Tuesday, October 02, 2012

I've heard it's pretty where you are

Vaikka eräskin rakas ystäväni tekee piruettejaan huippuopetuksessa New yorkissa, minä en ymmärrä tanssista mitään. Silti liikutun huolella Dancen oululaisten nykytanssinumerosta. Enkä vähiten siksi, että herkkä koreografia rakentuu Maria Menan biisin varaan, jossa lauletaan Every wrong turn that you take, will also be my mistake.

Tuntuu hurjalta tulla imaistuksi mukaan. Ja suurelta. Ihanalla tavallakin suurelta tuntuu se, että mennään syteen tai saveen (jaa...kumpi näistä on se hyvä vaihtoehto, oliko niin, että se on tiietty jo etukäteen jättää pois?), sinne mennään ja siellä tönötettään yhdessä. 

Vaikka onhan tämä jo ikään kuin toinen kerta. Ensi-imussa minulla, meillä, oli kuitenkin paljon voitettavaa. Päätös muutostani Turkuun ja yhteiseen kotiin oli jotenkin enemmän omissa käsissäni ja olin päätökseen enemmän tyytyväinen. Se oli alku kaikelle. Nyt pelkään, että häviämme jotain. Miten tästä elämästä ja ympäristöstä muka voisi panna paremmaksi?

Ihana ja reipas entinen ja tuleva avomieheni lohduttaa: Olisihan se surullista jumahtaa paikalleen kaksytneljä- ja -viis-vuotiaina

Minusta taas jumahtaminen kuulostaa juuri nyt yhdeltä suurimmista rikkauksista. Saada jumahtaa keskelle ystäviä, jakaa heidän kanssaan koko elämä. Muistoihin kääriytyneessä maisemassa korjata saavutustensa viljaa. Minä unelmoin jumahtamisesta. Että joskus saisi ponnistelemisen sijasta olla vaan ja viihtyä ja nauttia siitä, mitä on saanut aikaan. Ympäröivistä ihmisistä, joihin on juuri tutustunut ja kiintynyt. Ja niistä, jotka ovat muuttaneet perässä Oulusta. 

Ajatella että minulla on ystävä, jonka kanssa olen leikkinyt tonttua ala-asteella, roikuttanut jalkoja relletin katon reunalta ylä-asteella, pitänyt hätäpalavereja lukiossa ja leimaantunut (vain toisinaan ansaitusti) hulluksi kemiläiseksi ihmisraunioksi opiskeluaikoina. 

Ja jonka kanssa nykyään asumme sadan metrin päässä toisistamme, meillä on yhteinen työmatka samaan ostoskeskukseen, miehemme ovat ystäviä ja heillä oli sama työpaikka, minkä vuoksi istuimme yhdessä myös katsomossa futishuligoimassa, jakamassa siihenkin liittyvät ilot ja surut, ja yökyläilimme miesten ollessa työmatkalla. 
Jaamme monet ystävät ja kemut, päivät kemujen jälkeen, jos toinen on kannettu toisen sohvalle nukkumaan, salaisuudet, naurut niin päijäthämeläisyyden ja virkaintoisten ostari-vartijoiden poliisikompleksin kuin "muslimikännienkin" kustannuksella. Jaamme huolet, epävarmuudet ja ärsytykset, lenkkipolun ja vahvan näkemyksen ruokavammaisuudesta.

En tiedä, miten ystävä voisi tulla läheisemmäksi. Ei sellaista ystävää halua halata hyvästiksi. Sellaisen ystävän haluaa pakata yhteen laatikoista ja viedä mukanaan Osloon.


No hyvä on seikkailijat, se vierivän kiven sammaloitumattomuus lohduttaa minua toisinaan. Mutta tulikos kivi sitten vieriessään onnelliseksi? Vai saiko sammal kuitenkin sen olon tuntumaan kodikkaammalta?

Uudessa ympäristössä sitä on aina aluksi niin kädetön. Varsinkin sellaisessa, jossa ei voi ilmaista itseään äidinkielellä, joka on enemmän kuin puolet siitä, mitä olen. 

Mukavuusalueelta poistuminen yleensä palkitsee jälkeen päin. Mutta ennen sitä, se tekee kipeää.

Tänään on tehnyt kipeää paljon vähemmän. Matkustan ensimmäistä kertaa tulevaan kotikaupunkiini, jonka olemassa oloa en ole koskaan aiemmin tullut edes noteeranneeksi. Suoraan siihen syliin, joka on mukavuusalueeni keskus, sen ruumiillistuma.

Kaupunki on kuulemma kaunis ja ihana ja me muutamme sen sydämeen, meren rannalle. Ruumiillistumalla on hyvä fiilis, ja odottava. Sen ääntä kuunnellessani tulen salakavalasti onnelliseksi. 

Ehkä tästä kaikesta huolimatta tulee taas hyvä...

Nykin ystävä kirjoittaa olevansa minusta ylpeä. Minäkin olen hänestä. Ja jos englannin osaamattomuudestaan kuuluisa hän tilailee nykyään ihan itse cokiksensa Manhattanilla, ehkä minäkin opin sanomaan: en lett cola.

Vai joko se meni väärin?

No comments:

Pehmeä on uus kova!

Jarkko kertoo torpanneensa perääni kyselleen ystävänsä aikeet ilmoittamalla, etten olisi kiinnostunut hänestä. Kun naureskelen sille, ettei ...