Urhea sydän

Edessä siintää 48 tuntia vapaata, mikä tuntuukin kohtuulliselta yhdeltä yöllä loppuneen 11-tuntisen työpäivän ja sen jatkoksi pamahtaneen neljän aamupäivän työtunnin jälkeen. Vaihdettiin torikahvilan vaunu. Uusi on kaksi kertaa edellisen kokoinen, mikä tarkoittaa uusia koneita ja uutta opettelemista, mutta myös työkaverin ohitusmahdollisuutta käytävällä. Mietittiin tyttöjen kanssa kuinka hölmöä uudessa hallilta tuntuvassa vaunussa on huutaa toisesta päästä toiselle yks kahvi maksettu. Suunniteltiin käyttöön myös radiopuhelimia tai niitä potkulautoja, joita lentokentillä käytetään.

Heräsin tänään puoliseitsemältä epämääräisesti unen läpi kantautuneeseen silittelyyn ja hipsutukseen ja jutteluun. Julistan kaikki vapaapäiväni suotaviksi alkamaan näin. Julistan myös omalla työpaikallaan naurettavan kahden viikon jälkeen mestariksi ylennetyn helluni suotavaksi tulemaan kotiin...nnnn..nnnyt!

Ei onnannu.

Eroaalto kumosi vielä neljännenkin ystäväni pitkäaikaisen parisuhteen. Onko kesässä jotain villiyteen ja vapauteen innostavaa? Höh. Minun mielestäni ei ole mitään parempaa kuin ajatus mökillä hellun kanssa olemisesta, uimisesta ja mustikassa käymisestä ja veneilemisestä ja kalastamisesta ja halailemisesta öisellä laiturilla. Minulla on eräs valokuvakin kahden vuoden takaa sellaiselta reissulta, sellaiselta öiseltä laiturilta. Ei, ei ole mitään parempaa. Uusi mökkireissu on luvassa heinäkuun puolella. Ihanaa.

Mitä iloa on ostaa uusi hienoin kesämekko ja rynnätä kotiin pukemaan sitä ylleen, jos siellä ei ole hellua kertomassa, että se on hienoin! tai ostaa uudet hienoimmat bikinit, jos hellu ei ole siellä kieltämässä sinua käyttämästä niitä yleisillä rannoilla. :D (tekstin tämän kohdan tarkoitus on saada eräs tuntemaan piston sydämessään).


Oven kolahdettua ja mestarin häivyttyä työmaalleen hieroin uniset silmäni hereille, otin mukavan asennon ja katsoin elokuvan "Rakkauden kahvila" (Feast of love, suomentaja ja takakansiteksin kirjoittanut tyyppi, liekö sama urpo, ei todellakaan ollut katsonut elokuvaa). Itkin kuin pieni sika. Aika perus romanttinen draama, mutta jäin miettimään kovasti sitä mitä sillä loppujen lopuksi haluttiin sanoa. Harry Stevenson, opettaja ja kirjailija, tarkkailee kuinka rakkaus vaikuttaa ihmisiin, joita hän tapaa. Petyin kun selvisi, että Harry oli Morgan Freeman, mutta jokatapauksessa minuun elokuva vaikutti. Ehkä siksi että minuun on helppo vaikuttaa tällä tavalla - Juuri tällä tavalla. Elämän ja rakkauden ja ihmisen tonkiminen ja psykologinen ja runollinen tutkiskelu on minulle lasagnea ja jälkiruuaksi mansikkarahkaa tai jotain parempaa. Minä tahdon olla urhea sydän oman tuhonsakin edellä.

Elokuvan sanoma ja minun sanomani, jumalani Daven parhaiten sanoiksi tavoittamana:

Olemisen riemu ei ravistele olkapäitä
Runoilijan kehto ei ole ruusuista tehty koskaan
Hiljaisuuden huntu ei milloinkaan petä kuulijaa
Mikä nämä yhdistää?
Rakkaus suureen elämään.

Pieni ja hento ote.