Tänään meni rikki monta asiaa. Yks virvelikin kuulemma. Hameen vetoketju ja tietysti juurikin sillä hetkellä kun yrittää käydä pikaisesti pöntöllä, kun on oikeen kiire, eikä hametta saa ujutettua ylä- eikä alakautta. Ei naurattanu. Nyt vähän. Iso peppu pudotti mennessään kirjapöydän reunalta punaisen savisen ruukun ja kasvin. Keräsin sirpaleet, mutta mullat saivat jäädä. Kasvi odottelee lavuaarissa. En kykene nyt. Kaikelle on aikansa.
Olen kirjoittanut Kivestä ja Runebergista ja lukenut hiukan. Runebergin usko ja lähimmäisen rakkaus vaikuttavat nykyajan ihmisestä tekopyhiltä, ja ristiriitaisilta sodan ja sotasankaruuden ihannoinnin kanssa. Ilmeisesti lähimmäisen rakastaminen ja auttaminen, toisenkin posken kääntäminen, ei ulottunut koskemaan venäläisiä. Toisaalta oli hyväkin asia, että JiiÄl poimi ihanteensa antiikista suomalaista moraalikäsitystä luodessaan, painoarvoa sai nimittäin urhoollisuuden lisäksi myös uskollisuus. Neljä sivua. En tiedä mitä muuta kirjoittaisin vielä, ja kirjoittaa pitäisi. Ei huvita toistaa muidenkaan ajatuksia. Mielummin kävisin kiinni Eppu Nuotion pokkariin, jota lukiessa voi käntää aivot pois päältä ja jatkaa mandariinien syömisen maailmanennätyksen tavoittelua.
Viimeiset viikot ovat olleet mukavia ja aktiivisia. Olen saanut vieraita ja käynyt vieraissa, (sanan eräässä merkityksessä). Oulun yöelämässäkin. Olen katsonut musiikkiesityksiä ja huomenna käydään Monan kanssa teatterin koeyleisönä. Siinä rinnalla olen käynyt koulua ja valmistellut joitain koulujuttuja ja kirjoituksia. Jumpannut jumppapallolla ja hakenut töitä. Virtuaalishoppaillut, kunnostanut kitaran (tai poikaystävä on, lasketaanko se?) ja tehnyt pyhän lupauksen opetella soittamaan sitä, jälleen kerran. Pitkästä aikaa tänään olen yksin kotona ja sulatan tyytyväisenä torttutaikinaa. Tunnin päästä etsitään teesun puolella huippumallia ja näyetään täydellisiä naisia. Mikä lupaava vuosi.
No comments:
Post a Comment