autoja uhkaava leikkuulauta

Edellisen kirjoituksen julkaistuani satuin vilkaisemaan vielä uudestaan Oulun yliopiston sivuja. Sinne oli ilmestynyt valitut 2007-linkki, jota ei vielä tunti sitten ollut ollut ja siellä minä olin. Anna Elina *******; kirjallisuus.

Aika kauan kesti uskoa, että olisin muka päässyt. Lukiko siinä Anna Elina vai sittenkin Anna Elisa? Olisiko siellä voinut olla toinen Anna *******? Painovirheitäkin sattuu. Seuraavana päivänä tuli kirje ja sen myötä varmuus. - Kuinka pieni mahdollisuus olisi kirjoittaa osoitekin väärin? En tiedä vielä tuleeko musta oululaista. Odotan vielä tuloksia muista yliopistoista. Sitten tiedän.

Keskiviikkona olin jo ikeassa ostamassa itselleni leikkuulautaa ja juustohöylää. Isoveli soitti onnittellakseen ja päätyi suurieleisesti kieltämään mua ostamasta muovista leikkuulautaa, koska muovista irtoaa kemikaaleja, jotka vaikuttavat erityisesti ihmisten sukusoluihin ja sitäkautta heikentävästi ihmisten lisääntymiseen. - Ja autoihin, Olli pieni mies lisäsi taustalla.

Hämmentää kovasti tämä kaikki. Missä asun? Miten opintolainaa haetaan? Paljonko vessapaperi maksaa? Tai bussikortti? Millon ikinä nään kemiin jääviä tyttöjä? Missä alan käymään jumpalla? Minkä väriset verhot? Pitäiskö hakkee töitäkin? Kenen vieressä Jellona sitten nukkuu? Entä Mikko?

Pitkästä aikaa..

Noniin. Kuinka iloiseksi voivatkaan pienet asiat tehdä pienen 20-vuotiaan. Bloggeri, joka yhtäkkiä pelittää. Paluun pakastealtaisiin tehnyt Wokki-Couscous kasviksineen. Kaveri, joka on saanut sekä haikailemansa opiskelu- että työpaikan. Silloinkin kun itsellä ei ole tietoa kummastakaan...
Oulun yliopiston tulokset pitäis saada perjantaihin mennessä, mutta siellä kämmäsin niin olan takkaa, että ihan itkettää. Turha selitellä. Ehkä en sitten vain ole sellaista yliopistomateriaalia, ainakaan tällä alalla.

Oon reissannu kesän alun ympäri suomea ja nauttinut siitä. Ei ole tarvinut edes hukkua ikävään kun on ollut muuta. Ikävään hukkuminen saa muutenkin jäädä iäksi 10 aamun päästä. JOO JOO! Vähän väliä satelee, eikä tunnu yhtään kesältä. Aurinko paistaa siellä missä en asu. Vielä ainakaan. Käytiin äidin kanssa vähän ruokaostoksilla. Aurinkokuivattuja tomaatteja, kookosmaitoa, wokkikasviksia, chilijauhetta, kanaa ja vähän muuta. Niistä syntyy elämäni herkku. Tällä hetkellä elän odotuksesta ja ruuasta, mikä näkyy. Teen asialle jotain heti kun jaksan kiinnostua.

Rahaa olen käyttänyt aivan luvattoman paljon. Tarvin kesävaatteita, eikä niitä nyt kuitenkaan voi käyttää kun se luvattu kesä vetäytyikin jonnekin. Ens viikonlopulle on sovittu vanhan yläastekaveriporukan kesken muistelu- ja grillausilta. Kuulostaa kivalta.

Tuu on kotona. Opa ja nopa + kumppanit tulevat ens viikonloppuna tänne. Mummolaan. Kotiin.
Ja mikkokin.

ei vieläkään

Noniin, ei onnistu

saisko takasin sen oman fontin ja muut? en nimittäin kirjota ennen sitä.

viimeinen pisara ei ole liikaa vaan liian vähän

Tänään satoi niin rankasti, että tuulilasinpyyhkimet ei meinnanneet mahtaa mitään. Kävin Lindan kanssa Haaparannalla kaupoissa ja Torniossa koitettiin ettiä kauppoja, mutta ei löydetty. Mistä ne ihmiset ostaa niitten vaatteet? Ai jostain muualta? Niinno ilimeisesti.

Mulla on Johanna Sinisalon Lasisilmä nyt loppusuoralla, se on Jyväskylän kirjallisuuen pääsykoekirjana. Ihan luettava, mutta armotta kopio Saippuaprinssi-leffasta. Kirjojen lukeminen on täyttänyt mun elämän viimepäivinä tai -viikkoina. Siitä on tullut henki ja elämä. Toinen henki ja elämä saapuu huomenna ja viipyy viisi päivää. Viisi ihanan ihanaa päivää. Jotka ei lopu ikinä. Niihä?

Helatorstaina vien hengen ja elämän katsomaan karhuja Ranuan eläinpuistoon ja villisikoja ja korppia. Se väitti ettei siellä voi olla jääkarhua!! Ha, minähän sinulle jääkarhut näytän.

Tein opiskelutöistäni koostuvan sähköisen portfolion valmiiksi eilen. En vaan osannu lähettää sitä kansiota, tai oisinhan mää osannu, mutta kun siihen tuli lukemaan kokoajan, että FAILED.

Täytyy yrittää lisää.

Onko helatorstai sama kun helluntai? Se, millon piti olla hellu tai sitten sitä ei saa koko kesänä. Noni oon kerranki pelannu korttini oikein! :D

No nyt kävi näin.

Siperia opettaa:

* Hyvistä verkostoista on ihan konkreettista hyötyä sillon kun lähtee parille sitskulle ja neljäs onki yhtäkkiä aivan liikaa ja siitä seuraa kokoyön oksennussessio. Tuli vaan mieleen. Tämä siis ei tapahtunut minulle eilen.

* Lauantai-iltana pitäis muistaa laittaa aina puhelin kiinni jos haluaa olla vaan kotona ja nukkuakin. Ku jos ne ei soita, että mikset oo keitolaaaaaaa synttäripäivänäää niin ne soittaa kyytiä. Tämä siis ei tapahtunut Joonakselle eilen.

Eilen oli jännittävä kansallisia tunteita herättävä päivä. Meidän kisastudion miespuoliset edustajat puhkesivat kyyneliin kun Mikko Koivu ratkaisi pelin. Mää annoin kyllä kaiken arvostukseni Hentuselle ja Lehtoselle. Mun oli viimisessä erässä pakko lähtä aina Suomen alivoiman aikana pois toiseen huoneeseen kun mun pää ei yksinkertasesti kestä sitä jännitystä. Sitte mietin sitäki, että kun ne kisat on siellä Moskovassa missä muutenkaan ei ehkä uskaltais naamaansa näyttää, niin miten sitte kun ne suomifanit on poistunu sieltä hallista, onkohan tullu kirveestä?

Tykkäsin euroviisuissa Ranskasta ja tietenki Ruotsin Arkista. Kumpikaan ei pärjänny. Vieläki soi päässä You see baby i'm the worrying kind. Sen voittajan biisistä ei jääny mitään mieleen, kai se oli joku ihan yhdentekevä sitten.

Tänään lepoa ja finaali. Mikko oli aiheuttaa kohtauksen soittamalla, että haluanko huonoja uutisia. TUTUM ja sitten lakkasi sydän lyömästä...
- ÄLÄ SANO ETTÄ SÄÄ ET TUU!
Tulee se keskiviikkona. Se ei vaan saanu kuntsaria ampumisista. viuh ja huoh. Ihanaa. Se tulee. Se rakkain. <3

"ei selviä pääsykoeaineistosta?" Ihan oikeesti?!!?!?!!!

Ei pitäis kattoa Greyn anatomiaa, jos ja kun siitä tulee vaan paha mieli. Ohjusmieskin kielsi eilisen hysteerisen puhelun jälkeen. Oikeastaan se tais kieltää jo aikaisemmankin hysteerisen puhelun jälkeen, mutta en uskonu.

- Onko sulla joku..hätänä?
- On...tai...eii..tai..mää katoin Greyn anatomian justiinsa!
- Aaa.. (se ymmärs yskän heti) (ku semmonen se on..)

Mua pelottaa tommonen, että niiden ihmisten henki on niitten toisten ihmisten varassa. Ja ne toiset ihmisetki on vaan ihmisiä ja se on niille vaan työtä. Joku kuolee leikkauksessa ehkä sen takia, että sillä kirurgilla on rakkaushuolia niin sitä ei se leikkaus oikeestaan paljon kiinnosta tai se ei keskity siihen, kun se miettii sitä mitä se syö kun se pääsee töistä, pitääkö käyä kaupassa? Mua pelottaa se kun ne joutuu lopettamaan sen koiran, kun sille tulee aivohalvaus, koska siitä tulee mieleen Jellona. Ja mua pelottaa se, että jo vaikeasta leikkauksesta selvinny ihana ja onnellinen Denny saa yhtäkkiä parissa sekunnissa aivoihin kerkeävän veritukoksen ja kuolee. Vaikka se oli jonkun rakas. Että joku on menossa naimisiin ja tunnin päästä sitä viedään ruumishuoneelle.

Ohjusmiehenkin onneksi se sarja jäi nyt tauolle vähäksi aikaa.
Minun harmikseni ohjusmies pääsee tauolle vasta viikon päästä. Mutta toisaalta kuitenkin enää viikon päästä.

Ulkona on satanut monta päivää. Luin eilen Torey Haydenin Aavetytön. Se oli puistattava. Arundhati Royn Joutavuuksien jumala sen sijaan oli aivan mahtava. Vähän puistattava sekin, mutta niin hienosti kirjoitettu ja kerrottu, että viimeisiä sivuja piti säästellä ja kun lopulta suljin takakannen kylmät väreet kulki lävitse monta kertaa. En oo tuntenu semmosta pitkään aikaan, en sillä tavalla ainakaan.

Rovaniemen pääsykoe oli muuten tosi vaikea. En odota pääseväni jatkoon. Sadan kohdan monivalinnassa, jossa menee miinuksia vääristä vastauksista ja jossa sekä "oikein" vastaus että "väärin" vastaus ovat yhtä oikeita, en oo koskaan ollu ihan omillani. Jätin aika monta kohtaa tyhjäksi. Sitten siinä oli vielä semmosia esimerkiksi, että:

"Ongelmaperustainen oppiminen vaatii erityisesti uudistamaan opetussuunnitelmia tavalla, joka tekee mahdolliseksi ammatillisten ongelmien käsittelyn koulutuksen yhteydessä."

A) oikein
B) ei selviä pääsykoeaineistosta
C) väärin

all kinds of times

Hiljainen viikonloppu. Hiljaisempi ku pitkään aikaan. Hiljaisempi ku ikinä, ehkä.

Luin ja olin ja kuuntelin scandinavian music grouppia ja mietin viime kesää ja tulevaa kesää ja kirjoitin ja puhuin vähän puhelimessa ja nukuin päiväunia ja yöunia kissan kanssa. Se hengittää nukkuessaan niin raskaasti sisään ulos, että kun sitä kuuntelee ja pitää sylissään ei voi olla nukahtamatta viereen. Nyt se on ulkona kun aurinko paistaa, sillä taitaa olla kissan päivät.

Kesästä se, että siitä tulee aivan aivan ihana, ihanin kesä ikinä!

Ohjusmies oli vilpittömän iloinen eilen puhelimessa kun ne oli päässeet kolmeksi tunniksi veteraanivapaalle oluthuoneelle. Montako olutta vajaassa kolmessa tunnissa ehtii juoda, ihmettelin. - Tosi monta! Humaltunut ohjusmies hihkui itsekin yllättyneenä suorituksestaan.

Tänään olen saanut luettua 120-sivuisen opettajakoulutusmateriaalin netistä, (se on yllättävän raskasta). Kuka ois arvannu, että se sisältää niin paljon filosofiaa ja totuusteorioita. Raskasta raskasta. Huomenna on pääsykoe Rovaniemellä. Olenko ihan huono ihminen, jos sanon, että odotan enemmän sitä kun pääsykokeen jälkeen menen käymään Someroharjulla? Toki se pääsykoekin on kiva, mutta vaan justiinsa ihan kiva eikä mitään enempää..kun siis mää niin haluaisin tonne vähän muualle...

Liisa-kummi, jota pienenä kutsuin tuttavallisesti Liisa-pummiksi, on kylässä.

Tänään ohjelmassa rentoutumista ja ajatusten kiteyttämistä lukemisen sijaan, Ikea, Suomi-Ruotsi jääkiekkoa jee ja pitkänpitkä sauna. Huomenna ohjusmies <3

Nämä ajat eivät ole meitä varten

Tykkimies on ylennetty ohjusmieheksi. Ohjusmies lähti eilen ja soitti tänään. Taustalta kuulin ampumisia. Ne on leirillä ja kiinni 3 viikkoa. Meidän pitkät viisi päivää menivät jo eivätkä tuntuneet yhtään pitkiltä. Ohjusmiehen tyttöystävän osa on kaikkea muuta kuin herkullinen.

Vappu oli perinteinen sekoilujuhla Oulussa. Tyttöjen kanssa oli kivaa, koska ne on mun lempityttöjä. Baarissa tapasin ihmisiä, sattumalta semmoisiakin, joita en ole koskaan ennen tavannut kuin netissä. Se oli hassua. Kävelin kengät sylissä yöllä Giglin marlinista parin kilometrin päähän nukkumaan sukkasillaan, koska en jaksanu kävellä ennää metriäkään niillä koroilla, kun sattu. Suurimman osan matkasta ohjusmies kantoi mua olkapäillään, koska tiellä oli sen mielestä lasinsiruja ja jotain muuta epäilyttävää.

Ei kannata muuten Iin shellillä (ei varmaan muillakaan shelleillä) ottaa sitä kanakoria. Kukaan kanakorin tilanneista ei saanut syödyksi lautasta edes puolilleen. Lehtipihvit sen sijaan menivät parempiin suihin. Ja mun lasten lehtipihvi (5.30) oli samankokoinen ja annos tismalleen samanlainen kuin Roopen normi lehtipihvi (12.70).

Jyväskylän yliopistosta tuli palaute mun monikollisiin sanoihin liittyneestä etätehtävästä. Sain nelosen. Yhteenvetoa olivat jääneet kaipaamaan loppuun. Mää jäin tietysti kaipaamaan sitä vitosta. Mutta oon tyytyväinen.

Tytti säikäytti mut jättämällä kertomatta palaavansa Brysselistä ja olemalla tupakilla Milkan parvekkeella kun lauantaina menin sinne. Hullu ihiminen. Katoin vaan että jokin ei nyt kuulu tähän kuvaan. Tytti it is. Se aiko hakea tänne Suomeen kouluihin, joten se ei oo ainakaan nyt lähössä minnekään. Hymy.

Tänään on keskiviikko. Tuntuu ihan maanantailta. Oon siivonnu huoneen, lukenu kirjallisuuden pääsykokeisiin 50 sivua vähän vaikealukuista joutavuuksien jumalaa ja soittanu kitaraa. Ainiin ohjusmies opetti mulle kitaransoittoa viikonloppuna ja opin iskemään ees taas ja alas-alas-ylös-ylös-alas-ylös. Viidestoista yö menee nyt aika rutiinilla.

Avrilin uus levy oli muuten aika pettymys. Tai ne viis piisiä, mitkä oon siitä kuullu. Kaks on hyviä. Mulla on semmonen tunne, että nyt ku se on menny naimisiin ja se on onnellinen niin sillä on sama ongelma ku mulla välillä, ettei sillä oo sillon enää oikeen asiaa. "Innocence" on hyvä, koska tiedän täsmälleen miltä siinä tuntuu, kun ihmetyttää milloin ja miten on tullut niin onnelliseksi. Mulla oli se samanlainen tunne kans joskus ennen tammikuun kahdeksannetta. Etäisyys repii.

Tarkoitus on siis pahoittaa lukijan mieli, kun se on kuitenki vaan löhönny...?!

Olen paiskinut hommia, niinkuin sadepäivinä kuuluukin. Luin Marja-Riitta Luukan artikkelit kirjoittamisesta ja sen opettamisesta eri näkökulmista ja tein niistä lukupäiväkirjan. Olin melkolailla erimieltä ja otin vahvasti kantaa. Toivottavasti se ei ole mikään arvostettu tyyppi, koska sen ajatukset ainakin oli tosi keskeneräisiä. Lisäksi tein yhteenvedon opiskelutöistä saamastani vertaispalautteesta. Mulla meni nää molemmat jutut vähän yli annetusta ohjeellisesta pituudesta niinkuin mulle aina käy. Nyt ei kuitenkaan pahasti.

Ja sitte aeropikkiin. Hei

Jälellä kasiykkönen

Tassuttelin tänään leoparditossuilla Milkan kanssa kaupunkiin. Hassua sipsuttaa kissan tassuilla kun ohuen pohjan läpi tuntuu maan muodot, eikä kuulu sitä kopinaa, (mihin oon tottunu ja mistä tykkään,) että täältä tullaan.

Pistettiin haisemaan lindeksissä. Päivän sana: Asusteet. Milka osti kolme vyötä ja kaulakorun ja mekon. Minä ostin vyön ja kaulakorun ja ihan tyhmät amppariaurinkolasit. Tyhmät niistä tuli vasta kotona peilin edessä -realismi iski. Aivan liian isot ja huomionhakuiset ja naurettavat. Mikko tulee inhoamaan niitä. Ja äiti. Ja isi. Kaupassa ne tuntuivat vaan vielä oikein persoonallisilta ja mahdollisilta ja vannottelin kantavani niitä ylpeydellä. Filmitähtilasit. Voi anna. Filmitähdeille ne sopiskin ehkä siks että niillä on usein enemmän tarvetta naamioitua koko kasvot peittävällä aurinkolasilla. Meneehän ne autoa ajaessa, jos vaikka häikäsee...

Sitte innostuttiin lisää ja ostettiin t-paiat. Milkalle valkonen, jossa lukee kullalla JUSTIN ja mulle ruskee ja siinä lukee kullalla BRAD. Sovituskopissa meihin hiipi teiniys ja girlpower. Nooo se menee lenkillä, jos ei muuten. Tänään oli siis aika kevyttä, en uskalla kurkata tilille, sielläkin on varmaan.

Tein tortilloja ja pelattiin äitin ja Tuukan kanssa lupausta. Mikko on leirillä ja odotan sen soittoa että voisin kertoa sille että oon pahoillani siitä ku huomautin niistä tilulilutuksista, kun se ei malta soittaa pelkästään sointuja silleen tylsästi ja ymmärrän kyllä että sen luovuus kärsii semmosista rajoitteista ja että se on oikeesti tosi hyvän kuulostakin ja että se on mun kaikkein lempparein rokkari...ja muutaki.

Vielä 81 aamua.

...melutaan ja syljeskellää-ään!

Häh!? Bloggeri oli muuttunu suomenkieliseksi itsestään. Aika hassua. Olen nimittäin jossain vaiheessa koittanu muuttaa kieltä, että olis helpompaa säätää tän kanssa, jos välillä joutuu, siinä kuitenkaan onnistumatta, ja nyt kun annoin olla enkä yrittäny mitään se oli muuttunu. Aika monien asioiden kanssa käy näin. Yli kaks viikkoa join kuumaa ja lepäsin ja kurlasin ja sitten tuli lomille mikko, enkä jaksanut hoitaa enää sairauttani vaan päin vastoin uhmasin sitä tuolla keväisessä säässä pikkutakissa ja pikkukengissä ja sortseissa ja sukkiksissa. JA maanantaina ku mikko oli lähteny, huomasin että ei satu enää yhtään ku nielasee. Paranin. Tosta vaan..huomaamatta ja ihan vastoin kaikkia säädöksiä ja järkeä.

Tämä bloggeri antaa mulle paljon enemmän näin. Esikatselu?..wou en ennen tiennyt että tässä on esikatselukin.

Kevät pistää hyvälle mielelle. Kuiva vaaleanharmaa asfaltti ja auringon paiste. Ja justiinsa nää pikkukengät, joita ostin vielä yhden parin lisää..ruotsin puolelta tietenkin. Semmoset kirkkaanpunaiset pikkuavokkaat kuin jotain kiinalaista silkkiä, joissa intialaisia kirjailuja, paljetteja ja helyjä. Ah. Menomatkalla hapitsulle kuunneltiin nostalgista tyrävyötä, koska kirjastosta käteeni osui ihan yllättäen se vanha levy. Ois mulla ollu se omana kotonakin, mutta ei sitä voi kuunnella enää kun se on naarmuuntunu ja kulunu niin huonoon kuntoon. Mulle tuli kaikki ihan mielettömät jutut yläasteajoilta mieleen. Hassua kun muisti kaikki sanatkin ulkoa. Olin tosi tosi liikuttunu..

"Ilta tumma ja sateinen. Siitä viis, mä olen onnellinen.
Sun silmiin vihreisiin niin helposti mä hukkuisin ja niin me suudeltiin.
On jo myöhä kohta huominen. Pitäis lähteä vaikka halua en.
Tiedän, että pakko on taas hyvästellä niinkuin ennenkin, mutta myöhemmin..."

Mikko ei ollu tyrävyöstä ihan yhtä innoissaan. Ei se sille merkinny villejä ihania kesäöitä kun karattiin kotoa, bestisten salaisuusvihkoja, kivojen poikien jakamista: sulle tuo, mulle tuo, Syväkankaan "jengiin" kuulumista, päärynäviinipullojen pummaamista ja sitten piilottamista (kaivamista maahan villasukan sisässä) mansikkanokan metsän suojaan sopivaa ajankohtaa kuten esimerkiksi juhannusta odottamaan, jolloin piilo piti ensin löytää ja sitten pullot kaivaa ylös, pimeitä iltoja meripuistossa kun oli lähes aina satanut ja maa tuoksui märälle ja farkkujen tai micmacin kangashousujen lahkeet kastuivat, cokista jäillä, yökyläilyjä kavereiden luona ja leikkimökeissä, kukaan-ei-tykkää-musta-itkuja ja kyllä-kaikki-tykkää-susta-lohutuksia, ensisuudelmia, poliiseilta tai nuoriskan hyvää tarkoittavalta "Kotona välitetään susta, koulussa välitetään susta, me täällä välitetään susta"-Jopelta karkuun juoksemista, oman elämän haltuun ottamisen tunnetta, pilareiden soittelemista, poikia, jotka huuteli perään ja lähti seuraamaan meitä kaupungilla ja joita myöhemmin tavattiin liikennepuistossa, kirjevihkoja kavereiden kesken, kasien penkkejä, ekoja kännyköitä ja tekstareita ja häläreitä ihastuksille ja ihastuksilta, riparia.

"Tänä aamuna olen kuin toinen, katsot mua olet hurjan vihainen.
Tekis mieli silmät sulkea, ei naama toi sun oloa paranna.
Olen niinkuin ketään ei olisikaan, silti kaikki tuntuu huomaavan.
Voi kun et jäisi kauemmas enää tai menisit muualle itkemään.

Oksettaa, ootko sä vai eilinen?
En tiedä mut mielummin jälkimmäinen. En kai sitä koskaan tietää saa..."

Mikko on kai sitten kuunnellut jotain hyvää musiikkia silloin. Tai joka tapauksessa jotakin toista. Haluaisin kamalasti näyttää mikolle miten paljosta mussa se ei tiedä mitään ja mennä ajassa taakse päin ja ottaa sen mukaan ja näyttää sille secret placen ja metsopiilon ja relletin tupakkihuoneet, mutta se on kai sitten jotain sellaista mikä on vain mun omaa. Tai meidän, jotka silloin oltiin. Ei sellaisia asioita saa välitetyksi toiselle, vaikka kuinka tahtoisi. Oli Mikkokin olemassa jo silloin. Tiedän sen siitä, että se tuli pyytämään mun puhelinnumeroa joskus seiskalla syväkankaankioskin edessä eikä kuitenkaan soittanut sitten koskaan. Ei se sitä itse muistanut enkä ois varmaan minäkään, jos en olisi kirjoittanut siitä päiväkirjaan silloin. Tiedettiin toisemme kyllä, mutta oltiin eri kouluissa ja eri nuoriskoilla ja jonkun toisten tyttö- ja poikaystäviä. Jonkun väärien.

Yhteistä meillä oli levyn tokavika piisi, ajetaan me tandemilla, jota molemmat ollaan rokattu joittenki toisten kanssa. Joittenki väärien. Ollaan monta kertaa leikitty ajatuksella Jos mikko olisi soittanut annalle silloin...

Toisaalta en kyllä usko että mikko olisi tykänny siitä musta joka oli silloin. Nytkin se otti kärsivän kippuranenäilmeensä heti kun aloin maalailla tyrävyö-aikani maisemia ja tyyppejä. En ehkä haluakaan sekoittaa niitä keskenään, Mikkoa ja tyrävyöaikaani, yöks mikä yhistelmä. Ja enhän mää olis voinut mikään villi ja vapaa ja huoleton olla jos olisin osannut silloin jo rakastaa, ei ei...ne eivät vaan millään sovi yhteen. Näin on oikein hyvä.

Illalla soiteltiin ja laulettiin oman yhteisen aikamme musiikkia ja oli mukavaa.

Tuukka on kotona. Tai siis ei juuri tällä hetkellä, koska se lähti yöpilkille ja kelkkailemaan ja me muut odotamme täällä kotona henkeämme pidättäen...kuka hullu lähtee tuonne jäälle, vaikka se sulaa alta!? No..meidän tuukka. Muuten on kyllä kivaa kun tuukka on täällä kotona. Se on niin kotoisa ja hassu ja velimäinen. Elinakin tulee tänään helsingistä ja Milka oulusta, haen sen asemalta kohta. Mikko perjantaina leiriltä. Ja sitten tuo kesäkin tulee, minkä ehtii...

Hei pääsiäinen oli...

...kaikesta huolimatta aika ihana omalla erikoisella tavallaan. Ostin uudet leoparditossut sen kivan ruotsalaisen kenkäkaupan lastenpuolelta. Ne sidotaan nilkan ympärille. Join mahottomasti sitskuakin. Yhtenä iltana vaan..mutta mahottomasti. Oli niin mukavaa kun oli ympärillä ne naamat, joista tykkään. Ja tiskasin, mitä en todellakaan tee mielellään. Ilman kumihanskoja en ollenkaan. On tapahtunut semmoisia asioita, joita ei ole tarkoitettu tässä jaettaviksi. Hyviä ja huonoja. Järkyttäviä. Avuttomuuden tunteita herätteleviä. Semmoisia, joilta kumihanskat eivät suojaa. Elämä voi saada yllättäviä käänteitä. Näissä minun elämäni käänteissä notkuu kuitenkin paljon toivoa ja syvää uskoa, positiivisuutta. Se on pikkuhiljaa opittua.

Eräs ihana ja erityinen suhde täytti yhden vuoden pääsiäissunnuntaina. Onneksi olkoon suhde. Kiitos, sitä tarvitaan.

M kysyi ollessaan eilen lähdössä takaisin, mitä aion nyt tehdä tulevina viikkoina, kun se on poissa. En jaksanut miettiä siihen hätään muuta vastausta kuin "Elää". Siinäkin on jo omat haasteensa.

kurlausta kiiraskeskiviikkona

Paremmin kirjoitan silloin kun olen oikein surullinen tai vihainen. Silloin myös puhun vakuuttavammin. Vihaisena tai surullisena olen melkonen suoriutuja. Onnellisena musta ei ole oikein mihinkään. Siinä valossa nähtynä voin ikäväkseni todeta olleeni onnellinen jo pitkään. Ja saamaton. Semmonen määniinvaantykkään, jonka ympäriltä kaikkoaa kaikki kaverit. Kuka semmosta onnellista lössykkää jaksaa pitemmän päälle katsoa ja kuunnella? No..harvat. Pitää varmaan joku kriisi kehittää sitte pääsykokeiden ajaksi....

Olen vieläkin oikein kipeä. Sen myös kuulee äänestä. En ole päässyt jumppaamaan tällä viikolla. Haittaa vähän ja harmittaa. Liikkumattomuuden huomaa heti löysästä olosta ja vartalosta. Jumppa vaikuttaa mun jaksamiseen ihan oleellisesti, tänä keväänä oon pistäny merkille.

Ei multa oikeasti ole kaikki kaverit kaikonnu vielä. Ne vaan hellustais kaheksana päivänä viikossa, jos se olis mahollista. Niillä näyttäs itellä olevan sama määniinvaantykkään vaihe menossa elämissään. Ja hyvä niin, mutta mietin vaan, että olisko se voinut tulla niille vasta kesällä sen jälkeen ko M on vapautettu armeijasta?! oisko ollu liikaa pyyetty. En mitenkään valita..siis kyllä niillä on..ehdottomasti on aikaa olla munki kanssa aina sillon ku Aapo on töissä tai Jukka on koulussa tai Roope on reeneissä tai Veikko on oulussa taiii.... Oma syyni kun en ole viittiny opetella niitten reeniaikatauluja ja muita menoja ulkoa. Ja hö ei niitä edes ulkoa tarvitse opetella, kun ne voi laittaa ylös lapullekin!

Kävin tänään kaupungilla tuolla myrskyssä ja hain apteekista kipua lieventäviä kurlattavia yrttilääkkeitä. Äiti väittää ettei niitä tarvis kurlata. No tarviihan! Olen tehny niin ennenkin ja on auttanu! Kai se kurlaus jotenki tehostaa sen lääkkeen vaikutusta tai jottain...?! Oon saanu ihan turhia moitteita kurlaamisesta keittiössä. Mikä siinä muka on ällöttävää hä? Kurl kurl..terveys menee eelle.

Viimeksi pääsiäinen on tuntunut näin hyvältä silloin kun vielä jaksoi innostua suklaamunien pikkuyllätyksistä. Tykkimiehellä on neljän päivän pituinen loma, joka alkaa huomenna. Jos olen joskus väheksynyt sinun merkitystäsi ja olemassa oloasia kiirastorstai niin annettakoon se minulle nyt anteeksi. Itseasiassa olet oikein asiallisella paikalla ja oikeassa tehtävässä juuri siinä missä olet ja kiitokseni siitä.

....Nyt täytyy lähteä pelaamaan tyttöjen kanssa aliasta. Niille tuli vapaata ku niiden poikakaverit pelaa siinä vieressä pokeria. M olisi siellä varmaan kans mielellään, mutku jonku täytyy puolustaa maata että voidaan turvallisin mielin katsoa joulukuussa linnanjuhlia telkkarista. (Tai itseasiassa, että voidaan nyt turvallisin mielin pelata aliasta, mutta pitemmällä tähtäimellä mikon korsi on siinä keossa kanssa, joka meille niitä linnanjuhlia suoltaa.) Jokatapauksessa nyt voidaan mitä vaan, koska siellä on minun mikko ja se kyllä pitää meistä huolen!

Hei vaan

Jes. Ihanaa. Fontti on tehnyt paluun!

Minulle on kai tapahtunut aika vähän mitään uutta näinä päivinä. Olen tullut 20- vuotiaaksi ja saanut 20 vaaleanpunaista ruusua kotiinkuljetuksena suoraan sotatantereilta. Tai ei ihan sieltä, mutta melekeen. Olen hakenut joihinkin paikkoihin opiskelemaan ensi vuodeksi. Tänään epäilykset niihin opiskelupaikkoihin pääsemisestä ovat suuria ja inhottavia. Päässä on pyöriskellyt viimeaikoina paljon seuraavan kaltaisia mietteitä: Jos joskus pääsen opiskelemaan sinne minne tahon niin minä lupaan etten enää ikinä.....
Ehkä tehokkaampi keino olisi painua tuonne lukemaan.

Olen kyllä lukenutkin. Olen lukenut paitsi vavisuttavan mielenkiintoista solun kemiaa, Sofi Oksasen kirjaa "Stalinin lehmät". Se on tonne Turkuun pääsykoekirjana. Solun kemia taas liittyy valitettavasti logopedin työhön. Tai en oikeastaan usko, että liittyy edes, mutta jollainhan fiksut hakijat on erotettava tolloista hakijoista. Tai ahkerat hakijat. Motivoituneet hakijat.

Kuumeinen, yskäinen ja nuhainen olo. Olen myös väsynyt. Olisi jo ne pääsykokeet niin pääsisi tekemään asioille jotakin ja antamaan kaikkensa. Olisi jo se kesä...

Joo siis ei mua huvita kirjottaa ko en saa sitä mun fonttia tästä ennää! ja sitte ko kirjotin tolla toisella niin se ei näykkään ollenkaan. jipii

palikoita

Oon nyt pari päivää tehny tutkielmaesseetä itsetunnosta. Aika mielenkiintoista. Se eteneekin just niinku pitääki ja valmistuu varmaan ihan ajoillaan, viimetipassa, mutta silti. Ei paniikkia.

Psykologian professori Liisa Keltinkangas- Järvinen antaa erinomaisen esimerkin kasvatustraditiostamme. "Kehumisen sijasta lasta aletaan kannustaa suorituksiin asettamalla hänelle tavoite, johon hän itse ei ollenkaan välittäisi pyrkiä. Lapsi asettaa kaksi palikkaa päällekkäin, ja ihailee onnellisena suoritustaan. Silloin tulee aikuinen paikalle, korjaa alemman palikan asentoa ja sanoo, että saat kolme palikkaa päällekkäin, kun laitat ensimmäisen kunnolla. Tästä alkaa ja jatkuu eräs itsetunnon ongelma: ihminen ei rohkene itse asettaa itselleen tavoitteita ja olla tyytyväinen suoritukseensa, vaikkapa vähäiseenkin, kun tavoitteet tulevat aina ulkopuolelta."

Olen soitellut vähän kitaraa viimepäivinä. Jotain Sir Elwoodia, ja Avrilin viisisointuisen "My happy endingin" pystyn soittamaan alusta loppuun, mutta soinnun vaihtumiskohtiin tulee vieläkin pieni katko. Mitä pitempi aika viimeisestä soittokerrasta on kulunut sitä pitempi se katko on. Kamalan turhauttavaa tulla paremmaksi niin hitaasti. Ja että seuraavana päivänä ei olekaan siinä mihin viimeksi jäi vaan taaempana aina. Ihminen ei voi olla tyytyväinen kahden palikan torniin, vaan aina on olemassa kolmas palikka, ja joku on saanut senkin paikoilleen.

Eilen kävin baarissa selvinpäin, mitä en enää ikinä tee.
Toinen asia, mitä en enää ikinä tee, on mennä selittämään kännissä jotain noloa kuten sitä millaista unta on nähnyt jostain puolitutusta sille puolitutulle itselleen, jota ei vois vähempää kiinnostaa ja joka siis parhaimmassa tapauksessa on vielä selvinpäin. Ja vielä sitä, miten ne oli spekuloinu sitä unta sen poikakaverin (joku neverheard) kanssa, ja lisätä että "ei ku mee vaan..kyllä mää nään ettei sua oikeesti kiinnosta kuunnella mun selityksiä" ja kun koittaa ystävällisesti hymähtää että niin..ei oikeastaan, niin se jatkaa että..."MUTTA viimeyönä mää näin semmosta unta että mää niinkö huusin vaan ihan täysillä näin ja sitte se mun poikakaveri....." Ja sitä jatkuu ja jatkuu ja jatkuu... Kamalaa. Oma syy kun menin sinne. Oishan tuo pitäny tietää. Onko nää ihmiset täällä ollu ennenki näin urpoja vai onko tää vaan joku urpojen iltama? Myötähäpeä ei ole kiva tunne. Masensi oikeestaan. Ja täällä mää oon viihtyny ihan liikaa..

Voi olla ettei se muuten silloin olekaan myötähäpeää vaan ihan häpeää sitä itseään, kun tietää ettei oikeastaan ole itse yleensä yhtään parempi.

Ylihuomenna mulla tullee kakskymppiä lasiin. En ole suunnitellut sille päivälle mitään erityistä. Tutkielmaesseen kirjoittamista ja ikävää, veikkaisin. Mummo soitti. Se oli suunnitellut kalevalariipuksen ostamista minulle lahjaksi ja käytiin neuvottelua siitä, millainen sen tulee olla.

Kahdenkympin kriisin oireilut ovat vaihtuneet hyväksi mieleksi, ylpeydeksikin ehkä. Ei kaksikymmentä ole lupaus aikuisuudesta, vaikka siihen ehkä liittyykin tiettyjä odotuksia kuitenkin. Vuosi sitten kun täytin 19, isoveljeni laittoi mulle viestin että "19-vuotiaana tapahtui ne parhaat jutut".
Kuluneen vuoden aikana mun elämässa on tapahtunu paljon ja oon oppinu valtavasti ja ne parhaat jututkin pääsivät tapahtumaan, mutta tänä seuraavana ikävuotenani odotan pääseväni nauttimaan niistä parhaista jutuista, jotka draamallisen, hektisen ja välillä vaikeankin, mutta ah niin ihanan tämän vuoden aikana tarttuivat haaviin. Sillä parhaissa jutuissa mun mielestä juuri parasta on se, etteivät ne ole ohi heti tapahduttuaan vaan ne ovat ja pysyvät, muuttavat jotain. Elämä on järjestyksessä ja hyvää.

Tänään oon sinun tyttö

Niin oon kyllä muinakin päivinä, mutta tänään aivan erityisesti halusin sanoa sen. Ilman omitusliitettä, koska se oli kivempaa niin.

Noro-viruksen riepottelusta toipunut äiti lähti mun kanssa kaupungille ja arvatkaa shoppailtiinko me?! No oikein, shoppailtiin. Musta oli mieltäylentävää huomata että alennusmyynneistä voi saada kuusi ihanaa paitaa seittemälläkympillä! Kirjastosta lainasin neljä levyä. Sugababesit, Tekniikan ihmelapset, Zen Cafeen ja Lily Allenin. Kuuntelin jo kaikki paitsi Allenia, mutta siinä näyttikin olevan vaan kolme biisiä, joita mulla ei vielä ole. Tykkäsin Tekniikan ihmelapsien Syntymäpäivä- biisistä. No siinä Vuokko Hovatta toisteleekin kertosäkeessä että "Oothan aina mun luona en enää tahdo elää ilman sua en koskaan ilman sua!" Jaa..että muhun on nykyään helppo tehdä vaikutus.

Syötiin pinaattikeittoa ja munaa ja nukuttiin, mää ja mun uus paras kaveri, Tero-nalle. Miks on näin väsynyttä?

Pieni ääni sanoo päässä, että pitäis tehdä hommia, mutta vastaan sille, että kuka sitä aina jaksaa...Tero-nalle nyökyttelee vieressä. Se on leppoisaa ja luppoisaa seuraa.
Sitäpaitsi neloselta tulee huippumalli haussa.

The best damn thing

Tulin viemästä peipiä takaisin armeijaan. Pesin meikit. Poskilla ne oli muutenki.
Se on kaks viikkoa kiinni taas.
Olis ihana heittäytyä täydellä sydämellä ja kaikin voimin tähän surevan sotalesken kärsimykseen, mutta ei ole varaa upota nyt kun huomenna on otettava fiksun kieltä tutkiskelevan opiskelijan rooli ja puurrettava. Lauseopin tentti meni hyvin. Reilua sinänsä, kun luinki siihen niin paljon, kerta.

Adoptoin Mikon Tero-nallen unikaveriksi seuraavan neljän kuukauden ajaksi. (Niin ei munkaan mielestä nallelle voi antaa Teroa nimeksi, eikä ihmisellekään mielellään, mutta en ole vastuussa siitä! eikä nimi nallea pahenna.) Sulonen se on ku mikä. Ja niivitetty ku mikä. Varmaan sata vuotta vanha, mutta sitäkin arvokkaampi. Tarpeeksi iso, jotta mun on mahdollista tulla yöllä unenpöpperössä huijatuksi siitä että vieressä olis ite M. Ovelaa..

Kuunneltiin tänään kasetilta kuinka tapeltiin sisarusteni kanssa lähes tasan 15 vuotta sitten siitä kuka saa pitää mikkiä. 9-vuotias Tuukka on jo ulkona pelaamassa palloa ja 2-vuotias Perttu on poissa pelistä, jos on siinä koskaan mukana pysynytkään, kun 4-vuotias pahaa-aavistamaton Anna on haastattelemassa 12-vuotiasta Villeä. Yllättävän käänteen seurauksena roolit vaihtuvat ja mikrofoni riistetään haastattelijalta sääliä tuntematta.

V: Meillä on täällä nyt vähän teknisiä ongelmia kun Anna haluaa pitää itse mikrofonia kun puhuu siihen, mikä ei tietenkään ole mahdollista.
A: Sitten en puhu mitään!
V: No sitten sinä et valitettavasti puhu mitään.................Mikäs sun ryhmän nimi on tarhassa?
A: (hetken hiljaa, mutta ei voi vastustaa kiusausta) Hemulit
V: ..ei saa valehdella...
A: HEMULIT !!!
V: Vainiin...Noniin...Nyt Anna-ääliöllä on taas jotakin sanottavaa
A: EN OO ÄÄLIÖ!!!!! ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄäääääääääääääääää

Äärettömän hyvän itsepuolustusmekanismin kehittymiselle on olemassa syy.

Avrililta tulee uus levy 17. Huhtikuuta. The best damn thing. Sitä en epäile. Ihanaa, oon oottanu jo niin kauan. Tätä yhtä ihanaa pystyy kuunteleen myspacesta. Keep holding on.

Se laulaa mulle, että "You're not alone, together we stand.
I'll be by your side, you know i'll take your hand.
When it gets cold, and it feels like the end.
There's no place to go. You know i wont give in, no i wont give in.

Keep holdin' on, cause you know we'll make it trough, we'll make it trough.
Just stay strong, cause you know i'm here for you, i'm here for you."

Lääkettä haavoihin.
Hymyilyttää ihan kauheena. Hyvä mieli. Paras mieli. Yks on just sellane, että ei sitä voi ku rakastaa!

puolustuspuheenvuoro

Kerkes valittaa, vaikka viikonloppu oli ihana sittenkin.

Vaikeus tulee siinä, että odotuksilla on tapana kasaantua suuriksi kun harvoin nähdään. Sitten jos asiat ei mene ja suju kuten oli suunniteltu, ja eiväthän ne mene, ( varsinkaan kun kahdella ihmisellä on usein myös kahdet suunnitelmat), tulee pettymys ja turhautuminen. Onneksi tässä tapauksessa toisella meistä on kärsivällisyyttä ja halua puhua asioista mököttämisen sijaan. Onneksi toiselle meistä itsekunnioitus ei tarkoita samaa kuin "mää en ainakaan soita!". Onneksi mun ei tarvitse seurustella itseni kanssa kun tuo mikko on olemassa. (:

Yhteishyvässä oli joku juttu parisuhteesta ja luin sen koska äiti suositteli, mutta mun mielestä on vastenmielinen ajatus että kaikki parisuhteet menisivät jonkin tietyn kaavan mukaan. Haluan pysyä uskossani rakkauden ainutlaatuisuuteen. Sitä uskoa on kyllä koeteltu ja koetellaan edelleen, mutta tällaisten viikonloppujen jälkeen sen toisaalta voi myös tuntea vahvistuvan. Haluan, että rakkaus on jotakin niin suurta, ettei sitä voi tutkia eikä analysoida. Tai voittehan te yrittää, mutta väärässä olette joka tapauksessa..

Sillä rakkaus on kaiken yläpuolella. Sen on oltava.

On tosi hassua olla kotona tiistaina keskellä päivää. Ei töitä eikä velvoitteita. Paitsi että kyllä niitä velvoitteita on suuntaain ja toiseen, mutta niihin tarttuminen ahdistaa. Tarttumattomuus ahdistaa vielä sitäkin enemmän. Huomenna on suomenkielen lauseopin tentti. Siihen olen lukenut ja käynyt työkkärissä istumassa. Siellä oltiin mulle vihaisia. Olisi pitänyt mennä kuulemma jo eilen, ensimmäisenä työttömänä päivänä. Ne piti mua varmaan tosi ylimielisenä. Olinkin kyllä. En voinu sille mitään että mua nauratti. Harmi vaan ko kaikkea ei voi saada. Mun poikakaveri oli lomilla eilen niin arvaa kahdesti kiinnostiko mua kuinka paljon tulla tänne istumaan. Ja ota vaan se yhden päivän työttömyysraha pois, ei kiinnosta vähääkään. Taas yksi syy päästä opiskelemaan! Ettei tarvis mennä tonne ennää ikinä!

Yritin myös siivotan laatikkoa, mutta huomasin, ettei siellä ollutkaan mitään mitä olisin raaskinut heittää pois. Niin se taisi jäädä huonompaan järjestykseen kuin aloittaessani. Huomenna vois koittaa jäsentää tätä vähän paremmin. Joutenoloa siis.