Monday, March 23, 2009

Virsi hoselosta ja eräästä vielä hoselommasta

Sain syntymäpäivälahjaksi sammutuspeitteen. Olen tyttö, jonka tuikut räjähtelevät ikkunalaudalla ja joka sen jälkeen heittää sammutusaikeissa alkoholia liekkeihin. Ja jättää koko päiväksi päälle saunan ja silitysraudan. Ja pudottaa palavan tulitikun matolle. Äsken löysin KUUMAN suoristurautani parkettilattian päältä aloittamasta kahdeksannetta höyryävää tuntiaan. Olen totisesti tulipaloni ansainnut.

En osaa kuitenkaan olla vihainen itselleni kauaa. En esimerkiksi tarpeeksi kauaa oppiakseni säikähdyksellä selviämisestä ja hankkiakseni viimein sen palohälyttimen ja kotivakuutuksen. Hyvä vuokranantajani, rakastan kyllä asuntoani, mutta olen varsin köyhä ja yleensä onnekas hoselo.

Nyt on sitten manattu.

Siinä missä eilisen päivän teema oli valo, tänään ääni:

Rufus Wainwright.

Kyseessä on äänten ääni, miehekäs, ilmaisullinen, omaleimainen. Kuin sellossa, mutta särmikkäämpi, rosoisempi. Näin.

Enää virsi ei ole lyhyt ollakseen kaunis vaan vain koska laulajansa luovuus on ristiinnaulittu luovan kirjoittamisen kurssilla, jolla millään ei ole mitään tekemistä luovuuden kanssa. Opettaja myönsi vetävänsä kurssia ensimmäistä kertaa, ettei oikeastaan tiedä aiheesta mitään ja toivoi että olisimme hänelle siksi armollisia.

Luoja, että olen yrittänyt. Yli kolmestakymmenestä kurssilaisesta jäljellä on Yksitoista. Tykkään opettajasta ihmisenä ja tyyppinä siinä määrin, että tässä ei oikeasti ole mitään henkilökohtaista. Opettaja on ihan kiva, vähän raukka, todella hukassa. Vähän sellainen kuin oma kauhukuva itsestäni opettajana on. Mutta silti...kuinka paljon armoa voi antaa? Jos ja kun kaikkein ilmeisimmätkin jutut mokaa!!!

Luovan kirjoittamisen kurssi kirjoittamista jo ennestään harrastaville, voisiko kurssin vetämistä enää tehdä helpommaksi?! Alustaisi keskustelun, antaisi jonkun tehtävän ja antaisi meidän kirjoittaa. Ei! Oon sisäisesti ihan kuollut samalla kun opettaja tunnista toiseen piirtää taululle laatikoita: tässä on lähettäjä, tässä on viesti ja tässä on vastaanottaja. Tämä lähettäjä lähettää tämän viestin ja tämä vastaanottaja vastaanottaa sen. No really kun mää luulin, että se vastaanottaja lähettää sen, voisitko toistaa sen vielä kun en oikein ymmärtänyt vielä, että mitä se lähettäjä tekikään?
Joka tapaamiskerralla istumme kahdeksankymmentä minuuttia pulpeteissamme kuuntelemassa powerpoint-esitystä näistä lähettäjistä ja vastaanottajista. Lopputunnista jää viisi minuuttia aikaa kirjoittaa:

"Kirjoittakaa jotain mitä tahansa, joku tekstilaji. Se voi olla runo, novelli, satu...jos ette saa valmiiksi, jatkakaa kotona. Laitoinkin teille tänne optimaan tämmösen kaavion muistutukseksi siitä, että mitäs niitä tekstilajeja olikaan".

Noh mikä siinä nyt on kun runosuoni ei pulppua?

Sama kun menisin opettamaan Gourmet-kokille sitä mikä on desilitran mitta. Okei joskus taitavinkin kokki kaipaa perusasioiden huoltamista ja kertaamista, mutta kurssin nimi ei silloin saisi olla luovaa ruuanlaittoa.

Opettaja pyysi palautetta. Sitä olisi kuulemma mukavampi saada kurssin aikana kun sitten vasta lopuksi. Olen antanut sitä tähän mennessä joka tunti. Joka kerta painokkaammin. Välillä itkuakin nieleskellen, koska raivostuksessani olen yhtä aikaa todella loukkaantunut ja oikeasti pahoillani. Minä en haluaisi joutua olemaan joka tunnin päätteeksi se ilkeä. Odotin kurssia niin kovasti. Yhden kirjeenkin kirjoitin ja lähetin. Tietysti olen yrittänyt lähteä liikkeelle kehittävällä asenteella toivoen lisää aikaa luovalle kirjoittamiselle, mutta ei minkäänlaista vastakaikua! Pahoitteleva hymy ja selitys: kun meillä on niin kovin vähän tätä aikaa.

Voi kyllähän minä nyt sen tiedän ja sitä suuremmalla syyllä kannattaa miettiä kuinka sen käyttää!

7 comments:

Parasetamoli said...

Näin Rufuksen livenä 2003 kun lämmitteli Stingiä Hartwallilla... käveli lavalle ja huikkasi iloisesti "Hey, I'm not Sting!" Siitä eteenpäin oon tykkäillyt kovasti...

Yep, ja luen vieläkin (apparently) tätä blogia... ja hyvää syntymäpäivää, näin niinquin myöhässä.

Ella

Parasetamoli said...

Ps: vaikutat tytöltä joka diggailee Sufjan Stevenssiä. Olisiko näin? Ja jos ei oo niin pistä nyt ihmeessä kuunnellen...

Banjo is new black

unak said...

en tajua (paljoakaan asioita) että kun täällä kommentoi takaisin, tehäänkö se toisen blogiin vai siihen jota toinen on kommentoinut? musta tuntuu loogisemmalta vastata sun blogiin.

ihania nämä edelliset postaukset! ja muutkin. hörähtelin ääneen.

Kalevala oli äitin idea ja minä oitis yhdyin siihen :) kiva että tykkäsit!

esiintyminen Mikon kandikekkereissä (paras kai turvautua puhekieleen) meni hyvin, vaikka jännitti aika paljon mikä johtui Tuomo Prättälästä, joka on Mikon kaveri, jonka saapumisesta minulle ei ollut kerrottu mitään ja jonka takia sitten kulautin pari rentouttavaa booliannosta alas kurkusta ja ääni vähän särkyi mutta meistä tykättiin!

tosi kiva kun tuut, mennäänkö Cafe Engeliin (kirjoitin eka Cafe Negel)! pääsen 3.4. töistä klo 15. valitettavasti 10.-12.4. Kolehmaisen Marja poikaystävänsä kanssa punkkaa mun luona ja ite meen Sinikalle, voit varmasti tulla sinnekin. kuinka vaan!

itse asiassa uusi blogilook on muisto Välkkylästä.

on totta, että hyvät tuntemukset ja kokemukset säilyy aina. mietin aina eronneista ja leskistä, että hekin ovat joskus kokeneet rakkauden ja onnen tunteen. vaikkakin sen päättyminen olisi tehnyt kipeää, hyvänolon tunteet säilyy niissä hetkissä ja muistoissa. tosin eron kipeys voi monesti verhota hyvätkin muistot. sitten kuivuu ja kyynistyy. plääh.

kevät on tod. tullut - ennää ei tartte välkkäreitä!

Mari said...

Anteeksi nyt, mutta ei luovan kirjoittamisen kurssilla voi olla tommosta. Ihan kamalaa. Ihan kamalan kamalaa.

Anna said...

Rufus livenä...Voi!
En ole varmaankaan kuullut Sufjan Stevenssiä, mutta kiitti vinkistä, tutustutaanpas pikimmin!

Annikki, voit kommentoida mulle ihan mihin haluat, yleensä löyän perille.
Vautsi, voin vain kuvitella minä shokkina Tuomon läsnäolo on sinulle tullut, mutta jälkeenpäin ajateltuna tietysti just hykerryttävän hyvä juttu!
Cafe Engel kuulostaa oikeen mukavalta, ollaan vielä lähempänä yhteyksissä ja sovitaan paremmin kun tiiän millä junallakin tuun ja sitä rataa...

Ja kiitos Mari! Tuo oli juurikin se mitä kaipasin!

Anne said...

Moi! En tienny että sinäki pidät blogia! Jännä tavata näin:)

Kirjotat aivan älyttömän ihanasti! Toinen puoli minusta haluais esittää vilpittömät pahoittelunsa tuon rupu-kurssin johdosta, mutta toinen puoli, se ilkeä ja paha, ajattelee vain, että kjäh miten kämmi opettaja >:)

Mutta ei pidä lannistua! Saat tuolta kurssilta hyvää harjoitusta! Ehkä et ihan siitä aiheesta, mistä pitäisi, mutta jos seuraa tarpeeksi paljon huonoa opetusta, niin silloin kai oppii itse välttämään saman virheen ja muuttuu paremmaksi. Tai en tiedä. Muuttuuko silloin itsekin samanlaiseksi? o.O

Anna said...

EI MUUTU! Samanlaiseksi siis.

Varmaan siitä saa sellaista potkua yrittää itse enemmän ja välttää ainakin ne samat virheet!

Ja kiitos samoin, oon seuraillu sun kirjottelua sillon tällöin nyt jo varmaan melkeen vuoden...

Voittaja ei välitä. Eiku.

Eräs ystäväni tapaili Tinder-matchiaan joitain viikkoja jo jokseenkin innoissaan. Lupaavasti alkanut suhde kohtasi päätöksensä, kun Tinder-m...