Kun muutin Turkuun, oli paljon tärkeysjärjestyksessä hoidettavia asioita. Kipitin siis ensimmäisenä ostamaan levykaupasta kahden päivän ruissi-lipun. Sitten kirjoitin työhakemuksia, joissa luki, että ottakaa minut töihin, oon hyvä ja ahkera sillä ehdolla, että saan ruisrockin vappaaksi. No ainakin rivien välissä.
Ehkä siksi tärisin kauhusta, kun eilen näin heinäkuun työvuorolistan. Se ei vaan mitenkään ole mahdollista, työnantaja pahoitteli ja hymisi perrään, etteihän elämä yhteen ruisrockiin kaadu. Minä tekohymmyilin ja mietin, että sinä et tiedä minun elämästä mitään. Ne, jotka tietävät, suunnittelevat parhaillaan pommiuhan langettamista erään turkulaisen kebabravintolan ylle.
Koetan vetää ilmaa keuhkoihin hetken kerrallaan ja sopeutua tilanteeseen. Niinhän tuo kurkumakin tekee tuossa meidän olohuoneen nurkassa, luojan luoma. Sinnittelee hengissä ja kukkii, vaikka sitä hoitaa kaksi kurkumoista mitään ymmärtämätöntä heräteostoksentekijää. Riittääkö kasteleminen ja hellät ajatukset? Vaihdettiin sille mukavampi ruukkukin, ihan vain jotta se tietäisi, että siitä huolehditaan.
Tuo olo on tärkeä edellytys kukkimisen kannalta. Siinä se on, se taika, joka ehkäisee kellastumisen ruissittominakin kesinä.
No comments:
Post a Comment