Sunday, August 19, 2018

Pehmeä on uus kova!

Jarkko kertoo torpanneensa perääni kyselleen ystävänsä aikeet ilmoittamalla, etten olisi kiinnostunut hänestä. Kun naureskelen sille, ettei multa näköjään edes kysytä, Jarkko selittää: "Ei hän rakastu eikä häntä voi tässä elämäntilanteessa suositella kenellekään." Käy ilmi, että hän on sitä, mitä oppilaani kutsuisivat tuttavallisesti fuckboyksi. Hetken mietittyään Jarkko tulee toisiin ajatuksiin ja toteaa, että mulle hän voisi itseasiassa sopiakin, koska oon niin kova muija. Loppuosa tuntuu niin hyvältä, että pyydän häntä toistamaan. Sen sijaan hän tarkentaa: "Sua eivät miehet kyykytä. Sää kyykytät niitä."

Minäkö? Yllätykseltäni vedän vähän lounassalaattia väärään kurkkuun. Eikö Jarkko muka tiedä kaiken siitä, kuinka nyljetyksi olen rakkaudessa tullut? Pitkän keskustelumme päätteeksi alan nähdä, että vaikka asiat eivät ole aina sujuneet, kuten olisin toivonut niiden sujuvan, olen silti tehnyt ihmissuhteissani itsenäisiä ja tiukkoja ratkaisuja usein pikemminkin ylpeyden ja omanarvontunnon kuin rakkauden sanelemana. Voisi todellakin tarkastella uudelleen sitä narratiivia, jota itselleen itsestään kertoo ja lakata olemasta uhri. Mulle on ollut rikkovinta, mutta samalla merkittävää, voimaannuttavaa ja hitto miten rohkeaa lähteä eniten koskaan rakastamani ihmisen luota, koska en voinut hänen kanssaan enää hyvin. Joissain toisissa tilanteissa, nyt, jääminen olisi kuitenkin paljon rohkeampaa.

Iisa laulaa: Jos se sattuu niin sen muistaa aina! Jos joutuu miettimään, onkohan oma sydän koskaan särkynyt, ei se silloin ole! Todellakin tuntuu juuri siltä, kuin olisi astunut avojaloin ruosteiseen naulaan ja joutuisi kävelemään koko matkan kotiin. Eikä se häämötä missään horisontissa, vaikka joka mutkan jälkeen toivoo, että tulis jo perille ja vois alkaa toipumaan. Astumaan jalalla kuin aina ennen naulaan astumista, kuin niinä lapsuuden kesinä, joina avojalat tömisivät metsäpolulla pelottomasti.

Mutta sydämestä ei - siltä vaikuttaa - taida koskaan tulla ihan ehjää. Kun sattuu tarpeeksi, sen muistaa varmasti. Siitä on tuskallisen tietoinen vuosienkin päästä, vaikka ei tietenkään haluaisi olla. Sitä kostaa vastaan osuville, vaikka ei tietenkään haluaisi satuttaa ketään. Uusien ihmissuhteiden alussa muisto särkymisestä ohjailee käyttäytymistä ja ajatuksia viimeistään, kun joku alkaa tuntua merkitykselliseltä. Hyvin usein se neuvoo suojautumaan ja juoksemaan karkuun. Laittamaan puhelimen lentokonetilaan ja muuttamaan Uuteen Seelantiin. Mutta kun eräältä ympäri maailmaa seikkailleelta ihailtavan rohkealta tuttavaltani kysytään, mikä rohkeus on palkinnut eniten, hän vastaa: Tietenkin rohkeus rakastaa. Se on helvetin pelottavaa, mutta opettaa enemmän kuin mikään Itä-Timorin liftireissu. 
Aamen!

Mies, jonka vasemmassa silmässä on pieni värilaikku, kertoo mun olevan erikoisin ihminen, jonka hän on tavannut - niin herkkä ja vahva yhtä aikaa. Se saattaa olla kauneinta, mitä mulle on sanottu. Silläkin uhalla, että joudun antamaan jotakin itsestäni ja mahdollistamaan sen, että muhun ehkä sattuu joskus tulevaisuudessakin, pehmeä olkoon uusi kova!

2 comments:

maidelin said...

Voi, olipa mukava huomata, että pitkästä aikaa oot kirjoittanut. Lisää! :)

Anonymous said...

Kiitos Maija! :)

Voittaja ei välitä. Eiku.

Eräs ystäväni tapaili Tinder-matchiaan joitain viikkoja jo jokseenkin innoissaan. Lupaavasti alkanut suhde kohtasi päätöksensä, kun Tinder-m...