Tulipa tässä vain mieleeni että tämä uuden sosiaalisen median käyttö, josta niin kollektiivisesti on otettu oikein asiaksi olla huolissaan, edellyttää entistä parempaa arviointikykyä. Minä opetan sitä, vaikka en osaa itsekään. Tarkastelen kriittisesti toisten tekstejä kyllä, mutta omat soljuvat sormien lävitse. Kannattaisi tosiaan miettiä mitä kirjoittaa. Ja kenestä. Voi käydä niinkin, että veli ottaa turpiin saamisen kirjaimellisesti ja soittaa herttaisesti kysyäkseen kuka pitää ottaa hengiltä.
Mutta silloin, kun miettii, halvaantuu.
Minulle on kaikkein tärkeintä että ylipäänsä kirjoitetaan. Siitä mistä aidosti halutaan puhua. Ei ole mitään järkeä kirjoittaa, ei mitään järkeä olla olemassa, jos oleminen on niin kapeaa kuin millaiseksi se monelta taholta halutaan tehdä. Loppujen lopuksi yleisesti hyväksyttävää on vain mutista säästä, teilata Jutta Urpilaista tai kertoa mitä minulla oli tänään päällä, mistä olin ostanut, paljon maksoi ja mitä kokoja oli jäljellä. Ainiin paitsi eihän se ole, kyllä kai muotiblogeista, kuten aikansa tuotteista aina, sentään kitistään.
Olisi toivottavaa, että kenenkään elämä ei nojaisi siihen mitä joku kirjoittaa netissä. Tai siis siihen, että ei kirjoita. Mitään. Kukaan. Minusta ainakaan!
Ja jos nojaa, jää kotiin! Silloin kukaan ei ole sinusta mitään mieltä.
Ihmisten välinen kanssakäyminenhän on ja on aina ollut jo 2000 efb. (ennen facebookkia) luonteeltaan sillä lailla riskaabelia hommaa, että jollakin voi röyhkeästi olla jotain sellaista sanottavaa, jonka sanomiseen ei ole pyytänyt sinulta ensin lupaa. Esimerkiksi oma mielipide. Esimerkiksi siitä - täysin hypoteettinen esimerkki - että olet ihan huora.
Ehdottaisin, että tässäkin sinänsä harmillisessa tapauksessa viestin vastaanottajalta edellytettäisiin vastuuta siitä uskooko hän sinun todella myyvän itseäsi ennen kuin näppäilee numerosi tehdäkseen tarjouksen vai onko esimerkiksi inhimillisellä katkeruudella osaa asiaan. Ainakin minä koen, että tällainen julkinen lausunto kääntyy lausujaansa vastaan niin täysivoimaisesti, ettei se millään tavalla onnistu vahingoittamaan huorittelun kohdetta.
Tai nojoo, tottakai huoriteltavalle tulee hetkeksi paha mieli, mutta niin tulee bussista myöhästymisestäkin. Tai pilaantuneesta maksalaatikosta roskiksessa. No koska se haisee pahalle. Ja paljon pahempi mieli tulee monista muista asioista, joilla on oikeasti väliä, mutta joita kukaan ei kontrolloi. Kestäminen on se elämisen hinta. Jos esimerkiksi puukottaa toista selkään (metaforisella tasolla velikulta) voi varautua kestämään sen, että puukotettu voi avautua siitä jollekin. Vaikka netissä.
ps. En kannata huorittelua.
pps. En ole saanut puukostakaan.
ppps. Enkä antanut. Ainakaan lähiaikoina.
8 comments:
Hitto, blogi joka ei kerro elävästä elämästä, on tylsä.
Jos haluaa kirjoittaa, pitää voida kirjoittaa siitä josta monieleisesti kälättää kahvilassa. Ei silloinkaan voi olla varma kuka on kuulemassa.
Voi voi
mutta mielenkiintoinen teksti, jotain tuollaista minä aina kaipaan, että funtsitaan, mitä ollaan tekemässä, samalla kun tehdään.
niitä, jotka puhuvat toisista (pahaa) selän takana, on aina pidetty arveluttavina. siitä on kysymys.
juoruakka on myös sopiva termi tähän yhteyteen. lörppö, hölösuu... vasikka...
rikosnimikkeitä on ainakin kolme. kunnianloukkaus, herjaus ja solvaus. ne (kaksi ensimmäistä) liittyvät kai lähinnä siihen, että puhutaan jostain sillä tavalla pahaa, että väitetään hänen syyllistyneen rikolliseen toimintaan.
mutta idea on selvä: toisesta ei saa puhua mitä tahansa pahaa selän takana. koska siitä on toiselle haittaa.
totta saa puhua. ei kuitenkaan pelkästään loukkaamis- ja vahingoittamistarkoituksessa. jokatapauksessa tullaan sitten näihin juoruakkoihin ja vasikoihin.
mitä tulee kotiin jäämiseen, niin siitähän nyt juuri taitetaan oikeudessa peistä, että onko se pääministerin morsian saanut kirjoittaa, mitä onkaan kirjoittanut, sen toisen kodista ja saunasta ja sellaisista yksityisasioista.
ja vaikka tietysti se morsian tekee itsestään idiootin (tai on idiootti, ja se tulee esiin) niin et kai sinä väitä, että se morsian ei ole tällä ulostulollaan (mistä hän todella haluaa puhua ja minkä elämänmaku todella kiinnostaa) vahingoittanut tätä herra ministeriä?
ei sitä paitsi ole reilua vaatia, että ihmiset jäävät kotiin, jos eivät halua tulla julkisesti teilatuiksi ja arvioiduiksi. yksityishenkilöistä ei lain mukaan saa ymmärtääkseni kirjoittaa mitään ilman heidän suostumustaan, tai siis julkaista. heitä saa kuvata, mutta kuvia ei saa julkaista.
sinä et ymmärtääkseni tiedä näistä asioista mitään. enkä paljon minäkään, mutta sinä käyt nyt periaatteellista, joskin epäselvää debattia jostain sellaisesta, josta on lainsäädäntö olemassa.
voi tosin olla, että näitten blogien myötä (ja valtavien tekstimassojen) kuvio on hämärtynyt ts. että saa loukata toisia aika villisti, ennenkuin siihen puututaan, mutta ymmärtääkseni nämä ovat julkisia juttuja, joten periaatteet ovat samat kuin vaikka sanomalehden kohdalla.
en tiedä, tsekkaa asia, äläkä kälätä.
muuten, jos sinä kirjoitat itsestäsi ja asioistasi julkisesti, niin sinun yksityisyyden suojasi alenee, siten, että sinusta saavat muutkin kirjoittaa enemmän, kuin jostain, joka ei kirjoita asioistaan julkisesti.
sitä minä en ymmärrä, miksi joku avautuu jollekin toiselle "vaikka netissä" julkisesti. (siis joistain henkilökohtaisista asioista)
mutta tämä onkin mielenkiintoista aikaa ja jonkinlainen murros.
fiktiohan taas on toinen juttu. siinä puhutaan asioista, ja henkilöitä tarvitaan, jotta asiat saadaan puhuttua. näin se saavuttaa tietyn yleisyyden. jokainen oikea henkilö voi päättää ja arvioida itse, missä suhteessa kyse on juuri hänen asioistaan.
ja itsehän olen liian varovainen kirjoittamaan edes fiktiota. pelaan varman päälle: ajatelkaa itse.
nimim. tuo yks tommi sano että se tykkää musta
ai niin, ennenvanhaan pikkutytöt mieluummin repi päiväkirjansa kuin antoi lukea. nykyään ne julkaisee ne.
niin no, yritin edustaa vastakkaista näkökulmaa maalla, merellä ja ilmassa. jostain syystä se tuntui luontevalta. olen kenties lievästi turhautunut ja neuroottinen, ja sinulla anneli on tuossa vielä skarpattavaa. hyvä vahva kanta sinänsä. anna tulla vaan ts. älä halvaannu. yritän lopettaa julkisen puuttumisen yksityisasioihisi.
nimim. tuo yks tommi on kyllä mustakin aika ihana
AIJAA NO JOS LAKI SANOO JOTAIN niin enhän minä sitten voikaan olla tätä mieltä. Erehdyin luulemaan, että lakiakin voi arvioida kriittisesti, että jonkin lain oikeudellisuudesta voi olla eri mieltä.
Sitä mitä lakikirjassa lukee arvioidaan ja tarkastetaan ja sovelletaan ja uudistetaan koko ajan, sitähän tuomarikin tekee.
Vahingoittamistarkoituksessa ei saa puhua toisesta pahaa selän takana, vaikka vahingoittamistarkoituksessa saa toimia selän takana tai edessä kuinka haluaa?
Eräs ystäväni antoi haastattelun Kalevaan, juttuun, jossa käsiteltiin nuorten huonoja kesätyöoloja ja työnantajien lain rikkomista. Hän kertoi omakohtaisista kokemuksistaan tultuaan sikamaisen ala-arvoisesti kohdelluksi eräässä terassi-ravintolassa. Paikkaa ei edes nimetty lehdessä. Viikon päästä häntä uhattiin oikeustoimenpiteillä.
Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa.
Terassi-ravintola oli tunnistanut itsensä jutusta ja ilmoittanut monen muunkin tunnistaneen, mistä oli koitunut yritykselle haittaa.
Yritykselle haittaa, voi kyynel. Entä ystävälleni ja hänen kohtalotovereilleen aiheutunut haitta? Joskus ääneen puhumisella voi olla hyviä seurauksia. Tällaisen lehtijutun uhka voi saada edes jonkin yrityksen punnitsemaan siitä koituvaa haittaa ja työntekijän oikeuksien noudattamisesta koituvaa rahallista menetystä ja päätyä vaikka pelon edessä parantamaan työolosuhteita.
Mitä se todistaa ystäväni lausunnon paikkaansa pitävyydestä, että terassi-ravintola on tunnistettu huonojen työolosuhteiden kuvauksesta ja jatkuvasta kusettamisesta?
Oikeusjuttua ei koskaan tullut. Ystävälläni oli jutun kirjoittaneen toimittajankin, joka on oikeustieteen opiskelija, mukaan täysi oikeus tuoda kokemuksensa julki. Terassi-ravintola sai iskun, eikä siltikään vielä läheskään ansionsa mukaan.
Se, että on oikeus puolustautua sanallisesti, hakea tasoitusta tekee ihmisistä tasa-arvoisempia. Suurempi ja voimakkaampi, se, jolla on rahaa ja vaikutusvaltaa, ei aina voita.
Huomaan, että fyysisiltä ominaisuuksiltaan vahvemmat - miehet (jotka ovat myös laatineet lait ja toivovat voivansa tehdä näin vastakin)riistäisivät mieluusti sanan, tuon fyysiset ominaisuudet ohittavan aseen, meiltä juoruAKOILTA.
Toinen ryhmä, joka vapaata sosiaalista mediaa vastustaa, ovat toimittajat. Se perustuu ihan samaan. He, jotka ääneen (valtaan) ovat kerran päässeet, eivät tietenkään mieluusti jakaisi sitä muiden kanssa.
He säilyttäisivät vallan tietyillä suodattavilla elimillä kuten kustantamoilla ja levy-yhtiöillä, jotka kärsivät siitä, että nykyään kuka tahansa voi päättää millaista musiikkia kuuntelee ja millaista musiikkia antaa toisten kuunneltavaksi. Näin ihmiset voivat itse päättää millaisten juttujen ääreen hakeutuvat, millaisista jutuista kiinnostuvat, millaisiin juttuihin uskovat. Valta on lipsumassa niiltä, jotka ennen päättivät puolestamme.
Kun julkisesti sanotaan, joutuvat ne joista sanotaan, menemään itseensä sikäli kun toteavat sanotun merkitykselliseksi. Vaikka ne olisivat ministereitä tai ketä hyvänsä. Kaikkia ei voi ostaa hilajaisiksi, siksi Venäjälläkin on päädytty lahtaamiseen. Viimeisen viidentoistavuoden aikana 230 rohkeaa toimittajaa on kuollut tai todettu "kadonneeksi epämääräisissä olosuhteissa".
Tottakai se morsian tekee itsestään idiootin. Mitä ministeriin tulee, hänestä sen sijaan idiootin tekevät aivan muut asiat kuin se morsiamen kirjoittama kirja.
Ja en minä kaikkea hölöttämistä kannata, sekin selviää, jos tätä blogitekstiä osaa lukea, vastaanottaa. Mutta edellytän tosiaan niin Ruususen kuin kaikkien muidenkin kirjoitusten vastaanottajilta sitä ARVIOINTIKYKYÄ.
On olemassa varmasti tapauksia, joissa raja ylittyy ja joissa on syytä mennä oikeuteen riehumaan toisen sanomisista. Se raja on vaan minun silmissäni paljon etäämmällä kuin monissa muissa silmissä.
Ehkä sinun pullasi ovat niin hyvin uunissa, että sinua ei ole henkilökohtaisella tasolla loukattu sillä tavoin, että olisit tuntenut tarvetta avautua siitä julkisesti. Tai sitten sinulta puuttuu sellainen tarve. Se voi olla piirre jostain muusta.
Esimerkiksi siitä kuinka suuressa arvossa pitää ylipäänsä muita ja sitä mitä he ajattelevat, kuinka suuri tarve on tulla heidän hyväksymäkseen, tulla heidän arvioimakseen, saada palautetta, sympatiaa, reflektoida.
Ennen pikkutytöt säikähtivät kuulleensa isoveljiensä salaa lukeneen päiväkirjojaan. Nyt kun ne TIETÄVÄT isoveljiensä lukevan niitä, ne voivat itse paremmin säädellä, mitä isoveljiensä luettavaksi lataavat. Siinäkin mielessä tämä on reilumpaa näin. Pikkusiskoille 1-0.
Ja elämä on mielekkäämpää kun ei yritäkkään niin kauheasti salata ja pelkää kokoajan tulevansa satutetuksi. Jos väittelyssä tunnustaa kärkeen oman teoriansa heikkouden, vastapuolelta on viety haavoittamiseen tarkoitettu terävin kärki. Sama pätee elämässä.
Sananrakastajana en suostu hautaamaan sanaa elävältä.
Hyvä draivi.
Asiat sekaisin. Tai liian monta asiaa.
Lain mainitsin, jotta tulisi esiin, että toisten asioista ja toisista kirjoittaminen on sellainen ilmiö, jota perinteisesti on haluttu säädellä eri tavoin. Se ei ole vähäinen asia. Edustamasi avoimuuden vaatimus yhdistettynä "viestin vastaanottajan arviointikyvyn" vaatimukseen on siis jokseenkin anarkistinen, ainakin jos sen tulkitsee siten, että se voisi mielestäsi korvata olemassaolevan lainsäädännön. Ehkä en tulkitse sitä näin. Haluan vain tuoda esiin, että monenlaisia rajoituksia on tässä pidetty tarpeellisina, ja noiden rajoitusten luonnetta ja perusteita on kenties myös arvioitava tämän toisista kirjoittamisen problematiikan yhteydessä.
Samasta syystä mainitsin joitain mieleen tulleita suomalaisia pejoratiivisia toisten asioista puhujista käytettäviä nimityksiä. Ikään kuin rinnakkaisena huomiona sille lakijutulle. Suomalaisella kielialueella on nähdäkseni vahva perinne toisten asioista puhujien halveksimisessa. Olisiko se sitten kulttuurinen, etnologinen, sosiologinen tai historiallinen huomio. Samapa se, mutta argumenttisi luonteen ja sen mahdollisten vastavoimien hahmottamiseksi perinne on syytä ottaa lukuun. On myös mielenkiintoista, jos kulttuurissa tai tavoissa, etiikassa on tässä suhteessa tapahtunut jokin suuri muutos.
Lakeja ja tapoja voi tietysti arvioida, erityisesti, jos tuntee ne.
Mennäkseni hieman asioiden edelle, minusta tuo viestin vastaanottajan "arviointikyky" tai lukutaito tai vastuu, minusta se ei riitä mihinkään. Se ei riitä, koska sitä ei ole. Siksi viestin lähettäjän tekemisiä on säädeltävä. (Ja on mahdollista, että varsinaisesti sanktioidun toisista kirjoittamisen ulkopuolella asia herättää sellaisia tuntemuksia, jotka suorasti tai epäsuorasti vaativat kirjoittajaa ajattelemaan asiaa. Puhutaan etiikasta tai hyvästä journalistisesta tavasta.)
Ihmisiähän huijataan ja manipuloidaan ihan jatkuvasti ja mitä karkeimmin tavoin vaikkapa lehdissä, TV:ssä ja radiossa. Kirjoissa ja lauluissa ja kirkoissa, missä niitä ihmisiä nyt onkaan.
Ei saa huijata ja manipuloida.
Voi olla, että sosiaaliset mediat osaltaan kehittävät kriittistä lukutaitoa, mutta en ymmärrä, miksei niitä ihmisiä voisi huijata ja manipuloida netissäkin. Joku perustaa vaikka sellaisen tai tällaisen viharyhmän ja manipuloi jengiä, kiihottaa vaikka maahanmuuttajia vastaan. No siihen liittyy sitä väkeä. Niillähän pettää arviointikyky tietysti, mutta ehkä enemmänkin poliittinen, tiedollinen tai moraalinen arviontikyky kuin lukutaidollinen. Siis viestin lähettäjän toimintaa on säädeltävä ainakin joissain tapauksissa.
nimim. vai mitä
Tämä liittyy siihen mielenkiintoiseen kysymykseen, että ”onko hyvä tai huono asia, että se, mitä ihmiset todellisuudessa ajattelevat, mitä mieltä he ovat, tulee esiin” ? Kun kuka tahansa voi julkaista nimettömänä mitä tahansa, niin moni julkaisee, ja se, mitä aiemminkin ehkä tunnettiin, ja ajateltiin, mutta mitä ei kehdattu sanoa ja mille ei oikein ollut väylääkään, vahvistuu. Siitä tulee näkyvää ja olemassaolevaa ja siten tavallaan luvallista. Se aaltoilee.
Riippuu siitä, mikä vahvistuu, ja miten siinä käy. Vapautuneen enemmistön tahto voi aiheuttaa aikamoista takapakkia vaikka ihmisoikeuksien kohdalla, ts. ihmisiä aletaan lynkkaamaan ja kastroimaan ja tuloeroja kasvatetaan ja mitä ne keksivätkin.
Ei kaikkien kaiken häveliäisyyden ja arvokkuuden riisuminen ole itsestään selvä ansio, vaan rajojen rikkomisen mielekkyys tai arvo riippuu siitäkin, mitä rajoja rikkoo. Ts. ei takaisin luontoon.
Sananvapaus ja lehdistön vapaus ovat ihan keskeisiä arvoja valistuksen perinteessä, ja blogit ja muut tällaiset matalan kynnyksen mediat täydentävät noiden arvojen toteutumista. Toisaalta se sana kärsii inflaation, taso laskee, viestintä muuttuu lyhytjännitteisemmäksi, yleisöt pirstaloituvat. Ja kuitenkin tarvitaan valtamedian huomiota, jotta jokin viesti tavoittaa suuren yleisön. On siinä silti mielenkiintoinen mahdollisuus.
Ranskan vallankumouksessa sananvapaus oli tärkeä. 1700-luvun lopussa. Ei Ranskassa saanut kirjoittaa tai julkaista mitä tahansa, ei saanut arvostella hallitsijaa eikä kirkkoa eikä lakeja eikä talouspolitiikkaa. Jostain pilkkalaulun laulamisestakin saattoi saada kuolemantuomion. No, nämä valistusihmiset kirjoittivat ja julkaisivat kuitenkin. Istuivat tai pakoilivat. Ajatus oli kai, että suuren yleisön edessä käytävä vapaa mielipiteenvaihto ehkäisisi väärinkäytöksiä ja vaikuttaisi myönteisesti politiikkaan. Juuri ennen vallankumousta hallinto tekikin joitain myönnytyksiä ja armahti toimittajia, löysäsi sensuuria ja sellaista. Siitä tuli uusi järjestys, montakin järjestystä, ja verilöyly. Ja se häväistys- ja lynkkaamiskirjoittelu oli ihan oma lukunsa, eivätkä ne hädin tuskin lukutaitoiset ihmiset (enemmistö) paljon muusta kai lopulta ymmärtäneet.
Ja tässä on tämä. Sananvapaus on tärkeä arvo. Samoin julkaisuvapaus. Sitä voidaan ilmeisesti käyttää väärin. Siten, että sitä käytetään erilaisiin henkilöön kohdistuviin hyökkäyksiin, vahingoitetaan ihmisiä esittämällä heistä erilaisia vihjauksia tai suorempia väitteitä (tosia tai epätosia). Tätähän tehdään koko ajan, mutta on ymmärrettävää, että sitä on monin tavoin säädeltävä ja rajattava. Ei kai voida edellyttää, että hyökkäyksen kohteen on vain jaksettava puolustautua, oltava välittämättä tai pysyttävä kotona.
Sillä maineella, joka ihmisellä on, tai sillä valolla, jossa hänet julkisesti esitetään, on merkitystä sen kannalta, voiko hän toimia työssään, saako hän joitain muita töitä, joutuuko hän poliisin tutkittavaksi, tervehtivätkö naapurit häntä, nauravatko vastaantulijat hänelle päin naamaa, saako hän turpaan, pääseekö hengestään, kerääntyvätkö ihmiset läheltä ja kaukaa kuuntelemaan hänen lätinöitään, saako hän pitää lapsensa luonaan jne.
nimim. eikö vain
Mitä tulee sananvapauden ja naisten oikeuksien yhdistämiseen, niin minusta se on vähän hätäistä, vaikka tietysti puhe naisen asemasta ja naisten oikeuksista on ollut edellytyksenä niiden yhä laajemmalle toteutumiselle. Näin on kuitenkin minkä tahansa alistetun ryhmän oikeuksien laajemman toteutumisen tapauksessa, esimerkiksi kettujen.
Eikä aiemmin mainitsemani osoitteleva termi ”juoruakka” viittaa sananvapauden tai naisten oikeuksien esitaistelijaan, vaan sellaisen epämääräisen tiedotustehtävän omaksuneeseen naiseen, jonka erityisalaa ovat toisten yksityisasiat.
Mutta tästä sinänsä ylimääräisestä nais-mies -asetelmasta, jota ehkä kerjäsinkin, tuli mieleeni tämä audi-miehen tapaus. Se on hyvä ja mielenkiintoinen esimerkki.
Sananvapaus toteutui siinä mielessä, että kaveri sai laukoa vitsinsä tai vakaumuksensa. Ja julkisesti.
Mutta työ meni. (Vakava haitta.)
Toimittajan olisi pitänyt ymmärtää, että sitä ei voi kirjoittaa, että kaverin työpaikkahan siinä menee. Sellaisesta voi ehkä jossain porukassa vitsailla, mutta sitä ei voi sellaisena julkaista.
Sosiaalinen media kuohahti, samoin perinteinen. Mies lynkattiin yksinkertaisesti jauhamalla hänen höpinöistään.
Jos tässä ei kavennettu sananvapautta, niin silloin sananvapaus on muotoa: saa sanoa, mutta se on sitten toinen juttu, mitä siitä seuraa.
Ja kaverihan vain kertoi omista fiiliksistään ja stereotypioistaan.
Jos ja koska kyse oli haastattelusta, niin se toimittajan vastuu on lähinnä sellainen moraalinen. ”Suoria lainauksia, niin se sano.”
Toisten (ja omista) asioista kirjoittavan blogistin on samalla tavalla otettava huomioon se, millaiseen valoon hän ihmiset asettaa. (siis ymmärretävä tuollaisen haitan mahdollisuus)
Mutta enemmän olen ajatellut näitä blogiasioita, toisten asioita, ja toisten asioista ja omista asioista kirjoittamista siten, että jokin ihmissuhde on oikeastaan kahden ihmisen välinen suhde. Ystävyyssuhde tai rakkaussuhde tai mitä näitä on, ja sellaisten suhteiden ongelmien ja kipupisteiden käsitteleminen julkisesti ja reaaliajassa on hieman epäkunnioittavaa. Ehkä turhaa sen suhteen kannalta, vaikka kyllähän siitä kirjoittaessaan aina jotain tajuaakin.
Lopetin muuten juuri Keijo Siekkisen Jäähyväiset rakkaudelle. Siekkinen kirjoittaa täälläpäin tutuista ja tunnistettavista tyypeistä, myös itsestään, aika suoraan, rajua juttua ja nimillä. Ihan ok tekstiä paikoin.
Nimim. toiset on varovaisempia kuin toiset, ja on siinä muutakin
Post a Comment