Joo siis ei mua huvita kirjottaa ko en saa sitä mun fonttia tästä ennää! ja sitte ko kirjotin tolla toisella niin se ei näykkään ollenkaan. jipii

palikoita

Oon nyt pari päivää tehny tutkielmaesseetä itsetunnosta. Aika mielenkiintoista. Se eteneekin just niinku pitääki ja valmistuu varmaan ihan ajoillaan, viimetipassa, mutta silti. Ei paniikkia.

Psykologian professori Liisa Keltinkangas- Järvinen antaa erinomaisen esimerkin kasvatustraditiostamme. "Kehumisen sijasta lasta aletaan kannustaa suorituksiin asettamalla hänelle tavoite, johon hän itse ei ollenkaan välittäisi pyrkiä. Lapsi asettaa kaksi palikkaa päällekkäin, ja ihailee onnellisena suoritustaan. Silloin tulee aikuinen paikalle, korjaa alemman palikan asentoa ja sanoo, että saat kolme palikkaa päällekkäin, kun laitat ensimmäisen kunnolla. Tästä alkaa ja jatkuu eräs itsetunnon ongelma: ihminen ei rohkene itse asettaa itselleen tavoitteita ja olla tyytyväinen suoritukseensa, vaikkapa vähäiseenkin, kun tavoitteet tulevat aina ulkopuolelta."

Olen soitellut vähän kitaraa viimepäivinä. Jotain Sir Elwoodia, ja Avrilin viisisointuisen "My happy endingin" pystyn soittamaan alusta loppuun, mutta soinnun vaihtumiskohtiin tulee vieläkin pieni katko. Mitä pitempi aika viimeisestä soittokerrasta on kulunut sitä pitempi se katko on. Kamalan turhauttavaa tulla paremmaksi niin hitaasti. Ja että seuraavana päivänä ei olekaan siinä mihin viimeksi jäi vaan taaempana aina. Ihminen ei voi olla tyytyväinen kahden palikan torniin, vaan aina on olemassa kolmas palikka, ja joku on saanut senkin paikoilleen.

Eilen kävin baarissa selvinpäin, mitä en enää ikinä tee.
Toinen asia, mitä en enää ikinä tee, on mennä selittämään kännissä jotain noloa kuten sitä millaista unta on nähnyt jostain puolitutusta sille puolitutulle itselleen, jota ei vois vähempää kiinnostaa ja joka siis parhaimmassa tapauksessa on vielä selvinpäin. Ja vielä sitä, miten ne oli spekuloinu sitä unta sen poikakaverin (joku neverheard) kanssa, ja lisätä että "ei ku mee vaan..kyllä mää nään ettei sua oikeesti kiinnosta kuunnella mun selityksiä" ja kun koittaa ystävällisesti hymähtää että niin..ei oikeastaan, niin se jatkaa että..."MUTTA viimeyönä mää näin semmosta unta että mää niinkö huusin vaan ihan täysillä näin ja sitte se mun poikakaveri....." Ja sitä jatkuu ja jatkuu ja jatkuu... Kamalaa. Oma syy kun menin sinne. Oishan tuo pitäny tietää. Onko nää ihmiset täällä ollu ennenki näin urpoja vai onko tää vaan joku urpojen iltama? Myötähäpeä ei ole kiva tunne. Masensi oikeestaan. Ja täällä mää oon viihtyny ihan liikaa..

Voi olla ettei se muuten silloin olekaan myötähäpeää vaan ihan häpeää sitä itseään, kun tietää ettei oikeastaan ole itse yleensä yhtään parempi.

Ylihuomenna mulla tullee kakskymppiä lasiin. En ole suunnitellut sille päivälle mitään erityistä. Tutkielmaesseen kirjoittamista ja ikävää, veikkaisin. Mummo soitti. Se oli suunnitellut kalevalariipuksen ostamista minulle lahjaksi ja käytiin neuvottelua siitä, millainen sen tulee olla.

Kahdenkympin kriisin oireilut ovat vaihtuneet hyväksi mieleksi, ylpeydeksikin ehkä. Ei kaksikymmentä ole lupaus aikuisuudesta, vaikka siihen ehkä liittyykin tiettyjä odotuksia kuitenkin. Vuosi sitten kun täytin 19, isoveljeni laittoi mulle viestin että "19-vuotiaana tapahtui ne parhaat jutut".
Kuluneen vuoden aikana mun elämässa on tapahtunu paljon ja oon oppinu valtavasti ja ne parhaat jututkin pääsivät tapahtumaan, mutta tänä seuraavana ikävuotenani odotan pääseväni nauttimaan niistä parhaista jutuista, jotka draamallisen, hektisen ja välillä vaikeankin, mutta ah niin ihanan tämän vuoden aikana tarttuivat haaviin. Sillä parhaissa jutuissa mun mielestä juuri parasta on se, etteivät ne ole ohi heti tapahduttuaan vaan ne ovat ja pysyvät, muuttavat jotain. Elämä on järjestyksessä ja hyvää.

Tänään oon sinun tyttö

Niin oon kyllä muinakin päivinä, mutta tänään aivan erityisesti halusin sanoa sen. Ilman omitusliitettä, koska se oli kivempaa niin.

Noro-viruksen riepottelusta toipunut äiti lähti mun kanssa kaupungille ja arvatkaa shoppailtiinko me?! No oikein, shoppailtiin. Musta oli mieltäylentävää huomata että alennusmyynneistä voi saada kuusi ihanaa paitaa seittemälläkympillä! Kirjastosta lainasin neljä levyä. Sugababesit, Tekniikan ihmelapset, Zen Cafeen ja Lily Allenin. Kuuntelin jo kaikki paitsi Allenia, mutta siinä näyttikin olevan vaan kolme biisiä, joita mulla ei vielä ole. Tykkäsin Tekniikan ihmelapsien Syntymäpäivä- biisistä. No siinä Vuokko Hovatta toisteleekin kertosäkeessä että "Oothan aina mun luona en enää tahdo elää ilman sua en koskaan ilman sua!" Jaa..että muhun on nykyään helppo tehdä vaikutus.

Syötiin pinaattikeittoa ja munaa ja nukuttiin, mää ja mun uus paras kaveri, Tero-nalle. Miks on näin väsynyttä?

Pieni ääni sanoo päässä, että pitäis tehdä hommia, mutta vastaan sille, että kuka sitä aina jaksaa...Tero-nalle nyökyttelee vieressä. Se on leppoisaa ja luppoisaa seuraa.
Sitäpaitsi neloselta tulee huippumalli haussa.

The best damn thing

Tulin viemästä peipiä takaisin armeijaan. Pesin meikit. Poskilla ne oli muutenki.
Se on kaks viikkoa kiinni taas.
Olis ihana heittäytyä täydellä sydämellä ja kaikin voimin tähän surevan sotalesken kärsimykseen, mutta ei ole varaa upota nyt kun huomenna on otettava fiksun kieltä tutkiskelevan opiskelijan rooli ja puurrettava. Lauseopin tentti meni hyvin. Reilua sinänsä, kun luinki siihen niin paljon, kerta.

Adoptoin Mikon Tero-nallen unikaveriksi seuraavan neljän kuukauden ajaksi. (Niin ei munkaan mielestä nallelle voi antaa Teroa nimeksi, eikä ihmisellekään mielellään, mutta en ole vastuussa siitä! eikä nimi nallea pahenna.) Sulonen se on ku mikä. Ja niivitetty ku mikä. Varmaan sata vuotta vanha, mutta sitäkin arvokkaampi. Tarpeeksi iso, jotta mun on mahdollista tulla yöllä unenpöpperössä huijatuksi siitä että vieressä olis ite M. Ovelaa..

Kuunneltiin tänään kasetilta kuinka tapeltiin sisarusteni kanssa lähes tasan 15 vuotta sitten siitä kuka saa pitää mikkiä. 9-vuotias Tuukka on jo ulkona pelaamassa palloa ja 2-vuotias Perttu on poissa pelistä, jos on siinä koskaan mukana pysynytkään, kun 4-vuotias pahaa-aavistamaton Anna on haastattelemassa 12-vuotiasta Villeä. Yllättävän käänteen seurauksena roolit vaihtuvat ja mikrofoni riistetään haastattelijalta sääliä tuntematta.

V: Meillä on täällä nyt vähän teknisiä ongelmia kun Anna haluaa pitää itse mikrofonia kun puhuu siihen, mikä ei tietenkään ole mahdollista.
A: Sitten en puhu mitään!
V: No sitten sinä et valitettavasti puhu mitään.................Mikäs sun ryhmän nimi on tarhassa?
A: (hetken hiljaa, mutta ei voi vastustaa kiusausta) Hemulit
V: ..ei saa valehdella...
A: HEMULIT !!!
V: Vainiin...Noniin...Nyt Anna-ääliöllä on taas jotakin sanottavaa
A: EN OO ÄÄLIÖ!!!!! ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄäääääääääääääääää

Äärettömän hyvän itsepuolustusmekanismin kehittymiselle on olemassa syy.

Avrililta tulee uus levy 17. Huhtikuuta. The best damn thing. Sitä en epäile. Ihanaa, oon oottanu jo niin kauan. Tätä yhtä ihanaa pystyy kuunteleen myspacesta. Keep holding on.

Se laulaa mulle, että "You're not alone, together we stand.
I'll be by your side, you know i'll take your hand.
When it gets cold, and it feels like the end.
There's no place to go. You know i wont give in, no i wont give in.

Keep holdin' on, cause you know we'll make it trough, we'll make it trough.
Just stay strong, cause you know i'm here for you, i'm here for you."

Lääkettä haavoihin.
Hymyilyttää ihan kauheena. Hyvä mieli. Paras mieli. Yks on just sellane, että ei sitä voi ku rakastaa!

puolustuspuheenvuoro

Kerkes valittaa, vaikka viikonloppu oli ihana sittenkin.

Vaikeus tulee siinä, että odotuksilla on tapana kasaantua suuriksi kun harvoin nähdään. Sitten jos asiat ei mene ja suju kuten oli suunniteltu, ja eiväthän ne mene, ( varsinkaan kun kahdella ihmisellä on usein myös kahdet suunnitelmat), tulee pettymys ja turhautuminen. Onneksi tässä tapauksessa toisella meistä on kärsivällisyyttä ja halua puhua asioista mököttämisen sijaan. Onneksi toiselle meistä itsekunnioitus ei tarkoita samaa kuin "mää en ainakaan soita!". Onneksi mun ei tarvitse seurustella itseni kanssa kun tuo mikko on olemassa. (:

Yhteishyvässä oli joku juttu parisuhteesta ja luin sen koska äiti suositteli, mutta mun mielestä on vastenmielinen ajatus että kaikki parisuhteet menisivät jonkin tietyn kaavan mukaan. Haluan pysyä uskossani rakkauden ainutlaatuisuuteen. Sitä uskoa on kyllä koeteltu ja koetellaan edelleen, mutta tällaisten viikonloppujen jälkeen sen toisaalta voi myös tuntea vahvistuvan. Haluan, että rakkaus on jotakin niin suurta, ettei sitä voi tutkia eikä analysoida. Tai voittehan te yrittää, mutta väärässä olette joka tapauksessa..

Sillä rakkaus on kaiken yläpuolella. Sen on oltava.

On tosi hassua olla kotona tiistaina keskellä päivää. Ei töitä eikä velvoitteita. Paitsi että kyllä niitä velvoitteita on suuntaain ja toiseen, mutta niihin tarttuminen ahdistaa. Tarttumattomuus ahdistaa vielä sitäkin enemmän. Huomenna on suomenkielen lauseopin tentti. Siihen olen lukenut ja käynyt työkkärissä istumassa. Siellä oltiin mulle vihaisia. Olisi pitänyt mennä kuulemma jo eilen, ensimmäisenä työttömänä päivänä. Ne piti mua varmaan tosi ylimielisenä. Olinkin kyllä. En voinu sille mitään että mua nauratti. Harmi vaan ko kaikkea ei voi saada. Mun poikakaveri oli lomilla eilen niin arvaa kahdesti kiinnostiko mua kuinka paljon tulla tänne istumaan. Ja ota vaan se yhden päivän työttömyysraha pois, ei kiinnosta vähääkään. Taas yksi syy päästä opiskelemaan! Ettei tarvis mennä tonne ennää ikinä!

Yritin myös siivotan laatikkoa, mutta huomasin, ettei siellä ollutkaan mitään mitä olisin raaskinut heittää pois. Niin se taisi jäädä huonompaan järjestykseen kuin aloittaessani. Huomenna vois koittaa jäsentää tätä vähän paremmin. Joutenoloa siis.

"Voin tarjota yhden vinkin..mua on kohdeltu paremminkin.."

Eilen rokattiin Paulan ja Miran ja niitten kuuman basistin kanssa ihan täysillä torniossa Umpitunnelissa. Aivan huippu keikka! Siis ihan älytön!

Mulla loppu perjantaina työt. Jäi tyhjiö. Lapset yllätti mut esityksillään ja muistopiirustuksillaan. Nielin kyyneleitä, mutta pysyin ryhdikkäästi kasassa kuitenkin. Lapsia tulee ikävä. Joitain aikuisia tulee ikävä. Tulee ikävä sitä onnistumisen tunnetta, että tässä minä olen ihan kielletyn hyvä! Kyllä sitä kiintyy puolessa vuodessa. 10 kuukaudessakin kiintyy, mutta kiintymyksestä olen oppinut sen, että sillä on taipumus raueta. Joskus olisi vaan ollut hyvä ja mukava olla kaukaa viisas.

Edes kerran elämässään.

"Stop en rakastua saa
se tietää vain surua ja murheeksi käy
murheille stop
en rakastua saa, se tietää vain surua
hiljentäkää
sydän hiljentäkää"

A:lla alkaen

Noko Marillaki oli tää..

Olen: Anna
Haluan: aurinkoa, aloittaa ahkeroinnin, alokkaan armeijasta
Minulla on: arviointikykyä, aivan ainutlaatuinen armas<3
Toivon: ahkeruutta, arvostusta, aurinkoista alkukesää,
Vihaan: avuttomuutta, aivottomuutta, ahdistusta, armeijan auktoriteettejä ja arvoja, anteeksi antamista
Pelkään: arvottomuutta
Kuulen: auton ajavan
Pohdin: asioita, aikaa, arvoja, armasta!
Rakastan: ah, armasta, ajattelemista, Avrilia
Minua koskee: ajattelemattomuus
Minä aina: aloittelen annukalla aliaksen ja alkoholinkin avustuksella :)
Minä en: aina auta arjen askareissa
Laulan: ajanvietteeksi alituiseen
Itken: arkaluontoisia asioita (jos olisin Mari tai Manna, olisin sanonu että mukana myötätunnosta)
En ole aina: ankara ja ahdasmielinen

ettei jäis vaan puheeks..

Hö. En päässy enää vanhaan blogiin vaan se pakotettiin vaihtamaan johonki uuteen. Hö hö. Toivottavasti mikään ei muuttunut. En tiedä vielä.

"Goodbye englands rose/May you ever grow in our hearts/You were the grace that placed itself/Where lives were torn apart". Rokattiin Eltonin kans autossa kun tulin linja-autoasemalta saattamasta mikkoa. En tiiä onko sillä mitään tekemistä minkään kanssa, mutta jokatapauksessa tuli semmonen lämmin olo siitä että mikko on, olemassa ja elossa ja..just mun kanssa, tiiättekö.

Viimeviikolla en tainnu kertoa, että sain yhen opiskelutehtävän kolmessa ja puolessatunnissa tehtyä alusta loppuun ku alotin vaan. Se oli se tutkielmaesseen arvostelu ja nautin ihan suunnattomasti ko pääsin arvostelemaan toista ja kertomaan kuinka itse olisin tehny paljon paremmin, eikä kuitenkaan tarvinu tehdä ees. Tulipa vaan ihan hurjan hyvät fiilikset. (: Ajatus virtasi ja kynä. Eiku näppäimistö...napisi. Se saattaa näkyä lopputuloksessakin, mutta varmaan vaan hyvässä mielessä. Toisaalta ei mitään kovin harkittua, mutta toisaalta taas ei sitten tikusta väännettyä asiaakaan.

Huomenna mennään laskiaiskeskiviikon pulkkamäkeen, sillä tänään ajateltiin mäessä olevan liian vähän tilaa neljälle aikuiselle, ja tänään on liian hyvä jumppa väliinjätettäväksi.

Ensviikonloppuna on sota-ajoneuvokuljettajani (PUOLIVUOTTA VAAN) vala ja PMMP:n keikka torniossa. Siihen asti teen tämän viimeisen viikon töitä ja on haikeeta. Sain tänään lasten tekemiä liikuttavia "Hyvästi"- kortteja kun ne ei vielä ihan paikanna tuota perjantain käsitettä. Ei se mitään. Helpompi sitten lähteä, jos itkahtaa vähän etukäteen.

Erään ihanan ja fiksun 6-vuotiaan, (jolle olen useasti pitänyt kurinpalautustakin), kortissa, johon on piirretty mun kuva, lukee oransseilla harakanvarpailla "ANNA MENI MAAILMALLE. 2007. KOSKA OLIT KILTI. OLIT TODEL (suttu) KIVA KUN P ELASIT. KIVAA KEVÄTTÄ ANNALLE (sydämen muotoinen kukka) T: PIPSA"
Millankin kortissa toivoteltiin onnea maailmalle. Sitä tarvitaan. Olis kiva kun sinne maailmalle vaan pääsis joskus ettei jäis vaan puheeks.

Tänään ahdistaa niin TOP 5!

#5. Silmätulehus. Miten ihmeellä mulla on TAAS silmätulehus. Pöpöt ovat toden teolla tehneet pesänsä minuun. Tämä on kolmas silmätulehus tähän puoleen vuoteen mitkä oon ollu töissä (sitä ennen koko silmätulehus oli ihan vieras käsite mulle. never been there) ja jos viimeiseen puoleentoista viikkoon kerkeän saada vielä neljännen, en tiiä mitä teen ja kenelle. Ihan oikeesti ei naurata. Työkavereita nauratti vähän. Reilua. Ja sanonpa vaan että jos tuo päiväkotiala olis miehinen, niillä olis jotku tartuntatautiriskilisät!

#4. Oma läskeily ku en pääse sinne cirquittiin ton silmätulehuksen ja kippeen olon takia ja nukkuin kaks ja puol tuntia ku pääsin lääkäristä ja apteekista ja nyt ressaan ko sen ajan ois voinu käyttää opiskellenki.

#3. Siis siitä päästiinki tohon opiskeluun. Tsiisus että ahistaa! Suomenkielen tehtävät lepäilevät rästissä. Tutkielmaessee ja luentopäiväkirja nettiluennoista (tosi ponnisteluja vaatii jaksaa kattoa luento netistä) ja sitte yks arviointijuttu, joka periaatteessa pitäs olla ihan helppo nakki ja varmasti onkin, mutta ko ei kerkee eikä jaksa eikä riitä hermot tommoseen pitkäjänteiseen keskittymiseen!!

#2. No tämäkin liittyy kyllä tohon edelliseen eli opiskeluun, mutta tää vaati oman kohdan, koska tää ahdistaa ainaki tuplasti enemmän. Selasin ammattikorkeitten oppaan läpi moneen kertaan eikä siellä tosiaankaan ole mitään mihin voisin hakea ikäänkuin varan vuoksi periaatteella kunhan nyt edes jonnekin. Eli siis mun ois ihan pakko päästä yliopistoon eikä mulla ole mitään varasuunnitelmaa eli hajoan jos en pääse. Ja pääseminen tuntuu jotenkin ihan ylivoimaselta. Eikö sitä vaan voinu kirjottaa paremmin. Ko joku ois sillon kertonu että se vaikuttaa koko mun loppuelämään -siihen että musta ei nyt tuu isona mittään. Viddu.

#1. Epävarmuus. Tänään niin voimakas ja kokonaisvaltainen. Kaikkea kohtaan.

Mulle tuli paha mieli Täydellisten naisten kauden viimesestä jaksosta. Ensikskin miksi sen piti loppua. Toiseksi miks sen piti loppua TOLLEEN! Jäi niin paha mieli. Gabriellen puolesta varsinki. Voit olla vaikka kuinka ihana tahansa ja itsevarma ja sitkeä ja kaunis ja fiksu ja silti sua petetään. Ja Susanin..eikö niillä vois olla asiat välillä hyvinkin. En minä ainakaan siihen kyllästyisi. Ja sit ku siinä vielä näytettiin niitä takaumia siitä ku ne muutti sinne Wisteria lanelle ja oli onnellisia ja ihan täynnä toiveita ja unelmia uudesta alkavasta autuaasta elämästä. Ja tässä ne oli nyt. Hui.

Miksei elämä vois mennä silleen niinku sen on suunnitellu menevän. Pääpiirteiltään edes. Suurin osa mun ikäluokasta on tosi hämmentynyttä eikä tiedä yhtään mitä haluais ja alkais tekemään. Ja sitten mää oon ihan varma siitä mitä tahon tehä ja mikä tahon olla, mutta en pääse sinne koskaan vain siksi etten ollut kiinnostunut lukiossa ruotsista tai matikasta, mikä ei hidastaisi äidinkielen opiskelemistani ja opettamistani vähääkään. Eikä lyhyen matematiikan C kerro mitään älykkyydestäni vaan lukioaikaisista muista kiinnostuksen kohteista. Mikä systeemi. Ihan sieltä.

Haluaisin olla tuo, josta Lindholmi laulaa tuossa Ja sinun äänesi biisissä. Jos joku puhuis mulle kauniisti nyt niin siitä vois olla ehkä jotain apua.

"mun lapsesta ei saa ottaa valokuvvaa ko son niin ruma!"

Olin ihan muina naisina alkamassa muka blogittaan niinkö mulla olis aikaa..
Eihän mulla kyllä ole. Ei todellakaan.

Tampereen yliopistosta tuli nuo hakujutut niin niitä pitäs selailla vähän..vaikka tampereen ehkä skippaankin suosiolla. Ja hennesistä tuli alennuslehti...mutta tilata kerkee myöhemminkin. Sitte pittää siivota tuo oma järkky huone. Ihana huone se on, mutta sen kunnossapitäjä on laiminlyönyt velvollisuuttaan. Samalla on pakko huuattaa Laura Pausiinin koottuja. Sillon tulee siivottua tunteella.

Sitte heti kohta airopikki ja sitte IDOLS :)

Kuvasin tänään lapsia töissä. Kaikkia paitsi kahta. Niitä ei saanu. (SIIS MITÄ MIKSI EI!?! Miksei joku anna kuvata lastaan..mikä voisi olla potentiaalinen syy?) Enää kaks viikkoa töitä ja tuntu tosi haikealta tänään kun katselin niitä mussukoitani. Yks pikkuhaisuli (5v.), jonka kanssa ollaan väännetty kättä ja valtataisteltu sanoi tänään että "mää alan itkemään sitte ku sää lähet". Niin minäki alan. Toisaalta se on pakko vaan raa'asti nyt lopettaa, jotta kerkeää muutakin, kuten elintärkeää opiskelua ja pääsykokeisiin lukemista. Tällä hetkellä kiinnostaa ja haluttaa lukea ihan tyhymänä, mutta aika ei vain riitä. Pelkään että se kiinnostus ja halutus loppuu siihen, mistä se aika alkaa riittää.

Mutta nyt päänsärkylääke, Pausiini ja imuri.

onnellinen myy

Luin perjantaina Eskareille tarinaa, jonka opetus oli, että saduissa kaikki on mahdollista. Opetus osui pian omaan nilkkaani, sillä on eräs toinenkin todellisuus, jossa kaikenlaiset älyttömyydet voivat olla täysin mahdollisia. Armeija. Mikolle, joka oli iloisena laulanut muodostelmassa "Lomille lomille kohta päästään lomilleee"- marssilauluja, oli vain tylysti ilmoitettu, että koska alokas teikari pääsi sota-ajoneuvon kuljettajaksi, alokas teikari pidettäisiinkin nyt kiinni. Minä, joka lauloin omia "lomilleeeeee"-oodejani tässä päässä olin varmaan sanomattakin selvästi järkyttynyt. Pelastuakseni vääryyden tuottamalta ahdistukselta soitin villelle ja miialle ja hyppäsin heti töitten jälkeen bussiin, joka kuljetti minut jyväskylään.

Kun istuin laput korvilla pimeyden ympäröimässä linja-autossa, koin hetken, joka tuntui tutulta. Tuijotin itseäni, joka tuijotti vastakkaisen ikkunan kautta takaisin ja mietin että olinko neljässä vuodessa muuttunut miksikään siitä onnettomasta tytöstä, joka karkasi kotoaan veljensä luokse jyväskylään etsimään jonkinlaista lämpöä, kun tuntui kaikista pahimmalta...!?

Olin minä! Oleellisempaa kuin se, etten enää ole oikeasti opiskelija, joten sain jännittää hurjasti pyydetäänkö mua todistamaan opiskelevuuteni (ei pyydetty), on, että voin hyvin nyt. Lukion ekalla kaikki tuntui raskaalta, lohduttomalta ja epäoikeudenmukaiselta. Elämä tuntui kaikelta sellaiselta, minkä kanssa en halunnut olla missään tekemisissä. Luulen, että se vaihe on sellainen välttämätön, joka kaikkien on kestettävä joskus, mutta muistan, että silloin tuntui todella pahalta ja pitkään.

Näiden ajatusten myötä helluton viikonloppunikin sai oikeanlaiset mittasuhteensa ja kun silloin vielä sain puhelun Someroharjulta ikävöivältä sotilaalta, jolle oli luvattu vapaata neljälle seuraavalle viikonlopulle tunsin olevani kiittämätön kakara. Ei..jotain paljon pahempaa.

No pojat olivat yhtä hellyyttäviä kuin aina ennenkin. Ollista oli tullut ihanan rehellisen mustasukkainen pikkuveljelleen. "LOPETA ANNA!" se huomautti topakasti kun unohduin lirkuttelemaan onnimanniselle. Paratiisi Saarelan heittäessä keikkaa tehtiin lasagnea ja muisteltiin menneitä ja sitä millaista erilaisten aikojen alussa oli ollut. Ja välissä. Minä ja Miia. Ja käytiin Opanopan kanssa luistelemassa. Tai siis nopa luisteli, me oltiin tukena muut. Ja Yksteräsillä vielä!

Jyväskylässä aika pysähtyy tai ainakin liikkuu hitaammin. Siellä ei ole aikaa tai sitten siellä ei ole muuta kuin aikaa. Siellä olen irti ressistä ja things-to-do-listoistani, joista minun yleensä on erittäin vaikea irottautua. Siellä ei paina hellut, eikä työt eikä koulut eikä muut. Siellä on vaan ihanat lapset ja ihanat aikuiset, joita on oikeastaan ihan aina kiva nähdä.

Pikkumyy on sanonut, että omistaminen merkitsee vain matkalaukkuja ja -kasseja, joita on sitten raahattava mukanaan.

Minä en tykkää irrallisuudesta ja riippumattomuudesta. Tai ideoina ne tuntuvat ihan hienoilta, mutta kyllä mää mielummin raahaan. Tai jos en edes mielummin niin vastointahtoani sitten. Raahaan jokatapauksessa. Kerään ympärilleni ystäviä ja kontakteja ja mieluisia paikkoja ja tekemisiä ja muistoja ja lempiherkkuja ja musiikkia ja kivoja minun näköisiäni vaatteita ja kaikkia omilta tuntuvia hyviä asioita, jotka muistuttavat siitä kuka olen. Ja rakkautta. Eikä mitä tahansa rakkautta, vaan sitä tiettyä juuri. Sitä sinun.

Mua ei oikein tuo seikkailu kiehdo eikä houkuttele. Voi se olla arkuutta tai pelokkuuttakin, mutta kun en vaan tahdo luopua tästä mukavuudesta. Rutiinit pitävät mut hyvästi kasassa. Tutut asiat ovat parhaita. Aloitteluillat annukalla tyttöjen kanssa kun melkein kaikki naurattaa. Scandinavian music grouppia täysillä samalla kun otan aurinkoa lepolassissa Jellonan kanssa ja juon sitä tiettyä viiden hedelmän mehua lasista pillillä ja luultavasti kirjoitan jotakin jostakin. Ja se pilli on pinkki muuten..melkein aina. Kauppalappu, kaupassa käynti, lasagnen teko ja syönti mun vanhan köksäohjeen mukaan mikon kanssa sellaisena pimeänä iltapäivänä kun ulkona on oikein kylmä tai taivaalta sataa jotakin. "Me tytöt- henki" äidin kanssa, kun käydään kaupungilla etsimässä lahjaa jollekin sukulaiselle ja ostetaan samalla jotain hemmottelua meille, kuten uusi ripsiväri tai kuumaa kanaa. Perjantait töissä, kun kaikki on rentoa ja hilpeää ja lapset levottomia, mutta annamme niiden ollakin ja toivottelemme hyviä viikonloppuja hymyssä suin kun yksi vuorollaan poistuu työpaikaltaan. Pitkät terapeuttiset puhelut elisan kanssa. Venyttelyt aerobikin lopussa kun urakka on lopuillaan ja tiedän, että kun pääsen kotiin kuorin kolme appelsiinia ja vetäydyn katsomaan huippumallia haussa ja täydellisiä naisia. Pitkät saunahetket ja pehmentävä suihkugeeli. Jellonan pörröinen kehräävä olemus lohduttavana vieressä aina kun paha mieli iskee. Laulelu isin säestäessä pianolla tai kitaralla. Mikon lähellä oleminen. Lähellä ja kanssa. Aivan vailla vertaansa.

On asioita, joita kaipaankin ja muutoksia, joita toivon ja odotan, mutta täälläkin asiat ovat ja ovat olleet enimmäkseen niin kovin hyvin. Kyllä mää haluan opiskelemaan. Ihan hirveesti haluan! Ja kyllä mää haluan muuttaa täältä pois ja kaikki ne muutokset, jotka ovat tullakseenkin, mutta kyllä senkin tiedän että täältä jään kaipaamaan paljon. Ja jos ja kun joskus pääsen täältä lähtemään, pakkaan laukkuuni näistä asioista kaikki mitkä vain saan mahtumaan ja raahaankin mukaani, eivätkä ne millään lailla askeleitani paina eivätkä tahtiani hidasta. Päin vastoin.

"Lomila saa jos on herra alikersantti!"

..JOOJOO IHAN TOSI! tommosta ne alikessut laitto ne alokkaat huutamaan ja piti niitä kaikin puolin ihan pilkkanaan. Mulle tuli just sellanen olo, että oiskohan pikkupojille annettu vähäsen liikaa valtaa?! Kävin siis vierailulla tyttöystäväpäivänä Someroharjun sotatantereilla ja oli se sillälailla mukavakin juttu, että huomasin että ei se niin hirveen totistakaan ole..ainakaan kokoaikaa. Ja mikko oli ihan samanlainen tuttu kuin aina ennenkin, mitä nyt vielä komeampi kuin muistin.

Tänä yönä olis todella mahtavaa olla heräämättä keskellä yötä pahaan uneen ja alkaa herättämään mikkoa selittääkseni sille että lohuta mua ku näin pahaa tämmöstä unta, ja tajuta että sehän lähtiki sinne takasin jo eikä se oo täällä nyt enää, eikä mua todellakaan oo kukaan lohduttamassa. Ja pyöriskellä siinä tunti kyyneleitä niellen saamatta unta ku on niin epäreilua ja ku on niin paha mieli.

Viikonloppu meni hyvin. Mää vaan jotenki jo luulin että oisin saanu pitää sen täällä itellä ja sitte petyin ku se lähtiki takasin sinne. Ei se oo kyllä kivaa näinkään. Aika perseestä suorastaan.

Joo ei multa nyt muuta irtoa. Lähen jumpalle. Siellä irtoaa!

Valaiden äänien tarpeessa

Jos 6-vuotias poika päättää olla syömättä porkkanaa,se kans on. Oon tapellu tämän aiheen parissa yhen eskarin kanssa ja juuri kun sain sen laittamaan suuhunsa porkkanaraastetupon, se sylki sen mun päälle. Meni heemo. Hyvä on ole maistamatta porkkanaa tai muitakaan vihanneksia ja se kyllä näkkyy sun naamasta. En mää sille nuin sanonu. Oon mää sen verran ammattimainen että pilkkaan sitä sitten täällä selän takana, blogissani. Tarinan opetus on että älä aliarvioi kuusivuotiasta tai jotain. Tai sitten, että elä syle sitä porkkanaraastetta tätin päälle, koska täteillä on tapana kostaa selän takana!

Huomenna meillä on aistipäivä päiväkodissa. En tarkalleen tiedä mitä se tarkoittaa, mutta kuulostaa ainakin hyvältä. Kierretään lasten kanssa kaikkien eriosastojen pisteissä, joissa käytetään jotakin näistä aisteista mitä meillä on. Meidän osastolla on hajuaisti, ja meillä on semmosia erilaisia purkkeja missä on erihajuja..en osaa sanoa siitäkään oikeen, kun en ole osallistunut sen suunnitteluun. Yhellä osastolla maataan katsellen "tähtitaivasta" ja kuunnellaan valaan ääniä. Nää on niitä semmosia juttuja, missä yläasteella ei millään pitäny pokka vaan piti aina tirskua, mutta mitä nykyään oikeasti kaipaa ja tarvitsee. Tai jos ei ihan tarvitse niin haluaa ainakin.

Oon ollu aika kireä nämä viimeset päivät. Väsynyt ja ylienerginen vuorotellen. Jotenkin jännittynyt. Ehkä se liittyy jotenkin siihen että alokas tulee ylihuomenna. Se tuntuu jo ihan epätodelliselta. En usko koskaan pääseväni sinne. Kauhia paine, enkä edes tiedä mistä. Odotan että jotakin inhottavaa tapahtuu eikä ylihuomista tule. Vitsi ku en just nyt haluais esimerkiks yhtään kuolla :D Se on hengissä pysymisen painetta. Kun on jotain mitä odottaa. Jotain mitä menettää.

Loppukevennykseksi tarjoan seuraavaa:
Meiän jumppaohjaaja luuli mua tännään jumppaohjaajaksi. Se jäi kyseleen tunnin jälkeen. Jotain kehitystä on siis täytynyt tapahtua, sillä kuukausi sitten kukaan ei olisi erehtynyt tästä edes hyvällä mielikuvituksella.

ha ha ... haa. Hyvää yötä.

kilometri välisä

Noniin. Sietokykyä koetellaan. Mikko soitti eilen että "Arvaa MITÄ mää tuun huomenna Kemmiin!" Ja sitte pienen Jeejeen jälkeen se huomas lisätä että "..Niin mutta mää en kerkee nähä sua, koska mut tuuaan täältä vaan niinku reeneihin ja heti niitten jälkeen taas takasin. Ku sain semmosia harjotusvapaita." Ehotti se että olisin voinu tulla sinne tervahallille kattoon niitten reenejä ja jos kerettäs sitten vähän jutellakki ehkä, mutta en kai mää nyt sinne lähe väijymään. Minkä se musta tekis? Väijyjän?!

Sitäpaitsi mulla oli kampaamo äsken ja illalla cirquitti, jonne haluan iha hirveesti ku se oli viimeks niin rankka. Oon nyt ehkä vähän shokkivaaleata taas, mutta ei paha verrattuna viimeaikaisiin kampaamokokemuksiini. Tänään elämä on kaikesta huolimatta tuntunu ihan kivalta. Pääsin kuin pääsinkin shoppailemaan lauantaina ja ostin kengät. Pääsin kuin pääsinkin uloskin silloin illalla ne kengät jalassa ja oli niin mukavaa että ihan :)

ei maistu

Hirvee kasaantunut tarve shoppailla vähän. Tai ihan kattelukin riittäis. Aika ei.
Enkä minä riitä jokapaikkaan, vaikkakin aika moneen kuitenkin. Menin aamulla muka luennolle eikä missään ollutkaan ketään. Ilmeisesti se oli peruttu, mutta en ole saanut ilmoitusta siitä. Ja nyt kun mulla oliskin aikaa niin jollain muulla, jonka pitäisi lähteä mun kanssa, ei ole. Ainiinku sillä on se hellu. Ainiinku mulla ei.

Eniten ÄRSYTTÄÄ ihmiset, joilla on joku vaikeus siinä puhelimeen vastaamisessa. Tai ennen kahtatoista heräämisessä lauantaina. Tähän aamuun on mahtunut jo kaksi sellaista ja se saa mut turhautumaan jotenkin.
Katoin "Geishan muistelmat" äsken. Miksi sitä on kehuttu ja kohuttu? Musta se oli vaan ihan sairas. Ja tyhjänpäivänenkin. Ja aivan liian pitkä.

Sotatantereille kuuluu ihan hyvää. Pienin on siellä vaan kuumeessa, kun ne oli eilen kontanneet metsässä lumihangessa koko päivän. Mummo ihmetteli puhelimessa miksen mennyt sen mukaan sinne armeijaan kun se olis kuulemma ollu mullekin ihan paikallaan. Voi mummo. Kuuden aamun päästä menenkin...en tosin konttaamaan vaan hakemaan alokkaani kotiin.

Äidin kanssa haettiin eilen kuumaa kanaa perheelle ja kissalle. Tehtiin salaattikin. Maistui.
Tänään Linda tulee tänne. Illalla mennään Annukalle ja sieltä jonnekin. Pitää päästä ulos.

ampukaa anna

12 aamua Lapin ilmatorjuntarykmentin 3. patterin tyttöystäväpäivään.

Toissayönä heräsin siihen, että joku mies huutaa mun huoneessa. Kävi sitten ilmi, että se oli Coldplayn Chris Martin, koska levy oli jäänyt pyörimään nukahdettuani. Ikävää herätä ikävään. Onneksi en ole joutunut sitä montaa kertaa tekemään kun en ole paljon nukkunutkaan. Töissä väsyttää. Tänään aion kokeilla Juhon taikakeinoa, pitkää saunaa, kuumaa kaakaota ja tylsää kirjaa. Pitäisi tulla uni.

Viikonloppuna käytiin ankkurissa minttukaakaoilla ja oltiin Hetalla tyttöjen kanssa yötä, katsottiin kaksi komediaa ja pelattiin iskelmäpeliä. Eilen käytiin katsomassa jääkiekkopeli. Lämärit voitti sarjan vimpan Sopan 9-2. Omalla tasollaan pärjäävät ihan hyvin siis. Sain kirjastosta lisää kirjoja tutkielmaesseeni tueksi, joka on auttamatta tyssähtänyt sinne kahden sivun paikkeille. Jatkaminen tuntuu vähän vaikealta. Pitäisi saada jonkinlainen ajatus. Ehkä ensin pitäisi kuitenkin saada se uni.

Siivoilin äsken ja kohta lähetään Ellun kanssa kävelylle. Illalla mennään kattomaan Tornioon isin kans säbäpeliä. Perttu pääsee ehkä paikkaan Mikkoa. Mielenkiintosta nähdä miten niille käy.

Päiväkodissa viihdyn edelleen oi niin hyvin..

Samppa: Määpä kerron teille hyvän tarinan..olipa kerran Anna..ja se saa poikaystävän..jonka nimi on...Mikko!
Joonas: Ei oo ku Joonas!
Samppa: Ei oo ku Mikko!
Joonas: Ei oo ku Joonas!
Santeri: Mää tiiän..ammutaan Anna niin siitä ei tartte tapella!?

kantaa laineet laivatkin..

Näin iltasin on ehkä pahinta. Kun ei saa unta ja kun oikeesti käärii epätoivosena jotain peittoa siihen viereensä rullalle. Ja kuuntelee coldplayn levyä ja puree huulta "i'll do my best and i'll see you soon" ja yrittää olla hajoamatta. Ja huolettaa kun sen teepaidan hajut ovat haihtumaisillaan.
Ja sitte huolettaa ku tajuaa että tää on vasta mikä?..kolomas päivä. Ja sitte hävettääki ku on niin vaikeeta viihtyä omillaan, ja kai se on vaan tottumiskysymys, mutta ko en mää halua ees tottua tämmöseen elämään ilman sitä. Mutta kai se helpottaa kun se on nyt saanu soittaa ja laittaa viestinki.
Se rakastaa mua. Joo kyllä se helpottaa.


Heti kö mennee hyvin niin eikö joku valtion armeija keksi tulla siihen välliin.

Tulisiks kotiin kulta?
<3

Emmää oo yksin. Ommulla t-paita.

On se ihmeellistä. Toisen tuoksun ihanuuden ymmärtää vasta sitten kun se toinen on poissa. Se tuoksu on kyllä täällä kun mulla on sen t-paita päällä. Oli se tuoksu ihana aikasemminkin, mutta tajusinko mää että NÄÄÄIN ihana!? No en.
Toinen itse on armeijassa. Pahinta on että en tiedä sen oltavista siellä mitään kun näyttäs siltä että ne ei saa soittaa sieltä tässä alussa. Niin ainaki pojat sanoi. Nuo, jotka tietää kun ne on ite jo käyny sen. Ne kerto että tässä alussa on kaikista kovin kuri siellä ja niitä pelottaa ja ne ei saa soitella välttämättä eikä niillä ole aikaakaan ku niitten pittää tehä niitä juttuja mitä siellä tehhään, soditaan ja semmosta jotain mitä siellä nyt tehdäänkään. Millonkohan se alku sitten loppuu..en jaksa odottaa. Soitti se silti eilen sen verran että sai sanotuksi että ei saa soittaa ja että nähhään kolmen viikon päästä seuraavan kerran. Lohtu sekin.

Yöllä en saanu unta millään, mutta muuten mulla ei ole mitään hätää. Oon tehny itestä kovin kiireisen. Alotin taas uudestaan sen airopikin ja koitan jaksaa käyä siellä neljä kertaa viikossa. Eilinen pikki meni ainakin tosi nopeasti eikä musta tunti viistoista riittäny oikeen mihinkään ko just sain vasta lihakset lämpimiksi. Vatsalihakset vaan oli tosi nolossa kunnossa. Emminä pääse ylös siitä matolta niin että jalat pysyis maassa ja kädet pään takana! Siis väkisinki irtoaa jalat. En vaan ymmärrä miksei niillä muilla irronnu..?!

Tänään kuntopiiriin. Siellä on miehiäki vissiin. Jaiks. En oo ikinä jumpannu miesten kanssa, mutta onneks mulla on Heta siellä kaverina niin se vie kaiken huomion ja minä saan kaikessa rauhassa keskittyä suoritukseen. heh. Ei vaan siis musta nuo jumppaavat miehet on vaan just niitä samoja, jotka ois alkaneet gynegolokeiksi, mutta pää ei vaan riittäny. Ollaan aina äitin kanssa epäilty niitten ammatinvalintamotiiveja. Naisvoimistelijoiden jumpalla käyvä mies vois olla yhtälailla epäilyksiä herättävä. Ehkä.

Huomenna menen taas töihin loman jälkeen. Aika jännää nähä pikkusia. Monta syliintulijaa. Osaan sanoa siitä enemmän sitten huomenna. Tämän aamun oon paahtanu Soveltavan kielentutkimus- tutkielmaesseen parissa. Olen monta tuntia kirjoittanut vasta ensimmäistä sivua siitä, mitä soveltava kielentutkimus on ja miten se eroaa yleisestä kielentutkimuksesta. Vaikeaa kirjoittaa pohdiskelevaa ja kriittistä tutkimusta aiheesta, josta ei ole itsellä selkeää mielipidettä tai kokemusta, koska se on niin uusi ja vielä vieras. Niin ehkä sitä omaa kantaa voisikin tutkia siinä, mutta en ole varma haetaanko sitä vai ehkä jotakin tuloksia. No kuitenkin olen alkanut tehdä mahdottomasta tehtävästä nyt pala palalta mahdollisempaa taas. "Jos olisit tutkija, millaiset kielentutkimuksen kysymykset Sinua kiinnostaisivat? Perustele." Taas kerran törmään siihen ongelmaan, että olen mielummin kielen käyttäjä ja huoltaja ja sillä leikkijä ja sitä hengittävä ja siitä elävä ja mitä vain, kuin sen ominaisuuksien tutkija.

tiedotusluontosta

tsattsadatsatsadaa tentti meni läpi ja sain siitä kolmosen. Sydän hakkas aivan hirveenä kun soitin sitä tulosta. JES.

vaikka olen nainen niin ISKEN NIINKUIN MIES :D

No siis vautsi. En varmaan osaa puhua saati kirjottaa näin pitkän tauon ja tommosen päähän junttaamisen jälkeen. Heitettiin kaveriporukalla tommonen neljän päivän uudenvuodenvietto Levillä. Aivan huippu reissu. Siis loistava. Ei tullu edes riitoja, vaikka meitä oli 6 tyttöä ja 8 poikaa kymmenenhengen mökissä. Sopu anto kyllä sijaa ja sitä piisas muutamalle ulkopuoliselle jatkoilla hiipuneellekin. No yks joku dude oli hakattu reilusti yhdeksän vastaan yksi, mutta sitä kai se oli sitte tullu hakemaanki yksin vaan kutsumatta meiän mökkiin haastelemaan. Sitä paitsi se oli isompi. En sitte tiiä itsehän olin jo unessa näiden tapahtumien aikoihin. Huh hah huli turpaan tuli. Areenalla kävin katsomassa Bleakkia ja sit uudenvuodenyönä Beats and stylesia, joka olikin ihan hyvä, mutta hikinen, koska siellä oli vaan se viiskytä astetta lämmintä yleisön tiiviydestä johtuen.

Uusivuosi vaihtui huomaamatta. Lupasin alkaa jumppaamaan. Palautuminen on tällä hetkellä vaikeaa. Tähän hetkeen palautuminen siis. Jotenkin kerkesin tottua jo semmoseen, että kokoajan tapahtuu ihan hulluna. Olli ja Onni on täällä. Onni hymyilee aurinkoisesti ja juttelee. Me tunnetaan toisemme jo.

Ainiin ennen leville lähtöä tehtiin coveri tosta Hurriganesin I will staysta. Siis nuo soitti kitaroita ja pianoa ja marakassia ja sitten laulettiin. Villellä on ne vehkeet millä äänitetään. Oli ihan hauskaa ja jännää. En tiedä oikeen kuulostaako se hyvältä, mutta joltain ainakin. Se on olemassa nyt.

Mikko lähtee viikon päästä armeijaan. Ennen sitä täytyy tehdä sille oikeen hyvää lasagnea. Tai sen kanssa.