Wednesday, November 25, 2009

Murheille stop!

Korjaan aineistoaineita ja luen musikaaliarvosteluja, ja kukkakärpäset tekevät itsemurhaiskuja teeheni. Kohta tämä on ohi. Kelailen läpi kokemuksia, joiden ansiosta olen nyt tässä, kaikkea mitä olen saanut. Minkä takia tuntuu pelottavan hyvältä? Ihan niin kuin kaikki pitäisi ansaita ja minulle olisi vahingossa tullut vähän liikaa. Ehkä siitä verotetaan myöhemmin. Ehkä se on se pelottava juttu, vaikka pitäisihän mun jo tietää, että tilit eivät vaan mene elämässä tasan.

Tämä on tätä 5-vuotiaan veljenpojan logiikkaa: Ei voittaminen oo tärkeintä, vaan häviäminen. Koska silloin kukaan ei voi varastaa sun kultamitalia. Olkku tulee kerran vielä suistamaan isänsä filosofian valtaistuimelta.

On se vähän raskasta puristaa kultamitaliaan rystyset valkoisina, mutta teen sitä silti. Ehkä sen vois yrittää piilottaa paidan alle myös, mutta en oo koskaan ollut piilottajatyyppiä. Joissain asioissa kallistun tavoittelemaan voittoa, toisissa valitsen suosiolla häviämisen. Stop, en rakastua saa, se tietää vain surua ja murheeksi käy. Murheille Stop.

Saako suojakuplaan jäädä vähäksi aikaa makaamaan, jos se on sisustettu monilla mukavuuksilla ja jos siellä viihtyy? Ainakin jonkin aikaa vielä. Kuplassani ei ole yhtään terävää kulmaa, sillä ne jotka olivat, hioin sileiksi. Enkö silloin olekin pehmeydessä, seesteisyydessä ja rauhassa lillumiseni ansainnut?

Pidin kaksoistutkintoryhmälle hienon eettisiä kysymyksiä pohtivan tunnin. Tai ne pitivät sen mulle, ihan kuinka vain. Luokassa piti siirtyä kohti etuseinää sen mukaan kuinka paljon samaa mieltä oli aina kulloisenkin väitteen kanssa ja vastaavasti kohti takaseinää, jos oma näkemys oli vastakkainen. Otin aika provosoivia ja rankkojakin aiheita, kun huomasin, että ne synnyttivät myrskyisimmät ja upeimmat keskustelut. Silti kiihkeä argumentointi ja halu osallistua yllätti minut. Unohtivat katsoa kelloakin ja kitistä myöhästyvänsä kohta bussista.

Vain muutaman mielestä elämässä parasta mitä voi olla, on omien lasten saaminen. Eräs heistä tuuletti ja sai koko luokan nauramaan: Ai mitä? Viittasko opettajakin? Haluisko opettajakin lapsia? JESSSS.

Mun oppilaideni mielestä esimerkiksi: suomessa tulee olla pakollinen asepalvelus, kuolemanrangaistuksen käyttöönottoa voisi ainakin harkita, facebook ei edistä sosiaalisten suhteiden syntymistä ja ylläpitämistä, Etelä- ja Pohjois-Suomessa on ihan yhtä hyvä asua, alle 15-vuotias voi ihan hyvin olla valmis harrastamaan seksiä eikä äidinkieli todellakaan ole se tärkein lukiossa opiskeltava aine, no koska sehän opitaan jo lapsena, ja koska matikka on tärkeempää ja vieraat kielet!

En ollut kaikesta ihana samaa mieltä, eivätkä ne itsekään olleet. Keskustelut aiheiden tiimoilta olivat pääasiassa aika korkeatasoisia. Oli mahtavaa huomata, kuinka suvaitsevainen porukka sieltä onkaan kasvamassa.

Erään mielestä homojen ei pitäisi saada adoptoida, koska mieti sitä lasta, sitähän potkittaisi päähän koko peruskoulu! Niinkö todella? Pyysin takaseinään kolmen muun kanssa nojailevaa huomauttajaa harkitsemaan tilannetta uudelleen ja katsomaan vähän ympärilleen. Kaikki 25 muuta tönöttivät etuseinällä rinta rottingilla ja minut valtasi ylpeys. Eivät näiden lapset ainakaan ketään potki!

Kun luokassa suurta arvostusta nauttiva poika ilmoitti, että mun isä on homo, eikä muakaan oo silti koskaan kiusattu, tuli hiljaista. Sitten vaikeaksi menneeltä takaseinältä kaikui luokan koviksen vastaus: No ku emmää oo tienny!

1 comment:

Anonymous said...

Musta sä olet ansainnut vaikka mitä. Ja tääkin teksti on upea.
Mut mä todella toivon, että joku suistaa mut ja nopeasti filosofian valtaistuimelta. Huipulla näet tuulee ja a = p.

T. Olkun isä

mut luonnontieteestä sen verran, mitä tulee kuuhun: P niin kuin paisuu ja C niin kuin cutistuu.

Voittaja ei välitä. Eiku.

Eräs ystäväni tapaili Tinder-matchiaan joitain viikkoja jo jokseenkin innoissaan. Lupaavasti alkanut suhde kohtasi päätöksensä, kun Tinder-m...