Ps. Olen pahoillani siitä että flippasin, mutta unohdinko kertoa, että en pidä tyhmistä ihmisistä?

Siksi en viihtynyt omassa ihossanikaan eilen.

Olen oppinut tässä elämässä sen, että en ole oppinut tässä elämässä yhtään mitään. Virheistäni varsinkaan. Kuka niistä muka oppii? Ei meikä ainakaan. Sanotaan se nyt yhdessä ääneen, että tuo ikivanha lohdutusclishee on vain säälittävä yritys repimällä repiä paskoista jutuista esiin edes joitain positiivisia aspekteja. Ei niitä ole, ei ole tarkoituskaan olla, siksihän ne juuri ovat paskoja juttuja!

Puhtaasti läpikotaisin hyviä juttuja taas ovat saunat, mausteiset fetamakkarasalaatit ja itsekkyys, niistä, joihin luotan, muutaman mainitakseni.

Sitten on sellaisia juttuja, joita ei suorilta käsin voikaan tuupata hyvien tai huonojen puolelle. Ne ovat erityisen pulmallisia juttuja. Niin kuin toisen enkelikiharat tyynyllä. Okei, ne saattavat hämäävästi muistuttaa hyvää juttua, mutta varsin pian alkavat paljastaa huonon jutun piirteitä. Pienen pään pyörälle saattamista edesauttaa se, että usein ne alkavat tuntua oikein oikein hyvältä jutulta vasta jälkeen päin, vasta juuri silloin kun ne itseasiassa lakkaavat olemasta hyvä juttu. Pahimmillaan ne paljastuvat paskaksi jutuksi. Ne saattavat esimerkiksi esittää mielipiteensä heitukkuudestasi ja kiperästi kaipaamastasi ryhtiliikkeestä. Ihan oikeasti, saattavat ne, niin käsittämättömältä kuin se tuntuukin. On niillä otsaa. Silloin kyseessä on röyhkeä juttu. Silloin mitään ei ole tehtävissä.

Silloin ystävät soittelevat ja kysyvät haluatko heidän tulevan yökylään. Entä haluatko heidän murisevan enkelikiharapäisille pojille näitä kohdatessaan ihan vain ollakseen hengessä mukana. Et halua. Et myöskään halua, että he menevät tatuoimaan mieshuora enkelikiharapäisen otsaan tämän nukkuessa. Niin ikään et halua kuulla sitäkään, että ei kannata huolehtia ja murehtia, et, että paistaa se aurinko risukasaankin etkä että everything's gonna be allright.

Ja kuka se pullanaama on, joka laulaa, että onhan päivä vielä huomennakin. Sitä sais kans laittaa pataan.

Allright ei tunnu miltään verrattuna siihen mitä ihan äsken oli. Huomisen houkuttelevuus kalpenee eilisen rinnalla. Saiskos sen takaisin? Takaisin sen hetken, jona enkelikiharat tyynyllä olivat vain muutama hassu vaalea karva, niin viaton ja kyvytön minkäänlaisen harmin aiheuttamiseen. Aivan kuin sydän on lihasta koostuva möykky, joka pumppaa verta.

Siinä tulee se virhe. Kun annamme liikaa merkitystä kellekään muulle kuin itsellemme, unohdamme, että oikeastihan huominen on hyvä. Jos mietin yläasteikäistä minua, joka valvoi koko yön paniikissa rukoillen ikkunasta näkyvältä tähdeltä, että oravahampainen kääpiö haluaisi minut hulluna ja halusihan se, ja sitten sitä kuinka viiltelin käsiini ja roikuin Relletin katon reunalta, koska ei enää halunnutkaan, voin todeta, että sattuuhan näitä.
Ei kannata päästää irti. Reunasta. Aika turhaa olisi ollut uhrata hyvä huominen sen pojan takia. Siinä roikkuessa ei tarkkaavaisuus ole parhaassa terässä. Vasta myöhemmin alkaa kiinnittää huomiota siihen, että ha! oravathan ovat oikeastaan rottia, joilla on pörröinen häntä. Ja että tämä rotta on lisäksi tosi lyhyt ja ehkä vähän häiriintynyt.

Etteenpäin sano mummo lumessa ja Anna raukeana saunan jälkeen kynttilän valossa tukka turvalliselle pyyheturbaanille kiedottuna vapaudesta unelmoiden.

Pittää olla tarkempana näiden merkitysten luomisessa. Yöt ovat liian kylmiä kaikkialla.