Saturday, January 02, 2010

Tehhään historiaa

Uusi vuosi. Uusien kujeiden laatu täysin ennalta arvaamattomissa. Sattuneesta syystä en ole ajatellut koko kevättä vielä vaan koettanut omaksua toiselta perusluonnettani vastaan sotivan päivä-kerrallaan-mentaliteetin. Ei-se-ei-ole-lähdössä-toiselle-puolelle-maailmaa-kahden-viikon-päästä-mentaliteetin. Itsensä huijaamisesta huolimatta tulee aamu, tulee ilta, tulee uusi vuosi, tammikuu; vaihtoikkunat avautuvat.

Enkä tiedä yhtään mitä minulle avautuu. Olen luottavaisin mielin. Vuosi 2010 kicks ääs, näin on kirjoitettu.

Ainakin nyt.

Olen vissiin itsekin kuvitellut olevani lähdössä. En ole valinnut yhtään kurssia keväälle, en ole edes kurkistanut mitä on tarjolla, eikä minulle ehkä enää ole mitään. Taisin unohtaa että elämän täytyy jatkua. Taisin unohtaa itseni - sen, joka käy koulua ja palauttaa kirjaston kirjat.

Huomenna ristin käteni ja koetan mahtua mukaan vielä joillekin kursseille. Saatanpa olla niinkin uhmakas, että menen kandiseminaariin ja alan ahertamaan alempaa tutkintoani valmiiksi.

Uusi vuosikymmen. Neljäs, jolla elän. Kun sitä miettii tulee sellainen kummallisen konkreettinen ymmärryksen välähdys siitä, että itse on mukana jossakin todella historiallisessa, vaikkakin vain suuri sädetikku kädessä alasti saunasta lumihankeen juosseena. Hey Molly, welcome to Finland.

Meillä oli tunturissa kansainvälinen yli kahdenkymmenen hengen mökki, jossa tutustutimme haltioituneet tshekit ja jenkit leviläiseen uudenvuodenviettoon. Siitä sai kyllä olla ylpeä. Juuri tuolla tavalla vuoden kuuluukin vaihtua; ihanien ystävien ja tuttujen, niiden, joiden kanssa on kasvanut (ja joiden kanssa Annukka on KEHITTYNYT :D ) ympäröimänä samalla uusiin siisteihin tyyppeihin ja niiden hassuihin tapoihin tutustuen. Musisoitiin, tanssittiin, saunottiin, pelattiin, paleltiin ulkona ja lämpöiltiin sisällä, syötiin, juotiin, halailtiin, naurettiin ja aamuun asti valvottiin.

Vähän hiljaista se on aina tuollaisten kokemusten jälkeen kotona. Sitä vaan katselee hymy huulilla reissuvalokuvia ja löytää itsestään muinaisen jäänteen esi-isiltään perimästään laumaeläimellisyydestä. On kiva herätä toisten ääniin, tuhisevaan nyyttiin ihan vieressä, joka osoittautuu unissaan puhuvaksi noloksi Elluksi: "Vähän me ollaan kuumaa kamaa täällä mökissä". Völlätä vieri vieressä sohvalla ja puida edellisen illan tapahtumia, kenen kikatus kuului pisimpään, kuka avautui mistäkin, kuka kannettiin kotiin taksijonoon nukahtaneena, kenet haluttiin viedä Hyvinkäälle vaimoksi, kenen kalsarit ovat hukassa, kuka etuili miss suomea vessajonossa. Kika kika.

Mää sitte beeteevee myös rakastan tota leviareenameininkiä, kaikkine tanssilattialla pyllähtelyineen. Vuodella, joka alkaa vaahtoamalla puhelimeen, että mää tykkään susta, mutta en nyt voi puhua, koska en kuule mitään, koska täällä on ihan päätöntä, on kaikki onnistumisen elementit. Ajattelin muistaa vuoden 2010 aina siitä, että se on maailmankaikkeuden paras!

No comments:

Alvar II

Kymmenisen vuotta, kaksi vakavammin otettavaa parisuhdetta (ja useaa vähemmän vakavasti otettavaa) myöhemmin, unelmieni miehen  Alvar Ainutl...