Monday, December 07, 2015

Elämäni tiskijukat

Tiskatessa tulee mieleen, että vaikka välttelen sitä viime tippaan, upottaessani lopulta kädet lämpimään vaahtoon, on se yksi minussa hellimpiä tunteita herättäviä tapahtumia. Tiskatessahan ehtii ajatella kaikenlaista, tulee puhdasta ja selkeää.

Olen katsellut koko elämäni tiskaavia miehiä. Ensin isääni, jonka esimerkin myötä tasa-arvo on näyttäytynyt minulle aina itsestäänselvyytenä. Sitten veljiäni.
Ja mitä isot edellä, pienet perässä. Veljenpoikien tuli saada tiskata siitä asti, kun harja pysyi kädessä. Mukit eivät sitten aina pysyneetkään, mutta heidän riemukas tiskikokemuksensa lienee yhden Arabian astiaston arvoinen.

Tiskaavat miehet ovat tuskastuttavan hitaita ja perusteellisia. He ovat ihania. He saattavat esimerkiksi pestä torontolaisesta alakerran kaupasta minulle aamiaiseksi hakemansa omenankin astianpesuaineella. Useassa keittiössä, kaupungissa ja maassa olen ihastellut noita keskittyneitä t-paidan selkämyksiä, jotka pingottuvat kahden lapaluun väliin. Tiskaava mies ei ole menossa minnekään. Hän on jäämässä.

Kollareissaan, sikäli kun ne eivät juuri sillä hetkellä ole minulla lainassa, tiskaava mies on pysähtynyt kuva turvasta ja levollisuudesta.Tiskaamiseen tulee täysin uusi kulma, kun mies, jossa ei ole tietoakaan turvasta tai levollisuudesta, tulee taakseni, suukottaa hiuksiin, ottaa tiskiharjan kädestäni ja alkaa pestä astioita siitä ylitseni. Kuulemma vähintä, mitä voi tehdä, jos saapuu myöhään. Uhma valuu tiskiveden mukana viemäriin. Varsin katalaa käyttää juuri tiskaamista aseena. Tai aseista riisumiseen.

Mutta minä en ollut lainkaan rauhallinen. Muistelin kettua. Voi joutua itkemään vähän, jos on antanut kesyttää itsensä. (Pikkuprinssi)

Se ei ole ihan koko totuus, sillä itkemään voi joutua aika hemmetin paljon. Varsinkin, jos on yhtäkkiä tehnyt mieli olla vähän lempeä ja lämpöinen sellaiselle, jonka lähtemistä tai jäämistä ei ole uskaltanut edes ajatella. Jos aina antaa itsestään vain korvalehtensä läpi kuultavan valon, ei lopulta ole mitään, minkä puolesta itkeä. No...siinä on puolensa kyllä. 

Ainakin jos sattuu olemaan sellainen sosiopaattimagneetti, kuin minä olen. 

Osittain edellisestäkin johtuen olen monta kertaa muuttanut mieltäni avioliitosta tavoiteltavana instituutiona, mutta siitä en, että jos minua joskus kosittaisiin, ei olisi mitään romanttisempaa, kuin että se tapahtuisi tiskatessa! Juuri siten kai sitä haluaa tulla rakastetuksi! Täysin teeskentelemättömästi ja odottamattakin läpi tavallisten tiistai-iltojen ja -aamujen, teeveden kohistessa taustalla, hiukset ja puheenaiheet huolettomasti sekaisin, eriparisukat jalassa, tahmaa paidassa ja suupielessä taikinakulhon kaapimisen jäljiltä. Leonard Cohen saattaa tosin soida. Tai ei siitä haittaakaan olisi.

3 comments:

Voittaja ei välitä. Eiku.

Eräs ystäväni tapaili Tinder-matchiaan joitain viikkoja jo jokseenkin innoissaan. Lupaavasti alkanut suhde kohtasi päätöksensä, kun Tinder-m...