Thursday, April 12, 2012

Hytti nro 29

Puhtaat valkeat lakanat.
Hermoloma.
Tuoksun ihoni pehmeyttäneelle mansikkaiselle voiteelle, jonka sain rakkaaltani joululahjaksi. Käytän sitä ensimmäistä kertaa. Ihmisellä pitäisi olla enemmän aikaa kosteusvoiteelle.
Junille. Itselle. Omille ajatuksille, jotka eivät liity opettamiseen. Tai graduun. Tai töihin.

Pian näkisin vanhempani, jotka keskenään viettivät 25-vuotissyntymäpäivääni pohjoisessa koristelemalla täytekakun pätkis-patukalla, koska valitsin sen parisenkymmentä vuotta aiemmin aina kauppareissujeni palkkioksi, kuten äiti - arvatkaa vaan kuinka värisevällä äänellä - kertoo.

Kun alakerran matkustaja poistuu ravintolavaunuun, jään yksin. Superihanaa. Ilmastointi kohisee niin hämäävästi, että huomaan meidän lähtevän puolituntia myöhässä vasta, kun oikeasti nytkähdämme liikkeelle. Eikä edes haittaa.

Onko mitään rentouttavampaa kuin yöjuna Kemiin? Ainakin jos ei siihen tule edes kiire. Ja jos ei tarvi kykkiä öisellä Tampereen asemalla odottamassa aina myöhässä tulevaa jatkoyhteyttä. Minun ei tarvi. Mulla on aikaa, ja mulla on rahaa, pitäisi Vr:n mainostaa veljeni mukaan.

Toppatakkeineni, karvalakkeineni ja tumppuineni, jotka Turussa on voinut hylätä jo kuukausia sitten, olen kuin matkalla Siperiaan. Matkakin on yhtä pitkä: 12 tuntia.

Ollessani kuorossa ihana mies (osaa paikata hyvin) on käynyt kaupassa, tehnyt eväät ja ladannut mp3-soittimeni täyteen yllätyksellistä matkustusmusiikkia. Hymyilen. Setti alkaa Damien Ricella.

Konduktööritär on huumorinaisia. Heitämme herjaa alakerran Pännäisiin matkaavasta Pännäisestä, joka on paennut baariin. Kun hän menee, alan jännityksestä kuplien avata eväspussia.
Aarteeksi paljastuu pullo pepsi maxia, omena, vanukas, mansikkabanaani-smoothie ja viisi leipää, joiden päällä on savukinkkua ja juustoa. Leipä maistuu taivaalliselta. Se on samaa Rustical kierrettä, jota ennen myin Stockan leipätiskistä. Mun lemppistä.

Aarteeksi paljastut sinä, joka tunnet minut.

Minä rakastan sinua. Minä sanon sen kaikille, Mirkka Rekola huudahtaa mielessäni. Sitten omakin huuleni alkaa väpättää, kun pussin pohjalta vierähtää esiin vielä jotain. Pätkis.

2 comments:

Anonymous said...

Hieno teksti.

V

Varsinkin se kohta siitä veljestä

Kultasiskoni said...

Ihan upea teksti.

Minunkin huuleni taisi alkaa väpättää: voi äidit ja isät, voi yöjunat Kemiin. Ja Mirkka Rekola. Ja Anna!

Alvar II

Kymmenisen vuotta, kaksi vakavammin otettavaa parisuhdetta (ja useaa vähemmän vakavasti otettavaa) myöhemmin, unelmieni miehen  Alvar Ainutl...