Wednesday, May 04, 2011

Suuret uutiset kuullaan huhtikuussa

Hymyillen Mirella ojensi "ihan minun näköiseni" prinsessamunan ja toivotti munarikasta pääsiäistä. Jostain syystä saan ystäviltäni usein prinsessasälää, vaikka en yleensä itse tunnista itsessäni sitä prinsessaa enkä samaistu. Ehkä pitäisi. Olihan minulla kolme toivomusta, jotka toteutuivat.

Sain taas ne opettajaopinnot, jotka olen kaksi kertaa hylännyt priorisoidessani parisuhteen niiden edelle. Sain lähes unelmatyöpaikan kirjakaupasta. Sain parhaan ystäväni Turkuun. Yhden viikon aikana.

En halunnut jättää edellistä työnantajaani pulaan, joten koska Kirjatorilla haluttiin minun aloittavani heti, olen tehnyt kahta työtä yhtä aikaa, ja teen toukokuun loppuun saakka. Väsyneenä kiireestä mokaan, palautan tyhjän tenttipaperin, palautan opintotukia, nukun tutkimusseminaarin viimeisen kokoontumiskerran ohi, mutta ilahdutan silti mummia 80-vuotis syntymäpäivänään, katson hääohjelmia netistä, kun ehdin, saan teoriaseminaarista nelosen ja olen täynnä ideoita.

Kun kuulin alkuvuodesta, että saattaisi olla milligramman painoinen mahdollisuus että Essin avomies tuhannen ja yhden säätämisen jälkeen voisi ehkä siirtyä Turkuun samoihin hommiin, joihin oma avomieheni vuosi sitten, teki mieli villiintyä. Koska avomiehemme ovat myös ylimpiä ystävyksiä - kuinkas muutenkaan - oli CasaDeKolehmainenSaarelassa fraasin "mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma" hokemisen ja syvään hengittämisen paikka: ettei sitten petytä. Mielessäni tietysti esittelin jo ylpeänä Essille Suomen kauneinta kaupunkia, yritin ostaa ruisrockiin lippua, kun niitä ei vielä myyty ja vilkuilin epäilyttävällä mielenkiinnolla naapurustosta vapautuvia asuntoja. Kun asioita lopulta alkoi tapahtua, ne olivat saman tien tapahtuneet jo.

Ja vaikka Essillä on vielä vielä pakkaukset kesken, näinä päivinä keittiössä touhuaa yhden pelimiehen sijaan kaksi loistavaa sienipaprikajuustopiirakan, pihvien ja uunibataatin, lasagnen, tomaattikeiton ja muiden ihmeiden loihtijaa, siistiä ja ahkeraa tiskaajaa ja kaupassakävijää, jotka hoitavat taloutta ja takaavat uranaisen ravinnonsaannin.

Minulla on myös kaksi lohduttajaa, kun kevätkonsertissa karman langettaman kurkkutulehduksen sopraanorivistöstä katsomoon siirtämä kuoromme taloudenhoitaja, minua kaksi vuotta nuorempi ja kaksikymmentä vuotta nipompi, koki ensin välttämättömäksi pyytää kaikki kuorolaiset yksitellen luokseen, supatellakseen ja osoitellakseen. Ja ilkeästi naureskeltuaan lopulta iiiiihan pakoksi tulla sanomaan että siis teiän sopraanojen varmaan kannattis vaihtaa paikkaa, ku siis tuo Annan mekko on niin lyhyt!! Onhan siis muillakin lyhyt mekko, mutta ei se haittaa ku niillä on mustat sukkikset. Ja siis onhan Kristiinallaki ihonväriset sukkikset, mutta ei se niin näy ku se on tuolla takarivissä. Ja ku tuo lava on tolleen ylhäällä niin meän silmät on niinku tossa sun vesirajan kohalla. Ja siis joo, eihän sieltä mittään vilku, mutta en mää ainakaan oo pystyny kattoon mittään muuta ku sun sääriä...en mää millään pahalla, aattelin vaan jos oisin sää että haluaisin että mulle tultais sanomaan...siis että onhan sulla hyvät sääret, mutta haluaks sää näyttää niitä vaan ihan noin paljon...?!"

Paha mieli tuli, ai miks? no mulle tulee tommosesta. Mutta en lannistunut.
Paha mieli lähinnä siitä, etten oikeastaan osannut puolustautua, koska ilkeydet pääsevät aina yllättämään. Niillä on aina kotikenttäetu. En osaa varautua ilkeyksiin edes siellä missä olen helppo kohde; ulkopuolinen, koska olen uusi kuorolainen ja ainoa ei-luokanopettajaopiskelija. Hassua että myös koulukiusaajat ovat alkavinaan itse opettajiksi. Onneksi muut kuorolaiset älähtivät puolestani, kun tyrmistyneenä vielä mietin omaa siirtoani ja kyseenalaistin tyyli- ja tilannetajuani: "Tää mekko oli mulla Tonin papan hautajaisissa!!!!!"

Näytä mulle se kuorohuora! puolustuspelin taitava avomies sähähti, kun kerroin inhoavani itseäni siitä että hetken mielessä kävi mustien sukkahousujen kotoa tilaaminen, mutta päädyin vain paljastamaan että se on se, jolle yleisöön saapuneet pelimiehet - ollessaan tarkkana - näkisivät mun Con te partiron korkeimmassa kohdassa vilauttavan.

No comments:

Alvar II

Kymmenisen vuotta, kaksi vakavammin otettavaa parisuhdetta (ja useaa vähemmän vakavasti otettavaa) myöhemmin, unelmieni miehen  Alvar Ainutl...