten lahja postiin. Niin paljon tätisi rakastaa sinua Manninen. Tätisi rakastaa kuitenkin sen verran enemmän itseään, ettei tehnyt sitä jo eilen tämän saman sateen vuoksi ja näin ollen se tulee myöhässä. Mutta hei, eikös myöhässä tulevat ole parhaita. Juuri kun on ahneuksissaan avannut kaikki ja harmittaa kun ne loppuivat, saapuukin vielä yksi. Jes. Onneksi olkoon Manninen 1v. ! <3
Huomenna mennään Milkan kanssa steppiin, eikä mikään muu tieto vois just nyt lämmittää enemmän.
ps. En ole edes kiukutellut poikakaverille, mutta jossain vaiheessa syksyä on pelko, että se astuu kuvaan, jos ei pääse liikkeelle ja tunne olevansa liikkeessä! Sorry M, working on it, love you!
Sunday, September 30, 2007
Friday, September 28, 2007
tahdotko suudella kaulaani porttikäytävässä?
Jossain Oulussa haisee aivan lapsuudelle, tai sille vuodelle, jonka asuimme paattiossa tehtaan lähellä. Eikä se edes ole paha haju ollenkaan. Se haisee Tuukan ja Jonin heinäpaalivillisioille, leikkikentälle ja kauppareissuille, joita tehtiin naapurien autolla, koska omaa ei ollut. Punaiselle mökille ja perunamaalle ja siniselle ja vihreälle keinulle. Pertulle, joka oli vasta vauva ja neljävuotiaalle minulle, joka suutuin, jos hävisin konttauskilpailussa. Tämä on siis vain hajuaistin täydellistyttämä tilakokemus i suppose. Tai ei voi sanoa vain, humaaneille arkkitehdeille hajuaistin täydellistyttämä tilakokemus on tärkeä, ainakin pitäisi olla. Ehkä muillekin.
Oli ensimmäinen pakkasyö. Aamulla taivas oli vaaleansininen ja pinkeä, ikäänkuin sininen ilmapallo, joka on puhallettu niin täyteen, kireälle, että väri alkaa haalistua.
Siivoaa, imuroi, tiskaa, ostaa kasviksia, kanaa ja jäätelöä, vie kesäkengät varastoon, menee saunaan, nyppii kulmat, tuulettaa petivaatteet, hakee elokuvaliput, hieroo itseensä tuoksuvaa rasvaa, tekee ruokaa ja sytyttelee kynttilöitä. Kaikkea tyttö tekeekin odotellessaan poikaystäväänsä saapuvaksi, ja vielä mielellään!
Minua häiritsee Paulan ja Terhin yhteispiisi. Hyvä se on, tykkään ja tykkään molemmista hirveesti, muttei niitä vaan sais sotkee! Ja miks se pitää sanoa, että osaa laulaa kuin enkeli? Blääh. No silti marraskuussa ihanaa SMG oulussa ja anna ja essi ja milka SIELÄ!
Meillä oli toissailtana fuksisuunnistus. Elämässä voi ehkä olla pohjemmallakin kuin vuokrattu minnihiiripuku päällä sitskupullo kädessä istumassa rappukäytävässä odottamassa kahdenkymmenen euron arvoista huoltomiestä avaamaan ovea ja löytää hajonnut raaka kananmuna laukusta. En tiiä, mulle se oli aika semmonen mieleensyöpyvä lowpoint-kuva. Suunnistuksessa oli kyllä huippuhauskaa. Kaupungilla oli pisteitä, missä meidän piti räpätä, tehdä eroottinen näytelmä, juoda viestissä, osallistua tietokilpailuun, muodostaa sanoista runo, säilyttää kananmuna laukussa e h j ä n ä, hakea eniten lasinalusia ja niin edelleen. Eräällä rastilla keksittiin uusi haalarimerkki. Paras luvattiin toteuttaa. Liekö se meidän asiaankuuluvasti riitaahaastava "Parempi humanisti pivossa, kuin kymmenen teekkaria oksalla".
Elämä täällä on mukavaa, rahat vain alkavat huveta. Kaikki muu lisääntyy ja kasvaa. (kts. maha, toim. huom.) Ikkunasta näkyy ruska. Pidän ihmisistä, joilla on järkeä ja niistä joita katsotaan kadulla. Oijoi, mutta nyt tulee jo kiire ton broilerikasvisvuoan kanssa.
ps. Marille tehtis! selitä paradigma niin että anna ymmärtää? Oon jäljillä, mutta en silti löyä paradigmaa vaikka "Lumi teki enkelin eteisestä"? kuolema? suru ja onnettomuus? kristillisyys? -kö?
Oli ensimmäinen pakkasyö. Aamulla taivas oli vaaleansininen ja pinkeä, ikäänkuin sininen ilmapallo, joka on puhallettu niin täyteen, kireälle, että väri alkaa haalistua.
Siivoaa, imuroi, tiskaa, ostaa kasviksia, kanaa ja jäätelöä, vie kesäkengät varastoon, menee saunaan, nyppii kulmat, tuulettaa petivaatteet, hakee elokuvaliput, hieroo itseensä tuoksuvaa rasvaa, tekee ruokaa ja sytyttelee kynttilöitä. Kaikkea tyttö tekeekin odotellessaan poikaystäväänsä saapuvaksi, ja vielä mielellään!
Minua häiritsee Paulan ja Terhin yhteispiisi. Hyvä se on, tykkään ja tykkään molemmista hirveesti, muttei niitä vaan sais sotkee! Ja miks se pitää sanoa, että osaa laulaa kuin enkeli? Blääh. No silti marraskuussa ihanaa SMG oulussa ja anna ja essi ja milka SIELÄ!
Meillä oli toissailtana fuksisuunnistus. Elämässä voi ehkä olla pohjemmallakin kuin vuokrattu minnihiiripuku päällä sitskupullo kädessä istumassa rappukäytävässä odottamassa kahdenkymmenen euron arvoista huoltomiestä avaamaan ovea ja löytää hajonnut raaka kananmuna laukusta. En tiiä, mulle se oli aika semmonen mieleensyöpyvä lowpoint-kuva. Suunnistuksessa oli kyllä huippuhauskaa. Kaupungilla oli pisteitä, missä meidän piti räpätä, tehdä eroottinen näytelmä, juoda viestissä, osallistua tietokilpailuun, muodostaa sanoista runo, säilyttää kananmuna laukussa e h j ä n ä, hakea eniten lasinalusia ja niin edelleen. Eräällä rastilla keksittiin uusi haalarimerkki. Paras luvattiin toteuttaa. Liekö se meidän asiaankuuluvasti riitaahaastava "Parempi humanisti pivossa, kuin kymmenen teekkaria oksalla".
Elämä täällä on mukavaa, rahat vain alkavat huveta. Kaikki muu lisääntyy ja kasvaa. (kts. maha, toim. huom.) Ikkunasta näkyy ruska. Pidän ihmisistä, joilla on järkeä ja niistä joita katsotaan kadulla. Oijoi, mutta nyt tulee jo kiire ton broilerikasvisvuoan kanssa.
ps. Marille tehtis! selitä paradigma niin että anna ymmärtää? Oon jäljillä, mutta en silti löyä paradigmaa vaikka "Lumi teki enkelin eteisestä"? kuolema? suru ja onnettomuus? kristillisyys? -kö?
Wednesday, September 19, 2007
Muutaman päivän kuluttua myös meillä on kantakohvik ja siellä kantapöytä
Ihanaa. Tänään aamulla kun olin juuri soittamassa vihaista puhelua elisalle, alkoi netti yllättäen toimia. Voi miten kivaa. Edellisestä päivityksestä on kauan. (Taas se aikoo puhua vain itsestään, isoveli huokaa. Niin aikookin.) Ajattelin aloittaa kertomalla epäloogisessa ja eheää kokonaisuutta muodostamattomassa järjestyksessä kaikista mukavista jutuista, joista en ole kerennyt näiden viikkojen aikana kirjoittaa.
Olen huomannut, että on syksy. Se ei ole ollenkaan niin paha juttu, vaikken kerennytkään syödä mansikoita ennen kuin kesä oli jo ohi. Minulla on muutama lämmittävä takki ja asunto, jossa on sauna, lattialämmitys, kynttilöitä ja teetä, jota Mikon sisko toi. Minulle tämä syksy on lämmin. Olen enemmän yksin kuin koskaan, mutten tunne itseäni vähääkään yksinäiseksi. Tyhjään asuntoon on itseasiassa mukava palata.
Viihdyn yliopistolla yleensä hyvin. Pääaineeni tuntuu lottovoitolta. Ruoka on hyvää. Lukemista ja tekemistä on hurjan paljon, mutta ainakaan vielä ei ahdista eikä stressaa. No ei kai, mutta kysy uudestaan marraskuun lopulla, kun on kaikki eräpäivät ja tentit.
Tänään astuin naperofinlandia-kirjoituskilpailun tuomariston saappaisiin, yhtiin niistä. Pääsen arvioimaan ykköskakkosten "punahilkkojen" kirjoitelmia. Tekstit oli jaettu neljään eri pinoon, yksi per tuomari, ja omaani alan tahkota heti kohta junaan noustuani. Juna vie minut siis Kemiin tänään, ihan mukavaa sekin. Otin osaa myös "Kaunokirjallisuuden tilaratkaisuja"-kurssille, jossa käsitellään arkkitehtuurin, kirjallisuuden ja kuvan kohtaamista. Pyrin kerkeämään myöhemmin syksyllä alkaville lyriikkakurssille ja sanataidekurssille, mutta niistä en juuri osaa vielä kertoa enempää. Nämä "sokerikurssit" kirjallisuuden praktikum 1:n ohella ovat lemppareitani. Myös (ainakin runojaan julkaisseen) professori Kari Sallamaan "kirjallisuuden tutkimuksen perusteet" vaikuttaa hyvältä. Suomenkielestä valitsin vain sanaston ja nimistön kurssin ja jätin suosiolla Viron alkeet ensivuodelle. Kirjallisuuden periodit ja genret tuottaa pieniä vastenmielisyyden väristyksiä runebergeineen ja seitsemine veljeksineen, taidan tutkimus tutuksi sen sijaan menee välillä yli ymmärrykseni kilometrikaupalla, mutta sitä suuremmalla syyllä olen kai sitten sen tarpeessa. Miten nuo ihmiset on omaksuneet kaikki nuo sanat? Vaikea osallistua keskusteluun, jos puhuu ihan erikieltä. Ostakaa minulle sivistyssanakirja nimipäivälahjaksi?!
Oulussa sataa aina. Oulussa ihmiset mielummin seisovat linja-autossa kuin istuvat kenenkään viereen. Jos bussipysäkillä seisoo jo joku (minä), jää toinen ihminen pysäkin ulkopuolelle ja seuraava taas kymmenen metrin päähän hänestä. Arvatkaa onko kivaa hämmentää pakkaa toimimalla vastoin kaikkia odotuksia ja sysäytymällä liian lähelle, ehkä aloittamalla keskustelunkin! Oulussa saa aina kuitenkin keskustelun aikaan valittamalla vielä aiempaakin huonommista muuttuvista bussireiteistä. Se on täkäläinen sammumaton lumilinnakeskustelu.
Iltamenoja riittäis, jos jaksais niissä juosta. Narrasin vaan, jaksanhan minä.
Eräänä iltapäivänä väsynyt Anna ei saanut oveaan auki tullessaan koulusta. Postinkantajapoika tuli hätiin. Yhdessä he kääntelivät avainta, tönivät ovea ja päivittelivät lukot toisen poissaollessa vaihtaneen talonmiehen käytäntöä. Anna oli juuri näpyttelemässä vihaisena talkkarinsa numeroa, kun postinkantaja keksi kysyä, missä kerroksessa Anna asuu. - No siis (haloo mitä se tommosta kyselee pitääkö se mua ihan blondina) tässä nelosessa!
-Tämä on kolmonen!
Eilen sensijaan oli tosi mukavaa tulla koulusta, kun postiluukusta oli tippunut lappu: "En saanut jätettyä kirjettä, koska se ei mahtunut postiluukustanne. Voitte noutaa sen postista." Ooh joku paketti! Siis meikäle! Samalla junaanmenoreissulla noudan. Kivvaa. Nyt paistaa aurinkoki selkään kuumasti ja sugababesit laulaa summertimesista jottain. Viikonloppu tuntuu niin hyvältä. Ikkunani edessä seisovan nostokurjen yläosa (sekö se on sitten se kurki) ei liiku enää. Se on kelloni ja kalenterini. Kaverini. Tosin nyt tänään, perjantaina, he ovat lopettaneet tavallista aikaisemmin. Kolina on loppunut. Silti mies istuu vielä ylhäällä ohjaamossa. Soisin hänenkin jo menevän kotiinsa pihaltani. Nähdään maanantaina!
Olen huomannut, että on syksy. Se ei ole ollenkaan niin paha juttu, vaikken kerennytkään syödä mansikoita ennen kuin kesä oli jo ohi. Minulla on muutama lämmittävä takki ja asunto, jossa on sauna, lattialämmitys, kynttilöitä ja teetä, jota Mikon sisko toi. Minulle tämä syksy on lämmin. Olen enemmän yksin kuin koskaan, mutten tunne itseäni vähääkään yksinäiseksi. Tyhjään asuntoon on itseasiassa mukava palata.
Viihdyn yliopistolla yleensä hyvin. Pääaineeni tuntuu lottovoitolta. Ruoka on hyvää. Lukemista ja tekemistä on hurjan paljon, mutta ainakaan vielä ei ahdista eikä stressaa. No ei kai, mutta kysy uudestaan marraskuun lopulla, kun on kaikki eräpäivät ja tentit.
Tänään astuin naperofinlandia-kirjoituskilpailun tuomariston saappaisiin, yhtiin niistä. Pääsen arvioimaan ykköskakkosten "punahilkkojen" kirjoitelmia. Tekstit oli jaettu neljään eri pinoon, yksi per tuomari, ja omaani alan tahkota heti kohta junaan noustuani. Juna vie minut siis Kemiin tänään, ihan mukavaa sekin. Otin osaa myös "Kaunokirjallisuuden tilaratkaisuja"-kurssille, jossa käsitellään arkkitehtuurin, kirjallisuuden ja kuvan kohtaamista. Pyrin kerkeämään myöhemmin syksyllä alkaville lyriikkakurssille ja sanataidekurssille, mutta niistä en juuri osaa vielä kertoa enempää. Nämä "sokerikurssit" kirjallisuuden praktikum 1:n ohella ovat lemppareitani. Myös (ainakin runojaan julkaisseen) professori Kari Sallamaan "kirjallisuuden tutkimuksen perusteet" vaikuttaa hyvältä. Suomenkielestä valitsin vain sanaston ja nimistön kurssin ja jätin suosiolla Viron alkeet ensivuodelle. Kirjallisuuden periodit ja genret tuottaa pieniä vastenmielisyyden väristyksiä runebergeineen ja seitsemine veljeksineen, taidan tutkimus tutuksi sen sijaan menee välillä yli ymmärrykseni kilometrikaupalla, mutta sitä suuremmalla syyllä olen kai sitten sen tarpeessa. Miten nuo ihmiset on omaksuneet kaikki nuo sanat? Vaikea osallistua keskusteluun, jos puhuu ihan erikieltä. Ostakaa minulle sivistyssanakirja nimipäivälahjaksi?!
Oulussa sataa aina. Oulussa ihmiset mielummin seisovat linja-autossa kuin istuvat kenenkään viereen. Jos bussipysäkillä seisoo jo joku (minä), jää toinen ihminen pysäkin ulkopuolelle ja seuraava taas kymmenen metrin päähän hänestä. Arvatkaa onko kivaa hämmentää pakkaa toimimalla vastoin kaikkia odotuksia ja sysäytymällä liian lähelle, ehkä aloittamalla keskustelunkin! Oulussa saa aina kuitenkin keskustelun aikaan valittamalla vielä aiempaakin huonommista muuttuvista bussireiteistä. Se on täkäläinen sammumaton lumilinnakeskustelu.
Iltamenoja riittäis, jos jaksais niissä juosta. Narrasin vaan, jaksanhan minä.
Eräänä iltapäivänä väsynyt Anna ei saanut oveaan auki tullessaan koulusta. Postinkantajapoika tuli hätiin. Yhdessä he kääntelivät avainta, tönivät ovea ja päivittelivät lukot toisen poissaollessa vaihtaneen talonmiehen käytäntöä. Anna oli juuri näpyttelemässä vihaisena talkkarinsa numeroa, kun postinkantaja keksi kysyä, missä kerroksessa Anna asuu. - No siis (haloo mitä se tommosta kyselee pitääkö se mua ihan blondina) tässä nelosessa!
-Tämä on kolmonen!
Eilen sensijaan oli tosi mukavaa tulla koulusta, kun postiluukusta oli tippunut lappu: "En saanut jätettyä kirjettä, koska se ei mahtunut postiluukustanne. Voitte noutaa sen postista." Ooh joku paketti! Siis meikäle! Samalla junaanmenoreissulla noudan. Kivvaa. Nyt paistaa aurinkoki selkään kuumasti ja sugababesit laulaa summertimesista jottain. Viikonloppu tuntuu niin hyvältä. Ikkunani edessä seisovan nostokurjen yläosa (sekö se on sitten se kurki) ei liiku enää. Se on kelloni ja kalenterini. Kaverini. Tosin nyt tänään, perjantaina, he ovat lopettaneet tavallista aikaisemmin. Kolina on loppunut. Silti mies istuu vielä ylhäällä ohjaamossa. Soisin hänenkin jo menevän kotiinsa pihaltani. Nähdään maanantaina!
Wednesday, August 29, 2007
Mikolla on läksyjä
Ei olla varmaan koskaan seurusteltu niin, siis sellaisella ajalla, että mikolla olisi ollut läksyjä. Tai minulla. Alussakin oli vain kirjoituksiin lukemista. Mutta läksyjä. Kohta minulla on..tai ainakin jotain sen tapaista ja tunnun olevan aivan ihanan etuoikeutettu. Olen taas täällä Kemissä kotona kun minun piti tulla hoitelemaan viimeinen avoimen yliopiston etätehtävä, jonka tein ja lähetin Jyväskylän yliopistoon eilen. Sain siitä vastauksen tänään (tarkistamiseen voi mennä kolmekin viikkoa) ja jos se menee läpi minulla on sivuaineen perusopinnot 25 opintopistettä valmiina. Niin tyytis. :)
Olen nukkunut kuin tainnutettu. Väsymystä pois. Ja kuunnellut kaunista Snow Patrolia. Ja lukenut Michael Gruberin Luiden laakson melkein loppuun. Se ei vieläkään säväytä, mutta jostain syystä en ole jättänyt kesken. Siinä on muutama taitavasti kirjoitettu kiinnostava henkilöhahmo, vaikka tarina tai kieli eivät ole hääppöisiä. Raakuudella mässäily ei puhuttele minua.
Äidin kanssa kierrettiin tänään kauppoja ja tehtiin viimeiset kotiini välttämättömät hankinnat: nitoja ja rei'ittäjä, niittejä, suihkuverho, kolme tyynyä, silitysrauta, mappi ja kansio, saunakauha ja saavi, raastin Alesta. Joo kyllä nyt tulee hyvä. Tästä minun syksystä.
Syksy on tullut hiipien salaa ja salakavalan nopeasti. Ehkä se oli jo täällä kun tulin lämpimästä. Tämä syksy on pitkästä aikaa sellainen, joka ei tunnu hiukkaakaan pahalta. No, ei vielä ainakaan. Minulla on myös niin ihana Helsingistä ostettu syystakki, että antaa sataa ja lehtien putoilla. Ja antaa vieläpä lumenkin tulla, ostin uuden villakangastakin myös. Ja punaisen mekon ensimmäistä koulupäivääni varten, joka on siis maanantaina. Ja kotikin minulla on. Toivottavasti aikaisin lämmittyvä.
Oulussa minulla ei ole vielä kannettavaa eikä nettiä, joten en varmaankaan voi kirjoittaa vähään aikaan. Minulla on kuitenkin telkkari ensimmäistä kertaa elämässäni ja olen löytänyt sen hohdon pitkän tauon jälkeen uudelleen. Syksyllä alkavat minun sarjani taas. Täydellisten naisten ja Greyn anatomian uudet jaksot. Vanha kunnon Viettelysten saari nostalgiansa vuoksi. Minulla ei ole koskaan ollut telkkaria omassa huoneessa, enkä ole koskaan saanut rentoutua Laguna beachin äärelle ilman että joku on vinkumassa taustalla elämäni hukkaamisesta tuollaisen paskan katseluun.
Pienenä Kauniit ja Rohkeat oli minulta ankarassa pannassa. Niinpä katsottiin niitä naapurin Elinan kanssa niillä niitten äitin kanssa. Minusta paskan katselukin voi muokata arvostelukykyä parempaan suuntaan ja antaa jotakin. Musiikkiteatterissa tehtiin usein harjoituksia tyylilajeja vaihdellen ja minä vedin pisteet kotiin kauniitjarohkeat-tyylissä. En katso, että olisin mennyt väärien televisiovalintojen vuoksi pilalle, mutta ehkä joku muu katsoo, ehkä se onkin sitä minun arvostelukykyni puutetta juuri.
Onneksi on kuitenkin sellaisia ihmisiä kuin isi, jotka tietävät aina ja joka tilanteessa mikä on oikein ja kuka on väärässä, joten sieltä voin aina tarpeen tullen tarkistaa. Tai ei oikeastaan niinkään, sillä enhän minä raukkaparka osaa oikeissa kohdissa arvostelukyvyn puutteeltani edes kysyä ja siksi hän kyllä kertoo kysymättäkin.
Olen nukkunut kuin tainnutettu. Väsymystä pois. Ja kuunnellut kaunista Snow Patrolia. Ja lukenut Michael Gruberin Luiden laakson melkein loppuun. Se ei vieläkään säväytä, mutta jostain syystä en ole jättänyt kesken. Siinä on muutama taitavasti kirjoitettu kiinnostava henkilöhahmo, vaikka tarina tai kieli eivät ole hääppöisiä. Raakuudella mässäily ei puhuttele minua.
Äidin kanssa kierrettiin tänään kauppoja ja tehtiin viimeiset kotiini välttämättömät hankinnat: nitoja ja rei'ittäjä, niittejä, suihkuverho, kolme tyynyä, silitysrauta, mappi ja kansio, saunakauha ja saavi, raastin Alesta. Joo kyllä nyt tulee hyvä. Tästä minun syksystä.
Syksy on tullut hiipien salaa ja salakavalan nopeasti. Ehkä se oli jo täällä kun tulin lämpimästä. Tämä syksy on pitkästä aikaa sellainen, joka ei tunnu hiukkaakaan pahalta. No, ei vielä ainakaan. Minulla on myös niin ihana Helsingistä ostettu syystakki, että antaa sataa ja lehtien putoilla. Ja antaa vieläpä lumenkin tulla, ostin uuden villakangastakin myös. Ja punaisen mekon ensimmäistä koulupäivääni varten, joka on siis maanantaina. Ja kotikin minulla on. Toivottavasti aikaisin lämmittyvä.
Oulussa minulla ei ole vielä kannettavaa eikä nettiä, joten en varmaankaan voi kirjoittaa vähään aikaan. Minulla on kuitenkin telkkari ensimmäistä kertaa elämässäni ja olen löytänyt sen hohdon pitkän tauon jälkeen uudelleen. Syksyllä alkavat minun sarjani taas. Täydellisten naisten ja Greyn anatomian uudet jaksot. Vanha kunnon Viettelysten saari nostalgiansa vuoksi. Minulla ei ole koskaan ollut telkkaria omassa huoneessa, enkä ole koskaan saanut rentoutua Laguna beachin äärelle ilman että joku on vinkumassa taustalla elämäni hukkaamisesta tuollaisen paskan katseluun.
Pienenä Kauniit ja Rohkeat oli minulta ankarassa pannassa. Niinpä katsottiin niitä naapurin Elinan kanssa niillä niitten äitin kanssa. Minusta paskan katselukin voi muokata arvostelukykyä parempaan suuntaan ja antaa jotakin. Musiikkiteatterissa tehtiin usein harjoituksia tyylilajeja vaihdellen ja minä vedin pisteet kotiin kauniitjarohkeat-tyylissä. En katso, että olisin mennyt väärien televisiovalintojen vuoksi pilalle, mutta ehkä joku muu katsoo, ehkä se onkin sitä minun arvostelukykyni puutetta juuri.
Onneksi on kuitenkin sellaisia ihmisiä kuin isi, jotka tietävät aina ja joka tilanteessa mikä on oikein ja kuka on väärässä, joten sieltä voin aina tarpeen tullen tarkistaa. Tai ei oikeastaan niinkään, sillä enhän minä raukkaparka osaa oikeissa kohdissa arvostelukyvyn puutteeltani edes kysyä ja siksi hän kyllä kertoo kysymättäkin.
Monday, August 27, 2007
Vähän lomafiilistä sullekki hei
Ookei mistä aloittaisinkaan, Sunny beach, hohhoijaa. Meillä oli Elinan kanssa hauska reissu, oikein kiva, mutta siitä ei todellakaan käy kiittäminen sunny beachia. Koko paikka on ihan kamala. Turistirysä, siihen olin varautunutkin, mutta en rumaan, likaiseen, katkeroituneeseen ja korruptoituneeseen, epäystävälliseen, tylyyn ja oksettavaan turistirysään. Siellä olis varmaan pitäny olla koko viikko kännissä että vois olla ihan tyytis olo nyt, ja kivat klubit siellä oliki ja halvat drinksut, mutta en sitte tiiä kelle se riittää. Ja ranta oli tietysti aivan ihana. Ihan valkoista hiekkaa ja joka päivä +35. Otettiin siitä ihan kaikki irti ja nautittiin lämmöstä ja kirkkaan vihertävästä merestä. Käytiin ajamassa ensin sohvalla, jota vedettiin vesiskootterin perässä ja sitten myöhemmin saatiin ilmaseks ajaa vesiskootterillakin, Wou. Ehkis kantsii olla blondi joskus.
Toisinaan ei ois taas kantsinu yhtään. Ei ketään voinu loppujen lopuks kattoa silmiin eikä päinkään, kun ne oikeesti tarttu kiinni muuten. Se alko loppulomasta ihan hirveesti etomaan. Englannin taitokin niillä oli pahasti ränsistyny. Esimerkiks kukaan ei tienny mitä sana BOYFRIEND tarkottaa, tai suurin osa pysty alkeelliseen "Yeah, but he's not here." Kuinka voi alistua edes tapailemaan keskustelun tapaista näiden bulgarialaisten kanssa? Kun mentiin kyseltiin paikallisten ravintoloiden ja illanviettopaikkojen perään ja selitettiin että "We are not here to see swedesh, if we were interested in them we'd go to Sweden" viikko Bulgariassa sai rasistin nostamaan meissä päätään ja viimeisinä päivinä vain scandinavian partyt ruotsalaisessa Grabbarna bussissa tulivat kyseeseen ja söimmekin teatraalisesti mäcissä. (Banaanikaupassa, sanoisi Olspanen, koska mäcin keltainen M näyttäytyy sille kahtena banaanina)
Ensimmäisenä iltana myöhemmin psykopaattinakin tunnettu vastapäisen ravintolan tarjoilija ja sisäänheittäjä (28v)houkutteli meidät herkullisille uuniperunoille ja pippuripihveille. Myöhemmin hän istuutui pöytäämme juomaan olutta ja löyttäytyi mukaamme Lazur-klubille. Vaikka siellä oli monta kerrosta ja teimme kaikkemme eksyttääksemme hänet, mikään ei auttanut, psyko pysyi kannoillamme! Jos olisimme tienneet silloin mikä viikko meillä on edessä olisimme ehkä hukuttautuneet suosiolla yhteen Lazurin uima-altaista.
Koko loman ajan Psyko väijyi hotellimme uloskäynnin edessä kytäten liikkeitämme. Mihin olemme menossa, mistä olemme tulossa, olemmeko syöneet jo, mitä, miksi emme ole tulleet hänen ravintolaansa syömään?! Myöhemmin allaspoika aloitti saman väijynnän, emme siis voineet livahtaa enää edes takakauttakaan.
Sitä kysyisin myös mielelläni Finnmatkoilta minkä ihmeen takia Sunny beachia mainostetaan shoppailijan paratiisina. Ei yhtään ainoaa liikettä, jossa olisi katto, ovi ja seinät. Koju kojulta aitoa nahkaa ja pradaa ja guccia viidellä eurolla silmän kantamattomiin. Miten tuollaista voi olla? Miten siihen ei kukaan puutu?! Burgasin ostosmatka sitten...Voi hyvä luoja. Miten voisinkaan kuvailla sitä riittävän todenmukaisesti. Oli kuin olisimme tulleet Venäjälle. "Maineikkaat merkkiliikkeet, joista voi tehdä upeita edullisia löytöjä" osoittautuivat Playboypupu-logoilla varustettuja t-paitoja ja lumileopardi-seepra-kirahvi-tiikeri-sekoitus-kuosi-farkkuja kauppaaviksi Fiorelloiksi. Ou mai kaad. Täältä huorat siis löytävät vaatteensa! En ole koskaan -ja tarkoitan sitä- nauranut itseäni niin hengiltä kuin tuolla tajutessani miten meitä oli jysäytetty. Voiko tällaista olla! Onko tämä TOTTA?! Myös asuinrakennukset olivat sitä stereotyyppistä pahinta Pietari-slummia.
Ei ostettu mitään. Ei myöskään pystytty pitämään naamaa peruslukemilla kun ihmiset saapuivat bussille muutamien ostoskassien kanssa. Uteliaisuus kutkutti, mitä he ovat voineet täältä ostaa!! Linja-autossa kuuluin kuitenkin kovasti nurinaa Burgas-pettymyksestä.
Paitsi, että ostettiin muuten! Torilla oli ihania vanhoja mummoja, jotka virkkasivat käsin pitsiä. Näky oli niin liikuttava ja palvelu niin herttaista, ettemme raaskineet edes tinkiä ostamistamme pitsimekoista.
Ihmiset yleensäkin bulgariassa, toisin kuin olimme kuulleet ja luulleet, olivat erittäin töykeitä ja suorastaan röyhkeitä. Sinä iltana kun saavuimme poliisi oli raiskannut 15- vuotiaan. Se ei tuntunut Bulgariassa enää mitenkään käsittämättömältä vaan muuttui hyvin ymmärrettäväksi.
Ruotsalaisten bileet osoittautuivat huippukohdiksi ja niihin olimmekin valmiita sijoittamaan kalliin lipun hinnan verran, kun meille kerrottiin ettei yksikään ainut bulgarialainen ole tervetullut. Scandinavian ladies night. Naisille tervetuliaismalja ja shamppanjatarjoilu. Ruotsalaiset pojat strippasivat. Me tanssimme, joimme sex on the beacheja ja humalluimme. Juttelimmekin. Ruotsalaisten kanssa se sujuu. Niillä on nättejä tyttöjä omastakin takaa niin niiden ei tarvi iskeä kuin sika limppuun. Opetin yhtä Svenska pojkea sanomaan "Sinä olet kaunis" ja yhtä tyttöä sanomaan "ala laputtaa!" en keksinyt osuvampaakaan Fuck offia siihen hätään. Kuulin tytön huutavan kadulla mennessään "Alala phuttaa!" se kuulostikin paljon paremmalta, aika eksoottiselta, hawaijilta ehkä.
Yöllä juoksimme Elinan kanssa mereen. Se tuntui hyvältä illalta ja päätettiin antaa lomalle vielä mahdollisuus.
Jatkot Orangeklubilla. Hiekkaiset kengät painoivat ja jätimme ne baaritiskille hoivaan. Yllättäen humaltuessani liiaksi laitoin ellulle viestiä että jos et nyt tule ja hae minua pois täältä, herään aamulla ilman munuaisia. Ellu ymmärs yskän ja haki meiän kengät. Sillä erolla, että siellä oli nyt vaan yhdet. Arvatkaa vaan kumman kengät oli hävinny. No..meitsin. Ehkä järjestettiin kohtaus ja ehkä meitä piettiin hulluina ja yritettiin saada ulos sieltä, koska mitään kenkiä siellä ei ollut. Tietenkään ketään ei myöskään kiinnostanut etsiä kenkiä cause that's just how the bulgarians are. Ei minkäänlaista myötätuntoa eikä halukkuutta auttaa.
Seuraavana päivänä palattiin tiukkina ja tyttö alaovella ilmoitti, ettei siellä mitään kenkiä ole ja että hän tietäisi jos olisi. Sekin ah niin hyvä kuvaus perus bulgaarialaisesta luonteesta. Mutta voi nolo, mehän marssittiin sisälle ja haettiin kaikki tiskit läpi ja sama baarimikko, joka edellisenä iltana sanoi meitä hulluiksi, antoi minulle takaisin tiskiltänsä löytyneet kengät.
Ei edes anteeksipyyntöä. Mutta, palattiin voittajina ja se oli tärkeintä.
Päätettiin, että loma saa vielä yhden tsänssin: Scandinavian Vaahtopileet! Jippii. Päästiin melkein perille asti, kunnes huomattiin, että se paljon puhuttu rikollisuus oli nyt kohdannu mut, käyny mun laukulla, joka oli mun kainalossa kokoajan ja varastanut sen arvokkaimman; kameran. Isin kameran. En voi sanoin kuvailla sitä pettymystä. En myöskään halua kuvailla sitä miten seuraavien minuuttien aikana kerroin jokaikiselle bulgarialaiselle mielipiteeni heidän maastaan ja heistä siinä sivumennen sanoen. Allasbaarimme baarimikon kanssa jutellessani myöhemmin kerroin kamerasta. Ja olin aivan "This is not possible, it can't be". "No everythings possible in bulgaria". "Ooh, you must be so proud of your country."
Yö oli kaaos. Vaahtopileet menivät sivu suun. V*tun kalliit liput polttivat taskussa ja tyhjäksi v*tun kalliista kamerasta jäänyt kolo laukussa poltti sitäkin enemmän. Kyllä tästä selvitään, tämän jälkeen olemme vahvemmat. Ja niin ryntäsimme tunnekuohun vallassa poliisilaitokselle, johon satuimme ilmeisesti huonoon aikaan, sillä heidän lempiohjelmansa oli menossa ja he heittivät meidät siksi kylmästi ulos, viitottuaan ensin astumaan pois television edestä.
Mikään ei kuitenkaan pysäytä kahta raivonsekaita suomineitoa. Rynnimme takaisin ja löin television kiinni. Järjestimme ehkä kohtauksen ja huusimme ja itkimme, mutta ei se herra raiskaajia silti liikuttanut. Come tomorrow poliisisedät ärähtivät, johon ärähdimme takaisin "WE ARE FUCKING LEAVING TOMORROW!" Tajutessamme ettemme tosiaankaan saa rikosilmoitusta tehtyä emmekä muutakaan tukea tai empatiaa kerroimme poliiseille mikä on oikeasti heidän työtään ja mihin he voivat puolestamme työntää virkamerkkinsä. Saatoimme myös lisätä muutaman ylimääräisen ruman sanan, koska meidät ajettiin ulos, jälleen kerran. Ehkä he olivat kuitenkin liian väsyneitä tai me olimme liian vaarattomia, koska emme joutuneet putkaan tai muihin toimenpiteisiin. Hassua myöskin se, että vaikka ne väittivät "No english", näytti you fucking pig menevän perille ihan tehokkaasti.
Seuraavana päivänä tulimme kahdesti takaisin. Jälkimmäisellä kerralla minut otettiin kuulusteluihin, ALONE. Ellu oli ihan varma, että ne kiduttaa mua siellä. En tiedä miksi sen hirvittävän naistyrannin piti huutaa kokoajan. Istuin semmoisessa pienessä takahuoneessa kuuntelemassa kun minulle huudettiin ja vastasin kysymyksiin minkä kerkesin ja uskalsin suutani avata. Naisella ja hänen "Fuck-games" paitaan sonnustautuneella sihteeripojullaan tuntui olevan erittäin hauskaa mun passin kustannuksella. Ne pilkkasivat kuvaa, nimeä, synnyinpaikkaa ja mitä ikinä. Lopulta jouduin allekirjoittamaan bulgarian kielisiä papereita, enkä saanut tietää mitä niissä luki, puhumattakaan kopioista, joita pyysin. Onneksi olkoon nyt sää oot testamentannu niille sun munuaiset, Elina sano kun lopulta pääsin ulos sieltä. Älä huoli Elina, allekirjoitin kahdet kappaleet, joten siinä tais mennä sitten sinunki.
Okei, olen unohtanut varmaan sata ja yksi muuta epäkohtaa, joista olisi tarkoitus kertoa, mutta niska kipeytyy niin lopetan. Tästä lähin elämäni päätehtävä on tyrehdyttää Bulgarian matkailu, kuten huomaatte. En kuitenkaan tee sitä oman terveyteni uhalla.
Sen voisin lisätä, että tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Helsingin lentokentälle elävänä pääsy kirvoitti kansallisen yhteenkuuluvuuden tunteen huippuunsa ja seuraavan päivän shoppailimme henkemme edestä.
Toisinaan ei ois taas kantsinu yhtään. Ei ketään voinu loppujen lopuks kattoa silmiin eikä päinkään, kun ne oikeesti tarttu kiinni muuten. Se alko loppulomasta ihan hirveesti etomaan. Englannin taitokin niillä oli pahasti ränsistyny. Esimerkiks kukaan ei tienny mitä sana BOYFRIEND tarkottaa, tai suurin osa pysty alkeelliseen "Yeah, but he's not here." Kuinka voi alistua edes tapailemaan keskustelun tapaista näiden bulgarialaisten kanssa? Kun mentiin kyseltiin paikallisten ravintoloiden ja illanviettopaikkojen perään ja selitettiin että "We are not here to see swedesh, if we were interested in them we'd go to Sweden" viikko Bulgariassa sai rasistin nostamaan meissä päätään ja viimeisinä päivinä vain scandinavian partyt ruotsalaisessa Grabbarna bussissa tulivat kyseeseen ja söimmekin teatraalisesti mäcissä. (Banaanikaupassa, sanoisi Olspanen, koska mäcin keltainen M näyttäytyy sille kahtena banaanina)
Ensimmäisenä iltana myöhemmin psykopaattinakin tunnettu vastapäisen ravintolan tarjoilija ja sisäänheittäjä (28v)houkutteli meidät herkullisille uuniperunoille ja pippuripihveille. Myöhemmin hän istuutui pöytäämme juomaan olutta ja löyttäytyi mukaamme Lazur-klubille. Vaikka siellä oli monta kerrosta ja teimme kaikkemme eksyttääksemme hänet, mikään ei auttanut, psyko pysyi kannoillamme! Jos olisimme tienneet silloin mikä viikko meillä on edessä olisimme ehkä hukuttautuneet suosiolla yhteen Lazurin uima-altaista.
Koko loman ajan Psyko väijyi hotellimme uloskäynnin edessä kytäten liikkeitämme. Mihin olemme menossa, mistä olemme tulossa, olemmeko syöneet jo, mitä, miksi emme ole tulleet hänen ravintolaansa syömään?! Myöhemmin allaspoika aloitti saman väijynnän, emme siis voineet livahtaa enää edes takakauttakaan.
Sitä kysyisin myös mielelläni Finnmatkoilta minkä ihmeen takia Sunny beachia mainostetaan shoppailijan paratiisina. Ei yhtään ainoaa liikettä, jossa olisi katto, ovi ja seinät. Koju kojulta aitoa nahkaa ja pradaa ja guccia viidellä eurolla silmän kantamattomiin. Miten tuollaista voi olla? Miten siihen ei kukaan puutu?! Burgasin ostosmatka sitten...Voi hyvä luoja. Miten voisinkaan kuvailla sitä riittävän todenmukaisesti. Oli kuin olisimme tulleet Venäjälle. "Maineikkaat merkkiliikkeet, joista voi tehdä upeita edullisia löytöjä" osoittautuivat Playboypupu-logoilla varustettuja t-paitoja ja lumileopardi-seepra-kirahvi-tiikeri-sekoitus-kuosi-farkkuja kauppaaviksi Fiorelloiksi. Ou mai kaad. Täältä huorat siis löytävät vaatteensa! En ole koskaan -ja tarkoitan sitä- nauranut itseäni niin hengiltä kuin tuolla tajutessani miten meitä oli jysäytetty. Voiko tällaista olla! Onko tämä TOTTA?! Myös asuinrakennukset olivat sitä stereotyyppistä pahinta Pietari-slummia.
Ei ostettu mitään. Ei myöskään pystytty pitämään naamaa peruslukemilla kun ihmiset saapuivat bussille muutamien ostoskassien kanssa. Uteliaisuus kutkutti, mitä he ovat voineet täältä ostaa!! Linja-autossa kuuluin kuitenkin kovasti nurinaa Burgas-pettymyksestä.
Paitsi, että ostettiin muuten! Torilla oli ihania vanhoja mummoja, jotka virkkasivat käsin pitsiä. Näky oli niin liikuttava ja palvelu niin herttaista, ettemme raaskineet edes tinkiä ostamistamme pitsimekoista.
Ihmiset yleensäkin bulgariassa, toisin kuin olimme kuulleet ja luulleet, olivat erittäin töykeitä ja suorastaan röyhkeitä. Sinä iltana kun saavuimme poliisi oli raiskannut 15- vuotiaan. Se ei tuntunut Bulgariassa enää mitenkään käsittämättömältä vaan muuttui hyvin ymmärrettäväksi.
Ruotsalaisten bileet osoittautuivat huippukohdiksi ja niihin olimmekin valmiita sijoittamaan kalliin lipun hinnan verran, kun meille kerrottiin ettei yksikään ainut bulgarialainen ole tervetullut. Scandinavian ladies night. Naisille tervetuliaismalja ja shamppanjatarjoilu. Ruotsalaiset pojat strippasivat. Me tanssimme, joimme sex on the beacheja ja humalluimme. Juttelimmekin. Ruotsalaisten kanssa se sujuu. Niillä on nättejä tyttöjä omastakin takaa niin niiden ei tarvi iskeä kuin sika limppuun. Opetin yhtä Svenska pojkea sanomaan "Sinä olet kaunis" ja yhtä tyttöä sanomaan "ala laputtaa!" en keksinyt osuvampaakaan Fuck offia siihen hätään. Kuulin tytön huutavan kadulla mennessään "Alala phuttaa!" se kuulostikin paljon paremmalta, aika eksoottiselta, hawaijilta ehkä.
Yöllä juoksimme Elinan kanssa mereen. Se tuntui hyvältä illalta ja päätettiin antaa lomalle vielä mahdollisuus.
Jatkot Orangeklubilla. Hiekkaiset kengät painoivat ja jätimme ne baaritiskille hoivaan. Yllättäen humaltuessani liiaksi laitoin ellulle viestiä että jos et nyt tule ja hae minua pois täältä, herään aamulla ilman munuaisia. Ellu ymmärs yskän ja haki meiän kengät. Sillä erolla, että siellä oli nyt vaan yhdet. Arvatkaa vaan kumman kengät oli hävinny. No..meitsin. Ehkä järjestettiin kohtaus ja ehkä meitä piettiin hulluina ja yritettiin saada ulos sieltä, koska mitään kenkiä siellä ei ollut. Tietenkään ketään ei myöskään kiinnostanut etsiä kenkiä cause that's just how the bulgarians are. Ei minkäänlaista myötätuntoa eikä halukkuutta auttaa.
Seuraavana päivänä palattiin tiukkina ja tyttö alaovella ilmoitti, ettei siellä mitään kenkiä ole ja että hän tietäisi jos olisi. Sekin ah niin hyvä kuvaus perus bulgaarialaisesta luonteesta. Mutta voi nolo, mehän marssittiin sisälle ja haettiin kaikki tiskit läpi ja sama baarimikko, joka edellisenä iltana sanoi meitä hulluiksi, antoi minulle takaisin tiskiltänsä löytyneet kengät.
Ei edes anteeksipyyntöä. Mutta, palattiin voittajina ja se oli tärkeintä.
Päätettiin, että loma saa vielä yhden tsänssin: Scandinavian Vaahtopileet! Jippii. Päästiin melkein perille asti, kunnes huomattiin, että se paljon puhuttu rikollisuus oli nyt kohdannu mut, käyny mun laukulla, joka oli mun kainalossa kokoajan ja varastanut sen arvokkaimman; kameran. Isin kameran. En voi sanoin kuvailla sitä pettymystä. En myöskään halua kuvailla sitä miten seuraavien minuuttien aikana kerroin jokaikiselle bulgarialaiselle mielipiteeni heidän maastaan ja heistä siinä sivumennen sanoen. Allasbaarimme baarimikon kanssa jutellessani myöhemmin kerroin kamerasta. Ja olin aivan "This is not possible, it can't be". "No everythings possible in bulgaria". "Ooh, you must be so proud of your country."
Yö oli kaaos. Vaahtopileet menivät sivu suun. V*tun kalliit liput polttivat taskussa ja tyhjäksi v*tun kalliista kamerasta jäänyt kolo laukussa poltti sitäkin enemmän. Kyllä tästä selvitään, tämän jälkeen olemme vahvemmat. Ja niin ryntäsimme tunnekuohun vallassa poliisilaitokselle, johon satuimme ilmeisesti huonoon aikaan, sillä heidän lempiohjelmansa oli menossa ja he heittivät meidät siksi kylmästi ulos, viitottuaan ensin astumaan pois television edestä.
Mikään ei kuitenkaan pysäytä kahta raivonsekaita suomineitoa. Rynnimme takaisin ja löin television kiinni. Järjestimme ehkä kohtauksen ja huusimme ja itkimme, mutta ei se herra raiskaajia silti liikuttanut. Come tomorrow poliisisedät ärähtivät, johon ärähdimme takaisin "WE ARE FUCKING LEAVING TOMORROW!" Tajutessamme ettemme tosiaankaan saa rikosilmoitusta tehtyä emmekä muutakaan tukea tai empatiaa kerroimme poliiseille mikä on oikeasti heidän työtään ja mihin he voivat puolestamme työntää virkamerkkinsä. Saatoimme myös lisätä muutaman ylimääräisen ruman sanan, koska meidät ajettiin ulos, jälleen kerran. Ehkä he olivat kuitenkin liian väsyneitä tai me olimme liian vaarattomia, koska emme joutuneet putkaan tai muihin toimenpiteisiin. Hassua myöskin se, että vaikka ne väittivät "No english", näytti you fucking pig menevän perille ihan tehokkaasti.
Seuraavana päivänä tulimme kahdesti takaisin. Jälkimmäisellä kerralla minut otettiin kuulusteluihin, ALONE. Ellu oli ihan varma, että ne kiduttaa mua siellä. En tiedä miksi sen hirvittävän naistyrannin piti huutaa kokoajan. Istuin semmoisessa pienessä takahuoneessa kuuntelemassa kun minulle huudettiin ja vastasin kysymyksiin minkä kerkesin ja uskalsin suutani avata. Naisella ja hänen "Fuck-games" paitaan sonnustautuneella sihteeripojullaan tuntui olevan erittäin hauskaa mun passin kustannuksella. Ne pilkkasivat kuvaa, nimeä, synnyinpaikkaa ja mitä ikinä. Lopulta jouduin allekirjoittamaan bulgarian kielisiä papereita, enkä saanut tietää mitä niissä luki, puhumattakaan kopioista, joita pyysin. Onneksi olkoon nyt sää oot testamentannu niille sun munuaiset, Elina sano kun lopulta pääsin ulos sieltä. Älä huoli Elina, allekirjoitin kahdet kappaleet, joten siinä tais mennä sitten sinunki.
Okei, olen unohtanut varmaan sata ja yksi muuta epäkohtaa, joista olisi tarkoitus kertoa, mutta niska kipeytyy niin lopetan. Tästä lähin elämäni päätehtävä on tyrehdyttää Bulgarian matkailu, kuten huomaatte. En kuitenkaan tee sitä oman terveyteni uhalla.
Sen voisin lisätä, että tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Helsingin lentokentälle elävänä pääsy kirvoitti kansallisen yhteenkuuluvuuden tunteen huippuunsa ja seuraavan päivän shoppailimme henkemme edestä.
Friday, August 10, 2007
halfwayhome
Takapihalla paistaa aurinko kuumasti selkään kun irrottelen onkien siimoja toisistaan. Tein sitä ainakin tunnin ja sitten löysin sieltä keskeltä solmun, joka ei aukea. Tyypillistä. Vielä tyypillisempää on poikaystävä joka soittaa vain ilmottaakseen tekevänsä jotakin muuta. Selvä se. Huomenna pahvilaatikot matkaavat Ouluun ihanaan pieneen asuntooni. En vielä tiedä miltä tuntuu, kun ei oikein miltään. Ei jännitä, väsyttää vaan. Ei kai sitä oikein ymmärrä, että en tule enää ikinä asumaan tänne kotiin.
Että mun koti tulee olemaan jossain muualla huomisesta lähtien aina. Ei Osmonkadulla enää ikinä. Ymmärrä ja sisäistä se Anna.
Mutta ei Anna nyt pysty, kun sen kaikki huomio on lentänyt jo sunny beachille, jonne se lentää itse perässä tiistaina. Ihanaa. Niin ihanaa, että ihan, sanoisi mummo. No sorrow or pity for leaving i feel, sanoisi Chris Cornell.
Mummon kanssa on aina mukavaa puhua puhelimessa. Kukaan muu ei ilahdu soitostani yhtä vilpittömästi.
Essi tuli hakemaan matoja. Heippa
Että mun koti tulee olemaan jossain muualla huomisesta lähtien aina. Ei Osmonkadulla enää ikinä. Ymmärrä ja sisäistä se Anna.
Mutta ei Anna nyt pysty, kun sen kaikki huomio on lentänyt jo sunny beachille, jonne se lentää itse perässä tiistaina. Ihanaa. Niin ihanaa, että ihan, sanoisi mummo. No sorrow or pity for leaving i feel, sanoisi Chris Cornell.
Mummon kanssa on aina mukavaa puhua puhelimessa. Kukaan muu ei ilahdu soitostani yhtä vilpittömästi.
Essi tuli hakemaan matoja. Heippa
Monday, August 06, 2007
Pikkukoira laulaa hau hau hau venyttelee kaulaa hau hau hau
Ei liity mihinkään.
Elämäni on kohta pahvilaatikoissa. Aika suuri osa siitä on roskiksessa myös, koska kaikkea ei voi ottaa mukaan. Mutta sitten M on taas kaatopaikalla lajittelemassa hautaamassa ja pitämässä niistä huolta. Tämä syksy mullistelee ja ravistaa asioita aika tavalla. Hyvällä tavalla.
Ihmeiden ihme. Olen tehnyt ihka ensimmäisen vuokrasopimukseni ihanaan Isokadun asuntoon 407. Pieneen ja sievään, minun asuntooni. APUA! :) Minulla on tumma parkettilattia, vihertävä kaakelinen kylpyhuone, pikkuinen puulle tuoksuva sauna, valkea tarjoilupöytä, iso pakastin ja jääkaappi, vilvoittava parveke ja 600 metriä Oulun keskustaan, jossa on muuten ihan ilmanen nettiyhteys. Nähtäväksi jää yltääkö se minulle asti. Toinen puoli totuutta on, että suurin osa muutenkin onnettomista tuista tulee menemään unelmien kodissani asumiseen ja vaikka velkajärjestelyissä ja asumistukipetoksessa korviaan myöten kieriskelevä ystäväni E kertoo suuresta oivalluksestaan "Mää oon huomannu että raha on semmonen mistä viimeseks kannattaa murehtia!", huolettaa vähäsen.
Asunto on kuitenkin juuri sellainen, jossa asumista ei jaksaisi odottaa ja ehkä se on tärkeä ja hyvä asia. Koulu on aika sellanen kanssa. Koulussa parasta on pääaine ja huonointa se, että se on ruma ja oranssi. Sit tarvin vielä läppärin ja oon oikea opiskelija. Sit tarvin vielä bussikortin ja oon oikia oululainen.
Tässä välissä yks hikinen peluri käy suukottamassa, huomaa että oon bisi tän päivityksen kans, lähtee uuteen kotiinsa suihkuun ja pyytää tulemaan perässä. Vitsit, aika kivaa. Siellä on sitä makaroonitonnikalamajoneesisalaattiakin, mitä tein eilen.
Meillä on yks haaste tälle illalle. Aiotaan pelata korttia tai kimbleä ja jutella ja olla ja...."No ota kuitenkin varmuuden vuoksi se vimppa frenditki mukaan.." hikinen huikkaa vielä mennessään. Nii-i ketä me huijataan. Mut ku ois vielä yks kasetti tosta seiskaboksista. Mulla vois lukea otsassa EI MINKÄÄNLAISTA ITSEKURIA.
Tein eilen pari testiä Helsingin sanomien sivulta, parisuhteen henkinen ikä oli kolme vuotta, mikä kuulemma tarkoittaa sitä että ihan ku oltais oltu yhdessä se kolme, ollaan jo ihan ku siellä menossa niinku. Mun elinikä sen sijaan on 79 vuotta ja oon 67% nainen ja 33% mies. Minkä sille mahtaa kun on elänyt koko pienen elämänsä naisalivoimaisessa perheessä. Tykkäätkö pelata pöytäjääkiekkoa? Kyllä. Muistatko ystäviesi syntymäpäiviä? No en.
Pakkaillessa olen hurahtanut hiukan hengelliseen Johanna Kurkelaan. Se ääni on vaan jotenkin kaunis. Kirjallisuuden saralla hurahdin tohon Arno Kotroon:
"Nuori vaalea nainen
tiedustelee horoskooppiani
sitä nousevaa
kertoo itse olevansa kauris
saisin siis kutsua häntä
bambiksi kuten
ystävänsäkin
puolilta öin vaalea tietää että
kellot on jo paljon
ja
siitä on kauan aikaa sitten kun tavattiin
noina hetkinä tietää minne kuuluu
minne ei
minä en kuulu tänne asti
äkkiä rakas ymmärtää
että se
että sinunlaisia ihmisiä
on olemassa
on jäänyt sinun vastuullesi"
Siis aaaah.
Elämäni on kohta pahvilaatikoissa. Aika suuri osa siitä on roskiksessa myös, koska kaikkea ei voi ottaa mukaan. Mutta sitten M on taas kaatopaikalla lajittelemassa hautaamassa ja pitämässä niistä huolta. Tämä syksy mullistelee ja ravistaa asioita aika tavalla. Hyvällä tavalla.
Ihmeiden ihme. Olen tehnyt ihka ensimmäisen vuokrasopimukseni ihanaan Isokadun asuntoon 407. Pieneen ja sievään, minun asuntooni. APUA! :) Minulla on tumma parkettilattia, vihertävä kaakelinen kylpyhuone, pikkuinen puulle tuoksuva sauna, valkea tarjoilupöytä, iso pakastin ja jääkaappi, vilvoittava parveke ja 600 metriä Oulun keskustaan, jossa on muuten ihan ilmanen nettiyhteys. Nähtäväksi jää yltääkö se minulle asti. Toinen puoli totuutta on, että suurin osa muutenkin onnettomista tuista tulee menemään unelmien kodissani asumiseen ja vaikka velkajärjestelyissä ja asumistukipetoksessa korviaan myöten kieriskelevä ystäväni E kertoo suuresta oivalluksestaan "Mää oon huomannu että raha on semmonen mistä viimeseks kannattaa murehtia!", huolettaa vähäsen.
Asunto on kuitenkin juuri sellainen, jossa asumista ei jaksaisi odottaa ja ehkä se on tärkeä ja hyvä asia. Koulu on aika sellanen kanssa. Koulussa parasta on pääaine ja huonointa se, että se on ruma ja oranssi. Sit tarvin vielä läppärin ja oon oikea opiskelija. Sit tarvin vielä bussikortin ja oon oikia oululainen.
Tässä välissä yks hikinen peluri käy suukottamassa, huomaa että oon bisi tän päivityksen kans, lähtee uuteen kotiinsa suihkuun ja pyytää tulemaan perässä. Vitsit, aika kivaa. Siellä on sitä makaroonitonnikalamajoneesisalaattiakin, mitä tein eilen.
Meillä on yks haaste tälle illalle. Aiotaan pelata korttia tai kimbleä ja jutella ja olla ja...."No ota kuitenkin varmuuden vuoksi se vimppa frenditki mukaan.." hikinen huikkaa vielä mennessään. Nii-i ketä me huijataan. Mut ku ois vielä yks kasetti tosta seiskaboksista. Mulla vois lukea otsassa EI MINKÄÄNLAISTA ITSEKURIA.
Tein eilen pari testiä Helsingin sanomien sivulta, parisuhteen henkinen ikä oli kolme vuotta, mikä kuulemma tarkoittaa sitä että ihan ku oltais oltu yhdessä se kolme, ollaan jo ihan ku siellä menossa niinku. Mun elinikä sen sijaan on 79 vuotta ja oon 67% nainen ja 33% mies. Minkä sille mahtaa kun on elänyt koko pienen elämänsä naisalivoimaisessa perheessä. Tykkäätkö pelata pöytäjääkiekkoa? Kyllä. Muistatko ystäviesi syntymäpäiviä? No en.
Pakkaillessa olen hurahtanut hiukan hengelliseen Johanna Kurkelaan. Se ääni on vaan jotenkin kaunis. Kirjallisuuden saralla hurahdin tohon Arno Kotroon:
"Nuori vaalea nainen
tiedustelee horoskooppiani
sitä nousevaa
kertoo itse olevansa kauris
saisin siis kutsua häntä
bambiksi kuten
ystävänsäkin
puolilta öin vaalea tietää että
kellot on jo paljon
ja
siitä on kauan aikaa sitten kun tavattiin
noina hetkinä tietää minne kuuluu
minne ei
minä en kuulu tänne asti
äkkiä rakas ymmärtää
että se
että sinunlaisia ihmisiä
on olemassa
on jäänyt sinun vastuullesi"
Siis aaaah.
Wednesday, August 01, 2007
mansikat harakoille ja helmiä sioille
Prrrr. Puhelin soi ja soi ja soi. Laitoin asuntoilmoituksen Kalevaan. Yllättävän hyviä tarjouksia olen saanut, mutta jännittää vähän mennä katsomaan. 12 tarjousta ja kello on 10. Ensimmäinen soitti seitsemältä, Mitä? ei ei et herättänyt.
Me muutettiin eilen, Mikko. Tuntuu aika...muutokselliselta. Vietettiin jo ensimmäinen yö Mikon uudessa asunnossa, tai huoneessa, ja olihan se kyllä outoa. Ei oltaisi ehkä saatu unta, jos ei oltaisi oltu pelaamassa takajärvellä biitsvolleyta Tuun, Pertun, Pertun Annan ja Janin kanssa yöhön saakka. Oli mukavaa, vaikka olen surkea.
M otti perjantain vapaaksi töistä. Se tarvii puiset sälekaihtimet, ettei naapureiden tarvitse katsella suoraan sisälle kaiken päivää ja yötä. Mennään ikeaan huomenna tai ylihuomenna, riippuu siitä, mennäänkö katsomaan mulle asuntoa oulusta huomenna vai ylihuomenna. Uuh aika muutoksellista tosiaan. Tarviminenkin on muuten aika kivaa.
Eilen katseltiin ikkunasta Tuukan kanssa, kun harakka keräsi ja söi mansikoita meidän mansikkamaalla. Ei raaskittu pyytää sitä lopettamaan. Varsinkaan kun ei aina kuitenkaan jakseta syödä niitä itsekään.
Illalla on Essin synttärit ja sen jälkeen on Mikkoa ja frendejä sen uudessa asunnossa. Essi kysy että eikö me muuta tehdä ku katotaan frendejä. Katottiin toisia ja vastattiin että Ei. Ollaan seitsemännessä tuotantokaudessa menossa. Ollaan mietitty kyllä että miten meidän suhde kestää sen sitten kun ollaan katottu kaikki. Ehkä se kestää kuitenkin.
Me muutettiin eilen, Mikko. Tuntuu aika...muutokselliselta. Vietettiin jo ensimmäinen yö Mikon uudessa asunnossa, tai huoneessa, ja olihan se kyllä outoa. Ei oltaisi ehkä saatu unta, jos ei oltaisi oltu pelaamassa takajärvellä biitsvolleyta Tuun, Pertun, Pertun Annan ja Janin kanssa yöhön saakka. Oli mukavaa, vaikka olen surkea.
M otti perjantain vapaaksi töistä. Se tarvii puiset sälekaihtimet, ettei naapureiden tarvitse katsella suoraan sisälle kaiken päivää ja yötä. Mennään ikeaan huomenna tai ylihuomenna, riippuu siitä, mennäänkö katsomaan mulle asuntoa oulusta huomenna vai ylihuomenna. Uuh aika muutoksellista tosiaan. Tarviminenkin on muuten aika kivaa.
Eilen katseltiin ikkunasta Tuukan kanssa, kun harakka keräsi ja söi mansikoita meidän mansikkamaalla. Ei raaskittu pyytää sitä lopettamaan. Varsinkaan kun ei aina kuitenkaan jakseta syödä niitä itsekään.
Illalla on Essin synttärit ja sen jälkeen on Mikkoa ja frendejä sen uudessa asunnossa. Essi kysy että eikö me muuta tehdä ku katotaan frendejä. Katottiin toisia ja vastattiin että Ei. Ollaan seitsemännessä tuotantokaudessa menossa. Ollaan mietitty kyllä että miten meidän suhde kestää sen sitten kun ollaan katottu kaikki. Ehkä se kestää kuitenkin.
Monday, July 30, 2007
ääääääääääääääääääääääääääääääää!
Tänään on se päivä, jolloin olen päättänyt päättää. En vain tiedä vieläkään mitä..tai en ole ihan varma. Molemmat vaihtoehdot houkuttelevat osaltaan.Olen kuitenkin päässyt asiassa sen verran eteenpäin, että olen pakannut kirjoituspöydän laatikoiden ja lipaston sisällön pahvilaatikoihin. Yksi muistolaatikko jää Kemiin, miljööseen, johon muistot kuuluvat, muut lähtevät mukaani johonkin vieraaseen ja uuteen. Aika huono olen roskikseen heittämisessä vieläkin. Kun ei sitä koskaan voi tietää minkä yllättävän käyttötarkoituksen voi keksiä liskohiekkapussille, joka on tuotu muistaakseni Kreikasta.
Sitten kun olen saanut paperit postiin, en halua enää ikinä puhua siitä, että minulla oli kaksi mahdollisuutta joskus. Haluan soittaa asunnon perään, pakata loput tavarat ja ostaa naistenlehden. Ja tehdä suomenkielen etätehtävän loppuun. Ja mennä hierojalle. (mulla on lahjakortti.)
Sitten kun olen saanut paperit postiin, en halua enää ikinä puhua siitä, että minulla oli kaksi mahdollisuutta joskus. Haluan soittaa asunnon perään, pakata loput tavarat ja ostaa naistenlehden. Ja tehdä suomenkielen etätehtävän loppuun. Ja mennä hierojalle. (mulla on lahjakortti.)
Thursday, July 19, 2007
irrottautumista ja itsetutkiskelua, helpolla ja halvalla
Ollimolli ja Onnimonni ovat kaupungissa. Mollin vien tänään Mikon kanssa hesburgeriin ja pallomereen, jotta Monni pääsee sillä välin kierrokselle Ikeaan. Molli on sitäpaitsi odottanu pallomereen pääsyä.
Eilen sain odottamattoman viestin pojalta, joka kiersi samoissa pääsykokeissa kuin minä. Poika kyseli kuulumisia ja kertoi omasta tuskallisen hankalasta ongelmastaan; se oli päässyt sekä Oulun, että Jyväskylän yliopistoon, eikä osannut millään valita. Jes. Ongelma ei kuulostanut toisen ongelmana yhtään niin pahalta vaan teki mieli vastata, että tajuatko kuinka onnekas olet!! Ja niin olen yrittänyt ajatella positiivisesti sitä, että on valinnan varaa. Enemmänkin myös niin, että kumman tahansa valitsen se tuo mukanaan opiskelun alalla, jota rakastan ja kaikenlaista muuta oheiskivaa. Enkä enää niin, että jos en valitse tuota jään paitsi siitä ja tuosta ja tästä ja että olisin voinut...
Luultavasti elämässä jää aina paitsi jostain, jos ajattelee niin. Kokoajan. Yleensä on kovin vaikeaa olla kahdessa paikassa yhtäaikaa. Yleensä on valittava toinen. Yleensä jossain muualla olisi just nyt hauskempaa kuin täällä mulla.
Olen joskus ennenkin kirjoittanut, että en ole seikkailija. Niin epätrendikästä kuin se onkin. En ole haaveillut vaihtoon lähdöstä enkä reilaamisestakaan. Kyllä varmaan uskaltaisin, mutta se ei minua houkuttele eikä kiehdo. Lähdetään Helsingin Elinan kanssa Sunny beachille elokuussa. Matka on taattu lentohotellipaketti buffetaamiaisineen ja matkan tarkoitus on pään nollaus ennen kouluun lähtöä. Helppoa ja halpaa. Ihanaa. Hotellin ainoana miinuspuolena Baareista ja yökerhoista kantautuva häiritsevä melu... ha
Lehdessä kerrotaan suurin otsikoin kuinka sunnybeach on rappiolla. Nuorten hulvaton alkoholinkäyttö on johtanut useisiin kuolemantapauksiin ja raiskauksiin viimeviikkojen aikana. Joo, mutta miksi pelottaisi? Alkoholimyrkytyksen saaminen onnistuu nimittäin missä vain ja törkeästi raiskatuksi voi hyvinkin tulla vaikkapa tutun sedän toimesta ihan tässä meidän naapurissammekin.
Rakastan. Ja nautin elämästä sellaisena kuin se nyt on ja toivoisin siihen mahdollisimman vähän muutosta. "Mahdollisimman vähän" vetää minut automaattisesti Oulun kannalle. Sellaista, mistä ei tiedä, ei osaa kaivata, mutta se, että menettää jotain mistä tietää, tuntuu liian pahalta.
Ehkä siksi meiän Villestä tuntuu pahalta, jos lähden Ouluun. Se on tietävinään, mitä menetän. Mutta kuitenkin on niin että tämä valinta on yksin mun, koska ensivuonna ja seuraavien viiden tai kuuden vuoden aikana pienessä yksiössäni iltaisin itkiessäni itseäni uneen ja kuunnellessani "Didn't we almost have it all:ia" minua tuskin lämmittää ajatus siitä että kyllä isi on minuun nyt tyytyväinen. Tai ajatus siitä, että voisin huutaa Villelle sen olleen ihan väärässä, kerrankin.
Kaleva kirjoittaa muuten Oulun yliopiston olevan Suomen tasokkain yliopisto. :D Niinpä. Kaikki vetävät kotiinpäin. Ehkä jokaisessa kaupungissa voi olla onnellinen. Paitsi tietysti Vaasassa. Tai Sodankylässä.
Ongelmani tuntuu nyt vähäpätöiseltä. Se on sitäpaitsi hyvälaatuinen ongelma. Toisin kuin esimerkiksi syöpä, joka vie hiukset ja kunnon mennessään. Siinä toinen vaihtoehto on selvästi parempi kuin toinen: jäädä eloon.
Eilen sain odottamattoman viestin pojalta, joka kiersi samoissa pääsykokeissa kuin minä. Poika kyseli kuulumisia ja kertoi omasta tuskallisen hankalasta ongelmastaan; se oli päässyt sekä Oulun, että Jyväskylän yliopistoon, eikä osannut millään valita. Jes. Ongelma ei kuulostanut toisen ongelmana yhtään niin pahalta vaan teki mieli vastata, että tajuatko kuinka onnekas olet!! Ja niin olen yrittänyt ajatella positiivisesti sitä, että on valinnan varaa. Enemmänkin myös niin, että kumman tahansa valitsen se tuo mukanaan opiskelun alalla, jota rakastan ja kaikenlaista muuta oheiskivaa. Enkä enää niin, että jos en valitse tuota jään paitsi siitä ja tuosta ja tästä ja että olisin voinut...
Luultavasti elämässä jää aina paitsi jostain, jos ajattelee niin. Kokoajan. Yleensä on kovin vaikeaa olla kahdessa paikassa yhtäaikaa. Yleensä on valittava toinen. Yleensä jossain muualla olisi just nyt hauskempaa kuin täällä mulla.
Olen joskus ennenkin kirjoittanut, että en ole seikkailija. Niin epätrendikästä kuin se onkin. En ole haaveillut vaihtoon lähdöstä enkä reilaamisestakaan. Kyllä varmaan uskaltaisin, mutta se ei minua houkuttele eikä kiehdo. Lähdetään Helsingin Elinan kanssa Sunny beachille elokuussa. Matka on taattu lentohotellipaketti buffetaamiaisineen ja matkan tarkoitus on pään nollaus ennen kouluun lähtöä. Helppoa ja halpaa. Ihanaa. Hotellin ainoana miinuspuolena Baareista ja yökerhoista kantautuva häiritsevä melu... ha
Lehdessä kerrotaan suurin otsikoin kuinka sunnybeach on rappiolla. Nuorten hulvaton alkoholinkäyttö on johtanut useisiin kuolemantapauksiin ja raiskauksiin viimeviikkojen aikana. Joo, mutta miksi pelottaisi? Alkoholimyrkytyksen saaminen onnistuu nimittäin missä vain ja törkeästi raiskatuksi voi hyvinkin tulla vaikkapa tutun sedän toimesta ihan tässä meidän naapurissammekin.
Rakastan. Ja nautin elämästä sellaisena kuin se nyt on ja toivoisin siihen mahdollisimman vähän muutosta. "Mahdollisimman vähän" vetää minut automaattisesti Oulun kannalle. Sellaista, mistä ei tiedä, ei osaa kaivata, mutta se, että menettää jotain mistä tietää, tuntuu liian pahalta.
Ehkä siksi meiän Villestä tuntuu pahalta, jos lähden Ouluun. Se on tietävinään, mitä menetän. Mutta kuitenkin on niin että tämä valinta on yksin mun, koska ensivuonna ja seuraavien viiden tai kuuden vuoden aikana pienessä yksiössäni iltaisin itkiessäni itseäni uneen ja kuunnellessani "Didn't we almost have it all:ia" minua tuskin lämmittää ajatus siitä että kyllä isi on minuun nyt tyytyväinen. Tai ajatus siitä, että voisin huutaa Villelle sen olleen ihan väärässä, kerrankin.
Kaleva kirjoittaa muuten Oulun yliopiston olevan Suomen tasokkain yliopisto. :D Niinpä. Kaikki vetävät kotiinpäin. Ehkä jokaisessa kaupungissa voi olla onnellinen. Paitsi tietysti Vaasassa. Tai Sodankylässä.
Ongelmani tuntuu nyt vähäpätöiseltä. Se on sitäpaitsi hyvälaatuinen ongelma. Toisin kuin esimerkiksi syöpä, joka vie hiukset ja kunnon mennessään. Siinä toinen vaihtoehto on selvästi parempi kuin toinen: jäädä eloon.
Saturday, July 14, 2007
Varovasti nyt
tää hetki on hauras. Ja lyhyt. Ja merkityksellinen. Ja kipeä. Ja väsynyt. Ja tukala.
Oon surullisin pikkubiisoni tässä elämässä tällä hetkellä. Chris Cornellin Arms around your love on hyvä, mutta surullinen. Se on tän pikkubiisonin biisi. Oh no, here comes the pain that you can't ignore. Oh no, here goes Anna, the little sad biison, to get really drunk with her friends cause she just can't take it.
Oon surullisin pikkubiisoni tässä elämässä tällä hetkellä. Chris Cornellin Arms around your love on hyvä, mutta surullinen. Se on tän pikkubiisonin biisi. Oh no, here comes the pain that you can't ignore. Oh no, here goes Anna, the little sad biison, to get really drunk with her friends cause she just can't take it.
Sä avasit oven ja mä tulin sisään
Mitä teen? Lähdenkö lähelle vai kauas? Lähellä olisi paljon...vaan ei sitä opettajankoulutusta, joka takaa mulle työn ja kesälomat lopuksi elämääni.
Ahdistaa. Itkettää. Kuristuttaa. On tukalaa. Kukaan muu ei voi tätä ymmärtää eikä voi auttaa. Mietin, että mitä jos oon syksyllä ihan paskana sitten, en haluais olla paskana ihan yksin. Haluan rakkaimman mukkaan. Mutta ei se tule.
Näissä tilanteissa ja hetkissä rakkain painaa yllättäen enemmän kuin sen muisti tai järjellä ajattelikaan painavan. Aina kun oon valitsevinani, että jyväskylä it is, tuntuu kuin sydäntä tai toista keuhkoa revittäis musta irti. Miten vois lähteä, jos se pitää tehdä noin pahoilla mielin?! Eikö sen opiskelupaikan saamisen pitäny olla ihan mahtava ja ilonen asia?
Kaikki hokee, että lähdet vaan ja katsot sitten, kyllä kaikki järjestyy. Minulla on kyllä ihan toisenlainen kokemus noista ihmissuhteista ja parisuhteista ennenkaikkea, ja ei, ne ei todellakaan aina järjesty!!
En tiedä.
Eilen oli VonHertzenbrothersien festarikeikka Torniossa. Aika vähän yleisöä, mutta hyvä meininki. Tosi mahtava keikka taas jälleen kerran. Ne rokkas ja me rokattiin täysillä! ja mentiin keikan jälkeen juttelemaan. Ne tunnisti heti Mikon ja muisti meidät. Oli kivaa. Myös semmonen yllätys siellä oli ku Timo Räisänen, suomalainen Ruotsin listaykkönen, joka ei kuitenkaan osannut sanoa suomeksi kuin "Hyvä paisti, yksitoista, kaksitoista, kolmetoista, räkä, sauna ja löyly". Nolotti ku siinä oli vaan semmonen 20 ihmistä lavan eessä ja kun se oli ihan TOSI HYVÄ vielä. Se vähän itekki naureskeli, että ettekö te tajua että mää oon parasta mitä täällä tapahtuu näiden kolmen päivän aikana. "You don't just know it yet. Really i'm huge in sweden". Ei tajunneet. En yleensä vaikutu ensikuulemasta, mutta nyt oon ehdottomasti hankkimassa sitä neljättä ilmestyvää albumia ja ehkäpä kolmea aikaisempaakin.
Sitten kun tultiin kotiin kiva loppui. Toinen nukahti heti ja toinen jäi valvomaan miettien sitä, että reilun kuukauden kuluttua tätä mitään ei ehkä ole enää. Ei toista, joka unissaankin pitää tiukasti kiinni ja puhelee "Tarvitko juomista" -En kiitos, Tarvitko sinä? "Noo..en minäkään tarvi".
Ahdistaa. Itkettää. Kuristuttaa. On tukalaa. Kukaan muu ei voi tätä ymmärtää eikä voi auttaa. Mietin, että mitä jos oon syksyllä ihan paskana sitten, en haluais olla paskana ihan yksin. Haluan rakkaimman mukkaan. Mutta ei se tule.
Näissä tilanteissa ja hetkissä rakkain painaa yllättäen enemmän kuin sen muisti tai järjellä ajattelikaan painavan. Aina kun oon valitsevinani, että jyväskylä it is, tuntuu kuin sydäntä tai toista keuhkoa revittäis musta irti. Miten vois lähteä, jos se pitää tehdä noin pahoilla mielin?! Eikö sen opiskelupaikan saamisen pitäny olla ihan mahtava ja ilonen asia?
Kaikki hokee, että lähdet vaan ja katsot sitten, kyllä kaikki järjestyy. Minulla on kyllä ihan toisenlainen kokemus noista ihmissuhteista ja parisuhteista ennenkaikkea, ja ei, ne ei todellakaan aina järjesty!!
En tiedä.
Eilen oli VonHertzenbrothersien festarikeikka Torniossa. Aika vähän yleisöä, mutta hyvä meininki. Tosi mahtava keikka taas jälleen kerran. Ne rokkas ja me rokattiin täysillä! ja mentiin keikan jälkeen juttelemaan. Ne tunnisti heti Mikon ja muisti meidät. Oli kivaa. Myös semmonen yllätys siellä oli ku Timo Räisänen, suomalainen Ruotsin listaykkönen, joka ei kuitenkaan osannut sanoa suomeksi kuin "Hyvä paisti, yksitoista, kaksitoista, kolmetoista, räkä, sauna ja löyly". Nolotti ku siinä oli vaan semmonen 20 ihmistä lavan eessä ja kun se oli ihan TOSI HYVÄ vielä. Se vähän itekki naureskeli, että ettekö te tajua että mää oon parasta mitä täällä tapahtuu näiden kolmen päivän aikana. "You don't just know it yet. Really i'm huge in sweden". Ei tajunneet. En yleensä vaikutu ensikuulemasta, mutta nyt oon ehdottomasti hankkimassa sitä neljättä ilmestyvää albumia ja ehkäpä kolmea aikaisempaakin.
Sitten kun tultiin kotiin kiva loppui. Toinen nukahti heti ja toinen jäi valvomaan miettien sitä, että reilun kuukauden kuluttua tätä mitään ei ehkä ole enää. Ei toista, joka unissaankin pitää tiukasti kiinni ja puhelee "Tarvitko juomista" -En kiitos, Tarvitko sinä? "Noo..en minäkään tarvi".
Tuesday, July 03, 2007
wuhuu jihuu
3 AAMUA! jippii, muuton valmistelut eessä, jippii, lauantaina simerockkiin, jippii
nyt rannalle, jippii
nyt rannalle, jippii
Subscribe to:
Posts (Atom)