Kuka lohduttaisi muujojaa?

Elämä viimeaikoina on keskittynyt helteen sietämiseen. Ovet ja ikkunat ovat yötä päivää selällään lähes olemattoman läpivedon saavuttamiseksi. Tuulettimet loppuivat ajat sitten kaikkialta Turusta ja sen lähikunnista. Ensimmäiset onnekkaat tilaajat voivat saada omansa aikaisintaan kolmen viikon kuluttua. Ruokakauppojen pakasteet on sullottu siihen tehokkaimpaan kylmäaltaaseen ja sekin on peitetty lämpöä eristävällä kannella. Meidän pakastin muutti jäätelön pirtelöksi ja sulatti kaiken muunkin. Minä olen fiksautunut lämpötilojen sauraamiseen ja täysin koukuttunut Forecan toimesta. Ajatella että ne esittävät nykyään myös tuntikohtaisen ennusteen. Iltalehden lööppi huutaa HELTEIDEN HELLITTÄMISTÄ. Artikkelissa lupaillaan monisanaisesti säätilojen viilenevän kaikkialla Suomessa noin kymmenellä asteella, mutta silti viimeisessä lauseessa noin ohimennen todetaan kuin vain iltalehdessä voidaan: "Sää viilenee siis kaikkialla Suomessa, paitsi ihan eteläisimmässä osassa ja Turussa."

Avomies vilvoittelee Belgiassa ja Brittein saarilla ja milloin missäkin, mutta työmatkojen välissä ehdimme silti ymmärtää toisemme väärin. Koska häkellyttävää onnea on vaikea pukea sanoiksi, kirjoitan vasta kun muistan miltä suru tuntui. Raskaalta ja dramaattiselta. Muutoksentekevältä ja musertavalta. Turhista syytöksistä lamaantuneena luen muumikirjaa ja mietin, kuinka väärin on olla inhottava pienelle itkuiselle tytölle, joka lukee muumikirjaa.

Tuuli puhalsi suoraan salonkiin. Se puhalsi tomun kristallikruunun tyllistä ja teki kierroksen kaakeliuunin tuhkassa. Sitten se lehautti hiukan seinille liimattuja kiiltokuvia. Yksi niistä irtosi ja lensi ulos.

Huoneessa oli yön ja havumetsän tuoksua ja Muumipeikko ajatteli: Se on hyvä. Perhettään täytyy toisinaan tuulettaa.

He olivat tuskin saaneet häntänsä yli kynnyksen, kun hyökylaine sähähti läpi Muumilaakson ja hukutti kaiken pilkkopimeään. Talo keinui hiukan, mutta ei kadottanut tasapainoaan, sillä se oli mainio talo. Huonekalut alkoivat hiljakseen ajelehtia ympäri salonkia. Silloin perhe meni yläkertaan ja istuutui odottamaan että myrsky menisi ohitse.

- Tällaista ilmaa ei ole ollut sitten minun nuoruuteni päivien, sanoi muumipappa virkistyneenä ja sytytti kynttilän.

Selaan uutta opiskelun aloittamiseen liittyvän materiaalin innoittamana hankittua vaaleanpunaista kalenteriani ja teen OMIA suunnitelmia. Näinä tulevina vapaapäivinä ei käveleskellä Naantalin aurinkoisia pikkuteitä käsikädessä ja raaputeta nimikirjaimia puuhun, jotta ne voi löytää sieltä vielä silloinkin kun juhlitaan siinä täydellisen kodikkaassa valkoiseksi kalkitussa kirkossa, jossa ei koskaan kristallikruunujen hohteessa sanotakaan tahdon.

Ei haeta torilta mansikoita ja mustikoita ja kantarelleja. Puhumattakaan metsästä. Näihin tuleviin vapaapäiviin eivät Viiden jutut, hipsutus ja jokilaivat kuulu. Eikä näinä päivinä syleillä meressä, sen kirpeästi kutittaessa napaa, koska vilumeduusat eivät aina uskalla syvemmälle kuumuudesta huolimatta. Eikä käveleskellä ympäri upeaa kaupunkia, josta voi aina löytää jotain uutta ja vanhaa ja hämmästyttävää ja jonka kauneimmat kohdat kutsuvat pysähtymään pussisitskulle. Eikä näinä vapaapäivinä totisesti istuskella yötämyöten viilentyvällä humaltavalla parvekkeella onnesta ja viinistä avautuen. Näinä vapaapäivinä ei herätä suukkoihin tai vuoteeseen tarjoiltuihin juustobrunsseihin tai munakasaamiaisiin. Ei ripusteta verhoja, ei rakenneta kotia. Ei suunnitella tulevia tai tulematta jääviä matkoja.

Who cares, vakuudeksi kohautan vielä huolettoman oloisesti hartioitani päälle.

Viimehetkellä valitsen kuitenkin sen radiokanavan, joka lähettää jalkapallo-ottelua Espoosta. En itselleni, enhän välitä, mutta jos kurkumaa kiinnostaa.

Sen toinen kastelija on muuten pukenut sanoiksi onnen. Tai yhdyssanaksi, jota käyttää kuvaamaan meidän yhdessäoloa, mutta jota tuskin käyttäisi nyt hölkyttellessään pallon perässä tuimia ajatuksia reunustava vaalea tukka hulmuten: Ylivoima.