Ei mikään salaisuus

Yhtäkkiä kaikki tekstit puhuvat minulle. Ja yksityiskohdat. Se, miltä vaniliatee todella maistuu tai miltä vanha puulattia tuntuu jalkojen alla tai tuuli kasvoilla. Katselen linja-auton ikkunasta avautuvaa Suomi-maisemaa ja koetan hengittää, enkä osaa päättää, olenko väärässä paikassa vai sittenkin juuri oikeassa.

Nyt lainaan Turussa oranssia vanhaa kivitaloa, joka on sisustettu antiikilla. Yksin voi vihdoin rauhoittua. Koko ajan ei jaksa puhua tai yrittää selittää itselleen, miksi ei enää riitä tai kelpaa. Se on uuvuttavaa. Ikkunan takana vaahterat ovat vihreitä. Kesä on vasta aluillaan.

Itselleni kelpaan hyvin.

Annan pehmeiden vaatteiden ja ystävien hyvyyden helliä ihoa. 

Tulipa yllätyksenä sanovat ihmiset, joita tapaan ja odottavat selitystä. Mutta minä olen yhtä ymmällään ja sanaton heidän edessään...Niin, niin tuli.

Erosurusta voisi kai sanoa sen, että se on erilaista tällä puolella. Tupakkaa ja vaniliateetä muumimukista kuluu luvattoman paljon. Jos sitä vetää kaiken aikaa auringossa, saattaa saada lisäksi ihan törkeän hyvän rusketuksen. Ensimmäisinä päivinä join vielä möröstä. Sitten nuuskamuikkusesta ja tänään valitsin jo niiskuneidin. Vahingossa olen tarttua rakkausmuumimukiin, mutta sen aika on vasta joskus paljon myöhemmin.

Kerron ystävälle, etten ole tällä kertaa kuitenkaan menettänyt uskoani rakkauteen - päin vastoin, se on palannut! Nyt tiedän, millaista onni voi olla upeimmillaan. Sitä minä haluan. Hän vastaa, että sitten kun minä menettäisin uskon rakkauteen, rakkautta ei enää ole. Hymyilyttää. Kiitos.
Olen kuullut saman ennenkin - tässä suhteessa olen ollut aika näkyvästi rakastavaa sorttia, enkä kadu hetkeäkään.

Toinen ystävä neuvoo, että kannattaa koettaa olla itkemättä lentokoneessa, koska se sattuu aivan saatanasti. Niin sattuu. Erinäisissä muissa liikennevälineissä ja julkisissa paikoissa, kuten Ikeassa, paljon vähemmän.

Ja minä....MINÄ olen pelännyt olevani jotenkin tunnevammainen. Että kaikkiin rakkauksiin todella olisi piilotettuna sama katoamisen kaava. Että kyllästyn aina ja nurmi vihertäisi aidan toisella puolella ja toistaisin ja toistaisin samaa käytäntöä uudelleen ja yhä uudelleen, enkä osaisi rakastaa loppuun saakka. Vastata siitä, minkä olen kesyttänyt.

Nyt voin häpeilemättä sanoa olleeni viimeisiin sanoihin saakka yhtä rakastunut kuin silloin, kun sanoin sen ääneen ensimmäistä kertaa. Ehkä vielä rakastuneempi. En kyllästynyt koskaan. Ei se ole mikään salaisuus: Olisin rakastanut loppuun saakka!

Mutta kun minulle näytetään ovea, kävelen siitä ulos kyllä. Omin jaloin, enkä tarvitse saattajaa. Eilen laitoin nimeni alle uuden asunnon vuokrasopimukseen, joka vaatimattomasti sijaitsee lempikaupunkini ytimessä, yhdeksännessä kerroksessa. Sieltä asiat näkee jo varmasti paljon paremmin ja selkeämmin, etäisyyden päästä.

Joku mies lenkkeilee ohi hassusti. Sinä, joka kiinnitit aina huomiota ihmisten juoksutyyleihin, olisit huvittunut siitä. Voi luoja minä odotan sitä päivää, kun jonkun ohittaessa minut hassusti lenkkeillen, en mieti enää sinua.