Onnellinen uupumus

It's gonna rain all day joku setä laulaa ja mulle tulee siitä hyvä fiilis. Ei tule pisaraakaan, mutta silti tuntuu syksyltä, tuulee. Tänään syntyi pieni poika. Järkeilen että eiköhän yksi syntyminen riitä tälle päivää, sillä itse en jaksa synnyttää mitään. Minusta on imetty kaikki mehut kahden päivän sukuloimismaratonissa Kouvolan suunnalla, joten tänään olen aivan liian mukavuudenhaluinen tehdäkseni mitään mikä edellyttäisi ensin suihkuun menemistä.

Juuri kun olen tulla toisiin ajatuksiin, parvekelasin korjaaja saapuu eikä silloin voi mennä suihkuun.

Sukuloiminen oli hienoa, aika erikoista myöskin. Isovelikin oli siellä perheineen ja minä ensimmäistä kertaa ihan omine perheineni, jonka oli aika nähdä mummolan kalliot, punaviinimarjapensaat, toistensa päälle kilpaa puhuvat, mutta ihanat isovanhempani ja äidinäiti iänikuisine armeijankäymispainostuksineen sekä enoni upea mökki, jonka kesäkeittiössä valvottiin auringonnousuun 60-vuotisviskiä talkootöinä tyhjentäen. Aikamoista väkeä, sukuani muka. Hellyttävää ja rakasta.

Lähtiessä vaari alkaa vielä muistin aikana selvittää josko tuntisimme yhden hepun, turussa asuu...pitkän mietinnän jälkeen muistaa nimen ja kysyy silmät loistaen tunnemmeko häntä, 90-vuotiasta kultaseppää. Joudun tuottamaan pettymyksen, mutta harmistuvaa vaaria - kyllä sen vielä pitäisi olla hengissä! - lohdutan, että luultavasti onkin, ihan kaikkiin 90-vuotiaisiin kultaseppiin emme ole vain vielä ehtineet tutustua.

Kahden päivän reissu tuntuu viikolta ruumiissa ja päässä. Oi tyyneys ja omaehtoisuus. Koti ei odota minulta mitään, jos suljen silmäni ja kalenterin.

Pari parvekelasin korjaajalle puristettua ystävällistä sanaa riittävät päivän dialogiksi ja paperipussillinen alakerran Hesburgeria ateriaksi.

Nyt se sama setä laulaa How do you live with thaaaaaaat. Vaihdan artistia.