Tänään oli hyvä päivä tarhassa. Tunsin että kokoajan sujui ja lapset alkoivat luottaa. Pientenpuolella oli vaan 10 lasta hoidossa ja kaikki aika aurinkoisia. Se säväyttää joka kerta kun joku sanoo mun nimen. Oi. Olipa mukava mennäkin töihin kun ensimmäisenä Justus juoksi vastaan ja tahtoi syliin. Mikä työpaikka :) Hyvältä tuntui myös mioriitan vadelmakakku ja se, kun äiti tuli töistä ja kertoi että olin saanu tosi paljon kehujakin tänään. Huomenna on lyhyt päivä, koska olen tehnyt tunteja sisälle (ja sen takiakin varmaan ollut niin poikki). Sitten tulee viikonloppu! Kyllä hymyilyttää. Mitä enemmän tätä päivää ajattelen, sitä voimakkaanpi on onnistumisen tunne.
Vertillä, auringollani, oli tänään pikkuruiset rokkitossut! voitteko kuvitella mitään suloisenpaa. Minä en. Vertti on just sellanen alle 2-vuotias pikkukirppu, joka aina viipottaa isojen poikien perässä ja seassa täyttä päätä, vaikka ne hakkaa ja tönii sitä kuinka pois. Ja tulee liukumäestä pää edellä ja kainalossa, mutta hymyilee silti aina täydellä naamalla pienet siniset silmät säihkyen ja palloposket intoa puhkuen. En lupaa olla kidnappaamatta Verttiä sitten kun harjoitteluni loppuu.
Oli mukavaa nähdä Essiä ja Milkaa eilen pitkästä aikaa. Harmittaa kun tulee niin vähän tavattu ystäviä nykyään. Uskon että sekin helpottaa tulevaisuudessa. Asioilla on tapana järjestyä..eikö se niin ole. Tällä hetkellä tulee vaan oltua niin väsynyt ettei yksinkertaisesti jaksa. Eikä se todellakaan ole aina tekosyy.
Menettäminen tuntuu surulliselta. Unohtaminen tuntuu surulliselta. Se, että ajattelee ettei voisi elää ilman jotakuta ja sitten pystyykin ja se toinenkin pystyy ilman minua, vaikkei niin pitänyt olla. Se on liian surullista. Se on mulle kaikista surullisimmista asioista surullisin.
"We could see that you weren't yourself
and the lines on your face did tell
it just as well
you'd never be yourself again
saw you last night
dance by the light of the moon
stars in your eyes
free from the life that you knew"
( Ben Folds Five - Magic)
No comments:
Post a Comment