Ylivoimaa

Aamut ovat kauniita.

Sinä niitä vasten.

Ja kaupunki on kaunis ja minä saan asua siinä. Jos se on minusta kiinni en tule ikinä pois. Kerroin sen kaikille. Kerroin niin monta muutakin juttua niin monelle muulle, että unohdin olevani kaupungissa, jossa en oikeastaan tunne ketään. Työn hakeminen on vähän sellaista puuhaa - niin vastenmielistä ja niin ulkona mukavuusalueelta, että sen lomassa estoton juttelu tuntemattomien kanssa on helpottavaa ja luonnistuu itsestään.

Kadut ovat vilskeestä ruuhkaiset, helle jatkuu. Ja minä sain töitä.

Muutokseen sopeutuminen on minulle paljon helpompaa kuin etukäteen uskalsin toivoa. Ikävä on siedettävää, jakaminen..itseasiassa erittäin mukavaa ja avuttomuus menee, kun sekin on yhteistä. Varmasti tilanteesta tekee niin viihtyisän se että avomieheni boan kesyttäjä on samassa veneessä. Samassa seikkailussa. Varmasti tilanteesta tekee niin viihtyisän se että avomieheni on.

Eilen kävin juoksemassa jokirantaa pitkin ja poikkesin sellaisille ikivanhoille mukulakivisille Piispankaduille ja Agricolankaduille, joiden varsilla kasvoi kartanoita ja juuri oikean näköisiä pikkukahviloita, joihin pyykit pihalleen kuivamaan jättänyt nelihenkinen perhe kulkee helatorstaina possumunkille ja ananaspillimehulle. Tällaisen kadonneen paikan olemassa olo pistää kirjallisuuden opiskelijan ja aarteen etsijän pienen läppävikaisen sydämen koville yrittäessään olla heittämättä volttia, sillä täytyy pysyä tarkkaavaisena siltä varalta että Astrid Lindgren kävelee vastaan seuraavan mutkan takaa.

Kun tulin kotiin täällä soi Rufus Wainwright ja jottain muuta tunnelmallista ja herkkää. (Isoveljen ymmärryksen mukaan jalkapalloilijoilla on huono musiikkimaku, ei niissä ole paljon muuta vikaa, mutta kun ne kuuntelevat kaikki yötä.) Avomies heilutteli keittiössä boan sijaan luutua, teki ruuan, imuroi ja tiskasi, eikä mun tarvinut kuin suostua kävelylle, syödä kesän ensimmäistä jäätelöä (jonka joku muu on pyörittänyt) ja suukotella puiston penkillä tuomiokirkon jylhyydessä.

Ne, jotka jaksavat irvailla futisvaimon helposta elämästä, voivat hyvin syin jatkaa irvailuaan. Jätskikiskallakin toisen pallon maku valittiin puolestani, koska oma tilaukseni, kuten valintatilanteissa usein, oli apua. Elämä on lempeää ja saisin hävetä että kehtaan sitä ellää. Luultavasti oon tosi tahdoton ja hemmoteltu pissapää kun seuraavan kerran nähdään. Se ei mitään, mutta oikeasti jos ikinä puhun Turun murretta YHTÄÄN niin vetäkää vapaasti turpiin.

Tässä seikkailussa ollaan nimittäin ylpeitä meidän pohjoisuudesta. Ja niistä ihmisistä, joita siellä on, joiden kanssa on ollut etuoikeutettu elämään ja kasvamaan - maailman parhaimmistosta, jonka arvon ymmärtää selvimmin etäisyyksien takaa. Mutta vain melkein kaiken voi saada.

Yön viileydessä kun se toinen pohjoinen katsoo oikein pitkään, koettaa näyttää vakavalta, mutta sulaa hymyyn, joka lävistää hämärän, puistelen vain päätä: onko tämä totta.